En halua pahoittaa kenenkään mieltä, enkä arvostella kenenkään valintaa.
Törmäsin tänään koululla vanhaan tuttavaan 13:sta vuoden takaa. En meinannut heti tunnistaa edes. Oli pakko kysyä, että olenko edes oikeassa henkilössä. Nainen oli oikein tyylikäs, harmaassa pitkässä hameessa ja jakussa ja hopeanhohtoisessa huivissaan. Varovasti tiedustelin islamiin palaamiseen johtaneita syitä. No se tavallinen, löytyi mies ja miehen mukana uusi uskonto. Nainen kutsui minut koulun jälkeen kahville kotiinsa ja mielelläni meninkin.
Mietin koko matkan ajellessamme peräkanaa ystävättereni kotiin jonkin laista hänestä huokuvaa surumielisyyttä. Hänen kotonaan meitä odotti hymyilevä Algeriasta kotoisin oleva aviomies ja kaksi alle kouluikäistä poikaa. Mies otti minut vastaan iloisesti ja kyseli uteliaana kaikenlaista. Istuin perheen sohvalla kahvikupposen äärellä yli kolmetuntia. Eniten äänessä olimme ystäväni mies ja minä. Kun ystävättereni otti kantaa rönsyilevään keskusteluun, miltei kaikesta jäi katkera ja vaikea kuva. Ystävättäreni on todellakin ottanut elämäntehtäväkseen olla hyvä muslimi. Tottakai se on hieno ja kunnioitettava saavutus, mutta miksi kaikuna kaikkeen on jäänyt kiellot, rajoitukset ja niiden tuomat muutokset. Mies hymyili ja hauskuutti meitä kertomuksillaan kotimaastaan, kulttuuristaan, perheestään. Ystävättäreni vaivautui mielestäni jo pelkästä miehensä ilonpurkauksista.
Miksi minulle jäi ystävättärestäni päälimmäiseksi kuva ahdistuneesta ja ilottomasta ihmisestä, en tiedä. Onko mies tiukkaakin tiukempi, kun suljin oven takanani? Vai onko nainen vain tulkinnut uskontonsa askeettisuuden tavoittelemiseksi? Oliko vuosien tauko syy kenties hänen varautuneisuuteensa seurassani? Minun on vaikea uskoa, että miehensä olisi se tekijä mikä vaatii häneltä hiljaisuutta, päinvastoin. Mielestäni hän yritti enemmän naurattaa vaimoaan kuin minua.
Minä muistan hänet kuitenkin nuoruudestani iloisena, nauravaisena ihmisenä, jolla hymy ylti silmiin asti. Tottakai ikä tuo meihin moniin vakavuutta mukanaan, mutta siltikin.
Mieheni kotimaassa Egyptissä valtaosa tapaamistani naisista on kovin puheliata, iloisia ja jotkut jopa kovin äänekkäitäkin. Väkisinkin mieleeni hiipii, että miksi nainen joka omaksuu islamin aikuisella iällä omaksuu samalla melankolian. Onko suomalainen käännynnäinen elämän ilottomaksi tekevällä islamillaan parempi muslimi kuin syntyperäinen uskostaan ilon saava egyptiäinen?
Ymmärrän kyllä, että islam ihannoi hiljaisia ja perheen ulkopuolella huomaamattomia naisia, mutta sitten taitaa egyptiläisistä naisista valtaosa olla "huonoja" muslimeja.
Minkälainen musliminaisen pitäisi olla? Voiko samoja "kriteerejä" noudattaa Suomessa ja esim. irakissa? Mikä määrittelee hyvän musliminaisen? Tideän, että Jumala tietää parhaiten, mutta olisi helpottavaa kuulla näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä.
Törmäsin tänään koululla vanhaan tuttavaan 13:sta vuoden takaa. En meinannut heti tunnistaa edes. Oli pakko kysyä, että olenko edes oikeassa henkilössä. Nainen oli oikein tyylikäs, harmaassa pitkässä hameessa ja jakussa ja hopeanhohtoisessa huivissaan. Varovasti tiedustelin islamiin palaamiseen johtaneita syitä. No se tavallinen, löytyi mies ja miehen mukana uusi uskonto. Nainen kutsui minut koulun jälkeen kahville kotiinsa ja mielelläni meninkin.
Mietin koko matkan ajellessamme peräkanaa ystävättereni kotiin jonkin laista hänestä huokuvaa surumielisyyttä. Hänen kotonaan meitä odotti hymyilevä Algeriasta kotoisin oleva aviomies ja kaksi alle kouluikäistä poikaa. Mies otti minut vastaan iloisesti ja kyseli uteliaana kaikenlaista. Istuin perheen sohvalla kahvikupposen äärellä yli kolmetuntia. Eniten äänessä olimme ystäväni mies ja minä. Kun ystävättereni otti kantaa rönsyilevään keskusteluun, miltei kaikesta jäi katkera ja vaikea kuva. Ystävättäreni on todellakin ottanut elämäntehtäväkseen olla hyvä muslimi. Tottakai se on hieno ja kunnioitettava saavutus, mutta miksi kaikuna kaikkeen on jäänyt kiellot, rajoitukset ja niiden tuomat muutokset. Mies hymyili ja hauskuutti meitä kertomuksillaan kotimaastaan, kulttuuristaan, perheestään. Ystävättäreni vaivautui mielestäni jo pelkästä miehensä ilonpurkauksista.
Miksi minulle jäi ystävättärestäni päälimmäiseksi kuva ahdistuneesta ja ilottomasta ihmisestä, en tiedä. Onko mies tiukkaakin tiukempi, kun suljin oven takanani? Vai onko nainen vain tulkinnut uskontonsa askeettisuuden tavoittelemiseksi? Oliko vuosien tauko syy kenties hänen varautuneisuuteensa seurassani? Minun on vaikea uskoa, että miehensä olisi se tekijä mikä vaatii häneltä hiljaisuutta, päinvastoin. Mielestäni hän yritti enemmän naurattaa vaimoaan kuin minua.
Minä muistan hänet kuitenkin nuoruudestani iloisena, nauravaisena ihmisenä, jolla hymy ylti silmiin asti. Tottakai ikä tuo meihin moniin vakavuutta mukanaan, mutta siltikin.
Mieheni kotimaassa Egyptissä valtaosa tapaamistani naisista on kovin puheliata, iloisia ja jotkut jopa kovin äänekkäitäkin. Väkisinkin mieleeni hiipii, että miksi nainen joka omaksuu islamin aikuisella iällä omaksuu samalla melankolian. Onko suomalainen käännynnäinen elämän ilottomaksi tekevällä islamillaan parempi muslimi kuin syntyperäinen uskostaan ilon saava egyptiäinen?
Ymmärrän kyllä, että islam ihannoi hiljaisia ja perheen ulkopuolella huomaamattomia naisia, mutta sitten taitaa egyptiläisistä naisista valtaosa olla "huonoja" muslimeja.
Minkälainen musliminaisen pitäisi olla? Voiko samoja "kriteerejä" noudattaa Suomessa ja esim. irakissa? Mikä määrittelee hyvän musliminaisen? Tideän, että Jumala tietää parhaiten, mutta olisi helpottavaa kuulla näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Voi olla että kaverisi kärsii masennuksesta? Eihän usko ole ainoa asia, mikä voi surulliseksi tehdä. Voi olla, että jollain hänen ystävällään on vaikeaa, läheinen kuollut tms.
sinullekkin.
Ehkä mies ei ollut sitä mitä antoi ymmärtää, tätä olen nähnut ja itsekin kokenut monesti.
Nainen saattoi olla miehestä mustasukkainen tai askeettinen uskossaan tai molempia.
Minäkään en ymmärrä näitä suomen musliminaisia, näyttää että heidät on täysin alistettu miehen valtaan ennemmin kuin Allahille.Tai miehen mukaiseen tulkintaan.
Ei kai tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen jos ihminen miettii viekö soiva ovikello helvettiin (vaikka itse sen taisi tuo nainen kertoa) tai pierun ja yhdynnän jälkeinen kokoaikainen rituaalipuhtaus ym. että onko kaikki ihan kohdallan elämässä tai islamissa esimerkkejä löytyy paljon.
Ja jos joku on erimieltä haukutaan toinen lyttyyn.Ja se toisten haukkuminen unohtuu heti kun ei ole itsestä kysymys.
En myöskään ymmärrä vitsittömyyttä ja tuollaista totista töröttämistä.
Totta puhuen olen ollut maailman ahdistunein ollessani naimisissa ja kuuluessani tähän suomalaiseen yhteisöön.Islamia en kuitenkaan pidä tähän syynä vaan ihmisiä.
>>Totta puhuen olen ollut maailman ahdistunein ollessani naimisissa ja kuuluessani tähän suomalaiseen yhteisöön.Islamia en kuitenkaan pidä tähän syynä vaan ihmisiä.
Suomalaiset "islamiin palanneet" tuntevat kaksi kulttuuria, suomalaisen ja islamilaisen. He eivät voi välttää vertaamasta näitä kahta keskenään ja voi olla, että se synkistää heidän naamansa.
Ensinnäkin Islam ei käske naista olemaan hilja ja synkkä, vaan pikemminkin olla iloinen, koska se on merkki ystävällisyydestä ja Islam kehoittaa ystävällisyyteen muita ihmisiä kohtaan. En ymmärrä miks syytät Islamia jos se nainen sattui olemaan surullinen.
Yritin varovasti kirjoituksessani tätä julki tuoda, että jos egyptiläiset musliminaiset ovat ja saavat olla iloisia ja avoimia, ei mielestäni suomalaissyntyisen ihmisen harjoittama islami voi vaatia surulliseksi...
pohtimaan mahdollisia syitä kuvaamasi naisen käyttäytymiseen. Kuulostaa masentuneen ihmisen olemukselta, ellei sitten vain ollut huono päivä. Eikö uuden uskonnon omaksumisen luulisi tekevän ihmistä onnelliseksi, jos se on oma valinta ja vakaumus? Kerroit, että nainen oli vaihtanut uskontoaan löydettyään muslimimiehen. Ehkä hän ei ollut pohtinut asiaa tarpeeksi henkilökohtaisella tasolla. Ei uskontoa pitäisi vaihtaa toisen ihmisen vuoksi. Toisaalta hänen huonossa olossaan voi olla kysymys aivan jostain muusta, esimerkiksi jostain huolista.
Ensinnäkin...
>>Varovasti tiedustelin islamiin palaamiseen johtaneita syitä.
...oletko _kääntynyt_ jo muslimiksi, vai miksi sanoit "palaamiseen"?
Mitä sitten käännynnäisten ja synnynnäisten vertailuun tulee, asiahan on hyvin yksinkertainen. Käännynnäiset pyrkivät elämään parhaimpansa mukaan islamin - uskonto, joka pikkumaisessa nipottamisessa hakkaa varmaan ortodoksijuutalaisuudenkin - mukaan kun taas esim. egyptiläisnaiset elävät vuosisatojen ajan islamin muovaamaa arkea, johon mahtuu paljon kaikkea muutakin.
Harva meistä ryhtyy fundamentalistiksi, vielä harvempi syntyy.
Sanoin palaamiseen, koska tiedän ettei se loukkaa ketään. Monille muslimeille on tärkeää puhua palaamisesta ei kääntymisestä ja loppujoukolle on varmaaan aikas sama mitä verbiä käyttää=)
Mä olen edelleen samassa pisteessä uskoni kanssa kuin viimeksi juteltiin ja samassa "jamassa" ukkokultani kanssa paitsi että muutto egyptiin häämöttää mielialasta riippuen joskus jopa pelottavan lähellä...
>>Mitä sitten käännynnäisten ja synnynnäisten vertailuun tulee, asiahan on hyvin yksinkertainen. Käännynnäiset pyrkivät elämään parhaimpansa mukaan islamin - uskonto, joka pikkumaisessa nipottamisessa hakkaa varmaan ortodoksijuutalaisuudenkin - mukaan kun taas esim. egyptiläisnaiset elävät vuosisatojen ajan islamin muovaamaa arkea, johon mahtuu paljon kaikkea muutakin.
Suhtaudun aina varauksella tällä palstalla oleviin kirjoituksiin, mutta oletan, että kertomuksesi on tosi. Toivon, ettei minunkaan mielipiteeni pahoita sinun tai kenenkään muunkaan mieltä...
En voi kuin ihmetellä sinun asennettasi. Ymmärrän, että tavatessaan vanhoja tuttavia vuosien takaa, ihminen muistaa toisesta sen, millainen tämä oli aikoinaan, mutta ihminen muuttuu.
Mielestäni sinun kirjoituksestasi huokuu todellinen ystäväsi elämän tirkistelyn halu, mistä kertoo sekin, että tulit kirjoittamaan hänen elämästään tälle palstalle.
Melankoliasta ja muusta... Hmm... Tunnistan esimerkiksi itsessäni tietynlaista melankolisuutta ja varautuneisuutta suhteessa ventovieraisiin ihmisiin. Enkä vähiten siksi, että olen jatkuvan tarkkailun alla. Toiseksi siksi, että koen suurimman osan muista ihmisistä olevan "kuolleita", koska he eivät usko. Henkisesti kuolleita siis. Koen, etten saa heihin minkäänlaista kontaktia, koska meillä ei ole mitään yhteistä keskustelun aihetta. Islamistakin puhutaan korkeintaan kahvipöytäkeskusteluna, muka sivistyksen merkkinä... puhutaanpa autoista, islamista, kulttuureista, työstä, rahasta, säästä... aihe muiden joukossa. Koen suoranaista vastenmielisyyttä siitä, että vieraat ihmiset, jotka esittävät olevansa kiinnostuneita minusta ja esittävät ystävääni, suhtautuvat minuun todellisuudessa pelkkänä tutkimuskohteena, jonka kautta he yrittävät ymmärtää islamia.
En ihmettele yhtään tuttavasi käytöstä. Ei tarvitse käyttää paljon aivojaan huomatakseen, että toinen tulee kotiin vain tutkailemaan toisten elämäntapoja analysoiden jokaisen ilmeen ja sanan. Sinullakin näyttää olevan jonkinlaiset ennakko-odotukset siitä, millainen musliminaisen pitäisi olla.
Olen aivan varma, että vieraat ihmiset saisivat minustakin hyvin ahdistuneen, melankolisen ja etäisyyttä pitävän kuvan. Se johtuu esimerkiksi siitä, että kokemusten tuoman "viisauden" myötä olen oppinut vetämään rajan sille, mikä on yksityinen reviiri ja mikä julkinen. On tiettyjä asioita, joista minä en puhu ollenkaan, koska en voi tietää etäisemmistä ihmisistä, mihin asti he kuuluttavat niistä... Omille ystävilleen vai peräti Suomi24:lle! Tiedän, että joillakin ihmisillä on pakkomielle udella monikulttuuristen avioliittojen sisällöstä.
Jos minä tapaisin vanhoja tuttaviani, kokisin oloni todennäköisesti hyvin vaivautuneeksi, koska tiedän, että he ihmettelisivät minussa tapahtunutta radikaalia muutosta. Kokisin, että vaikka meillä olisi ollut aikoinaan todella paljon yhteisiä puheenaiheita, niin nyt meillä ei olisi juuri muuta kuin säästä keskusteleminen.
Varmasti monet pitivät minua aikoinaan ulospäinsuuntautuneena, nauravaisena jne. Mutta ne naurun aiheet, jotka minulla oli silloin, ovat yhtä tyhjän kanssa tänä päivänä.
Tunnen surumielisyyttä tavatessani vanhoja tuttuja, jotka kelaavat vanhoja vitsejä, joita heitettiin aikoja sitten. Ei naurata enää. Sama kuin tapaisi vanhat koulukaverit kolmekymppisenä. Kaikki jauhaisivat vain sitä, millainen itsekukin oli silloin, hehehehhee... tekonaurua.
Mielestäni on todella ihmeellistä ja suorastaan loukkaavaa, että sinä tarkkailet muslimipariskuntia ja heidän käyttäytymistään analysoiden sitä. Etkö sinä itsekin elä profiilikuvauksesi mukaan moku-suhteessa? Olisi varmasti kiva, jos joku tulisi sinun kotiisi tehden saman kuin sinä teit?
Sinä et kuitenkaan tiedä vanhan tuttusi todellisia luonteenpiirteitä. Ehkä hän ei halunnut olla kanssasi yhtä avomielinen kuin ennen.
Sinä et ilmeisesti ole muslimi, mutta olet muslimin vaimo? Älä ota tätä loukkauksena, mutta kyllä uskonnolla - tai pitäisikö sanoa paremminkin moraalilla - on jonkin verran merkitystä siihen, kuinka hyvin luottaa toiseen. Itsekin olen tavannut joitakin, jotka heti minut tavattuaan saattavat kertoa, että "hei, minullakin on muslimimies, mutta en minä ole mikään muslimi..." Entä sitten?
Yleensä ihmiset, jotka ovat keskenään samalla aallonpituudella ovat avoimemmin keskenään. Jos porukassa on yksikin henkilö, josta ei voi mennä takuuseen, mitkä hänen todelliset elämänarvonsa ovat, se pistää varuilleen, mitä sanoo. En minäkään naura sellaisten ihmisten läsnäollessa, joista näkee, että he kyttäävät jokaista sinun liikettäsi ja elettäsi.
Jos joku tyyppi tulisi minun kotiini pelkästään tutkailemaan minun eksoottisia tavaroitani, seuraamaan sivusta avioelämääni, islamilaisuutta tai muuta, pitäisin itsekin etäisyyttä sellaiseen ihmiseen, joka tulee kertomaan havainnoistaan jonnekin keskustelupalstalle!
Jos sinä olisit käynyt minun kotonani ja tilanne olisi ollut kuvaamasi tapainen, olisin varmasti huokaissut helpotuksesta kun lähdit pois tirkistelemästä, vaikka olisin kutsunut sinut alunperin itse. Jos sinä olisit tehnyt tuon minulle, ajattelisin, ettet ollut sen arvoinen, että olisi kannattanut kutsua kotiini enkä välttämättä toisten kutsuisi, jos sinä raportoisit siitäkin käynnistä eteenpäin... Siinä sinäkin vain heitit vitsiä hänen miehensä kanssa etkä välittänyt pätkän vertaa ystävästäsi.
Tiesitkö, että islamissa juoruileminen on synti?
Sinä taidat ei-musliminaisena ja muslimin vaimona keskittyä enemmän kulttuuristen asioiden havainnointiin kuin islamiin? Minulle on aivan sama, miten jotkut havaitsemasi egyptiläiset, irakilaiset tai muunmaalaiset naiset käyttäytyvät. Rempseästi vai pidättyväisesti. Taaplatkoon jokainen tyylillään. Minä olen minä ja minua on vain yksi. Olen muslimi. Elän niinkuin parhaaksi näen ja miten pystyn ollen rehellinen omalle luonteelleni. Jos se ei kelpaa jollekin, niin suksikoot kuuseen jauhamaan, miten islam tekee minusta melankolisen, pidättyväisen tai mitä tahansa. Jokainen ihminenhän on toisen peili. Käyttäytymiseen vaikuttaa nimittäin seurakin. Ehkä sinä et ollut sellaista seuraa, joka sai tässä henkilössä hänen iloiset piirteensä esiin. Mieti sitä.
Kaiken tällaisen jälkeen ihmiset vielä ihmettelevät, miksi muslimit ovat varautuneita muunuskoisia kohtaan... Miettikää vähän ja katsokaa peiliin. Yksi ystävyyden ehdoista on luottamus. Itse en voi luottaa henkilöön, joka juoruilisi eteenpäin asioista, jotta olen sanonut luottamuksellisesti tai joita hän on nähnyt elämässäni ja vetänyt niistä johtopäätöksiä.
Tuskin jaksoin lukea loppuun. En ainakaan ajatellut siitä mitään. Kummallisesti joku kirjoittaa asiasta josta ei kuitenkaan pidä.
jos tarkkaillaan kuin jotain näyttelyesinettä! Ihmiset eivät aina osaa olla hienotunteisia, vaan uteliaina ihmettelevät kaikkea uutta ja erilaista. Se on tietysti todella huonoa käytöstä, jos se menee yksityisyyden rajan yli. Toisaalta ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, missä tällainen raja menee. Joskus voi myös kuvitella, että muut tarkkailevat itseä, jos on jostain syystä herkässä mielentilassa sellaisille asioille.
Ihmiset tosiaan muuttuvat ja joskus käy niin ettei enää ole mitään yhteistä vanhojen tuttujen kanssa. Ihmettelen kuitenkin miksi olet niin ehdoton sanoessasi, ettei sinulla voi olla mitään yhteistä niiden kanssa, jotka eivät ole uskovaisia muslimeita! Eikö elämässä ole muita asioita, jotka voivat olla yhteisiä? Miksi kuvaat muita ihmisiä "henkisesti kuolleina"? Tarvitseeko olla noin jyrkkä?
Mielenkiintoista, kuinka päättelit minut ennakkoluuloiseksi ja pahantahtoisen uteliaaksi. Heräsi ajatus, että sinä olisit halveksiva ja jopa vihamielinen ei-muslimeja kohtaan. Kiltäydyn kuitenkin uskomasta ajatustani, koska emme ole kumpikaan kykeneväisiä arvostelemaan toisiamme tällä palstalla, eikä se ole tämän palstan tarkoituskaan.
Ja pakko sanoa vielä, kun ihastuin, rakastuin ja avioiduin muslimimieheni kanssa, kaiken avain oli se että minun oli unohdettava ennakkoluulot ja muodostaa omat näkemykset, kokemukset ja mielipiteet ennakkoluulojen tilalle. Ja hienointa oli se, että monet ihan arkiset asiat suomessa on ollut paljon helmpompi käydä läpi.
Mielipiteeni (korostan minun, en ole mikään ketään neuvomaan) on, että harrastamasi minunuskontoni, minunavioliittoni, minunelämäni-politiikka ylläpitää juuri vallalla olevaa negatiivista suhtautumista islamiin ja muslimeihin. Tieto ja avoimmuus mielestäni olisivat avain valtaväestön ja muslimien sujuvaan rinnakkaiseloon...
muslimina tiedät että on ensinäkin haram edes kirjoittaa moista...ja toisena täällä käy paljon kaafireita he eivät ole puollustus kannalla kun tuo lukevat..parasta oisi soittaa siskolle ja kysyä häneltä suoraan onko hän onnellinen..ja kun kerta mies noin käyttäyty miks jäit edes klylään,sillä me naiset emme saa olla muiden miesten seurassa kuin että oppiaksemme jotain islamista ja tämä mies kertoi plaaplaplaa...mutta itsehän tiedät parhaiten ja Allah mitä siitä oli hyötyä että tänne kirjoitit...
Voisiko kenties olla niin, että olisitkin erehtynyt tuntemuksessasi?
Jos sisko on ollut hiljainen ja tyyni, ei se välttämättä tarkoita, että hän olisi ollut synkkä ja ahdistunut, tai melankolinen.
Kuulin aikoinani itsestäni samanlaista kuvausta. Minua kun ei naurattanut samat jutut kuin ennen, ja myöskin tunsin selässäni jopa sen epäilyn, mitä entiset ystäväni minuun kohdistivat. Kuitenkin juuri tuolloin elämäni oli todella onnellista, tyyntä ja rauhallista. Osasin kyllä hymyillä ja nauraa, mutta entiset kaverit eivät saaneet sitä tunnetta aikaiseksi. Sen sijaan mieheni ja muslimiyhteisön lähimmät siskot saivat minut nauramaan ihan katketakseni välillä.
Kun minuun ja olemukseeni alettiin tottua, ja kun huomattiin etten olekaan kummajainen, minulta kysyttiin suoraankin asioista. Tuntui vain että ei-muslimien oli niin vaikeaa ymmärtää, että olin ja olen yhä onnellisempi kuin ennen.
Ja vaikka tunnen olevani onnellisempi kuin ennen, on minullakin murheita. On ollut masennusta ja rahahuolia. Silti on aina suunta, mihin turvautua vaikeimpanakin hetkenä. Rukouksen voima on ihmeellinen. sitä ei vain voi käsittää, jos ei siihen itse usko, tai ole sitä itse kokenut.
Ystäväsi on saanut sinut ajattelemaan. Koita ajatella hänenkin näkökulmasta asiaa. On oikeasti vaikeaa suhtautua etenkin entisiin ystäviin, kun ei itse enää ole ollenkaan samanlaisella aaltopituudella. Siinä mennään vähän niinkuin ketsuppia ja marmelaadia sekaisin kaikissa jutuissa.
askel tyhjyteen..
..ihan vaan soittaisit ja kysyisit, että miten menee? kaikki kunnossa?
tosi ahdistava! Onko teidän pakko olla noin paatoksellisia?
elämä on.
tähänkin viestiin voi vain arvailla kuinka mielenkiintoista on lukea toisten muslimien elämästä ja vastoinkäymisistä ja vielä lisätä oma lusikkansa soppaan soittelemalla ja puhumalla toisen virheistä ynnä muista asioista päästäkseen tuohon jamaan.
Tälläkin hetkellä useat siskot tunnistelevat kirjoittajia ja soittelevat puhelimet ja messengerit kuumina ja antavat omia viisaita raporttejaan ja haukkumisiaan tämänkin ketjun kirjoittajista.
Sellaista se on kun toisten elämä kiinnostaa ja siihen täytyy nokkansa tunkea.Koskaan ei kyllä apua saa tai henkistä tukea, juoruaminen vie voiton kaikessa herkullisuudessaan.
ilon asiasta saa saatana...mut hyvät neuvot kalliit,ja kuuluu meidän elämään...tästäkin on hadith...mun pitää inshaAllah ettii ne tänää...mut en kyl varmaan löydä suomeksi...
näin ramadanin alla.
Kuulostaa todella ikävältä! Ettekö voisi olla vähän rauhallisemmin ja ystäviä keskenänne? Miksi te haukutte koko ajan toisianne ja otatte kaiken niin vakavasti? En minä ainakaan koskaan soittele ympäriinsä tuttavilleni ja hauku muita, mitä järkeä siinä on?
kaikki, kun ramadan alkaa?
kutsuu mielellään pätemisen riemussaan sinun kaltaisia kirjoittajia moninikeiksi. Tuskinpa sinua kuitenkaan. Miksiköhän ei?
I kapitel 49 vers 12 (49:12) säger Allah följande till oss:
Och tala inte illa om andra bakom deras rygg. Skulle någon av er vilja äta sin döde broders kött? Nej, den tanken skulle ni finna avskyvärd !
Och frukta Allah ! I sin barmhärtighet går Allah den ångerfulle möttes.
I en annan vers säger Allah:
Befatta dig inte med något som du inte riktigt vet, ditt öra och ditt öga och ditt hjärta skall (en dag, dvs domedagen) tillfrågas om (17:36)
Allah säger i en annan vers:
Så ge akt på er plikt mot Allah så gott ni kan (64:16)
O ni som tror, om ni gör er plikt mot Allah, kommer Han att skänka er en åtskillnad och kommer att avlägsna era synder from er och kommer att förlåta er, och Allah är den stora frikostighetens Herre (8:29)
Allah säger också:
This day ( the day of Resurrection), none will be wronged in anything, nor will you be requited anything except that which you used to do.
I en haddith säger profeten i följande:
Abu hurayra må Allah vara nöjd med honom. berättade att Allahs budbärare (frid vore med honom) sa: var och sm tror på Allah och domedagen skulle tala det som är gott eller hålla sig stilla (avstå from alla former av onda och dåliga tal. (Bukhari och muslim)(Riyadu saaliahayn, 1511).
Abu Musa Radiya Allahu anhu berättade människor sade: O Allahs budbärare frid vare med honom, vem är den gode muslimen? Profeten sa frid vare med honom, den som undviker att skada muslimer med sin tunga och hand. (Bukhari och Muslim) 1512.