Hei, haluaisin mielipiteitä.
Olen ehdottomasti masentunut perheenäiti, minulla on aina ollut taipumusta tähän, mutta nyt on taas päällä oikein kunnon masiskausi 1,5 -vuotiaan iltatähtemme takia (neljäs lapsi ja neljäs taaperomasennus). Mutta koskaan en ole apua hakenut enkä halua hakea, minusta tuntuu että tämä on se ikioma luonteeni, jollainen haluankin olla. pelkään ihmisiä enkä edes halua ystäviä, tuttuja kyllä on. Mutta välttelen läheisempää kontaktia kehenkään, koska tuntuu että kukaan ei kuitenkaan hyväksy minua. Mieskään ei hyväksy, mistä syystä välimme eivät ole mitkään läheiset ja esim seksiä ei ole ollut vuosikausiin kuin ihan satunnaisesti. Mieheni on kuitenkin paras mahdollinen minulle, koska hän on niin itsekeskeinen ettei edes pahemmin kiinnostu tutustumaan minuun, vaan elää tietsikkansa seurassa. Ehdottomasti minulla on kuitenkin mies oltava, sillä tarvitsen mörönkarkoittimen, pelkään hysteerisesti kaikenlaisia kummituksia ja pahoja henkiä, siitä huolimatta että olen myös uskovainen. Ajatus taivaasta onkin ainoa mukava asia tässä elämässä, kulutan elämäni istumalla ja odottamalla että sinne pääsisi. Joskus kyllä stressaa se että uskovaiselta tunnutaan odottavan sellaisia asioita kuin rakkaus ja ilo, mutta minä en ymmärrä niitä ollenkaan. Vihaan esim naurua ja jos omat lapseni joskus nauravat, pakotan heidät kotitöihin niin johan hymy hyytyy.
Miksi minun pitäisi haluta jotain muutosta? Enkö saa olla sellainen kuin olen?
Olen ehdottomasti masentunut perheenäiti, minulla on aina ollut taipumusta tähän, mutta nyt on taas päällä oikein kunnon masiskausi 1,5 -vuotiaan iltatähtemme takia (neljäs lapsi ja neljäs taaperomasennus). Mutta koskaan en ole apua hakenut enkä halua hakea, minusta tuntuu että tämä on se ikioma luonteeni, jollainen haluankin olla. pelkään ihmisiä enkä edes halua ystäviä, tuttuja kyllä on. Mutta välttelen läheisempää kontaktia kehenkään, koska tuntuu että kukaan ei kuitenkaan hyväksy minua. Mieskään ei hyväksy, mistä syystä välimme eivät ole mitkään läheiset ja esim seksiä ei ole ollut vuosikausiin kuin ihan satunnaisesti. Mieheni on kuitenkin paras mahdollinen minulle, koska hän on niin itsekeskeinen ettei edes pahemmin kiinnostu tutustumaan minuun, vaan elää tietsikkansa seurassa. Ehdottomasti minulla on kuitenkin mies oltava, sillä tarvitsen mörönkarkoittimen, pelkään hysteerisesti kaikenlaisia kummituksia ja pahoja henkiä, siitä huolimatta että olen myös uskovainen. Ajatus taivaasta onkin ainoa mukava asia tässä elämässä, kulutan elämäni istumalla ja odottamalla että sinne pääsisi. Joskus kyllä stressaa se että uskovaiselta tunnutaan odottavan sellaisia asioita kuin rakkaus ja ilo, mutta minä en ymmärrä niitä ollenkaan. Vihaan esim naurua ja jos omat lapseni joskus nauravat, pakotan heidät kotitöihin niin johan hymy hyytyy.
Miksi minun pitäisi haluta jotain muutosta? Enkö saa olla sellainen kuin olen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan terve jos edes tosissasi. Jos kumminkin olet kirjoituksesi vääntänyt ihan vakavissasi, kehottaisin jo lastesi takia sinua hakeutumaan hoitoon. En tiedä mistä puusta siippasi on veistetty tai ehkä juuri siitä, mutta ei kukaan anstaitse elää kurjuudessa. Jos välttelet ihmisiä etkä kestä naurua, voisin heittää villin veikkauksen, että olet hyvää vauhtia matkalla psykoosiin, ellet ole jo perillä.
Hae apua, vaikket ole sitä tähän asti tehnyt. Teet palveluksen paitsi itsellesi, myös perheellesi. Ei uskovaisen elämä ole tarkoitettu mustaksi ja ahdistavaksi. Elämä on annettu lahjan, eikä suinkaan uhrattavaksi ilottomuuden alttarilla. Kristityn elämän suurimpia peruspilareita ovat lähimmäisen rakkaus ja usko Jeesukseen. Toteuta niitä jokapäiväisessä elämässäsi niin löydät rauhan.
Kukaan ei pakota sua muuttumaan. Suosittelen sua ottamaan sellaisen asenteen, että menet tohtorilla käymään kuulemassa hänen mielipiteen ja vaihtoehdot mitä voi tehdä ja voit kyllä yllättyäkin. Voi olla että tulet kiittämään itseäsi jos teet sen. Tietysti voit myös perääntyäkin, ei sua kukaan mihinkään pakota.
Itelleni myös tuli mieleen lapsesi.. Tosiasiahan on että annat hänelle/heille tahtomattasi aika vaisut lähtökohdat elämälleen.