kuolinilmoitukset? Minä luen ja pahaa tekee kun on kuollut 40-luvulla (ja myöhemmin) syntyneitä.
luetteko
sanomalehdistä
10663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuota ikää kuitenkin sen verran, että koulukavereita, lapsuuden ystäviä lähtenyt jo paljon. Vilkaisen, olisiko taas joku tuttu poistunut.
Katson kuolinilmoitukset, aika havoin väliin jäävät (hesari on lehteni). Murheviestejä on tullut viime aikoina paljon. Olen todennut, että päällimmäiseksi sittenkin jäävät hyvät muistot.
Luen päivälehteni nettiversion mikä ei maksuttomana ole täydellinen, siitä syystä en kuolinilmoituksiakaan näe. Jos paperiversio sattuu kohdalle luen ne kyllä.
Kävin viime viikolla synnyinseudullani missä en ole vieraillut viiteentoista vuoteen, kävimme myös viemässä kukkia suvun haudoille. Löysin sieltä kymmeniä lapsuuden ja nuoruuden tuttuja ja koulukavereita. Haikealta tuntui.
katsellut kuolin ilmoitukset ensin. Ensin nuorempana surin kun nuoria oli kuollut. Noin kolmekymppisenä katselin ikäisiäni ja surin miksi heidän täytyi kuolla näin nuorena? Olin aina surun murtama. Jos sattui tuttu kohdalle niin rupesin suremaan oikein kunnolla. Joudoin oikein keksimään itselleni konstin miten pääsen tästä kauheesta surusta joka seurasi minua kaikkialle jossa olin hänet aikaisemmin nähnyt. Hiukan vanhempana rupesin ymmärtämään että kaikki me kuollaan ettei heitä tartte surra. Niin opin olemaan surematta, kun hyväksyin asian.
Olen itselleni luvannut paskoa hänen haudalleen, jos elän kauemmin.
En sitä kuitenkaan usko tekeväni.
läpi aamuisin ja kuolinilmoituksetkin on pakko vilkaista. Tuttuja nimiä löytyy usein ja heitä alkaa sitten muistelemaan.
Erikoisesti hätkähdyttää pienen lapsen kuolinilmoitus ja tietysti nuorten ihmisten.
Joskus näkee saman henkilön kuolinilmoituksen kahden perheen laatimana, niin että on kaksi eri ilmoitusta ja eri muistovärssyt.
Sitä alkaa miettimään, että mitähän surullisia vaiheita tuohonkin kätkeytyy.
Kulta-ym. hääkuvat käyn läpi. Tuttuja on sieltäkin löytynyt ja olen voinut soittaa onnittelut.
Hesaria lukiessa tahtoo mennä koko aamupäivä ja varsinkin sunnuntailehti vaatisi koko päivän.
aamu ja jos ei nimeäni näy,keitän kahvit.
Veit sanat suustani. Minäkin tarkistan aina, joko minun nimeni on siellä. Jos ei nousen ylös, ja ei kuin kohti uusia seikkailuja.
australialainen, vaarallisten eläinten filmaamiseen erikoistunut, tehnyt mm Discoverylle ohjelmia, leikitteli kuolemalla näitä filmejä tehdessään, mutta nyt on työt loppu.
Mustarausku pisti häntä rintakehään hänen tehdessään vedenalaista filmiä ja lävisti hänen sydämensä. Taisi ehtiä täyttää 44 vuotta.
En muuten seuraile kuolinilmoituksia. Tämä kuolintapaus olikin muitten uutisten joukossa.
Kun täytin 60 v, aloin lukea po ilmoitukset niin Hufvudstadsbladetista kun Hesarista. Tässä iässä löytyy säännöllisesti nimiä jotka tunnen.