islam

Rauhan ja teologian keskustelu

Rauha teille,

Shiian näkökulmasta eri taustoilta ja uskonnoilta olevat ihmiset voivat elää keskenään ilman mitään konflikteja. Ihmisillä on usein ennakkoluuloja eri uskonnoista tai ideologeista, joista kannattaa puhua, sillä näin ennakkoluuloista pääsee helposti eroon. Jokaisella kulttuurilla on omat rikkautensa, jotka tulevat keskustelemalla esille. Näin muutkin voivat oppia ja rikastaa ja kehittää omaa tietämystään.

Ikävä kyllä jotkut tiedonlähteet, kuten media (lehdet, televisio) valitsevat aiheensa hyvin selektiivisesti, jolloin ihmiset saavat tietystä aihepiiristä kokonaisuutena hyvin epärealistisen kuvan. Islamin kohdalla esimerkkinä voisivat olla terroriteot, jotka ovat yleisin asia mitä mediasta kuulee Islamista. Tämä aiheuttaa sen, että ihmiset saavat vääristyneen kuvan koko Islamista. Historiaa tutkiessamme huomaamme, että jokaisessa ideologissa ja uskonnossa on pieniä ääriryhmiä, jotka aiheuttavat muille tuskaa koko uskontonsa tai ideologinsa nimeen. Näin ulkopuoliset saavat huonon kuvan koko uskonnosta.

Olen valmis Islamin (shiianäkökulman) asiantuntijana poistamaan ennakkoluuloja kaikkien kiinnostuneiden kanssa sovittuun aikaan. Ilmoittakaa kiinnostuksestanne sähköpostiini. Aiheet voivat esimerkiksi heijastua moraaliin, logiikkaan, filosofiaan, teologiaan jne. Me Suomessa asuvat voimme lähentää ihmisiä omassa maassamme ja tehdä kotimaastamme paremman paikan elää ja asua.

SUOMEN SHIIAMUSLIMIT
uskonnollinen yhdyskunta

http://suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=5133
5323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ette elä rauhassa keskenään, vaan tapatte toisianne,
kuten Irakissa ,Sudanissa (tapettuaja 200000),
Somaliassa, Algeriassa (tapettuja 100000),
Afganistanissa.
Sunnit ja shiiat ovat verivihollisia keskenään.
Miten näiden kanssa voi elää rauhassa?

Äänestä

Hienoa, että esiinnytte rauhanomaisesti. Mitä itse olen aika monen muslimin kanssa jutellut, niin kaikki (paitsi yksi turkk. tyttö) kantaneet hirvittävää vihaa juutalaisia kohtaan ja syyttävät heitä lähes kaikesta maailman pahuudesta. Miksi Koraanissa niin paljon kehoitetaan sitten taistelemaan vääräuskoisia vastaan ja inhotaan juutalaisia?
Kysyn vain

Äänestä

Paljastettu: Venäjä-Syyria-Iran Akseli http://www.hallindseyoracle.com/articles.asp?ArticleID=13165
Raamatun profetian opiskelijoille. Jopa tämän tiedonannon otsikon pitäisi kuitata hälytyssireenit. Sain juuri jotakin sähköistävää tiedusteluaineistoa. Ensiksi, Debka-Net-Weekly'n selostuksesta. Ja toiseksi, joistakin henkilökohtaisista tiedustelulähteistä (vartioin varovasti), joka vahvistaa Debka'n raportin.
Venäjä, Iran ja Syyria ovat solmineet puolustuspaketin, joka on kehittymässä muuttuneeseen voimatasapainoon koko Lähi-Idässä. Venäjän osuus paketissa on pidetty suhteellisen salaisena pitkän aikaa. Mutta tosiasiat paljastavat pitkän, vakaan Venäjän sitoutumisen Iranin ydinohjelmaan ja aseiden toimittamiseen Syyrialle.
Mossadin Päällikkö sanoi minulle luottamuksellisesti, että hän oli henkilökohtaisesti seurannut 283 huippu ydin- ja ohjustiedemiehen palkkaamista ja tuomista Iraniin helmikuussa 1991 Neuvostoliitto-vainajasta.
En kertonut tätä tietoa kenellekään, ennenkuin 9 kuukautta myöhemmin, kun siitä tuli ensin julkinen (vaikka merkillistä kyllä, valtavirtamedia ei sitä seurannut). Kaikki Venäjän johtajat seurasivat ja laajensivat tätä sopimusta tähän päivään saakka, varsinkin oletettu ystävämme, Vladimir Putin.
Venäjä on auttanut Iranin ydinohjelmaa sen alusta saakka. Sadat venäläiset tiedemiehet perheineen elävät kaikkialla noiden noin kahdenkymmenen hajallaan olevan ydinasioihin liittyvän laitoksen ympärillä. Venäläiset 'Spetznaz sotilaat' (erikoisjoukot) vartioivat kaikkia avain ydinlaitoksia.
Iran on saanut hieman apua ohjuskehittelyyn Pohjois-Korealaisilta. Mutta myös heidän ohjuksensa perustuvat venäläiseen muotoiluun. Ilmeinen syyllinen Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin ydinkehittelyssä on ollut Neuvostoliitto ja jatkajana Venäjä.
Neuvostoliiton motivaatio Kiinan ja Pohjois-Korean auttamisessa oli ensisijaisesti ideologinen. Venäjän pääsyynä on kova käteisraha, vaikka nyt, se on saamassa strategista merkitystä yhtä hyvin.
Joten tässä ovat häiritsevän kovat tosiasiat siitä, mitä on tapahtumassa, minkä voi vain nähdä vaarallisena lännenvastaisena strategiana Venäjä-Syyria-Iran Akselin muodossa.
Ensimmäinen osa tätä strategiaa oli, kuten yllä sanoin, Venäjä mahdollistamassa Irania tuottamaan laukaistavia ydinkärkiä.
Toinen osa oli nykyisen keskinäisen puolustuspaketin muodostaminen Iranin ja Syyrian välillä. Iranin ja Syyrian Ulkoministerit, Mostafa Najjar ja Hassan Turkmani, allekirjoittivat sopimuksenTeheranissa Kesäkuun 15. 2006.
Debka'n tiedustelulähteet paljastivat sopimuksesta häiritsevän lausekkeen, joka raportoitiin Presidentti Bushille US:n Tiedustelupalvelun toimesta. Tämä raportti paljasti:
"Tämä lauseke puhuu enemmästä kuin yhdestä uudistetusta, maasta-maahan-laukaistavasta SHEHAB-3 ohjuspatterista, tullen sijoitetuksi 13,000 jalkaa korkeille Jabal Ash Shanin harjanteille, sijaiten keski- Syyriassa." Viimeisimmistä Syyria-Iran siirroista raportoi DEBKA-Net-Weekly'n tiedustelulähteet, enteillen upseerilähetystön lähettämistä Teheranista ottamaan paikkansa al Qadnus'issa, itään Syyrian Tartus'in satamasta, ja pitkin tietä, joka yhdistää sataman Jabal Ash Shanin'iin. "Tämä tiimi tulee toimimaan Iranin ohjusjoukkojen etujoukkona, käyttääkseen ohjusasemaa, tarkistaakseen maaperän ja kohdistaakseen sen tarkan sijainnin." Vanhemmat tiedusteluviranomaiset varoittivat US:n Presidenttiä, että tämä sijoittaminen ei vain saattaisi syöstä koko Lähi-Idän voimatasapainoa pois paikoiltaan, vaan uhkaisi suoraan Amerikan tukikohtia, jopa niin etäällä kuin Länsi- ja Itä-Euroopassa ja Keski-Aasian tasavalloissa, sisältäen ne, jotka on sijoitettu öljyrikkaan Kaspian Meren rannoille."
Ahmadinejad
Tämä panee virtuaalisesti koko Euroopan pian tulevien Iranin ydinkärkiohjusten ulottuville - ja Iranin Presidentin, Mahmoud Ahmadinejadin oikuille alttiiksi. Muistatko hänet? Hän on se, joka uskoo, että Allah on valinnut hänet täyttämään "lopun ajan" Muslimiprofetian, aloittamalla maailman ilmestyskirjan, jossa kauan odotettu 'Mahdi' (Muslimi Messias) tulee ilmestymään ja saattaa kaikki henkiinjääneet Allahille alamaiseksi.
Ikäänkuin tämä ei olisi tarpeeksi huono uutinen, on olemassa jotakin vielä hälyttävämpää kehittymässä tämän uuden pahan akselin myötä.
Mitä Venäjä tekemässä?
Venäjä on nyt tekemässä liikkeitä suojellakseen Syyriaa ja sen Shehab-3 ohjustukikohtaa. Tästä DEBKA-News-Weekly raportoi:
"Lähteemme ovat huomioineet, että Venäläiset ovat ruoppaamassa TARTUS'in satamaa, Syyrian toiseksi tärkeintä Välimeren satamaa, näillä näkymin laajentaakseen kuljetusten saantipistettä sinne, täysin varustetuksi laivastotukikohdaksi, mahdollisesti huoltaakseen Mustan Meren Laivastoaan, sotalaivoja, kun ne uudelleensijoitetaan Ukrainasta Sevastopolin satamasta. On suunniteltu rakentaa pysyvä tukikohta laivastolle, jota johtaa RFS Moskva (TG Flag) ohjusristeilijä ja RFS Azov maihinnousulaiva, seuraavan kolmen vuoden aikana."
"Venäläisen komennuskunnan saapuminen TARTUS'iin Maaliskuussa, merkitsi Venäläisen tukikohdan avaamista. Sotilasasiantuntijamme ovat panneet merkille, että Ohjusristeilijä MOSKVA on aseistettu aseilla, tutkalla ja elektronisella kojeella ilma-alusten ampumiseksi.
"Amerikan tiedustelun selostus US:n Presidentille taaempana paljasti, että edistyneitä Venäläisiä ilmapuolustusjärjestelmiä on asennettu kahdesta syystä, suojelemaan TARTUS'in LAIVASTOTUKIKOHTAA ja SHEHAB-3 ohjusasemia. DEBKA-Net-Weekly'n sotilaslähteet tunnistavat järjestelmän S-300PMU-2:ksi. Sitä operoidaan Venäläisellä miehistöllä, eikä anneta Syyrian käsiin.
"Tämä ilmapuolustusjärjestelmä on verrattavissa Amerikkalaiseen Patriot'iin, mutta on paljon tehokkaampi." Tämä versio, jota ollaan laittamassa Syyriaan, on kytketty estämään ballistisia ohjuksia. Sillä on suuri etu olla tulivalmiina viidessä minuutissa, saatuaan määräyksen..."
Tämä selittää, miksi Iran on uhitellut häpeämättä maailmaa ja jatkaa ydinkärkien kehittelyä, mitkä ovat lähempänä toimintakuntoon tulemista, kuin uskallamme uskoa.
Toiseksi, se selittää syyn, miksi Iranin ja Syyrian puolustusministerit allekirjoittivat keskinäisen puolustussopimuksen viime kesäkuun 15. päivä.
Kolmanneksi, se antaa syyn Hizbollahille aloittaa sota Israelin kanssa, kuten he tekivät. Se oli keino suunnata G-8 johtajien huomio muualle vakavasti keskustelemasta toiminnasta Iranin ydinuhkasta. Ja Vladimir Putin pelasi mestarillista peliä, peitellen mitä hänen joukkonsa ovat tekemässä.
Neljänneksi, se selittää, miksi Syyria ja Iran ovat pelottomia tukiessaan avoimesti Hizbollahia heidän sodassaan Israelin kanssa ja tukevat terroristeja, jotka iskevät US:n joukkoihin Irakissa. Venäjä on taustalla takaamassa heidän suojelunsa.
Debka raportoi, että he löysivät tietoa, joka osoittaa, että Venäjä auttoi taivuttamaan Syyrian Presidentin Bashir Assadin hyväksymään Iranin ohjusten sijoittamisen heidän maaperälleen, viittaamalla, että se on osa heidän omaa syvenevää strategista suunnitelmaansa Syyrialle.
Mikä on kaikkein tärkeintä, on se että kaikki tämä on Hesekielin, luvun 38, 2600-vuotta vanhan profetian asettumista kohdalleen. Persia, tai moderni Iran, on listattu ensimmäiseksi Muslimikansojen joukossa, jotka Venäjä tulee johtamaan totaaliseen hyökkäykseen Israelia vastaan. Tämän on ennustettu olevan ensimmäinen taistelu Harmagedonin sodasta.
Yksi kansa, jota ei ole listattu, näyttää olevan Syyria. Uskon, että tämä on tuloksena toimista, jotka nyt ovat tapahtumassa Israelia vastaan, Jesajan profetia Damaskosta viimeisinä päivinä on pian toteutumassa.
Seitsemänsataaviisikymmentä vuotta sitten, Jesaja varoitti, 1 Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.....4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy, ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.(Jes. 17:1,4)
Muodostettaessa tämän tapahtuman ajankohtaa, katso näitä tekijöitä. Ensiksi, Damasko on eräs vanhimmista yhtäjaksoisesti asutuista kaupungeista maan päällä. Sitä ei ole koskaan kokonaan tuhottu - vielä. Toiseksi, se on tapahtumien asiayhteydessä, jotka johtavat katastrofeihin, jotka edeltävät Herran Jeesuksen toista tulemusta. Kolmanneksi, se on kyllin kaukana siitä tapahtumasta, jonka Jaakob (Israel) joutuu kestämään, vaikeita olosuhteita. Neljänneksi, Syyriaa, eikä sen esi-isien heimonimeä ole mainittu Venäjän johtamassa Muslimi-liitossa, joka aloittaa Harmagedonin, keskellä Vaivanaikaa.
Kaikki tämä johtaa minut uskomaan, että Damasko tullaan tuhoamaan, ennenkuin Vaivanaika alkaa. Uskon, että Damasko on uhkaamassa Israelin olemassaoloa, joko aloittamalla tai varustamalla bio-kemiallisia aseita tai radioaktiivisia likaisia pommeja, että Israel tulee ne tuhoamaan ydinpommilla. Israel on vannonut, että se tulee suorittamaan Simson-Option mitä tahansa kansaa vastaan, joka hyökkää heitä vastaan millä tahansa massatuhoaseella. Tämä tarkoittaa iskua lämpöydinpommilla. Tämä voi pian tapahtua Syyrialle.
Tämä tulee puolestaan kauhistuttamaan maailmaa niin, että se tulee olemaan kypsä ottamaan vastaan antikristuksen, kun hänet on paljastettu. Ja tämä voi olla hyvin, hyvin pian.
Jeesus ratkaisuna omaan elämään
Kiitos Jumalalle, että olet ottanut vastaan anteeksisaamisen lahjan, jonka Jeesus lunasti kuolemalla sinun sijastasi, tullen tuomituksi syntiesi tähden. Tulet olemaan ihmeellisesti temmattu ylös taivaaseen kohtaamaan Hänet, ennenkuin antikristus ilmestyy.
Mutta, jos et ole vastaanottanut tätä ilmaista anteeksisaamisen lahjaa ja Jeesusta elämääsi, nyt on sen aika. Älä työnnä sitä pois. Se on kuin Venäläisen ruletin pelaamista ikuisuuden kanssa. Rukoile juuri nyt ja ota vastaan anteeksiantamus. Pyydä Jeesusta Kristusta tulemaan elämääsi ja tee siitä sellainen, mitä Hän haluaa sen olevan. Hän tulee antamaan sinulle uudet halut, uuden ilon ja tarkoituksen elämiseen. Tee se nyt. Ellet ole tehnyt.

Äänestä

seriffihän estämällä estää asiallisenkin keskustelun! Siinä teillä on oikea edushenkilö aiheuttamaan lisää epä- ja ennakkoluuloja!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja rauha vai sota kirjoitti:

Rauhan ja teologian keskustelu

Rauha teille,

Shiian näkökulmasta eri taustoilta ja uskonnoilta olevat ihmiset voivat elää keskenään ilman mitään konflikteja. Ihmisillä on usein ennakkoluuloja eri uskonnoista tai ideologeista, joista kannattaa puhua, sillä näin ennakkoluuloista pääsee helposti eroon. Jokaisella kulttuurilla on omat rikkautensa, jotka tulevat keskustelemalla esille. Näin muutkin voivat oppia ja rikastaa ja kehittää omaa tietämystään.

Ikävä kyllä jotkut tiedonlähteet, kuten media (lehdet, televisio) valitsevat aiheensa hyvin selektiivisesti, jolloin ihmiset saavat tietystä aihepiiristä kokonaisuutena hyvin epärealistisen kuvan. Islamin kohdalla esimerkkinä voisivat olla terroriteot, jotka ovat yleisin asia mitä mediasta kuulee Islamista. Tämä aiheuttaa sen, että ihmiset saavat vääristyneen kuvan koko Islamista. Historiaa tutkiessamme huomaamme, että jokaisessa ideologissa ja uskonnossa on pieniä ääriryhmiä, jotka aiheuttavat muille tuskaa koko uskontonsa tai ideologinsa nimeen. Näin ulkopuoliset saavat huonon kuvan koko uskonnosta.

Olen valmis Islamin (shiianäkökulman) asiantuntijana poistamaan ennakkoluuloja kaikkien kiinnostuneiden kanssa sovittuun aikaan. Ilmoittakaa kiinnostuksestanne sähköpostiini. Aiheet voivat esimerkiksi heijastua moraaliin, logiikkaan, filosofiaan, teologiaan jne. Me Suomessa asuvat voimme lähentää ihmisiä omassa maassamme ja tehdä kotimaastamme paremman paikan elää ja asua.

SUOMEN SHIIAMUSLIMIT
uskonnollinen yhdyskunta

http://suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=5133

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu