Örkkilauma ja Rohanin neidot 2

bb

Tarinasta saa paremman käsityksen jos lukee ykkösosan ensin.

Aeryn-neito jatkaa siis tarinaansa:

"Örkkipäällikkö työnsi ujostelematta kätensä jalkojeni väliin ja tunsin hänen sormensa tunkeutuvan häpyhuulten välistä suoraan pillureikääni. Se sattui, ulvahdin kivusta! Örkit nauroivat ja totesivat minun olevan valmis palvelemaan heitä. Käsiäni sitonut köysi katkaistiin ja lysähdin polvilleni mutaan. Loput vaatteeni revittiin yltäni. Örkit katsoivat minua ja puhuivat keskenään rivosti ja arvostelevasti vartalostani, he nimittivät minua narttukoirakseen. Johtaja käski minua pysymään polvillani ja levittämään reiteni jotta he näkisivät paremmin karvattoman pilluni. Hän sanoi myös, että minun tulisi toisella kädellä hyväillä vittuani heidän katsellessa ja toisella puristella tissejäni ja nännejä ja myös imeä nännejäni. Tottelin häntä. Imin ja puristelin nännejäni ja vedin ja nipistelin niitä niin kuin örkit tekivät aikaisemmin, vaikka se sattui jonkun verran. Hieroin pilluani ja käskystä yritin työntää sormeni pillureikään. Olin pyörtyä nöyryytyksestä ja pelosta.

Sitten minut komennettiin näyttämään heille perseeni ja pilluni takaapäin. Pyllistin örkeille kiltisti - en voinut muutakaan. "Levitä reisiä enemmän! Ja nosta perseesi ylemmäs! Vielä, vielä!" Käskystä tartuin molemmin käsin pakaroihini ja levitin niitä paljastaen pikkuisen anukseni örkeille. Levitin persettä niin paljon kuin pystyin, pelkäsin sen repeävän. Kasvojani kuumotti häpeästä.

Suuri uruk-hai, örkkien johtaja, asettui kasvojeni eteen. Näin edessäni hänen paisuneen kyrpänsä, mustanpunaisen, pitkän ja muhkuraisen, melkein yhtä paksun kuin se valtava puunuija, jonka aiemmin näin roikkuvan hänen vyöltään. Olin kauhuissani kun hän käski ottaa kyrpänsä suuhuni ja lipoa sitä kielelläni ja hyväillä ja nuolla ja imeä sitä. Kaksi örkkiä, jotka kiduttivat minua puun alla, asettuivat seuraamaan vierestä.

Alastomana, nelinkontin, perse pystyssä imin tottelevaisesti herrani valtaisaa elintä ja pikkuhiljaa otin sen kokonaan suuhuni. Örkin vartalo alkoi liikkua ja hän alkoi itse survoa kyrpäänsä syvemmälle ja syvemmälle kurkkuuni, pelkäsin tukehtuvani ja yritin vetäytyä pois. Kaksi örkkiä, herransa palvelijaa, painoi kuitenkin pääni taas alas ja pakotti jatkamaan.

Pian päällikkö otti kyrpänsä suustani, sieppasi vieressä olevasta lätäköstä kourallisen mustaa mutaa ja siveli sitä nauraen naamalleni ja rinnoilleni. Örkit läimäyttelivät minua perseelleni ja kehuivat huoraansa.

Herrani käskystä makasin naamallani mustassa mudassa, kohotin persettäni ja levitin taas kerran pyllyposkiani. Tunsin hänen valtavan, syljestäni liukkaan kyrpänsä pillureijälläni, sitten anuksella, ikään kuin hänen olisi vaikeaa päättää, kumman reijän raiskaisi ensin. Yhtäkkiä kovaa kyrpää survottiin voimalla pilluuni. Tärisin, voihkin ja huusin, kipu oli sietämätön. Tuuma tuumalta kyrpä upposi syvemmälle ja syvemmälle vittuuni ja tuntui kuin se raatelisi minua sisältäpäin. Uruk-hai nussi minua rajusti takaapäin mudassa. En tiedä, kuinka kauan tätä oli jatkunut. Tajusin kuinka kyrpä vedettiin ulos pillustani ja herrani työnsi sen taas suuhuni. Samalla toinen örkki asettui asemiin taakseni ja työnsi kullinsa (joka oli melkein yhtä paksu kuin päällikön, mutta pitempi) arkaan ja turvonneeseen vittuuni ja jyysti sitä palliensa läiskiessä minua perseelle.

Tunsin kuinka örkin sormet koskettelivat persereikääni. Sormi työntyi perseeseeni ja sitten toinen. Mokoma örkki pani minua takaapäin pilluun ja ujutti myös molemmat peukalonsa pyllyyni raastaen nyt persettäni auki! En voinut huutaa sillä herrani kyrpä oli syvällä nielussani. Imin päällikön kullia kunnes hän laukesi kasvoilleni ja hieroi kitkerän makuista spermaansa naamalleni ja pyyhi kyrpänsä hiuksiini. Juoduin myös nielemään osan lastista. Toinen örkki laukesi rajusti karjahtaen syvälle pilluuni. Seisoin nelinkontin, huojuen, tunsin kuinka örkin spermaa valui runnellusta pillustani.

Ympärilläni naitiin edelleen. Tajusin että jokainen Rohanin vangituista neidoista joutui "palvelemaan" useita örkkejä. Uruk-hai nussivat heitä vuorotellen, eri asennoissa, suuhun, pilluun ja perseeseen. Näin kuinka uhkea tyttö, jonka silmät olivat kidutuksesta sumeat, ratsasti örkkisoturin sylissä mustan kyrvän päällä mustien kourien vatvoessa valkoisia rintoja. Sitten tyttö kumottiin kontalleen ja örkki työnsi kyrpänsä pillun sijaan tytön persereikään ja jatkoi naintia ja toinen örkki tuli tytön kasvojen eteen enkä enää nähnyt häntä, kuulin vaan tukehtunutta ulinaa.

Minut raahattiin nyt jonnekin, asetettiin selälleni makaamaan, jalkani levitettiin äärimmilleen ja nostettiin ylös örkin harteille. Taas kyrpä työntyi litisevään vittuuni ja täytti, levitti sitä halkeamispisteeseen. Toinen örkki melkein istui naamalleni ja komensi minua nuolemaan ja lipomaan kielelläni hänen pallejaan ja peniksen juurta. sitten hän siirtyi hieman eteenpäin ja työnteli kaluaan isojen rintojeni välissä ja minun piti nuolla hänen persereikäänsä.

sitten minut nostettiin taas kasvoilleni, perse pystyssä, ja tajusin päällikön työntyvän pilluuni. Hän veti kuitenkin kalunsa pois vain muutaman syvän työnnön jälkeen ja kauhukseni tunsin taas kovan paineen anuksellani. Levitin persettäni hänelle ja hitaasti, tuskallisen hitaasti peräaukkoni antoi periksi ja venyi ja herrani kuuma terska upposi pyllyyni. Huusin kovaa. Tajusin, että suuri ryhmä örkkejä oli kerääntynyt ympärilleni seuraamaan toimitusta, katsomaan, kuinka Aeryn-neitoa pantiin perseeseen, kuinka uruk-hai ratsasti nyt allaan alistunut Rohani ylpeys, kuinka mahtavan herrani kyrpä työntyi syvälle, syvälle suoleeni. Mustat kädet levittivät pakaroitani, kyrpä liikkui sisään ja ulos ja taas sisään, minua jyystettiin, pantiin nyt oikein kunnolla anukseen. Kurkustani purkautui eläimellisiä huutoja, koko vartaloni tärisi, olin aivan sekaisin.

Lopulta se päättyi. Herrani tuli eteeni ja työnsi kalunsa suuhuni puhdistettavaksi. Imin sen puhtaaksi.

Taas tunsin örkinkyrvän uppoavan auki revittyyn pyllyreikääni, sitten örkki keikahti selälleen ja veti minut päällensä, kyrpä vieläkin tiukasti takaapäin perseessäni. Jalkani levitettiin ja toinen örkki runnoi itsensä pilluuni. Ei ollut voimia huutaa, en voinut muuta kuin maata avuttomana ulisten kun minua pantiin nyt samanaikaisesti pyllyyn ja pilluun. "Tukkikaa nartun suu!" joku örkki huusi ja suuhuni työntyi taas uusi kyrpä. Örkkien lauettua perseeseeni, rinnoilleni ja suuhuni makasin tajuttomana."

Näin kertoi Rohanin uljas neito Aeryn kokemuksistaan örkkien vankina.

Auringon noustessa ratsasti paikalle joukko Rohanin asemiehiä. He olivat saaneet vihiä lähistöllä liikkuvista örkeistä. He löysivät kuitenkin vain hylätyn leirin - örkit jatkoivat matkaansa vieden naisorjansa mukanaan.

Puun alta kuului kuitenkin heikkoa ääntä. Rohanin miehet kerääntyivät katsomaan ja kas: puun alla makasi naamallaan mutalätäkössä alaston Aeryn-neito, kaulapannastaan puunjuureen kytkettynä, levittäen molemmin käsin persettään. hänen suustaan, turvonneesta,kiiltävästä pillustaan ja anuksestaan valui örkinspermaa ja hänen perseestään sojotti puoleksi sisään työnnetty örkkipäällikön puunuija, kapeampi kahvapuoli osoittaen ylöspäin, kohti nousevaa aurinkoa.

18

9259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timppa

      Ei kun lisää.

    • aa

      mahtava juttu ja jos jaksat kirjota lisää.
      Odotelen pillu märkänä!

    • good story

      se oli todella hyvä tarina. paras mitä olen täällä lukenut.

      • bb

        Kiitos kannustavasta palautteesta. "Örkkilauma" on eka ja tällä hetkellä myös ainoa kirjoittamani tarina. Ehkä kokeilen pian uudestaan.


      • aa
        bb kirjoitti:

        Kiitos kannustavasta palautteesta. "Örkkilauma" on eka ja tällä hetkellä myös ainoa kirjoittamani tarina. Ehkä kokeilen pian uudestaan.

        ihmeessä luulenpa jotta meitä on monta jotka odotamme!


      • Valtiatar Galadriel
        aa kirjoitti:

        ihmeessä luulenpa jotta meitä on monta jotka odotamme!

        Pilluni on ihan märkänä luettuani nämä tarinat. Pikkupökäni kastuivat kallisarvoisesta haltiamahlasta jota erittyy vain tiettyinä hetkinä.


    • Aeryn-neito

      Voih..... voisitkos kirjoittaa noita örkki ja Rohanin neidoista mulle mun sähköposti osoitteeseeni?? Se olisi niin ihanaa :) Tosi hyvä TARINA!!!!! Tuo oli paras tarina jonka olen lukenut piiitkäään aikaaan!!

    • tonttunen

      voitko kirjottaa mulle sähkö postiin noit tarinoita..?
      noi oli tosi hyvii..=)

    • nostaja

      ......

    • iyiuh

      hyvä tarina ja myös melko koominen :)

    • Anonyymi

      Saisikos tällaisia fantasia-aiheisia seksinovelleja vielä lisää? Keskimaan vaiheista saisi varmasti paljon lisääkin tarina, ja muut fantasiamaailmat päälle. Kuka kirjoittaisi?

    • Anonyymi

      Siis keneltä? Onko yhteystietoja?

    • Anonyymi

      Hieno tarina, mutta kun
      "Tarinasta saa paremman käsityksen jos lukee ykkösosan ensin."
      Laita linkki sihen tarinaan mihin viittaat.

    • Eli "Hobitti eli sinne ja takaisin" tarinan sensuroidut sivut.
      Jatkoa odottaen...

    • Anonyymi

      Tarkoitatko sitä kohtaa, kun Bilbo vakuuttaa kaikki kääpiöt kyvyistään imemällä näistä jokaisen munaa. Vai sitä osuutta, kun Gandalf raiskasi Rivendellin haltianeitoja matkan varrella?

    • Anonyymi

      Netistä näitä örkki ym 3d leffoja löytyy. Osa tosi hyvin tehtyjä.

      • Voitko laittaa linkin tai hakusanan, kiitos.


    • Mää en kyl yhtikäs tykkää, kun yriteetään niiku vihjasta, et örkit käyttäytys huonosti tai karkeesti. Noon kenslemannii.

      Mollaan katottu niitten kans ku keijut tanssii aamukasteisel niityl ihan syntymäasussa. Sit mollaan menty herkkuteelle ja herkkukorpulle rupatteleen. Keijutki on ollu mukana. Siellä örkit on hyvin hövelisti kysyny, et saisko ne niiku sivuta keijui. Keijut ei bonjannu niitten hienostunutta kielee, niet ne sano ihan samaa tarkottaen, et te hienot miehet saatte ponnahtaa myös.

      Siit johtuu, et metsänväen nuorisossa on nykysin aika paljon örkkikeijui.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe