Keitä ovat profeetat?
Profeetat ovat Jumalan valittuja, joita aika ajoin lähetetään tuomaan johdatusta ihmiselle ilmestyksinä annettujen sanomien avulla. Historian aikana on ollut sarja profeettoja. Sarja alkoi Aatamista ja päättyi Muhammediin. Nuh (Nooa), Ibrahim (Aabraham), Musa (Mooses), ja Isa (Jeesus, Marian poika) ovat muita tärkeitä profeettoja, olkoon Jumalan rauha ja siunaukset heidän kanssaan. Nämä profeetat olivat ihmisiä. He nukkuivat ja söivät, heillä oli vaimot ja lapsia (paitsi jeesuksella, joka avioituu kun hän tulee toisen kerran) ja he ansaitsivat e ' lantonsa omalla työllään. He eivät olleet jumalia, puqlijumalia, Jumalan poikia eivätkä enkeleitä, eikä heillä ollut Jumalallisia ominaisuuksia. He olivat täysin inhimillisiä, ja Jumala puhutteli heitä enkelien välityksellä.
Muhammed oli viimeinen Jumalan lähettämä profeetta. Hän syntyi Mekassa 570 vuotta edeltäjänsä Isan (Jeesus) jälkeen eikä hän eronnut mitenkään muista ihmisistä ennen 40 ikävuottaan, muuten kuin että hän tinkimättömällä rehellisyydellään oli ansainnut lisänimen "luotettava". Encyclopedia Britannican mukaan "lukuisat varhaisten lähteiden yksityiskohdat osoittavat, että hän oli rehellinen ja suoraselkäinen mies, joka oli saavuttanut toisten rehellisten ja suoraselkäisten miesten kunnioituksen ja uskollisuuden". (Osa 12, s.609 ) Hän oli kirjoitustaidoton.

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.kolumbus.fi/kiasno/profeetat.htm
Tuohon on muuten sanottava, että tämä on keskustelupalsta, eikä mikään lainauspalsta.
Siis voisi olettaa, että lainataan vähän ja siihen kirjoitetaan oma ajatuksensa, jolloin toiset voi siihen vastata. Tuohon lainaukseen vastaanväittäminen ei kannata, koska tekstin kirjoittaja ei vastaa.