Mielessä pyörinyt omien fiilisten keskellä, että mitä on masennus? Voiko oma paska olo olla masennusta vai onko se vain jotain itsesääliä tai jotain vastaavaa? Tarina menee kutakuinkin näin..pienenä epävakaat olot perheessä, isää ei ole ollut oikeastaan koskaan. Koulussa meni aina ihan ok, piti jo pienenä opetella olemaan vahva ja tulla toimeen omillaan. Omista tunteista en ole osannut puhua koskaan, koskaan en ole oppinut sitoutumaan ja rakastamaan. Tämänkin olen jotenkin verhonnut sillä, että kai sitä oikeaa ei vaan ole tullut vastaan vaikka yrityksiä on vaikka kuinka paljon. Kuvittelin jo oppineeni sen, saimme lapsenkin, kunnes reilu vuosi sitten erosimme omien mokieni vuoksi. Tästä sitten lähtikin alamäki, kävin kyllä töissä suht tunnollisesti vaikka alkoholi maistui enemmän ja enemmän. Koko viikko saattoi mennä neljään saakka yöllä ja seuraavana päivänä töihin. Tosin töissäkin alettiin huomata että kaveri haisee vanhalle viinalle joka päivä. Työvuoroja vaihdettiin niin että en tainnut tehdä vuoteen aamuvuoron aamuvuoroa. Kuitenkin tuntui että kyllä tämä tästä. Sitten kävi jotenkin sellainen tuuri että sain elämäni duunipaikan, sellaisen josta olin haaveillut aina. Aloin käydä aamuisin töissä, viikolla ei tullut enää juotua, viikonloppuisin tietenkin sitäkin enemmän jos lapsi ei ollut luonani. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes huomasin että eräänä aamuna en vain pääse töihin. En pystynyt edes ilmoittamaan siitä aluksi, vasta sitten kun oli pakko ja senkin tein tekstiviestillä kun en pystynyt puhumaan kenenkään kanssa. Kotona ei pystynyt olemaan, ajelin autolla ympäriinsä ja kävelin päivän aikana ehkä 20km vailla päämäärää. Lääkäriin en kertakaikkiaan pystynyt menemään, joten lääkärintodistusta ei ollut jonka työnantaja vaatii. Seuraavana päivänä sama juttu, iltapäivällä sain jostain rohkeutta mennä työterveyteen kertomaan asiasta. Siellä kaikki sitten selvisi, sain kerrottua miten asiat ovat. Mielessä on kuitenkin se, että olenko oikeasti masentunut vai mikä vaivaa. Mikään ei todellakaan kiinnosta, tällä hetkellä olo on sellainen että en pysty puhumaan kenenkään kanssa puhelimessa, en pysty nukkumaan, en hoitamaan pienintäkään asiaa. Alkoholia en ole ottanut nyt ollenkaan viikonlopun jälkeen vaikka mieli tekisi koska sillä saisi kaikki ongelmat siirrettyä tuonnemmaksi. Vaikka tiedän että sen jälkeen on entistä huonompi olo. Tekisi mieli vain antaa mennä, sanoa itsensä irti töistä ja lähteä jonnekkin. Tiedän että olen jonkin sortin alkoholisti luultavasti, vaikka juuri ennen viime viikonloppua olinkin useamman viikon juomatta mitään. Viime viikonloppu oli alkoholin suhteen ihan hirveä, ja tiedän että jos olisin ollut juomatta niin luultavasti olisin töihin päässyt. Kuitenkin kun alkaa miettiä että mistä se juominen lähtee, niin luulisin että yksinäisyydestä (juomalla on aina kavereita), taloudellisista ongelmista, huonosta omastatunnosta, ja siitä ettei enää jaksaisi funtsailla kaikkea. Mielessä on pyörinyt kaikenlaista, viimeisen vuoden olen kuvitellut että minulla on vakava sairaus. Raha-asiat on täysin päin persettä eron jälkeen, ainoat hyvät asiat omassa elämässä ovat lapsi ja työpaikka. Jotenkin pitäisi saada asiat kuntoon, mutta kun ei jaksa panostaa. Tekisi vain mieli lähteä pois. En oikein tiedä mikä vaivaa, tein masennustestinkin josta sain 17 pinnaa, mutta samalla kun ruksailin niitä mietin että en voi olla tätä mieltä. Enpä tiedä..taidan olla pihalla kuin lumiukko omasta tilanteestani.
Mitä on masennus?
?!!
9786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Jotenkin pitäisi saada asiat kuntoon, mutta kun ei jaksa panostaa. Tekisi vain mieli lähteä pois."
Näin mun ymmärtääkseni masentuneilla on tapana ajatella. En välttämättä oo mikään oikea henkilö diagnosoimaan, mutta itelläki ollut masennusoireilua, ja fiilis oli juuri tuo. Ehkä joku muu osaa kertoa paremmin.
Sen kuitenkin nyt sanon, että hae ihmeessä apua, sitä koskaan voi hakea turhan takia. Masennuksen ongelma on juuri siinä että masentunut on aika lailla aloitekyvytön hakemaan apua. Erotu sä ihmeessä näistä tapauksista ja toimi. Ei se ainakaan huonompaan suuntaan asiaa voi viedä :)
Riippuu siitä mihin vertaa. Ei saisi paljoa vertailla ainakaan TV-maailmoihin, eikä niihin joilla näyttäisi menevän paremmin. Ei niillä aina mene. Elämä on melkein kaikilla tylsää ja arkista. Normaali arki on raskasta ja puuduttavaa. Usein pitää vain puskea eteenpäin sisukkaasti. Siitä se ns. pärjääminen muodostuu.
Kaikkien vastenmielistenkin mutta pakollisten asioiden rutiinimaisesta hoitamisesta. Ei arjelta saa odottaa liikoja. Syntyy stressaava ristiriita toiveiden ja todellisuuden välille.
Jos oikeasti tuntuu siltä että alkaa jo toimintakyky ja terveys pettää, silloin tietysti lääkäriin ja lievältä masennukselta tuo sinun olotila vaikuttaakin.
Viina tietysti varmistaa sen että mistään ei mitään tulekaan. Se kannattaisi tuossa jamassa heivata kokonaan. Eipä muuta, elämä on kovaa.
Sanoisin, että masennus muuttuu sairaudeksi sitten, kun aloitekyky ja kyky toimia häviää. Ongelma on, ettei masennukseen sairastunut osaa hakeutua itse hoitoon, koska on niin aloitekyvytön. Itse hakeuduin hoitoon vasta, kun ulkoiset syyt pakottivat minut. Saapa nähdä miten tässä käy.
olisi diagnoosi, mutta jotain apua tarvitset. ja kyllähän tuo masennukselta kuulostaa, kun et esim. kykene puhumaan kenenkään kanssa tai ilmoittamaan töihin ettet tulekaan.. (tai jonkinlaiselta paniikkihäiriöltä)
itselle tuli kerran töissä paniikkikohtaus, ja lähdin vain kävelemään kesken päivän ilmoittamatta! en kertakaikkiaan kyennyt sanomaan kenellekään, että lähden.
mutta mene puhumaan jonnekin esim. mielenterveystoimistoon, tai ihan terveyskeskukseen aluksi.
siellä ne on kuulleet vaikka minkälaista tarinaa, eli ei tarvitse huolehtia että mitä sinusta ajatellaan:)
kerrot vain saman minkä tännekin kirjoitit. tai jos et kykene kertomaan, niin kirjoita tuo ylös ja annat sen paperin siellä...
Joo no niinhän se varmaan on. Jotain tollasta siinä täytyy olla takana, mulla on kyllä samantapasia kokemuksia töistä kun sullakin. Katsotaan nyt jos tämä tästä, pitäisi jotenkin taas päästä ihmisten ilmoille niin siitä olisi jotain apua, eikä kökkiä kämpillä vaan. Mutta ajatus siitä että näkisi jotain tuttuja tuntuu ainakin tässä vaiheessa aika mahdottomalta.
mutta koeta nyt saada itsesi sinne terveyskeskukseen :)
siellä sitten selviää, olisiko lääkityksestä tai terapiasta apua sinun tapauksessa. ihan yksin märehtimällä tuollaiset asiat ei ehkä valitettavasti parane...
Tollasta yhteen pötköön kirjotettua tekstiä jaksa lukea kukaan!
Tuli mieleen vielä tähän:
"Sanoisin, että masennus muuttuu sairaudeksi sitten, kun aloitekyky ja kyky toimia häviää."
Tämähän vain vahvistaa sen että apua kannattaa hakea ennen kuin masennus etenee sairaudeksi. Muuten ollaan umpikujassa. Sitä ei kannata ajatella että "onkohan mun tilani tarpeeksi vakava, tarviikohan mitään apua edes, kyllähän tämä tästä" kun mahdollinen apu olisi käden ulottuvilla. Näin minusta.
vähän samanlaisia fiiliksiä. otin samana viikonloppuna pillereitä eri päivinä. ite ambulanssin soitin en kyl tiedä olisko niihin kuollut. viime viikonloppuna sammuin pe aamuna ja sit taas pe iltana tai la aamuna. ulkopuoliset soitti amb. mut en kelv.kyytiin