Kysyn Sinulta

Palstalla on ollut silloin tällöin keskustelua siitä lukevatko lestadiolaiset raamattua. Minua kiinnostaisi tietää vastaus, joten voisitko sinä vl kertoa kuinka paljon sitä raamattua tulee luettua.
11514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että vähälle se lukeminen jää

Äänestä

Kyllä seuroissa ja nuorten keskusteluilloissa on usein kehotettu lukemaan runsaasti Raamattua. Itse olen lukenut kerran läpi ja uutta testamenttia muutaman kerran. Joskus on aikoja että tulee luettua enemmän, joskus vähemmän, riippuen elämäntilanteesta. Kuitenkaan Raamatun lukeminen ei ole asia, josta tulee jotenkin ansio tai että olisi sen parempi uskovainen. Kyllä usko vahvistuu Raamattua lukemalla enkä ole siellä löytänyt toista oppia kuin mitä seuroissa puhujat puhuvat. Aamenta sanoo sydän että juuri noinhan Raamatussa sanotaan.

Vl seuroissa saarnat perustuvat aina Raamattuun ja asiat perustellaan Raamatulla, ei siellä puhuta omia mielipiteitä tai filosofoida niin kuin usein kuulee esim ei vl: n pitämissä aamu- tai iltaharatauksissa tai Jumalanpalveluksissa.

Äänestä
  • En siksi, etteikö uskonasiat olisi jo kirkastuneet, mutta sieltä löytää aina uusia ahaa-elämyksiä ja täytyy sanoa, usko sen kuin vahvistuu. Olen täällä ennenkin sanonut, että Raamattua kannattaa lukea ja kun Raamattua lukee sillä sydämen uskolla, että se on todella Jumalan sanaa, sieltä avautuu todella paljon. Se on päivä päivältä mielenkiintoisempi kirja. Ja jokin asia voi avautua pienestä sivulauseesta tai sanasta, mitä ei olisi ennen, moneen kertaan lukiessa aina havainnutkaan. Ja seuroissa avautuu asioita muille avautuneesta ymmärryksestä. Silloin on mukava tarkistaa Raamatusta kyseinen kohta ja todeta: Noinhan se on.

    Äänestä

mukana muutoista toiseen. Netistä tulee joskus luettua jotain nettiRaamattua. Pitkään aikaan en nyt oo lukenu paperiversiota. Mutta luettu sitäkin on, ehkä siitä on aikaa muutama vuosi.

Vl

Äänestä

jok viikko vähintään, monesti jop päivittäin ku noit pieniäkin on siunautunut. Ja uskon lukevani loppuelämäni, niin kauan ku kykenen. Rakkaita ovat kaikki ELÄVÄN Jumalan neuvot.
Luethan ja ennen kaikkea haluathan KUULLA sinäkin.

Äänestä

Minun aikanani Raamatun lukemisen sijasta kehoitettiin kuuntelemaan seuroissa saarnoja, ettei tulisi "omia käsityksiä" raamatusta. Silloin sanottiin, ettei Jumalan sana lukemalla avaudu vaan siinä tarvitaan saarnamies tulkitsemaan.

Raamatun omatoimista lukemista pidettiin pahana, koska siitä ajateltiin, etteikö tuolle saarnamiesten käsitykset kelpaa kun pitää etsiä parempia selityksiä itse.. Meillä kotona Raamattu oli lähinnä nuorison raamattuluokkaa varten.

Äänestä

luen päivittäin varsinkin nettissä ja myös raamatun selityskirjoja, eli eri Sunnuntaiden teksteihin kirjoitettuja hengellisiä kirjoja. Myös Lutherin "selityksiä" Raamatun kirjoituksiin.

Suosittelen jokaiselle uskovaiselle omakohtaista Raamatun tutkimista,että olemme valmiit vastaamaan sen toivon perustuksesta mikä meille on annettu!

Äänestä

Nuorempana luin paljonkin, muutamaan kertaan ihan läpi asti.
Nyt ei ole tullut luettua kuin ihan muutaman kerran vuodessa jotain kohtia.
Aina se kuitenkin yllättää rikkaudellaan ja tuoreudellaan.

Suosittelen tosiaan raamatun lukua.

Tämä keskustelupalsta on pakottanut kaivamaan molemmat netti- ja painetun raamatun esille.

Äänestä

Luen usein. Jos nyt en ihan päivittäin, mutta useana päivänä viikosta. Minulla on pieni Uusi Testamentti, jonka olen saanut Gideoneilta valmistuessani ammattiin -89 (jakavatkohan he vielä?) ja se on vuoteeni vieressä. Lisäksi luen muuta kristillistä kirjallisuutta.

Äänestä
  • "Minulla on pieni Uusi Testamentti, jonka olen saanut Gideoneilta valmistuessani ammattiin -89 (jakavatkohan he vielä?) ja se on vuoteeni vieressä."

    Juuri eilen laitoin menemään pienen oman korteni kekoon uusien kirjojen hankkimista varten.

    Äänestä

Tosin nykyään olen ateisti, vaikka vielä porukoissa pyörinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luuppi kirjoitti:

Palstalla on ollut silloin tällöin keskustelua siitä lukevatko lestadiolaiset raamattua. Minua kiinnostaisi tietää vastaus, joten voisitko sinä vl kertoa kuinka paljon sitä raamattua tulee luettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu