Olen toivottoman ihastunut. Enkä haluaisi sitä, sillä nämä tunteet ovat aina aivan liian rajuja minulle. Ne repivät minua eri suuntiin ja tuntuu kuin hajoaisin. Aina kun olen yksin, toivon, että voisipa ihastua johonkin ihmiseen, joka tekee minuun vaikutuksen. Ja sitten kun se tapahtuu, toivon, että en olisi ikinä ihastunutkaan siihen. Että en tuntisi niin vahvasti häntä kohtaan. Pelkään tunteideni voimakkuutta, haluan tuntea eläväni, mutta kun tunnen, se on liikaa.
Ja aina kun olen ihastunut ja sitä on kestänyt hetken aikaa, alan ajatella että tilanne alkaa olemaan jo siinä rajoilla, uskaltaako alkaa sanomaan jotain tunteistaan vai jatkaako kyttäystaktiikkaa ja ikuisuudelta tuntuvaa tapailu linjaa. Alan pelkäämään sitä hetkeä aivan järkyttävästi, että se kaikki loppuu joskus. Pelkään sitäkin hetkeä, kun homma on jo niin pitkällä että tunteista puhuminen ja tapailun jatkuminen suhteeksi tulee puheenaiheeksi. Pelkään mokaavani niissä, sillä en tiedä ikinä mitä sanoisin. Haluan jatkaa, mutta en vain kehtaa sanoa sitä. En suoraan.En vain uskalla osoittaa toiselle tunteitani, sillä pelkään toisen reaktiota niihin. Pelkään että minulle nauretaan tai että toinen tajuaa, että ei olekaan yhtä tosissaan suhteeni, kuin mitä minä ehkä olisin. Ja toinen perääntyisi sitä enemmän, mitä enemmän minä taas alkaisin tuntemaan häntä kohtaan. Se olisi liian kamalaa koettavaksi.
Minä tunnen. Tunnen niin syvästi ja paljon, että niiden patoaminen sisääni on välillä uskomattoman raskasta. En vain ole sellainen ihmistyyppi, joka tuo ja ilmaisee tunteensa esille helposti. En pysty siihen. Ainoa tapa, jolla tuon tunteeni esille, on itkeminen. Surusta, ilosta, onnesta. Yksin.
Minut on helppo tehdä onnelliseksi. Saada hymyilemään. Saada sydämeni tykyttämään onnesta ja innostuksesta. Rakkaudesta. Olen todella vähään tyytyväinen.
Se tapahtuu helposti: tule luokseni, ota kiinni kädestäni, ota minut syliisi, halaa minua, suutele minua huulille, otsaan, kasvoille.. sano minulle jotain kaunista, jotain joka tulee sydämestäsi, ei mitään kliseitä, ei kehumista. Katso minua silmiin, hymyile, ja sano ne sanat mitkä haluat sanoa ja mitä tunnet katsomalla samalla minua suoraan silmiin, silitä kasvojani, silitä hiuksiani, sulje syliisi, äläkä päästä pois, älä irroita otettasi. Ja tee se vilpittömästi. Ja vain silloin, kun tiedät että haluat tehdä niin, tiedät mitä haluat ja pystyt sanomaan mitä tunnet. Älä tee sitä siksi, että tahdon kokea sen. Älä tee sitä siksi että minä haluan niin. Tee siksi, että sinä haluat. Tee se, jos rakastat.
Voisin hukkua niihin ihaniin hetkiin, joita on ollut (ja joita toivottavasti tulee vielä olemaan) ja elää ikuisesti yksin muistoja vaalien, kuin vaatia häntä omakseni. En voisi koskaan olla toisen kanssa ilman että tunteet olisivat molemminpuolisia.
Voisin kerätä kaikki ihanat, ikimuistoiset hetket, mitä olen viettänyt.. ja elää ne hetket uudestaan ja uudestaan läpi, kuin koskaan tunnustaa toiselle miten paljon häntä ajattelen, tahdon, haluan, rakastan. Voisinpa tunnustaa rakkauteni jollekin ilman sanoja. Pelkillä teoilla.Kunpa hän tietäisi.. kunpa hän tietäisi, mitä ajattelen. Kuinka vahvasti tunnen.
Kunpa sinä olisit minun. Minun omani. Minun rakkaani. Minun mieheni. Kunpa sinä olisit minun…
(anteeksi tekstin pituus, joskus pitää vain päästä purkamaan ajatuksia) (:
Ja aina kun olen ihastunut ja sitä on kestänyt hetken aikaa, alan ajatella että tilanne alkaa olemaan jo siinä rajoilla, uskaltaako alkaa sanomaan jotain tunteistaan vai jatkaako kyttäystaktiikkaa ja ikuisuudelta tuntuvaa tapailu linjaa. Alan pelkäämään sitä hetkeä aivan järkyttävästi, että se kaikki loppuu joskus. Pelkään sitäkin hetkeä, kun homma on jo niin pitkällä että tunteista puhuminen ja tapailun jatkuminen suhteeksi tulee puheenaiheeksi. Pelkään mokaavani niissä, sillä en tiedä ikinä mitä sanoisin. Haluan jatkaa, mutta en vain kehtaa sanoa sitä. En suoraan.En vain uskalla osoittaa toiselle tunteitani, sillä pelkään toisen reaktiota niihin. Pelkään että minulle nauretaan tai että toinen tajuaa, että ei olekaan yhtä tosissaan suhteeni, kuin mitä minä ehkä olisin. Ja toinen perääntyisi sitä enemmän, mitä enemmän minä taas alkaisin tuntemaan häntä kohtaan. Se olisi liian kamalaa koettavaksi.
Minä tunnen. Tunnen niin syvästi ja paljon, että niiden patoaminen sisääni on välillä uskomattoman raskasta. En vain ole sellainen ihmistyyppi, joka tuo ja ilmaisee tunteensa esille helposti. En pysty siihen. Ainoa tapa, jolla tuon tunteeni esille, on itkeminen. Surusta, ilosta, onnesta. Yksin.
Minut on helppo tehdä onnelliseksi. Saada hymyilemään. Saada sydämeni tykyttämään onnesta ja innostuksesta. Rakkaudesta. Olen todella vähään tyytyväinen.
Se tapahtuu helposti: tule luokseni, ota kiinni kädestäni, ota minut syliisi, halaa minua, suutele minua huulille, otsaan, kasvoille.. sano minulle jotain kaunista, jotain joka tulee sydämestäsi, ei mitään kliseitä, ei kehumista. Katso minua silmiin, hymyile, ja sano ne sanat mitkä haluat sanoa ja mitä tunnet katsomalla samalla minua suoraan silmiin, silitä kasvojani, silitä hiuksiani, sulje syliisi, äläkä päästä pois, älä irroita otettasi. Ja tee se vilpittömästi. Ja vain silloin, kun tiedät että haluat tehdä niin, tiedät mitä haluat ja pystyt sanomaan mitä tunnet. Älä tee sitä siksi, että tahdon kokea sen. Älä tee sitä siksi että minä haluan niin. Tee siksi, että sinä haluat. Tee se, jos rakastat.
Voisin hukkua niihin ihaniin hetkiin, joita on ollut (ja joita toivottavasti tulee vielä olemaan) ja elää ikuisesti yksin muistoja vaalien, kuin vaatia häntä omakseni. En voisi koskaan olla toisen kanssa ilman että tunteet olisivat molemminpuolisia.
Voisin kerätä kaikki ihanat, ikimuistoiset hetket, mitä olen viettänyt.. ja elää ne hetket uudestaan ja uudestaan läpi, kuin koskaan tunnustaa toiselle miten paljon häntä ajattelen, tahdon, haluan, rakastan. Voisinpa tunnustaa rakkauteni jollekin ilman sanoja. Pelkillä teoilla.Kunpa hän tietäisi.. kunpa hän tietäisi, mitä ajattelen. Kuinka vahvasti tunnen.
Kunpa sinä olisit minun. Minun omani. Minun rakkaani. Minun mieheni. Kunpa sinä olisit minun…
(anteeksi tekstin pituus, joskus pitää vain päästä purkamaan ajatuksia) (:
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuntuu siltä kuin teksti olisi ihan mun kirjoittama,koska musta tuntuu aikas samanlaiselta.Surullista,mutta ihanaa.Pahinta on kai kaipaus ja ikävä.:´-(
ihan samanlaisia ajatuksia minullakin. Olen yhtä ihastunut erääseen mieheen kuin sinäkin, tai enhän voi sun ihastumisen syvyyttä tietää, mutta molemmilla meillä se tuntuis olevan tosi syvää...mutta mulla tässä on yksi mutta...nimittäin mulla on mies ja kaksi lasta...ja olen siis ihastunut tai vois sanoo että rakastunut toiseen.
on tullut sydämestä:) Ihanaa!
olisin lukenut itsestäni =) niin samalta minusta tuntuu...
mä en ois uskonu et mul tuntuu olevan sukulais-sielujakin... mä oon just käymässä noita asioita läpi (tai mun pitäis kertoo mun tunteista jätkäkaverille!) mut jotenki mä oon pahasti hukassa enkä pysty sanomaan mitään... me ollaan jo siin pistees et ero on tulossa, koska mä en pysty näyttämään mun tunteitani / puhumaan niistä.. kieltämättä itkeminen helpottaa...
kiitos sulle tosta tekstistä! =)
Sepä se on sama tunne täällä.. tuntuu että olisi voinut jatkaa kauemmin tapailulinjalla, mutta en tiedä olisiko siinä huijannut muita kuin itseä. Päätin kysyä ja hän pyytää anteeksi jos on antanut toisenlaisen käsityksen. EN tiedä muuta kuin että haluan hänet. Hän ei vain tunne minua vielä ja saan siitä toivoa - vaikka en ehkä uskalla ajatella niin että olisimme joskus yhdessä. Mistä sitä tietää, hyvä on olla ystäväkin, mutta toisaalta sekin on itsensä kiusaamista jos en saa omia tunteitani kuriin.. se voi olla jopa toiselle vaivauttavaa.
Sydäntäni repii..