Onko yleistä, että mies olisi omien sanojensa mukaan valmis isäksi, hankkimaan lapsen, mutta kun kihloista tulee puhe, mutistaan vaan ja vaihetaan puheenaihetta?
Eikös se lapsi ole kuitenkin "isompi" asia kuin sormus sormessa? Lapsille kyllä, kihloille ei, ei haluta naimisiin, lapsia enemmin?
En ymmärrä miehiä.
Kenellekään tuttua?
Eikös se lapsi ole kuitenkin "isompi" asia kuin sormus sormessa? Lapsille kyllä, kihloille ei, ei haluta naimisiin, lapsia enemmin?
En ymmärrä miehiä.
Kenellekään tuttua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
On tuttua.
Yhteisen lapsen kautta ollaan aina jollain tapaa sidoksissa koko loppuelämän. Ja lapseen varsinkin. Ei lapsesta voi erota samalla tavalla kuin puolisosta? Ja lapsi on aina se joka kärsii vanhempien erosta eniten. Ja lapsi muuttaa elämää paljon enemmän kuin naimisiin meno. Kyllä sen pitäisi olla paljon isompi päätös! Ja avioliitossa on vain kaksi osapuolta.
Ja onko sama kuka lapsen isä tai äiti on? Luulisi haluavan lapsen äidiksi/isäksi sellaisen jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä ja mennä siis naimisiin. Jos kirjoitetaan nyt niistä, jotka joskus ovat ajatelleet mennä naimisiin (eli ein näitä jotka ei aio koskaan kenenkään kanssa ja on jokin periaatteellinen asia).
Miesten kohdalla yleisempää, mutta on naisiakin jotka eivät ole vielä valmiita naimisiin, mutat haluavat lapsen.
haluaa lapsen, koska tietää että se merkitsee jotain, mutta ei halua naimisiin koska tietää ettei se välttämättä merkitse mitään.
Olen itse eronnut ja haluan kyllä nykyisen avomieheni kanssa lapsen, mutta ei, en halua naimisiin. En ainakaan nyt, tällä hetkellä. Mutta myöhemmin, ehkä.
Kai siksi, että tiedän ettei naimisiin menolla todellakaan ole mitään merkitystä (tällä viittaan siihen, että kaiken saa halutessaan sovittua kuten olisimme naimisissa, vaatii vain vaivannäköä).
Sinänsä avioliitto merkitsee minulle kyllä, paljonkin. Ehkäpä sitten en vain ole valmis siihen uudestaan, lapsen saantiin kyllä olen?
Heh, en olisi muutama vuosi sitten uskonut koskaan sanovani jotain yllä olevan tapaista :) Mutta niin se vain on.
Silloin se on eri asia. Jos ei halua (koskaan) naimisiin koska se ei merkitse mitään.
Mutta kun on paljon niitä, jotka kyllä haluavat naimisiin, mutta eivät ole vielä valmiita. Eivät esim. halua vielä sitoutua toiseen, haluavat pitää "takaportin auki" tms. ja silti ovat valmiita saamaan lapsen! Ihmisen josta ei ole varma onko hän sopiva elinikäiseksi puolisoksi. Jos avioliitolla ei olisi heille mitään merkitystä miksi moni heistä on valmis (ja haluaa) menemään myöhemmin naimisiin? Ja meneekin? Miksi mieli muuttuu myöhemmin? Että yhtäkkiä avioliitolla onkin merkitys ja aiemmin ei muka ollut yhtään mitään?
No kyllähän tietysti jotkut voivat jopa "hommata" lapsen ihmisen kanssa jonka kanssa ei edes seurustele. Helpompaa (?) kun keinohedelmöitys. Joten ehkä se lapsen saanti on pääasia eikä niinkään se, että saa lapsen juuri tietyn ihmisen kanssa. Esim. sen "elämän miehen/naisen" jonka kanssa haluaa naimisiinkin.
"Ihmisen josta ei ole varma onko hän sopiva elinikäiseksi puolisoksi."
Ihmisen kanssa siis... Ei sentään lasta havitella puolisoksi!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000019191339
Joka toisessa avioliitossa tulee vastaan tuollainen tilanne. Lähes aina se nainen, joka aloittaa nämä keskustelut. Miehet eivät hevillä USKALLA kosia, koska naisilla on MAINE.
On aina ollut. Vanhoissa elokuvissakin on pirttihirmuja, ja saduissa ilkeitä ÄITIpuolia.
Miksi naida tuuliviiri?
Kerro miehelle että lapselle tulee sinun sukunimesi niin kauan kuin ette ole naimisissa. Jospa sitten alkaisi kihlat ja naimisetkin kiinnostaa...
Minulla on itselläni tollainen tilanne. Me ollaan oltu yhdessä jo 11 vuotta. Seurustelun alkuvaiheessa mieheni vakuutteli, että hänkin haluaisi joskus naimisiin ja lapsia, eli samat haaveet kuin minullakin. No, vuosia meni ja kihloja ei näkynyt, vaikka ainan aika ajoin mainitsinkin asiasta. Sit seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen tulin raskaaksi, joten ajattelin, että nyt sit naimisiin, mutta ei. Kiristin jättäväni pojan omalle sukunimelleni, mutta mieheni sai ympäripuhuttua. No, sitten sanoin, ettei toista lasta tule ennenkuin sormukset sormessa. Nyt meillä on jo toinen lapsi ja nimetön ammottaa vieläkin tyhjyyttään. Jotenkin itselleni aina tulee sellainen olo, että minun kanssani voi tehdä lapsia, mutta vaimoksi musta ei ole. Tilanne ahdistaa mua aivan hirveästi ja miehenikin tietää sen. Hän ei vain itse halua naimisiin, kun se on niin sitovaa. Kun se pönttö ei tajua, että juuri meidän lapsemme on se lopunikäinen yhdistävä tekijä. Jo sanonta hänen suustaan, että eikö meidän olekin hyvä näin, saa mut näkemään punaista. Kaikkein eniten minua asiassa rassaa se, että lapset ovat mieheni sukunimellä ja se tekee minusta jotenkin ulkopuolisen. Postiluukussa koreilee kaksi sukunimeä. Ja aina kun minä hoidan lasteni asioita, joudun selittämään kuka olen, koska sukunimestä se ei selviä. Miehenikin käyttää sitä joskus aseenaan tyyliin Me Virtaset vastaa sinä Heikkinen. Auts ja se kirpaisee.
Tuttua. Sittemmin olen itsekin ymmärtänyt periaatteen, joka tällaiseen logiikkaan ajaa: sitoutuminen omaan lapseen ja (lähtökohtaisesti tuntemattomaan) naiseen ovat eri asioita.
Meillä lapsi ja kihlasormukset, mutta alttarille kävelyyn saattaa mennä vielä pitkäkin tovi.
..ei voi yleistää. Meillä se ainakin on tuo mies, joka kihlautumista ja naimisiinmenoa kiirehtää :) Lapsentekoa ei suunnitella. Otetaan vastaan mitä annetaan :)
Ymmärrän oikein hyvin, itse nainen, mutta ajattelen samalla tavalla. Sormus sormessa on kuin paha kirous, mitä kukaan ei halua enään itselleen. Avioituminen on kautta aikojen ollut kuolemanvakava juttu, toista kuin lastenteko.
Mikä siinä nyt on niin vaikeaa ymmärtää!
jotkut kuitenkin vielä haluavat.
Mikähän kun nykyisin ei enää ajatella lapsia liki ollenkaan. Kun lapsi syntyy ilman, että vanhemmat ovat avioliitossa, saavat he koko elämänsä ajaksi AU-lapsen statuksen.
Eikä se avioituminen mikään kuolemanvakava asia ole, päinvastoin. Kun kaksi vastuuntuntoista, aikuista ihmistä päättää avioitua, se on todella ilon aihe.
Valitettavasti vain kaikki eivät milloinkaan kasva aikuisiksi.