Voimakkaan hoitokokouskeskustelun seurauksena olen etsinyt käsiini HS:n -70 luvulla kirjoittamia kirjoja. HS oli -60 ja -70 lukujen opillisen ideologian luoja vl-liikkeessä ja kädenjälki näkyy vielä tänä päivänä. Suosittelen kaikille vl-uskovaisille jotka kykenevät oppia ja uskoa ymmärtämään muutenkin kuin hokemien tasolla tustustumaan HS:n opillisiin kirjoihin niin voi avautua ymmärrys kuinka syvällä vl-liike on käynyt. On suuri Jumalan ihme jos elävä usko sai säilyä tässä joukossa. Viimeinen päivä vasta todeksi osoittaa sen missä on elävä usko maan päällä ollut.
KIRJAN SISÄLTÖÄ:
Avioliittoa kirkastetaan seuraavasti:
"Avioliitto epäuskoisen kanssa aina epäonnisttuu. Paljon on kyyneleitä vuodatettu tämän asian tähden. Avioliittoon aikovan on syytä rukoilla Jumalan varjelusta vihollisen kavalia viettelyksiä vastaan. Joskus on käynyt niinkin että avioliiton solmimisen jälkeen vasta on ilmennyt, että aviopuolisossa onkin eri henki. Eriseuran hengen mukana perheeseen tulee paljon pahaa."
HUOM: Tässä kirkastetaan avioliitto asiaa niin, että vaikka aviopuoliso on siunaantunut RY:llä seuroissa käyvien keskuudesta, on vielä tarkkailtava tulevasta puolisosta oikea henki ettei tulisi mentyä naimisiin väärähenkisen kanssa. Hullua hommaa.
Muutenkin kirjojen sisältö painottuu siihen että kun asioista on ollut erimielisyyksiä on yhdellä oleva totuus, hänellä itsellään.
Lukijalle tarkotetuissa avaussanoissa yhdessä kirjassa kirjoitettaan.
"Sen ydin ei ole tavoitettavissa järjen päätelmillä ja psykologisilla oivalluksilla, vaan siinä tarvitaan Jumalan Pyhää Henkeä. Käyttääksemme vertausta sanomme, että siinä olevissa syvissä vesissä tarvitaan pitkiä saappaanvarsia. Kirjoittaja on tässä ja edellisessä teoksessaan ryhtynyt tähän tehtävään."
Kirjoissa kahlataan syvissä ja pimeissä vesissä pitkillä saappanvarsilla, lukekaa.
KIRJAN SISÄLTÖÄ:
Avioliittoa kirkastetaan seuraavasti:
"Avioliitto epäuskoisen kanssa aina epäonnisttuu. Paljon on kyyneleitä vuodatettu tämän asian tähden. Avioliittoon aikovan on syytä rukoilla Jumalan varjelusta vihollisen kavalia viettelyksiä vastaan. Joskus on käynyt niinkin että avioliiton solmimisen jälkeen vasta on ilmennyt, että aviopuolisossa onkin eri henki. Eriseuran hengen mukana perheeseen tulee paljon pahaa."
HUOM: Tässä kirkastetaan avioliitto asiaa niin, että vaikka aviopuoliso on siunaantunut RY:llä seuroissa käyvien keskuudesta, on vielä tarkkailtava tulevasta puolisosta oikea henki ettei tulisi mentyä naimisiin väärähenkisen kanssa. Hullua hommaa.
Muutenkin kirjojen sisältö painottuu siihen että kun asioista on ollut erimielisyyksiä on yhdellä oleva totuus, hänellä itsellään.
Lukijalle tarkotetuissa avaussanoissa yhdessä kirjassa kirjoitettaan.
"Sen ydin ei ole tavoitettavissa järjen päätelmillä ja psykologisilla oivalluksilla, vaan siinä tarvitaan Jumalan Pyhää Henkeä. Käyttääksemme vertausta sanomme, että siinä olevissa syvissä vesissä tarvitaan pitkiä saappaanvarsia. Kirjoittaja on tässä ja edellisessä teoksessaan ryhtynyt tähän tehtävään."
Kirjoissa kahlataan syvissä ja pimeissä vesissä pitkillä saappanvarsilla, lukekaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
tekstiä....saisivat hävetä.
Epäilen ettei monikaan nykyisistä nuorista vl-uskovaisista ei edes tiedä, että tämä H.S. onkin nykymuotoisen vl-opetuksen oppi-isä. Monet luulevat, että se olisi vaikka L.L.L.
Kaikkien vl-uskovaisten, varsinkin nuorempien, olisi hyvä lukea nämä H.S:n kirjoitukset. Sieltä todennäköisesti löytyy (itse en ole lukenut) nykyisen vl-fundmamentalismin perusteet.
parannuksen näistä asioista ennen kuolemaansa?
Siksi tuntuukin oudolta, että vaikka H.S on katunut näitä tekojaan ja pyytänyt niitä anteeksi, silti edelleen tänä päivänä osa H.S:n aikaansaannoksista on voimassa ja orjuuttamassa vl-ihmisiä.
olen niin nuori etten ole tuolloin elänyt, kuka on H.S?
Tosin en itsekään henkilökohtaisesti muista häntä, mutta kyseessä on vl-liikkeessä 1960-70-luvuilla vaikuttanut fundamentalistista uskonsuuntaa edustanut maallikkosaarnaja Heikki Saari, joka toi vl-liikkeeseen nykyisinkin voimassa olevat elämäntapasäännökset.
Alla sitaatti prof. Jouko Talosen Oulun Kirkkopäivillä pitämän vl:n julkisuuskuvaa koskevan esitelmän tiivistelmästä, jossa vähän valotetaan vl-liikkeen lähihistoriaa. Tästä ketjustä löytyy ko. esitelmän tiivistelmä kokonaisuudessaan.
"Vuoden 1960 - 1961 hajaannus terävöitti SRK -vanhoillisuuden opintulkintaa ja nosti ”jyrkän maallikkolinjan” profiilia (esim. saarnaaja Heikki Saari). Liike joutui yhä enemmän 1960-luvulta alkaen julkisuuden ”hampaisiin” (TV-kysymys, perhesuunnittelun kielto, 1970-luvun ”hoitokokoukset” ja seurakuntakuri). Valtava julkinen polemiikki vyöryi erityisesti talvikautena 1979 - 1980 (Mikko Juvan kannanotto, Helsingin Sanomat, Miikka Ruokasen tutkimus)."
Millä keinoin maallikkosaarnaaja voi saada itsensä noin mahtipontiseen asemaan? Mitä oikein tapahtui ennen 60-lukua että tilanne luusui tuollaiseen asetelmaan?
Pääsee valtaa siten kun kaikki pelkäävät seurakuntaäitiä ja seurakunta-äidin ääntä joka huutelee neuvojaan jostain sumun seasta. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa keskusjohdon opillisia ja uskonnollisia käsityksiä koska se on tottelemattomuutta seurakuntaäidin äänelle ja tottelemattomat sidotaan syntiin ja erotetaan. Tällaisessa kehäkierrossa kaikki tapahtumat ovat mahdollisia.
HS keräsi mahtavat pisteet ja sai muiden maallikkosaarnaajien tuen siinä taistelussa kun pappislinja erotettiin vanhoillisuudesta. Tämä hänen valtakausi kesti vuoteen 1980 jolloin hänet pantiin yleisen sekasorron seurauksena pois puhujan paikalta. Vuonna 1980 alkoi Erkki Reinikaisen valtakausi jota elämme vieläkin. Tämä on ollut hyvää liennetyksen aikaa ja äkkiväärät maallikkosaarnaajat ovat pysyneet kurissa. Tosin Erkin voimat alkavat jo ehtymään ja vain luoja tietää millaiseksi seurakuntaäidin ääni hänen jälkeensä muuttuu.
prof. Jouko Talosen esitelmä Oulun Kirkkopäivillä 28.5.2005. Lehdistötiedote ja tiivistelmä:
"Käsittelen Suomen lestadiolaisuuden julkisuuskuvaa 150 vuoden aikana 1850 – 2000. En vastaa otsikon kysymykseen. Jätän keskusteluun otsikon esittämän aihepiirin pohdinnan. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä asioista.
Lestadiolaisuus syntyi talvella 1845-1846 Ruotsin pohjoisimmassa seurakunnassa Kaaresuvannossa kirkkoherra Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) saarnastuolin juurella. Alusta alkaen pohjoinen ekspansiivinen herätysliike koettiin sekä pohjoismaisissa valtiokirkoissa että yhteiskunnissa vaikeasti hyväksyttäväksi ilmiöksi. Suonen lestadiolaisuus oli pitkään ”lahkon” maineessa (noin 1846-1910).
Norjan Kautokeinon hurmos (1852) voimisti jopa kansainvälisesti liikkeen kielteistä julkisuuskuvaa. Kirkon ja herätysliikkeen suhdetta koettelivat lestadiolaisuuden liikutukset ja dogmaattiset erityispiirteet ( taivasten valtakunnan avaimet, maallikkorippi, opetus uskovien seurakunnasta ). Piispa Gustaf Johanssonin lestadiolaisuuskritiikki jäi herätysliikkeessä pitkäkestoiseen muistiin. Erilaiset huhut ja juorut edistivät käsitystä ”lahkosta”. Lahko-termi olikin pohjoisessa hiippakunnassa aina 1907 - 1908 saakka verraten yleinen. Vielä 1920-luvulla liikettä saatettiin – toisin kuin herännäisyyttä ja evankelisuutta – pitää ”lahkona”.
Maailmansotien välisen ajan porvarillisessa Suomessa lestadiolaisuus sai kuitenkin oman paikkansa yhteiskuntaa rakentavana kirkollisena herätysliikkeenä. Korpelalaisuus – Pohjois-Ruotsissa vaikuttanut hurmosliike – loi kuitenkin uutta negatiivista julkisuuskuvaa.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen lestadiolaisuus miellettiin monessa suhteessa positiivisena tekijänä ( asevelipapit, Wäinö Havaksen sankarikuolema1941: Minä viitoitin miehen tien!, Lestadiolaisten ylioppilaskoti 1949 ja sen merkitys Helsingin teologipiireissä,
työmuotojen kehitys, uudet yhdistykset, Päivämies-lehti, Kekkonen ja lestadiolaispoliitikot).
Vuoden 1960 - 1961 hajaannus terävöitti SRK -vanhoillisuuden opintulkintaa ja nosti ”jyrkän maallikkolinjan” profiilia (esim. saarnaaja Heikki Saari). Liike joutui yhä enemmän 1960-luvulta alkaen julkisuuden ”hampaisiin” (TV-kysymys, perhesuunnittelun kielto, 1970-luvun ”hoitokokoukset” ja seurakuntakuri). Valtava julkinen polemiikki vyöryi erityisesti talvikautena 1979 - 1980 (Mikko Juvan kannanotto, Helsingin Sanomat, Miikka Ruokasen tutkimus).
SRK -vanhoillisuuden julkisuuskuva oli ”pohjamudassaan”, muiden lestadiolaisryhmien arvostus suurempi. 1970-luvun kehitykseen vaikutti myös kirjailija Timo K. Mukan teos ”Maa on syntinen laulu!”.
Tilanne muuttui taas 1980-luvun alusta alkaen. Voimme puhua toisaalta SRK -vanhoillisuuden omasta ”liennytyksestä” . Liikkeen sisäinen tiedotustoiminta tehostui, hoitokokouksissa ”syntinä” pidettyjä asioita arvioidaan uudelleen, ja esimerkiksi Heikki Saari pois puhujan paikalta 1980. Kehitykseen vaikuttivat myös kirkkopoliittiset tekijät. Oulun piispa Olavi Rimpiläinen rauhoitti kirkollisen tilanteen Oulun hiippakunnassa heti 1980-luvun alussa. Kirkon oppipluralismi ja virkakysymys nostivat ”omassa lentokorkeudessaan” olleen SRK -vanhoillisuuden ”kirkolliseen keskustaan”. Myöhemmin kehitykseen vaikuttivat uusi toiminnallisuus ja suurempi kansainvälistyminen 1990-luvun alusta alkaen.
Lars Levi Laestadiuksen juhlavuoden 2000 mukanaan tuoma julkisuus oli pääsääntöisesti varsin suopeata ja myönteistä pohjoisen herätysliikkeen näkökulmasta.
Ihmiset mieltävät lestadiolaisuuden edelleenkin kuitenkin kaksijakoisesti. Sellaista myönteistä julkisuuskuvaa, josta esimerkiksi herännäisyys on saanut nauttia 100 viime vuotta, ei pohjoisen kristillisyydellä ole vieläkään."
sai siis vallan H.S:n toimiinan seurauksena. Vaikka Talosen mukaan sisäistä liennytystä liikkeen sisällä tehtiinkin jälkikäteen hoitokokousjulmuuksien säikäyttämänä, fundalistiset voimat jäivät edelleen vaikuttamaan liikkeeseen hyvin vahvana. Tämä suuntaus näyttää nostavan jälleen päätään. Uusi hoitokokousaalto voi alkaa milloin tahansa.
Olkaahan sisret ja veljet tarkkoina ja valvokaa!
Vuoden 1960 - 1961 hajaannus terävöitti SRK -vanhoillisuuden opintulkintaa ja nosti ”jyrkän maallikkolinjan” profiilia (esim. saarnaaja Heikki Saari). Liike joutui yhä enemmän 1960-luvulta alkaen julkisuuden ”hampaisiin” (TV-kysymys, perhesuunnittelun kielto, 1970-luvun ”hoitokokoukset” ja seurakuntakuri). Valtava julkinen polemiikki vyöryi erityisesti talvikautena 1979 - 1980 (Mikko Juvan kannanotto, Helsingin Sanomat, Miikka Ruokasen tutkimus).
jäivät pois toisesta kappaleesta, joka on suora lainaus Talosen esitelmästä.
Kaikki on Jumalan tekoja. Me emme pysty uskomaan toisen ihmisen puolesta. Hoitokokoukset olivat paikallaan, silloin, kun niitä suuremmassa määrin järjestettiin.
uskonkäsitys on Jumalasta? Oletko ihan varma?
uskaltaa tunnustautua Heikki Saaren fundamentalistisen uskonkäsityksen kannattajiksi ja opetuslapseksi? Luulen, että vähemmistö.
Monesti tuntuu kun seuraa lestadiolaisuutta on se hullua hommaa. Yksittäisellä ihmisellä liikkeessä ja liikkeen ulkopuolella ei ole mitään merkitystä. Ainoa joka merkitsee on kulkea laumassa vaikka mitä tapahtuisi tai muuten joutuu helvettiin. Jolloinkin tuntuu että olisi ihana asia teillekkin kun saisitte maistaa Jumalan armoa.
Ei Jumala ole tarkoittanut ihmisen uskoa sellaiseksi kuin Venäjän armeija talvisodassa. Suurella massalla painettiin päin vihollista aina uudella hyökkäysaallolla ja sotilaat tuupertuivat hangille. Yksikin ihminen on Jumalalle tärkeä eikä tarvi olla niin että jokaisesta synnytetystä uudesta sukupolvesta vahvimmat pääsevät perille ja muut jäävät välille.
ovat HS:n opetuslapsia.
Kirjoituksesi oli hyvin selkeä ja teki ymmärrettäväksi monia nykypäivän ilmiöitä vl:ssa. Jonkun varmaan pitäisi vilpittömin mielin tutkia nykytilannetta, jonkun ulkopuolisen, joka kuitenkin ymmärtää uskonnosta. Onko tällaisia ulkopuolisten tutkimuksia vl:sta tullut koskaan? Onko esim. Miikka Ruokanen ulkopuolinen vai liikkeen sisältä?
Kun historian roskasangosta löytyy vl-lestadiolaisuudessa vaikka mitä, niin mikä on ihan oikeasti oppi tänä päivänä.
Ketkä sinne helvettiin menevät ja ketkä eivät, kun omaankin joukkoon ulottuu noin laaja-alainen mätien kalojen etsintä.