Haluan sanoa itseni irti nykyisestä kokoaikatyöstä ja siirtyä uudelle työnantajalle osa-aikatyöhön (muutto uudelle paikkakunnalle). Tuleeko karenssia ennen kuin saan soviteltua päivärahaa?
Kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön
4
1050
Vastaukset
- Jämä
Kaikki ok syynä on muutto ja saa sitä osa-aikaiseen mennä. Olet oikeutettu osapäivärahaan hae sitä normaalisti oman alan työttömyyskassasta.
- Paukkuu...
Riippuu hiukan kyllä työkkäreistäkin, mutta pääsääntöisesti karenssia tulee. Muuton vuoksi irtisanoutuminen ei pelasta karenssilta. Ainut tilanne on se, että perheessä on pieniä lapsia ja puoliso muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle, niin silloin toinen puoliso voiyleensä karenssitta muuttaa perässä, vaikka joutuisikin irtisanoutumaan työstään.
Viimekädessä asiat ratkaisee kunkin paikkakunnan työkkärin työvoimatoimikunta, joten lopullista ratkaisumallia ei aina voi ennakoida, mutta pääsääntöisesti taidetaan toimia edellä esittämäni mukaisesti.
Esimerkki elävästä elämästä: Pienellä paikkakunnalla P-Suomessa oli työtön, jolla oli töitä, kun työnantaja töihin kutsui. Yleensä se oli 1-2 h/viikko. Muuta työtä paikkakunnalla ei ollut tarjota, työttömyysprosentti oli ja on kai vieläkin Suomen suurimpia.
Työtön päätti parantaa työmahdollisuuksiaan ja ilmoitti työnantajalle, ettei tarvitse enää näitä tunnin töitä ilmoitella, ja muutti E-Suomeen suurelle paikkakunnalle. Se oli kolmen kuukauden karenssi.
Huomaa, että karenssista päättää vastaanottavan paikkakunnan työvoimatoimikunta, joten lähtöpaikkakunnan työkkäri voi vastata toisin kuin mitä sitten tapahtuu.- jos paukkuu
karenssia.
Olen se alkuperäinen viestin aloittaja. Onkohan tuo karenssi 3 kk vai voiko se pidempikin? - noin
jos paukkuu kirjoitti:
karenssia.
Olen se alkuperäinen viestin aloittaja. Onkohan tuo karenssi 3 kk vai voiko se pidempikin?siitä tule se 3kk karenssi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232