Siskopuolen kanssa

jape is back

Muutama vuosi sitten isäni meni uudelleen naimisiin naisen kanssa jolla oli 14vuotias tytär... nykyään 16v. tyttö, nimeltään eveliina, on erittäin hyvännäköinen ja muodoissakaan ei ole valittamista. Hän on n.165cm pitkä ja hoikka. Tiedän eveliinan kuppikoon, joka on B75. Ja että hän käyttää melkein aina stringejä.( ainakaan hänen kaapista ei ole löytynyt kuin yhdet tavalliset pikkuhousut) Välillä olen ottanut eveliinan kaapista stringit ja kietonut ne kaluni ympärille ja runkannut. Se tuntuu niin hyvältä. Kuvittelen eveliinan mielessäni aina kun runkkaan.

Olen melkein siitä asti silmäillyt eveliinaa salaa kun he muuttivat meille. Kaikille kavereille olen sanonut häntä siskopuolekseni vaikka hän ei oikeesti ole mitään sukua minulle. Olemme kuitenkin hyvissä väleissä, ja välillä ihan niinkuin oikeat sisarukset.

Eräänä iltana kun olin masturboimassa sängyssäni, ja televisiossa pyöri aiemmin päivällä ostamani porno-dvd. Siskoni koputti oveeni, säikähdin, hän ei odottanut vastausta, että saako tulla sisään vaan aukaisi oven melkein heti. Kerkesin vetää peiton suojaksi, ja sen jälkeen sammuttaa television kaukosäätimestä. Olin aivan nolona, mutta yritin olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän kysyi minulta että saako lainata mun digikameraa. Sanoin että ota vaan se on tossa pöydällä. Hän otti kameran ja lähti pois huoneesta pieni hymy naamallaan. Eikä sanonut mitään puuhistani. Luulen silti että hän näki ainakin mitä televisiossa oli, ehkä myös minut alasti. Olin niin nolona enkä kehdannut enää jatkaa runkkaamista, vaan kävin nukkumaan. Näin unta siskopuolestani... Aamulla kuvittelin kuinka ihanaa olisi panna eveliinaa.

Olin koulussa päivällä ja tulin kotiin siinä kello kuuden maissa, olin käynyt kaupungilla ostamassa vaatteita jne. Oli jo aika pimeää, tulin kotiin ja keittiön pöydällä oli porukoitten jättämä lappu että ”olemme isovanhemmilla käymässä, tulemme myöhään” he asuvat yli 300km päässä. hyvä, ei tarvi niitä katella vähään aikaan. En ollut kuitenkaan yksin kotona, eveliina oli olohuoneessa katsomassa telkkaria, aika vähä pukeisena. Hänellä oli vain pieni toppi ja stringit. Eveliina ei ilmeisesti tiennyt että tulisin siihen aikaan kotiin, koska yritti huomaamattomasti peitellä itseään. Sanoin eveliinalle että menen polkemaan kuntopyörää viereiseen huoneeseen. Hän vastasi vain ”joo”. Otin turhat vaatteet pois ja pistin verkkarit ja t-paidan päälle. Kävin polkemaan pyörää, mutta ehdin polkea vain muutaman polkasun kun kuulin että eveliina sammutti television. Hän nousi sohvalta hitaasti ja alkoi kävellä. Kuulin hänen lähestyvän, ja sitten hän ilmestyi huoneen oviaukkoon ja pysähtyi siihen hetkeksi. Eveliina katsoi minua silmiin ja hymyili, ja lähti sitten pois, meni luultavasti omaan huoneeseensa. Ihmettelin että mitä tuo nyt oikein oli, ei hän ennen ole näin tehny. En voinut olla ajattelematta häntä. Housuissani alkoi olla ahdasta. verkkareiden etumus alkoi kohota.

Kuulin eveliinan tulevan takaisin alakertaan, säpsähdin ja jatkoin polkemista. Eveliina tuli uudestaan huoneeseen, mutta hänellä oli päällään kylpytakki. Kysyin häneltä, hieman nolostuneena, koska en tiennyt oliko hän huomannut seisokkini. ”Suihkuunko olet menossa?” Hän ei vastannut mitään, vaan alkoi hitaasti vetää kylpytakin ”vyötä” pois soljestaan ja laski takin hartioiltaan ja se valahti lattialle hänen taakseen. Eveliina kääntyi ja kumartui nostamaan takkia, pyllistäen minuun päin. Hänellä ei ollut rihman kiertämää yllään. En tiennyt mitä tehdä, eveliina nosti kylpytakkinsa ja lähti seksikäs hymy naamallaan kävelemään pois huoneesta. Kuulin hänen menevän porukoiden makuuhuoneeseen. Istuin vieläkin kuntopyörän päällä ja seisokkini oli vain vahvistunut. Keräsin rohkeutta ja kävelin porukoiden makuuhuoneeseen. Jäin oviaukkoon seisomaan. Eveliina istui alastomana sängyllä, joka on muuten vesisänky. ;) Hän huomasi kohouman verkkahousujen etumuksella ja nousi seisomaan ja käveli luokseni, kietoi kätensä ympärilleni ja laski ne takamukselleni, pitäen niitä siinä kevyesti. Laitoin käteni hänen lantiolleen ja suutelin häntä. nyt mua alkoi todella panettaa. Suutelimme pitkään, eveliina työnsi kieltä syvälle suuhuni ja lipoi huuliani. Sitten hän lopetti, ja polvistui eteeni. Eveliina veti verkkarit alas ja sen jälkeen bokserini. Kaluni pääsi pongahtamaan täyteen seisokkiin. Hän sanoi hiljaa itsekseen ”uuuh” ja katsoi sen jälkeen minua hymyillen ja otti sitten kädellään kiinni kalustani, ja alkoi hiljaisella liikkeellä vedellä edes takaisin. Se tuntui todella hyvältä. Eveliina suukotteli terskaani ja otti sen lopulta suuhunsa ja alkoi lutkuttaa sitä todella kovaa. Se tuntui vielä paremmalta... Vapisin ja kaluni sykki. Olin jo melkein laukeamaisillani, mutta sitten eveliina lopetti, hän huomasi myös sen ja nousi seisomaan. nostin hänet syliini ja kannoin sängylle. levitin hänen reidet ja aloin nuolla ensin vatsaa ja reisiä. Huomasin että eveliina on ajellut pillunsa. Karvaa oli vain vähän ja siististi. lipaisin klitorista kielelläni ja eveliina vingahti, maistoin mehukkaan maun suussani ja jatkoin lipomista. Huomasin että hän piti siitä. En voinut enää vastustaa kiusausta, ja katsoin vanhempien laatikkoon sängyn vieressä. Siellä oli onneksi kondomeja, omat oli huoneessani. Pyöritin kondomin 14sentin mittaisen kaluni ympärille. Eveliina hymyili entistä seksikkäämmin, nuollen samalla sormeaan ja hyväili rintaansa toisella kädellä. Sitten hän kääntyi mahalleen makaamaan ja nosti peppunsa pystyyn. Ajattelin mielessäni: ”ei helvetti!! Tästä ei peppu enää voi paremmaksi tulla!!”
Menin hänen taakseen ja töynsin kaluni eveliinan märkään pilluun takaapäin. Otin käsillä pepusta kiinni ja aloin työnnellä. Hitaasti ja pitkillä työnnöillä sain eveliinan huohottamaan nautinnosta. Itsekin huohotin. Eveliina työnsi peppuaan vielä enemmän koholle ja panin häntä kovempaa. Lätinää ja lotinaa kuului kun joka kerta etumukseni hakkasi eveliinan peppua. Se oli todella ihanaa!
Eveliinan kroppa alkoi vapista ja lantio liikkui seksikkäästi. Hänen ihana äänikin alkoi kuulostaa värähtelevältä. Hän vinkui hiljaa värähtelevällä äänellä ja tunsin että hän saa orgasmin. Se toi minulle suurta mielihyvää, ja olin itsekin laukeamassa. yht´äkkiä eveliina sanoi että ” tuo se mun rintojen väliin. Vedin kalun nopeasti ulos tuosta ihanasta pillusta ja eveliina kääntyi selälleen makaamaan. menin hänen päälle ja asetin kaluni hänen rinnoille. Evelina ottikin kädellä siitä kiinni ja alkoi runkata. Kroppani vapisi ja sperma alkoi suihkuamaan eveliinan rinnoille ja huulille. Tuntui että sitä tuli loputtomiin. Olin aivan hengästynyt ja hymyilin eveliinalle. Hän hymyili takaisin. Rojahdin sängylle makaamaan ja eveliina tuli kainalooni. Suutelin häntä, enkä jaksanut välittää tahrautuneista lakanoista. Makailtiin siinä puolisen tuntia sylikkäin ja vietiin sitten lakanat pesukoneeseen ja mentiin yhdessä suihkuun ”pesemään” toisiamme.. ;) Myöhemmin Eveliina kertoi että se oli hänen eka kertansa... Tunsin jälleen mielihyvää.

Noh... mitäs piditte?

17

62571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ElluEpätietoinen

      "Kroppani vapisi ja sperma alkoi suihkuamaan eveliinan rinnoille ja huulille." vaikka olit tehnyt seuraavan toimenpiteen "Pyöritin kondomin 14sentin mittaisen kaluni ympärille."

      • mie vaan

        Kiinitin itrsekkin samaan juttuun huomiota vaikka en yleensä hirveästi virheistä perusta.


      • dasdas
        mie vaan kirjoitti:

        Kiinitin itrsekkin samaan juttuun huomiota vaikka en yleensä hirveästi virheistä perusta.

        ettekö tienneet että kortsun saa otettua poiskin


      • ElluEpätietoinen
        dasdas kirjoitti:

        ettekö tienneet että kortsun saa otettua poiskin

        kun ei otettu. suoraan vaan tisseille


      • se tuli

        kumin läpi tietty kauheella paineella


      • mä vaa
        mie vaan kirjoitti:

        Kiinitin itrsekkin samaan juttuun huomiota vaikka en yleensä hirveästi virheistä perusta.

        toinen yrittää ja sit vaa moititaan kirjottamisesta kannattais ite opetella kirjottamaan itrekkin hitto mikä tauno


    • voi eiii

      "Luulen silti että hän näki ainakin mitä televisiossa oli, ehkä myös minut alasti."
      Tv oli sammutettu ja peitto päällä, röntgenkatse iski jälleen.Hyvä Supernainen, olet jälleen täällä. En minäkään piittaa pikku virheistä mutta tämä on jo täyttä paskaa. "Mummolassa käymässä tulemme myöhään", kolmesataa kilsaa/ sivu, ja samana päivänä.Pikavisiitti?
      Jape on selkä.

      • jeee!

        kyllä "se" nousi


    • pitkiä työntöjä

      Ei pitkiä, mutta ehkä se tikkaa nopeasti

    • 19cm

      Ehkä sun olis pitäny edes valehdella et sul on isompi lerssi, eikä mainostaa 14sentin tumppii mil ei oo minkään näköistä arvoa pillumarkkinoilla:)

      • 18cm

        et tajua mistään mitään lapsi :)


      • =))

        näimpä


    • ketjupolttaja

      Omasta puolestani sanon tarinan olevan todella hyvä, ja kiihoittava. Ja jos tää kaikki on totta, sanoisin että vaan plussaa.

      Minuakin mietitytti nuo mainitut epäkohdat, mutta tarinan ja jännityksen lisäämiseksi tuo toimi paremmin, ja sai aikaan sellaisen vaikutelman että, "halus tavallaan tytön näkevän" mistä oli kyse.

    • oppi

      Juu muuten ihan kiva stoori mutta tekstissä olisi voinut käyttää kappaleita.
      Jotenkin puuduttavaa luettavaa kun koko tarina yhteenpötköön kirjoitettu.

    • mk

      siskopuoli vaan isäsi uuden vaimon lapsi koska sisko- tai velipuolella pitää olla sama isä tai äiti niin silloin se siskopuoli mutta tämä tyttö ei ole sinulle mitään sukua ja niin edelleen.

    • -Minni69-

      Älkää ny, hemmetin hyvä stoori! Kiihotuin ainaki. ;D

    • Lukee mitä vaan

      Minni kiihottuu mistä vaan. =D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4868
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      9
      3316
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      15
      2530
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1613
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1546
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1239
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      216
      971
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      932
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      845
    Aihe