Tunteeko kukaan sellaista muslimia jolla on käsi amputoitu?
Rangaistus varkaudesta on käden amputointi ranteen kohdalta. Rikoksen on kuitenkin täytettävä seuraavat ehdot:
* Varastettu omaisuus on ollut lukitussa paikassa, johon pääsyyn on tarvittu voimankäyttöä.
* Varastetulla omaisuudella on tietty vähimmäisarvo (nisab), joka vaihtelee valtion varakkuuden mukaan.
* Tuomion langettaminen edellyttää, että syytetty on tunnustanut, tai rikoksen todistaa kaksi hyvämaineista mieshenkilöä.
* Varastettu tavara ei ole ruokaa, hedelmiä, riistaa, heinää tai polttopuuta.
* Rikollinen ei ole elänyt epätoivoisessa puutteessa tai hyvin niukoissa oloissa.
* Rikoksen tekijä on aikuinen.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
Rangaistus varkaudesta on käden amputointi ranteen kohdalta. Rikoksen on kuitenkin täytettävä seuraavat ehdot:
* Varastettu omaisuus on ollut lukitussa paikassa, johon pääsyyn on tarvittu voimankäyttöä.
* Varastetulla omaisuudella on tietty vähimmäisarvo (nisab), joka vaihtelee valtion varakkuuden mukaan.
* Tuomion langettaminen edellyttää, että syytetty on tunnustanut, tai rikoksen todistaa kaksi hyvämaineista mieshenkilöä.
* Varastettu tavara ei ole ruokaa, hedelmiä, riistaa, heinää tai polttopuuta.
* Rikollinen ei ole elänyt epätoivoisessa puutteessa tai hyvin niukoissa oloissa.
* Rikoksen tekijä on aikuinen.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tunteeko kukaan sellaista muslimia jolla on käsi amputoitu?"
Suomessahan ei ole voimassa sharia, joten voi olla ettei monikaan tunne, mutta kelpaisiko kuva amputoiduista käsistä? Ymmärrettävistä syistä en kuitenkaan linkkiä laita.
Varkaudesta rankaiseminen Islamissa
Suora Koraanin jae ilmoittaa, että varkaalta - olipa hän mies tai nainen - pitää katkaista neljä sormea. Ikävä kyllä henkilöt, jotka eivät tunne Islamia eivätkä osaa arabian kieltä, luulevat että Islamilaiset maat on kuin teurastamoja, joissa katkotaan käsiä varkailta tms. Nämä ihmiset eivät tiedä, että tälle Jumalan määräykselle on paljon ehtoja ja jos yksikin näistä ehdoista jää täyttymättä, rangaistusta ei panna toimeen. Hyvin tärkeää on, että ymmärrämme, että nämä ehdot ovat täyttyneet 400 vuoden sisällä vain kuudesti. Jokaisen pitäisi lisäksi tarkistaa oman oppineensa fatwa koskien tätä asiaa. Luettelen kuitenkin seuraavassa yleiset ehdot, koskien tätä rangaistusta. Jos nämä kaikki allamainitut ehdot täyttyvät, rangaistus toteutetaan. Jos yksikin ehdoista ei täyty, rangaistusta ei voi toimeenpanna.
1. Varas on täysi-ikäinen. Jos hän ei ole täysi-ikäinen, tätä rangaistusta ei panna toimeen
2. Varas on tervejärkinen. Jos hän on esimerkiksi psyykkisesti sairas, häntä ei rangaista tällä tavalla.
3. Jos henkilö pakotettiin varkauteen, josta hän jää kiinni, häntä ei rangaista tällä tavalla.
4. Varkauden täytyy olla omaisuuteen kohdistuva. Jos varkauden kohde ei ole kenenkään omistuksessa, rangaistus ei tapahdu tällä menetelmällä.
5. Varkauden kohde on tietyn summan arvoinen.
6. Jos isä varastaa omalta lapseltaan, häntä ei rangaista tällä tavalla.
7. Jos henkilö varastaa katovuonna ruokaa tai juomaa, häntä ei rangaista tällä tavalla.
8. Jos sotilas varastaa sotasaaliista, hän on myös vastuussa teostaan, mutta hänen sormiaan ei katkaista.
9. Jos liikekumppani luulee liikekumppaninsa omaisuutta omakseen, häntä ei rangaista tällä menetelmä.
10. Jos varas tunnustaa, tuomarin edessä ennen kuin todistajat ovat antaneet todistukseensa tai varas sopii varastetun omaisuuden omistajan kanssa tai varastettu omaisuus muuttuu varkaan perinnöksi ennen kuin todistajat ovat antaneet todistuksensa.
11. Jos varas väittää, ettei ole syyllistynyt kyseisen omaisuuden ottamiseen tarkoituksenaan varkaus ja hänet tunnetaan hyvämaineisena henkilönä.
12. Jos varas varastaa jotain kiellettyä (alkoholi, sianliha jne.), häntä ei rangaista tällä rangaistuksella.
13. Jos varkaus tapahtuu julkisella paikalla (koulu, työpaikka, jotka eivät ole jonkun henkilön yksityistä aluetta, joihin pääsee vain omistajan luvalla), häntä ei rangaista tällä rangaistuksella.
14. Varkauden on ollut suljetussa säilytystilassa (esim. rahat tai kulta kassakaapissa, hedelmät varastossa ei puussa jne.)
15. Varas vie tai ottaa varkauden kohteen itse ulos suljetusta tilasta. Jos rikollisia on kaksi, joista toinen avaa/rikkoo suljetun tilan ja toinen ottaa tavaran sieltä, kumpaakaan ei rangaista tällä rangaistuksella, sillä toisen rikos on esim. kassakaapin rikkominen ja toinen ei ole ottanut sitä suljetusta tilasta.
16. Varastettu kohde tulee ilmi vasta myöhemmin. Jos ihmiset näkevät varkauden, varas on tietysti vastuussa rikoksestaan, mutta häneen ei päde tämä rangaistus. Aseellista ryöstöä koskee oma rangaistuksensa.
17. Jos varas tunnustaa ennen todistajien todistusta tuomarin edessä varkauden ja katuu tekoaan, häneen ei sovelleta tätä rangaistusta.
18. Jos varas tunnustaa itse tuomarin edessä, mutta kieltää varkauden sen jälkeen, varastettu tavara pitää palauttaa, mutta tätä rangaistusta ei todeta.
19. Varastetun kohteen omistaja tekee ilmoituksen ja pyytää tämän rangaistuksen toteuttamista.
20. Jos omistaja antaa anteeksi ennen syytteen nostamista tai jättää asian käsittelemättä, rangaistusta ei toteuteta.
jne.
Jotkut ovat antaneet fatwan, että jos varas itse todistaa varkautensa tuomarin edessä kahdesti ilman todistajien todistusta, tuomarilla on mahdollisuus lieventää rangaistusta, jolloin tätä rangaistusta ei käytetä.
(Yllä mainitut rikokset ovat tietysti rangaistavia tekoja - rangaistuksena ei kuitenkaan ole sormien katkaiseminen. Rikollinen on tietysti vastuussa teostaan ja varasta rangaistaan, mutta rangaistus ei siis ole näissä tapauksissa sormien katkaiseminen.)
Nyt näemme, että tälle rangaistukselle kuuluu paljon ehtoja, siksi 400 vuodessa sormien katkaisemis-rangaistuksen ehdot ovat täyttyneet vain kuusi kertaa.
http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=5020
Ilmeisesti tuo on valetta, koska siihen ei saa vastausta laittaa. Vastaukset poistetaan.