Chryslerit

Hinnanalennukset chryslereissa antavat selkeän tiedon siitä että auto on teetetty halvoista(korea?) osista, jotka sitten ylihinnoitellaan ja nypätään moneyt asiakkailta, jotka onnessaan luulevat saavansa hienon "jenkkiläisen". Sitten kun kauppa tyrehtyy kevyesti voidaan ottaa myyntihinnasta pois 16000: tta euroa!(hemi mallisto) ja myyntikatteeksi jää vielä runsaasti.Samoin on laita Voyagerien, jonka alennuksen myyjät sitten selittävät muka varuste-eroilla.Kuluttajat herätkää!
41307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Melkein kaikkien Chrysler mallien hinnat on viimeisen vuoden aikana tipahtaneet dramaattisesti - mikä mistäkin syystä. Nyt hinnat siis liennevät oikeammat kuin koskaan. Joidenkin mallien kohdalla hinnassa on ollut selvästi ilmaa mutta joidenkin mallien hinnat on tippuneet ihan muista syistä... mutta en nyt jaksa alkaa kertaamaan.

Chryslerin lähihistoria on monelle selvästi vieras joten se on syytä käydä läpi. 80-luvulla ja vielä 90-luvulle tultaessa alkoi raju laadun kohotuskampanja. Siinä onnistuttiinkin aika hyvin ja 2000-luvulle tultaessa laatu alkoi olla ihan ok (lue: samaa paskaa kuin muillakin muttei toisaalta paskempaakaan :). Vuositunannen vaihtuessa ongelmana alkoi kuitenkin olla se, että laatu maksaa ja kukaan muu kuin auton ostaja ei kalliimpia kuluja maksa. Näin siis hinnat alkoi olla korkeat jolloin menekki uhkasi hiipua. Hintojen nousun hillitsemiseksi ja hintojen laskemiseksi valmistuksessa alkoi säästökampanja. Tämän näkee selvästi 2000 jälkeen tapahtuneissa facelifteissä kautta malliston. No, tavoite kuitenkin saavutettiin; valmistuskustannukset tippui ilman että laatu meni ihan kuralle ja autoja voitiin myydä halvemmalla tai ainakin välttää hintojen nosto. Jenkkilässä facelift tarkoitti usein hinnan tipahtamista. Mutta näin ei tapahtunutkaan Suomessa koska kauppa kävi hyvin ylihintaankin! Kate siis kasvoi.

Eräs nimeltä mainitsematon Sports Car Center autoliike äkkäsi tilanteen ja oli myös selvästikin hyvin tietoinen mekanismeista joilla määritellään autojen verotusarvo tässä maassa.
Lopulta tilanne on se, että ilmat lähti ja myös kate liennee Chryslereissä melkein kaikissa malleissa pienempi kuin useilla muilla merkeillä.

Äänestä

2004 Sebringistä 2,7 V6 katosi matkan varrella n. 10000 euroa vaihtoarvosta hinnanpudotuksien johdosta. Vanha virsi mutta ei vieläkään helpota.
Mielenkiintoista nähdä mikä on uuden Sebring mallin tuleva hinta.
Autohan kyllä ruma kuin saatana, tulee joku Saabin malli mieleen.

Äänestä
  • Täytyy jättää yksi autonvaihto väliin, niin ei kirpaise pudonnut hyvityshinta liikaa.Noi 3-4 ensimmäistä autonpitovuotta ovat aina ne kalleimmat kuitenkin. Ajetaan nyt sitten suosiolla vaikka kahdeksan vuotta Sebringillä ja katsotaan tilannetta uudestaan. Näin olen päättänyt. Asiaa auttaa roimasti uuden Sebringin karmea ulkonäkö. Eihän tuo ole edes jenkin näköinen.

    Äänestä

Niinpä. Mutta eikös nimenomaan 300 Hemit ole menneet jenkeissä ja muuallakin kaupaksi kuin kuumille kiville? Kolmesatasesta on sanottu, että se on Chryslerin pelastaja. Jos valmistaja huomaa, että kauppa käy kovemmallakin hinnalla, niin mitä sitä turhaan hintoja pudottelee? Miten itse tekisit? Sitten kun menekki alkuinnostuksen jälkeen hiipuu, pudotetaan hintaa tai lisätään varustusta tms. Kaikkihan tätä tekee. Vertaa esim. Volvon Classicit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylihintaisia kirjoitti:

Hinnanalennukset chryslereissa antavat selkeän tiedon siitä että auto on teetetty halvoista(korea?) osista, jotka sitten ylihinnoitellaan ja nypätään moneyt asiakkailta, jotka onnessaan luulevat saavansa hienon "jenkkiläisen". Sitten kun kauppa tyrehtyy kevyesti voidaan ottaa myyntihinnasta pois 16000: tta euroa!(hemi mallisto) ja myyntikatteeksi jää vielä runsaasti.Samoin on laita Voyagerien, jonka alennuksen myyjät sitten selittävät muka varuste-eroilla.Kuluttajat herätkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu