Tuntematon kutsui...

Toivoo Toinen Mies.

Nostin katseeni ja mitä silmäni kohtasivatkaan, uskomattoman syvät ja tummansiniset silmät, jotka katsoivat minuun ilkikurisesti härnäten...jos tilanteemme ei olisi ollut niin kurja, pyörä hajalla, varusteet ja vaatteet märkinä ja lähimmälle huoltoasemalle toistakymmentä kilometria, niin luultavasti olisin nostanut nokkaa ja vastannut koppavasti:" ja ei niin mikään hätänä" mutta tässä tilanteessa ei auttanut muuta kuin hymyillä kauniisti ja ottaa
ärsyttävääkin ärsyttävämpi apu vastaan.

Mies esitteli itsensä Jussiksi ja hän sanoi asuvansa parin kilometrin päässä maalaistalossa, ystävällisesti hän sitten nosti rikkonaisen pyörän auton lavalle ja yhä kihelmöivän härnäävällä äänellä sitten pyysi minua pelkääjän paikalle, tuntui että vaikka saimmekin hyvin tarpeeseen tulevaa apua matkamme jatkamiseksi, niin oliko sitä pakko saada noin ärsyttävänoloiselta mieheltä, komealta kuin adonis, mutta ilmeisesti myös itserakkaalta ja mitä vielä muuta? Voi vain kuvitella?

Taloon johti pitkä koivukuja ja juuri kun kurvasimme maalaistalon pihaan, pilkisti aurinko pitkästä aikaa pilven raosta. Rappusille ilmaantui vanha ystävällisen näköinen maalaisnainen. Kun talon vanhaemäntä kuuli, minkälaisessa pulassa oikein olimme, sanoi hän tomerasti :"ja nämä tytöthän eivät lähde mihinkään, ennekuin varusteet ovat kuivuneet, meillä on vierasaitta tyhjillään, voitte jäädä sinne yöksi" Ja kun ystäväni sitten saapui pyörällä pihaan, näin että taisimme todellakin olla pienen levon tarpeessa. Ja kun emäntä suorastaan vaatimalla vaati meitä jäämään niin ennenkuin huomasimmekaan vaisujen vastaväitteiden jälkeen olimme jäämässä tämän virnuilevan adoniksen pihapiiriin yöksi, kuinka noin herttaisella naisella saattoikaan olla noin ärsyttävä poika?

Päivällispöydässä jutellessamme kävi ilmi, että talossa asuva Jussi oli yksi noista maaseudulla asuvista tuhansista akattomista miehistä, tosin tuolla asenteella morsiamista tuskin oli puutetta, kyllä minäkin sen verran olin vastakkaiseen sukupuoleen 24 ikävuoteni aikana tutustunut, että näin silmien pilkkeestä ettei tuo mies tainnut naisasioissa ihan poikanen olla! Parasta pitää varansa, sillä noihin ihaniin silmiin olisi liian helppoa jäädä roikkumaan vangiksi, ja mitä siitä seuraisi; sitä en halunnut edes ajatella!

Catstevens :)) kirjoitti:

Nostin katseeni ja mitä silmäni kohtasivatkaan, uskomattoman syvät ja tummansiniset silmät, jotka katsoivat minuun ilkikurisesti härnäten...jos tilanteemme ei olisi ollut niin kurja, pyörä hajalla, varusteet ja vaatteet märkinä ja lähimmälle huoltoasemalle toistakymmentä kilometria, niin luultavasti olisin nostanut nokkaa ja vastannut koppavasti:" ja ei niin mikään hätänä" mutta tässä tilanteessa ei auttanut muuta kuin hymyillä kauniisti ja ottaa
ärsyttävääkin ärsyttävämpi apu vastaan.

Mies esitteli itsensä Jussiksi ja hän sanoi asuvansa parin kilometrin päässä maalaistalossa, ystävällisesti hän sitten nosti rikkonaisen pyörän auton lavalle ja yhä kihelmöivän härnäävällä äänellä sitten pyysi minua pelkääjän paikalle, tuntui että vaikka saimmekin hyvin tarpeeseen tulevaa apua matkamme jatkamiseksi, niin oliko sitä pakko saada noin ärsyttävänoloiselta mieheltä, komealta kuin adonis, mutta ilmeisesti myös itserakkaalta ja mitä vielä muuta? Voi vain kuvitella?

Taloon johti pitkä koivukuja ja juuri kun kurvasimme maalaistalon pihaan, pilkisti aurinko pitkästä aikaa pilven raosta. Rappusille ilmaantui vanha ystävällisen näköinen maalaisnainen. Kun talon vanhaemäntä kuuli, minkälaisessa pulassa oikein olimme, sanoi hän tomerasti :"ja nämä tytöthän eivät lähde mihinkään, ennekuin varusteet ovat kuivuneet, meillä on vierasaitta tyhjillään, voitte jäädä sinne yöksi" Ja kun ystäväni sitten saapui pyörällä pihaan, näin että taisimme todellakin olla pienen levon tarpeessa. Ja kun emäntä suorastaan vaatimalla vaati meitä jäämään niin ennenkuin huomasimmekaan vaisujen vastaväitteiden jälkeen olimme jäämässä tämän virnuilevan adoniksen pihapiiriin yöksi, kuinka noin herttaisella naisella saattoikaan olla noin ärsyttävä poika?

Päivällispöydässä jutellessamme kävi ilmi, että talossa asuva Jussi oli yksi noista maaseudulla asuvista tuhansista akattomista miehistä, tosin tuolla asenteella morsiamista tuskin oli puutetta, kyllä minäkin sen verran olin vastakkaiseen sukupuoleen 24 ikävuoteni aikana tutustunut, että näin silmien pilkkeestä ettei tuo mies tainnut naisasioissa ihan poikanen olla! Parasta pitää varansa, sillä noihin ihaniin silmiin olisi liian helppoa jäädä roikkumaan vangiksi, ja mitä siitä seuraisi; sitä en halunnut edes ajatella!

Lue lisää

Autoin emäntää tiskaamisessa ja kun muita ei ollut kuulolla, hän kertoi poikansa kohtalon. Syy siihen, että koltiainen huiteli vielä vapaalla jalalla 30-ikävuodestaan huolimatta oli yksinkertainen; Jussi oli ollut parikymppisenä kihloissa naapurikylän tytön kanssa, mutta kun tyttö oli lähtenyt opiskelemaan oli hän löytänyt itselleen toisen miehen, opiskelukaverin. Tyttö oli salannut uuden suhteensa Jussilta ja vasta häitä edeltävällä viikolla oli itkusilmässä tunnustanut miehelle rakastavansa toista. Pettymyksestä suunniltaan oli Jussi vannonut äitinsä kuullen, ettei enää ikinä yhtään naista tähän taloon toisi, ja niin todella oli tapahtunut. Vaikka Jussilla oli ollut heiloja vuosien aikana useampiakin, niin yhdenkään kanssa ei hän ollut mennyt kihloihin, puhumattakaan edes siitä, että olisi naisväkeä kotiinsa kuljettanut. "Juuri siksi" emäntä sanoi pilke silmäkulmassaan, "ilahduinkin tänään niin kovin kun tulit Jussin kanssa pihaan, ajattelin että joko viimein poika pyörtäisi päätöksensä ja toisi minulle miniäkokelaan" Näin kuinka vanhan herttaisen ihmisen silmäkulmassa oli naurunryppyjen ohessa myös pieni kyynel, jonka tämä vaivihkaa esiliinankulmaansa pyyhkäisi, en kuitenkaan voinut olla punastumatta ajatusta, minäkö talon uusi tuleva miniä? Ja ei sitten ikinä -ei ainakaan tässä elämässä! Olihan talo hieno ja Jussikin talon isäntänä ilmeisen varakas, vaan myös varustettu sellaisilla naisvihamielisillä ajatuksilla että olisin viimeinen ihminen miehen komeaa, mutta ilmeisesti ah niin julmaa päätä kääntämään. Pois se minusta, miehistä olisi elämässä vaan kiusaa ja vastusta; näin oli viisas äitini mieleeni jo pikkulikasta asti teroittanut. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana muistaa?

Mirkku oli ruokailun jälkeen todella väsynyt, ja hän halusi mennä aittaan lepäämään.Minusta tuntui, että Mirkulla taisi olla myös ikävä kaupunkiin jäänyttä poikaystävää Lassia. Aloinko epäillä jo lomamme alkuvaiheessa, oliko kaksi viikkoa tähän retkeen sittenkin liian pitkä aika? Tämä retki oli tosin Mirkun alullepanema, juuri hänen ideansa oli saanut meidät pakkaamaan tavaramme ja huollattamaan vanhat fillarimme. Kuinka paljon matkaan lähdössä oli uhoa ja kostoa Lassin ainaisten viikkoja kestävien pelireissujen muistona, sitä Mirkku ei ollut kertonut, olipahan vaan sanonut, että "Nyt on MINUN vuoroni lähteä reissuun!". Toisaalta tunsin Mirkun sitkeän naisena pysyvän suunnitelmiemme takana viimeiseen saakka, toisenlaisen kumppanin kanssa en oli matkaa uskaltanut edes harkita.

Ulkona oli leppeä kesäinen sää, aamuisesta sadeilmasta ei ollut pisaraakaan jäljellä. Tuntui kuin koko luonto olisi hymyillyt ja lähistöllä oleva kirkasvetinen järvi kimmelsi hohtavana ja kutsuvana, olisi ihanaa pulahtaa veteen ja huuhtoa sinne kaikki päivän murheet. Levittelin tarvikkeemme pyykkinarulle kuivamaan ja samalla huomasin myös Jussin nostaneen pyöräni vajan eteen, tosin rengasta siinä ei enää ollut paikallaan. Jussi oli todella mukava, kuinka voisinkaan ajatella muuta? Hän auttoi meitä täysin tuntemattomia matkalaisia pyytämättä siitä itselleen minkäänlaista palkkaa, ja mitä minä tein ? Olinko sanonut hänelle edes "Kiitos?" Nolostuin, kuinka typerä ja ajattelematon saatoinkaan olla, jos vain tilaisuus tulisi, niin kiittäisin miestä niin kauniisti kuin osaisin.

Tilaisuus kiittää tuli aikaisemmin kuin olin ajatellutkaan, olin juuri saanut teltan ja makuupussit ripustettua narulle, kun korvani juuresta kuului äkkiarvaamatta hunajainen miehenääni "mikäs se on pyöränkorjaajan palkkio?" Ja kun käännyin, nappasi tuo miehenkuvatus minut syliinsä ja suuteli huuliani niin, että silmissä musteni. Ja ennenkuin huomasinkaan, loikki samainen kuvatus jo vihellellen tupaan päin, minä sen sijaan jouduin nojaamaan pyykkinaruun tovin; ei voi olla totta, se paholainenhan osaa todella suudella! Ja sitten seurasi suuttumus; "Mikä röyhkeä sika, julkea porsas! Juuri tuollaisia olisi syytä kiertää hyvin hyvin kaukaa!!!

Catstevens kirjoitti:

Autoin emäntää tiskaamisessa ja kun muita ei ollut kuulolla, hän kertoi poikansa kohtalon. Syy siihen, että koltiainen huiteli vielä vapaalla jalalla 30-ikävuodestaan huolimatta oli yksinkertainen; Jussi oli ollut parikymppisenä kihloissa naapurikylän tytön kanssa, mutta kun tyttö oli lähtenyt opiskelemaan oli hän löytänyt itselleen toisen miehen, opiskelukaverin. Tyttö oli salannut uuden suhteensa Jussilta ja vasta häitä edeltävällä viikolla oli itkusilmässä tunnustanut miehelle rakastavansa toista. Pettymyksestä suunniltaan oli Jussi vannonut äitinsä kuullen, ettei enää ikinä yhtään naista tähän taloon toisi, ja niin todella oli tapahtunut. Vaikka Jussilla oli ollut heiloja vuosien aikana useampiakin, niin yhdenkään kanssa ei hän ollut mennyt kihloihin, puhumattakaan edes siitä, että olisi naisväkeä kotiinsa kuljettanut. "Juuri siksi" emäntä sanoi pilke silmäkulmassaan, "ilahduinkin tänään niin kovin kun tulit Jussin kanssa pihaan, ajattelin että joko viimein poika pyörtäisi päätöksensä ja toisi minulle miniäkokelaan" Näin kuinka vanhan herttaisen ihmisen silmäkulmassa oli naurunryppyjen ohessa myös pieni kyynel, jonka tämä vaivihkaa esiliinankulmaansa pyyhkäisi, en kuitenkaan voinut olla punastumatta ajatusta, minäkö talon uusi tuleva miniä? Ja ei sitten ikinä -ei ainakaan tässä elämässä! Olihan talo hieno ja Jussikin talon isäntänä ilmeisen varakas, vaan myös varustettu sellaisilla naisvihamielisillä ajatuksilla että olisin viimeinen ihminen miehen komeaa, mutta ilmeisesti ah niin julmaa päätä kääntämään. Pois se minusta, miehistä olisi elämässä vaan kiusaa ja vastusta; näin oli viisas äitini mieleeni jo pikkulikasta asti teroittanut. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana muistaa?

Mirkku oli ruokailun jälkeen todella väsynyt, ja hän halusi mennä aittaan lepäämään.Minusta tuntui, että Mirkulla taisi olla myös ikävä kaupunkiin jäänyttä poikaystävää Lassia. Aloinko epäillä jo lomamme alkuvaiheessa, oliko kaksi viikkoa tähän retkeen sittenkin liian pitkä aika? Tämä retki oli tosin Mirkun alullepanema, juuri hänen ideansa oli saanut meidät pakkaamaan tavaramme ja huollattamaan vanhat fillarimme. Kuinka paljon matkaan lähdössä oli uhoa ja kostoa Lassin ainaisten viikkoja kestävien pelireissujen muistona, sitä Mirkku ei ollut kertonut, olipahan vaan sanonut, että "Nyt on MINUN vuoroni lähteä reissuun!". Toisaalta tunsin Mirkun sitkeän naisena pysyvän suunnitelmiemme takana viimeiseen saakka, toisenlaisen kumppanin kanssa en oli matkaa uskaltanut edes harkita.

Ulkona oli leppeä kesäinen sää, aamuisesta sadeilmasta ei ollut pisaraakaan jäljellä. Tuntui kuin koko luonto olisi hymyillyt ja lähistöllä oleva kirkasvetinen järvi kimmelsi hohtavana ja kutsuvana, olisi ihanaa pulahtaa veteen ja huuhtoa sinne kaikki päivän murheet. Levittelin tarvikkeemme pyykkinarulle kuivamaan ja samalla huomasin myös Jussin nostaneen pyöräni vajan eteen, tosin rengasta siinä ei enää ollut paikallaan. Jussi oli todella mukava, kuinka voisinkaan ajatella muuta? Hän auttoi meitä täysin tuntemattomia matkalaisia pyytämättä siitä itselleen minkäänlaista palkkaa, ja mitä minä tein ? Olinko sanonut hänelle edes "Kiitos?" Nolostuin, kuinka typerä ja ajattelematon saatoinkaan olla, jos vain tilaisuus tulisi, niin kiittäisin miestä niin kauniisti kuin osaisin.

Tilaisuus kiittää tuli aikaisemmin kuin olin ajatellutkaan, olin juuri saanut teltan ja makuupussit ripustettua narulle, kun korvani juuresta kuului äkkiarvaamatta hunajainen miehenääni "mikäs se on pyöränkorjaajan palkkio?" Ja kun käännyin, nappasi tuo miehenkuvatus minut syliinsä ja suuteli huuliani niin, että silmissä musteni. Ja ennenkuin huomasinkaan, loikki samainen kuvatus jo vihellellen tupaan päin, minä sen sijaan jouduin nojaamaan pyykkinaruun tovin; ei voi olla totta, se paholainenhan osaa todella suudella! Ja sitten seurasi suuttumus; "Mikä röyhkeä sika, julkea porsas! Juuri tuollaisia olisi syytä kiertää hyvin hyvin kaukaa!!!

Lue lisää

Iltakahvilla en onneksi herra pusumaakaria nähnyt, liekö pelästynyt itsekkin äkillistä suudelmaansa. Niin saimme viettää rauhallisen kahvihetken talon emännän kanssa. Emäntä kertoi minulle elämästään, hän oli tullut taloon miniäksi 37 vuotta aikaisemmin, ja vaikka usein kerrotaan kauhukertomuksia miniän ja anopin suhteesta, niin omaan anoppiinsa hänellä oli ollut hyvät välit, "etäisen kunnioittavat" muori naurahti. Lapsia oli syntynyt vain kaksi, joista nuorin oli kuollut auto-onnettomuudessa ja niin lapsista oli jäljellä enää Jussi. "Näinköhän enää koskaan sitä ilonpäivää näen, että saisin pitää omaa lastenlastani sylissäni?" Ymmärsin hyvin tämän herttaisen ihmisen toiveen, vaikka itselläni ei lapsia ollutkaan ja tuskin tulisi koskaan olemankaan, pidin lapsista ja olin jonkinsortin vauvahullukin, onko maailmassa oikeasti mitään suloisempaa kuin naurava vauvannaama? Lohdutin emäntää sanoen "Voi kyllä Jussi varmaan itselleen vielä vaimon löytää, eihän sitä koskaan tiedä jos hänellä on jo joku sopiva katsottuna", silloin vanharouva iski minulle silmää ja naurahti"niin-niin, tiedä vaikka iskisi silmänsä sinuun, sitten minäkin pääsisin tästä emännänvirastani eläkkeelle, VIHDOINKIN! Aion olla tässä tilalla siihen päivään, kun Jussi tuo morsiamensa vihittynä tupaan, sen jälkeen muutan lapsuudenkotiini asumaan, olen pitänyt sitäkin taloa asumiskuntoisena ihan sitä tarkoitusta varten, miesvainaan kanssa aina suunniteltiin muuttoa sinne, mutta ei miespoloinen jaksanut niin kauan elää, että olisi sen onnenpäivän nähnyt..."

Juttelimme niitä näitä ja ilta kului rattoisasti, tätä ihmistä tulisi todella ikävä, sillä niin mukavaa seuraa harvoin kohtaa. Kaupungissa ihmiset ovat kiireisiä, eikä kaupan kassajonossa ainakaan voi kenenkään kanssa syntyjä syviä pohdiskelemaan, mutta täällä maalla tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja seinäkellon viisaritkin hiljentäneet taivallustaan...

Hiivin aittaan ja yritin olla herättämättä Mirkkua, kohta jo kuitenkin mietin, pitäiskö Mirkku sittenkin herättää. Vaikka Mirkku oli hentoinen nuori nainen, tuntui että hänellä oli harvinaislaatuinen kyky kuorsata seinätkin hajalle, sellaista puhallusta ja vinkumista en ollut kuullut sitten Elviira-tätini kuoleman jälkeen. Pyörin vuoteessani ja työnsin päätäni tyynyn alle, mutta mikään ei tuntunut helpottavan; Kuinka ihmeessä noin hennosta ihmisestä voi lähteä tuollainen melu?

Koska aitassa oli mahdotonta nukkua, ja yö tuntui kauniilta, ajattelin lähteä päivällä näkemäni järven rantaan kävelemään, ehkä Mirkku sillä aikaa muuttaisi asentoa niin että minäkin saisin taas unen päästä kiinni älämölyn vaiettua.

Järvi hohti iltahämärässä valossa satumaisen houkuttelevana, ja aikani näkymää ihailtuani ajattelin pienen salaisen yöuinnin rentouttavan, kenties voisin pulahtaa lämpimään kesäveteen kenekään huomaamatta? Riisuin yöpaitani ja kahlasin veteen,joka oli kesäisen lämmin. Miten ihanalta tuntuikaan lipua vedenpintaa pitkin, suljin silmäni; tuntui kuin olisin taivaassa...Mutta sitten kuulin laiturilta tutun härnäävän äänen: " Siinä kohtaa rannassa saattaa olla iilimatoja, tuolla poukaman takana on kovempi pohja..."

Voi tahmainen kettu, siellä Jussi seisoi laiturilla tyytyväisen näköisenä, olihan hän saanut minut kiinni yöuinnilta, mutta mikä oli minun kannaltani hiukan ikävää, oli tietenkin se, ettei minulla ollut mitään vaatteita. Mitä ihmettä oikein tekisin, en halunnut paljastaa tuolle ärsyttävälle suudelmanryöstäjälle tukalaa tilannettani, ja toivoin miehen häipyvän laiturilta pian, mutta sitten näin, että Jussilla oli kädessään onki...Kuinka kauan oikein jaksaisin uida täällä!

Catstevens kirjoitti:

Iltakahvilla en onneksi herra pusumaakaria nähnyt, liekö pelästynyt itsekkin äkillistä suudelmaansa. Niin saimme viettää rauhallisen kahvihetken talon emännän kanssa. Emäntä kertoi minulle elämästään, hän oli tullut taloon miniäksi 37 vuotta aikaisemmin, ja vaikka usein kerrotaan kauhukertomuksia miniän ja anopin suhteesta, niin omaan anoppiinsa hänellä oli ollut hyvät välit, "etäisen kunnioittavat" muori naurahti. Lapsia oli syntynyt vain kaksi, joista nuorin oli kuollut auto-onnettomuudessa ja niin lapsista oli jäljellä enää Jussi. "Näinköhän enää koskaan sitä ilonpäivää näen, että saisin pitää omaa lastenlastani sylissäni?" Ymmärsin hyvin tämän herttaisen ihmisen toiveen, vaikka itselläni ei lapsia ollutkaan ja tuskin tulisi koskaan olemankaan, pidin lapsista ja olin jonkinsortin vauvahullukin, onko maailmassa oikeasti mitään suloisempaa kuin naurava vauvannaama? Lohdutin emäntää sanoen "Voi kyllä Jussi varmaan itselleen vielä vaimon löytää, eihän sitä koskaan tiedä jos hänellä on jo joku sopiva katsottuna", silloin vanharouva iski minulle silmää ja naurahti"niin-niin, tiedä vaikka iskisi silmänsä sinuun, sitten minäkin pääsisin tästä emännänvirastani eläkkeelle, VIHDOINKIN! Aion olla tässä tilalla siihen päivään, kun Jussi tuo morsiamensa vihittynä tupaan, sen jälkeen muutan lapsuudenkotiini asumaan, olen pitänyt sitäkin taloa asumiskuntoisena ihan sitä tarkoitusta varten, miesvainaan kanssa aina suunniteltiin muuttoa sinne, mutta ei miespoloinen jaksanut niin kauan elää, että olisi sen onnenpäivän nähnyt..."

Juttelimme niitä näitä ja ilta kului rattoisasti, tätä ihmistä tulisi todella ikävä, sillä niin mukavaa seuraa harvoin kohtaa. Kaupungissa ihmiset ovat kiireisiä, eikä kaupan kassajonossa ainakaan voi kenenkään kanssa syntyjä syviä pohdiskelemaan, mutta täällä maalla tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja seinäkellon viisaritkin hiljentäneet taivallustaan...

Hiivin aittaan ja yritin olla herättämättä Mirkkua, kohta jo kuitenkin mietin, pitäiskö Mirkku sittenkin herättää. Vaikka Mirkku oli hentoinen nuori nainen, tuntui että hänellä oli harvinaislaatuinen kyky kuorsata seinätkin hajalle, sellaista puhallusta ja vinkumista en ollut kuullut sitten Elviira-tätini kuoleman jälkeen. Pyörin vuoteessani ja työnsin päätäni tyynyn alle, mutta mikään ei tuntunut helpottavan; Kuinka ihmeessä noin hennosta ihmisestä voi lähteä tuollainen melu?

Koska aitassa oli mahdotonta nukkua, ja yö tuntui kauniilta, ajattelin lähteä päivällä näkemäni järven rantaan kävelemään, ehkä Mirkku sillä aikaa muuttaisi asentoa niin että minäkin saisin taas unen päästä kiinni älämölyn vaiettua.

Järvi hohti iltahämärässä valossa satumaisen houkuttelevana, ja aikani näkymää ihailtuani ajattelin pienen salaisen yöuinnin rentouttavan, kenties voisin pulahtaa lämpimään kesäveteen kenekään huomaamatta? Riisuin yöpaitani ja kahlasin veteen,joka oli kesäisen lämmin. Miten ihanalta tuntuikaan lipua vedenpintaa pitkin, suljin silmäni; tuntui kuin olisin taivaassa...Mutta sitten kuulin laiturilta tutun härnäävän äänen: " Siinä kohtaa rannassa saattaa olla iilimatoja, tuolla poukaman takana on kovempi pohja..."

Voi tahmainen kettu, siellä Jussi seisoi laiturilla tyytyväisen näköisenä, olihan hän saanut minut kiinni yöuinnilta, mutta mikä oli minun kannaltani hiukan ikävää, oli tietenkin se, ettei minulla ollut mitään vaatteita. Mitä ihmettä oikein tekisin, en halunnut paljastaa tuolle ärsyttävälle suudelmanryöstäjälle tukalaa tilannettani, ja toivoin miehen häipyvän laiturilta pian, mutta sitten näin, että Jussilla oli kädessään onki...Kuinka kauan oikein jaksaisin uida täällä!

Lue lisää

....ollut niitä kaikkein parhaita, mitä ihmettä oikein tekisin? Olisi noloa paljastaa uivansa toisten rannasta alasti, vaikka lähimpään naapuriin ei ollut minkäänlaista näköyhteyttä, olin ollut typerys, kun olin luullut kaikkien jo olevan nukkumassa, kuka nyt näin kauniissa kesäyössä malttaisi käydä nukkumaan?

Vaihtoehtoja ei ollut monta, joko paljastaisin nolon alastomuuteni ja pyytäisin Jussia heittämään yöpukuni laiturilta, tai sitten joutuisin ilmeisesti uimaan useamman tovin, olin toki hyvä uimari, mutta olinko niin hyvä? Rannassa ei näyttänyt olevan lähimainkaan suojaisaa kohtaa, jossa suorittaa vedestänousu paljasta pintaa esittelemättä, oliko kohtaloni todellakin polskuttaa täällä tuntikausia? Taivaallinen olo oli poissa, pitikin tuon miehen ilmaantua tuohon laiturille onkineen.

Jussilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista kiirettä, tyytyväisesti vihellellen hän viritteli ongenkoukkua ja edes uimiseni ei näyttänyt häntä häiritsevän. Mieleeni juolahti kauhea ajatus, entäs jos tuo virnuileva herra olikin nähnyt veteenmenoni, ja nyt tullut vaan kiusallaan tuohon onkeansa uittamaan? Mahtoiko tuossa edes kala syödä, kun minä kroolasin näinkin lähellä laituria? Ja jos se siitä on kiinni, minähän en nouse täältä ennekuin aamulla!

Mutta kohtalo puutui peliin, eikä minun tarvinnut tehdä minkäänlaisia ratkaisu suuntaan tahi toiseen, yht´äkkiä tunsin vasemmassa jalassani voimakasta kiristävää kipua. En ehtinyt kuin ulvahtaa, ja ajatuksiini kirposi jostain ajatus; suonenveto. Minulla ei todellakaan ollut taipåumusta saada suonenvetoja uidessa, edellisen kerran sellaista oli tapahtunut pikkutyttönä, mutta silloin olinkin meinannut hukkua...tunsin kuinka räpiköin toivottomasti ja pääni alkoi painua pinnan alle, kipu jäyti jalkaani ja silmissä musteni, aloin vajota yhä syvemmälle ja syvemmälle...Tunsin kun joku tempaisi äkkiä hiuksitani ja sen jälkeen tarttui olkapäähäni, minut vedettiin turvalliseen syleilyyn ja haukoin henkeäni tukehtumaisillani. Kuulin jostain kaukaa Jussin sanovan "Voi hemmetti, nainen! Yritätkö sinä hukuttaa itsesi!" Mies kantoi minut laiturille ja olin edelleen aika pyörryksissä, katselin vain suu auki pelastajani tummiin ja huolestuneisiin silmiin...ja sitten yhtäkkiä tajunta palasi; "Voi itku, minä olen alasti!"

Jos joskus kukaan on saman minuutin aikana ollut kuolemaisillaan kahdesti, on hän varmasti kokenut unohtumattoman hetken. Nyt tiesin, miltä se tuntuu, häpeään ei vain taida oikeasti kuolla, toisaalta miehen läheisyys tuntui turvalliselta, mutta toisaalta taas halusin vajota laiturin alle...

Jussi oli täydellinen herrasmies, hän ojensi minulle yöpukuni ja ei sanallakaan vihjaissut paljaaseen olemukseeni, kun kerroin hänelle suonenvedosta, sanoi hän tyynesti "No se oli sitten silkkaa onnea, kun tapanani on joka ilta käydä sinttejä narraamassa tässä laiturilla. Mihinkäs sitä vanha koira tavoistaan pääsee." Kiitin Jussia ja taisin itkeäkin hiukan, olin vieläkin aika säikähtänyt ja pikkuhiljaa vasta tajusin, kuinka onnekas oikeasti olinkaan ollut; hetki vaan, ja olisin maannut järven pohjamudassa iilimatojen ruokana ikuisuuksiin. Jussi vaati minua tulemaan tupaan juomaan jotain lämmintä, ja vaitonaisena suostuin. Tärisin ja palelin vieläkin, mutta jalassa ei enää tuntunut kipua, olin ollut todella typerä ja ajattelematon lähtiessäni yksin vieraaseen rantaan uimaan, mutta ei kaikkea voi aina ennalta aavistaa!

Sisällä aloin lämmetä, ja kuuntelin kun Jussi kertoi elämästään. Pian juttelimme kuin olisimme tunteneet aina. Aloin vapautua pikkuhiljaa hänen seurassaan, kuinka ihmeessä oikein olin voinut pelätä tätä hyväntahtoista ja mukavaa miestä? En muista että minulla olisi ollut koskaan kenenkään miehen kanssa näin hauskaa, tosin harvoin olin miesseutrassa...

Catstevens kirjoitti:

....ollut niitä kaikkein parhaita, mitä ihmettä oikein tekisin? Olisi noloa paljastaa uivansa toisten rannasta alasti, vaikka lähimpään naapuriin ei ollut minkäänlaista näköyhteyttä, olin ollut typerys, kun olin luullut kaikkien jo olevan nukkumassa, kuka nyt näin kauniissa kesäyössä malttaisi käydä nukkumaan?

Vaihtoehtoja ei ollut monta, joko paljastaisin nolon alastomuuteni ja pyytäisin Jussia heittämään yöpukuni laiturilta, tai sitten joutuisin ilmeisesti uimaan useamman tovin, olin toki hyvä uimari, mutta olinko niin hyvä? Rannassa ei näyttänyt olevan lähimainkaan suojaisaa kohtaa, jossa suorittaa vedestänousu paljasta pintaa esittelemättä, oliko kohtaloni todellakin polskuttaa täällä tuntikausia? Taivaallinen olo oli poissa, pitikin tuon miehen ilmaantua tuohon laiturille onkineen.

Jussilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista kiirettä, tyytyväisesti vihellellen hän viritteli ongenkoukkua ja edes uimiseni ei näyttänyt häntä häiritsevän. Mieleeni juolahti kauhea ajatus, entäs jos tuo virnuileva herra olikin nähnyt veteenmenoni, ja nyt tullut vaan kiusallaan tuohon onkeansa uittamaan? Mahtoiko tuossa edes kala syödä, kun minä kroolasin näinkin lähellä laituria? Ja jos se siitä on kiinni, minähän en nouse täältä ennekuin aamulla!

Mutta kohtalo puutui peliin, eikä minun tarvinnut tehdä minkäänlaisia ratkaisu suuntaan tahi toiseen, yht´äkkiä tunsin vasemmassa jalassani voimakasta kiristävää kipua. En ehtinyt kuin ulvahtaa, ja ajatuksiini kirposi jostain ajatus; suonenveto. Minulla ei todellakaan ollut taipåumusta saada suonenvetoja uidessa, edellisen kerran sellaista oli tapahtunut pikkutyttönä, mutta silloin olinkin meinannut hukkua...tunsin kuinka räpiköin toivottomasti ja pääni alkoi painua pinnan alle, kipu jäyti jalkaani ja silmissä musteni, aloin vajota yhä syvemmälle ja syvemmälle...Tunsin kun joku tempaisi äkkiä hiuksitani ja sen jälkeen tarttui olkapäähäni, minut vedettiin turvalliseen syleilyyn ja haukoin henkeäni tukehtumaisillani. Kuulin jostain kaukaa Jussin sanovan "Voi hemmetti, nainen! Yritätkö sinä hukuttaa itsesi!" Mies kantoi minut laiturille ja olin edelleen aika pyörryksissä, katselin vain suu auki pelastajani tummiin ja huolestuneisiin silmiin...ja sitten yhtäkkiä tajunta palasi; "Voi itku, minä olen alasti!"

Jos joskus kukaan on saman minuutin aikana ollut kuolemaisillaan kahdesti, on hän varmasti kokenut unohtumattoman hetken. Nyt tiesin, miltä se tuntuu, häpeään ei vain taida oikeasti kuolla, toisaalta miehen läheisyys tuntui turvalliselta, mutta toisaalta taas halusin vajota laiturin alle...

Jussi oli täydellinen herrasmies, hän ojensi minulle yöpukuni ja ei sanallakaan vihjaissut paljaaseen olemukseeni, kun kerroin hänelle suonenvedosta, sanoi hän tyynesti "No se oli sitten silkkaa onnea, kun tapanani on joka ilta käydä sinttejä narraamassa tässä laiturilla. Mihinkäs sitä vanha koira tavoistaan pääsee." Kiitin Jussia ja taisin itkeäkin hiukan, olin vieläkin aika säikähtänyt ja pikkuhiljaa vasta tajusin, kuinka onnekas oikeasti olinkaan ollut; hetki vaan, ja olisin maannut järven pohjamudassa iilimatojen ruokana ikuisuuksiin. Jussi vaati minua tulemaan tupaan juomaan jotain lämmintä, ja vaitonaisena suostuin. Tärisin ja palelin vieläkin, mutta jalassa ei enää tuntunut kipua, olin ollut todella typerä ja ajattelematon lähtiessäni yksin vieraaseen rantaan uimaan, mutta ei kaikkea voi aina ennalta aavistaa!

Sisällä aloin lämmetä, ja kuuntelin kun Jussi kertoi elämästään. Pian juttelimme kuin olisimme tunteneet aina. Aloin vapautua pikkuhiljaa hänen seurassaan, kuinka ihmeessä oikein olin voinut pelätä tätä hyväntahtoista ja mukavaa miestä? En muista että minulla olisi ollut koskaan kenenkään miehen kanssa näin hauskaa, tosin harvoin olin miesseutrassa...

Lue lisää

hyvänen aika, kello oli kolme aamuyöllä, ja minun pitäisi herätä huomenna ajoissa pyöräilemään! Kuinka aika oli voinut kulua näin nopeasti? Myös Jussilla oli varmaan aamulla paljon tehtävää, tiesin kyllä maalaistaloista sen verran, että vaikka tämä olikin viljatila, niin talon isännällä oli varmasti aina kädet täynnä työtä. Minunkin juureni olivat maalla, pikkutyttönä olin mummolassa joka kesä auttamassa peltotöissä. Kiitin Jussia vielä kerran henkeni pelastamisesta ja lämpimästä mustaviinimarjamehusta sekä hauskasta seurasta. Tunsin sisälläni pienen piston, enkö näkisi tätä hurmaavaa ihmistä enää huomisen jälkeen? Olin tainnut hiukan ihastua tähän mieheen, oliko syynä sitten kaunis kesäyö, ritarillinen käytös vaiko mustaviinimarjamehu? Ajatukseni taisivat olla vieläkin hiukan sekaisin...

Jussi vaati päästä saattamaan minut aitan ovelle, "Sinusta ei tiedä vaikka saisit päähäsi uusia uimaretkiä tai muita hullutuksia, ja pitäähän minun vahtia ettet karkaa..." Jussin silmät välkkyivät vaarallisesti pirtin hämärässä, ja tunsin sydämeni lyovän pari ylimääräistä kierrosta, tämä mies ei todellakaan ole mikään hiiri...

Kuljimme vaitonaisina vierasaitalle johtavaa polkua, aamukaste sekoittui pellon tuoksuihin, kesäyössä tuntui olevan taikaa. Käki alkoi kukkua jossain kaukaa ja pysähdyimme molemmat kuin käskystä kuuntelemaan käen kukuntaa, oliko mielessämme sama vanha taika; niin monta kertaa kuin käki kukkuu, on vielä elinpäiviä jäljellä. Katsoin Jussin silmiin hymyillen ja silloin se tapahtui, Jussi kietoi kätensä uumalleni ja veti minut hellään syleilyyn, ja kun hän suuteli minua, en laittanut enää vastaan...hellä suudelmamme tuntui jatkuvan ja jatkuvan ikuisuuksiin, minä tiesin, olin täydellisen ja lopullisen rakastunut; Luoja minua armahtakoon...Kun suudelmamme vihdoin loppui emme osanneet muuta kuin tuijottaa toisiamme silmiin, noihin silmiin oli todellakin helppo vajota, Jussin silmistä kuvastui syvä kaipaus ja intohimo, noiden silmien tulessa olisi helppo palaa poroksi yhä uudelleen ja uudelleen..."Raisa" kuulin miehen kuiskaavan "älä jätä minua enää ikinä..." ja silloin minä tiesin, niin omituista kuin se olikin, olin tullut kotiin.



Tänäpäivänä muistelemme joskus vielä nauraen tuota yötä, sinä yönä sinetöitiin kohtalomme, meistä tuli pari. Olemme olleet naimisissa kaksitoista vuotta ja meillä on kolme lasta, ja rakkautemme on kestänyt, vaikka vastoinkäymisiltä emme ole välttyneet. Suurin matka tuntemattomaan oli rakkauden kohtaaminen, rakkauden , joka muutti koko elämäni.

LOPPU

Catstevens kirjoitti:

hyvänen aika, kello oli kolme aamuyöllä, ja minun pitäisi herätä huomenna ajoissa pyöräilemään! Kuinka aika oli voinut kulua näin nopeasti? Myös Jussilla oli varmaan aamulla paljon tehtävää, tiesin kyllä maalaistaloista sen verran, että vaikka tämä olikin viljatila, niin talon isännällä oli varmasti aina kädet täynnä työtä. Minunkin juureni olivat maalla, pikkutyttönä olin mummolassa joka kesä auttamassa peltotöissä. Kiitin Jussia vielä kerran henkeni pelastamisesta ja lämpimästä mustaviinimarjamehusta sekä hauskasta seurasta. Tunsin sisälläni pienen piston, enkö näkisi tätä hurmaavaa ihmistä enää huomisen jälkeen? Olin tainnut hiukan ihastua tähän mieheen, oliko syynä sitten kaunis kesäyö, ritarillinen käytös vaiko mustaviinimarjamehu? Ajatukseni taisivat olla vieläkin hiukan sekaisin...

Jussi vaati päästä saattamaan minut aitan ovelle, "Sinusta ei tiedä vaikka saisit päähäsi uusia uimaretkiä tai muita hullutuksia, ja pitäähän minun vahtia ettet karkaa..." Jussin silmät välkkyivät vaarallisesti pirtin hämärässä, ja tunsin sydämeni lyovän pari ylimääräistä kierrosta, tämä mies ei todellakaan ole mikään hiiri...

Kuljimme vaitonaisina vierasaitalle johtavaa polkua, aamukaste sekoittui pellon tuoksuihin, kesäyössä tuntui olevan taikaa. Käki alkoi kukkua jossain kaukaa ja pysähdyimme molemmat kuin käskystä kuuntelemaan käen kukuntaa, oliko mielessämme sama vanha taika; niin monta kertaa kuin käki kukkuu, on vielä elinpäiviä jäljellä. Katsoin Jussin silmiin hymyillen ja silloin se tapahtui, Jussi kietoi kätensä uumalleni ja veti minut hellään syleilyyn, ja kun hän suuteli minua, en laittanut enää vastaan...hellä suudelmamme tuntui jatkuvan ja jatkuvan ikuisuuksiin, minä tiesin, olin täydellisen ja lopullisen rakastunut; Luoja minua armahtakoon...Kun suudelmamme vihdoin loppui emme osanneet muuta kuin tuijottaa toisiamme silmiin, noihin silmiin oli todellakin helppo vajota, Jussin silmistä kuvastui syvä kaipaus ja intohimo, noiden silmien tulessa olisi helppo palaa poroksi yhä uudelleen ja uudelleen..."Raisa" kuulin miehen kuiskaavan "älä jätä minua enää ikinä..." ja silloin minä tiesin, niin omituista kuin se olikin, olin tullut kotiin.



Tänäpäivänä muistelemme joskus vielä nauraen tuota yötä, sinä yönä sinetöitiin kohtalomme, meistä tuli pari. Olemme olleet naimisissa kaksitoista vuotta ja meillä on kolme lasta, ja rakkautemme on kestänyt, vaikka vastoinkäymisiltä emme ole välttyneet. Suurin matka tuntemattomaan oli rakkauden kohtaaminen, rakkauden , joka muutti koko elämäni.

LOPPU

Lue lisää

Anni Polva on juuri saanut seuraajan! Niin tarkkaan on kirjoittaja Polvansa lukenut, että tuntuu siltä, kuin palaisi lapsuuden kesiin mummolan vintille sateen ropistessa lukemaan naiivin liikuttavia ja romanttisia tarinoita miehekkäistä miehistä ja itsenäisistä, mutta miehen hurmaamiksi joutuvista naisista.

lukija kirjoitti:

Anni Polva on juuri saanut seuraajan! Niin tarkkaan on kirjoittaja Polvansa lukenut, että tuntuu siltä, kuin palaisi lapsuuden kesiin mummolan vintille sateen ropistessa lukemaan naiivin liikuttavia ja romanttisia tarinoita miehekkäistä miehistä ja itsenäisistä, mutta miehen hurmaamiksi joutuvista naisista.

Lue lisää

hih, et edes arvaa millaista on elää tällaisen pään kanssa :))))))
Kiitos vaan...

lukija kirjoitti:

Anni Polva on juuri saanut seuraajan! Niin tarkkaan on kirjoittaja Polvansa lukenut, että tuntuu siltä, kuin palaisi lapsuuden kesiin mummolan vintille sateen ropistessa lukemaan naiivin liikuttavia ja romanttisia tarinoita miehekkäistä miehistä ja itsenäisistä, mutta miehen hurmaamiksi joutuvista naisista.

Lue lisää

No miehet oli ennen miehiä ja naiset naisia?

Hih, arvaas millaista on elää tällaisen pään kanssa ...