Mä tässä suren yömyöhäisellä, kun lapsi (3½ v.) joutuu vaihtamaan perhepäivähoitopaikkaa. Sain aivan ihanan perhepäivähoitajan lapselle, kun oli töihin lähdön aika, lapsi oli silloin 10kk.
Jäin puoli vuotta sitten äitiyslomille ja jätin lapsen 2 pvää/vkossa hoitoon, koska hän niin selvästi olisi jäänyt kaipaamaan, jos olisin jättänyt hänet kotiin kokonaan kanssani. Näitä muutamaa päivää viikossa odotetaan aina kovasti ja lasketaan montako yötä on jäljellä seuraavaan. Ikinä lasta ei ole tarvinnut jättää sinne itkevänä. Kotiin hakiessa hän ei malttaisi lähteä leikeistään.
Nyt äitiysloman jälkeen olen taas palaamassa töihin, mutta paikka tulee vaihtumaan. Lapsi on ollut lomani ajan kai vähän ylimääräisellä paikalla, mutta eipä niin voi pysyvästi tehdä. Ja tässä sitten itkeskelen, kun tuntuu niin kurjalta. Veisin mielelläni nuorempaa lasta eri paikkaan, jos vaan vanhempi lapsi saisi jäädä sinne "omaansa", mutta kun ei.
Lapselle en ole uskaltanut vielä edes puhua ja kauhistuttaa jo etukäteen se hetki. Toivon hiljaa, että hän on reipas ja sopeutuu paremmin kuin ajattelen, mutta entä ellei?
Minulla itsellä on olo kuin paras kaveri kuolisi. Lapseni asioissa olen luottanut häneen kuin muuriin kysellen usein vinkkejä eri tilanteiden hoitamiseen. Jokapäivän juttutuokio hoitajan kanssa poistuu ja tilalla on huoli sopeutumisesta ihan uuteen kaveripiiriin ja ympäristöön ja totuttautuminen uuden ihmisen tyyliin ja tapoihin.
Jos taloudellinen tilanne sen sallisi, jäisin kotiin ja pitäisin lapsen 2 päivää viikossa hoidossa kuten nyt. Ja jos olisi riittävästi rahaa, palkkaisin hänet suoraan itselleni.. :)
Jäin puoli vuotta sitten äitiyslomille ja jätin lapsen 2 pvää/vkossa hoitoon, koska hän niin selvästi olisi jäänyt kaipaamaan, jos olisin jättänyt hänet kotiin kokonaan kanssani. Näitä muutamaa päivää viikossa odotetaan aina kovasti ja lasketaan montako yötä on jäljellä seuraavaan. Ikinä lasta ei ole tarvinnut jättää sinne itkevänä. Kotiin hakiessa hän ei malttaisi lähteä leikeistään.
Nyt äitiysloman jälkeen olen taas palaamassa töihin, mutta paikka tulee vaihtumaan. Lapsi on ollut lomani ajan kai vähän ylimääräisellä paikalla, mutta eipä niin voi pysyvästi tehdä. Ja tässä sitten itkeskelen, kun tuntuu niin kurjalta. Veisin mielelläni nuorempaa lasta eri paikkaan, jos vaan vanhempi lapsi saisi jäädä sinne "omaansa", mutta kun ei.
Lapselle en ole uskaltanut vielä edes puhua ja kauhistuttaa jo etukäteen se hetki. Toivon hiljaa, että hän on reipas ja sopeutuu paremmin kuin ajattelen, mutta entä ellei?
Minulla itsellä on olo kuin paras kaveri kuolisi. Lapseni asioissa olen luottanut häneen kuin muuriin kysellen usein vinkkejä eri tilanteiden hoitamiseen. Jokapäivän juttutuokio hoitajan kanssa poistuu ja tilalla on huoli sopeutumisesta ihan uuteen kaveripiiriin ja ympäristöön ja totuttautuminen uuden ihmisen tyyliin ja tapoihin.
Jos taloudellinen tilanne sen sallisi, jäisin kotiin ja pitäisin lapsen 2 päivää viikossa hoidossa kuten nyt. Ja jos olisi riittävästi rahaa, palkkaisin hänet suoraan itselleni.. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olitpa kauniisti kirjottanut tuosta hoitajasta :)
Toivottavasti lapsesi uusi hoitopaikka on myös mukava, vaikkei se edellistä täysin ehkä korvaakkaan.
Itse olen töissä pienehkössä päiväkodissa maalla, meiltä lähti lapsi toiseen hoitopaikkaan muuton takia. Lapsi oli ollut meillä n.3vuotta hoidossa ja kyllä tuli muutama kyynel tirautettua.
Itse ainaki kiinnyn kovin helposti hoitolapsiin ja monesta heistä tulee todella tärkeitä minulle :)
elämä jatkuu. Hyvin se lapsi sopeutuu, ilmeisesti paremmin kuin äiti.
mutta vertauksesi läheisen kuolemaan tuntuu todella naiivilta... Oletko koskaan kokenut kenenkään todella läheisen kuolemaa? Kyseinen pph on kai edelleen olemassa, joten ystävyytenne voi kaiketi jatkua, vaikka lapsesi muualla hoidossa olisikin. Et ole pysyvästi ja konkreettisesti kai parasta ystävääsi tässä tapauksessa menettänyt?
No joo, olen kyllä menettänyt läheisiäkin. Ja en onneksi ole menettänyt parasta ystävääni, se tästä vielä puuttuisikin. Bestikseni ei tietenkään ole ko. pph.
Katson, että meillä oli pph:n kanssa työsuhde, enkä halua vaivata häntä vapaa-ajalla. Hänellä on omat ystäväpiirinsä ja minulla omat. Eikä hän ole enää lapseni kanssa päivittäin tekemisissä, joten hänen on mahdotonta olla samalla tavalla avuksi kuin aiemmin.
Toivottavasti löydän yhtä hyvän hoitajan tilalle. Ja toivon tosiaan, että lapsi sopeutuu, kuten yllä vakuutetaan. On vain olo, että "hyvistä ihmisistä" olisi pidettävä kiinni, varsinkin lasten elämässä. Valitettavasti nykyään on paljon surullisiakin tapauksia, vaikka meillä asiat noin periaatteessa hyvin täällä onkin.