Tätä palstaa lukiessa saa käsityksen, että suomalaiset naiset ja tytöt ovat toinen toistaan lihavampia (vrt. alla oleva aloitus). Siis miesten silmissä. Heille voisi tietenkin suositella käyntiä optikolla sekä hankkia kokovartalopeili, josta voisivat tarkastella ensin omaa kuvaansa ja vasta sitten naisten.
Vai olisiko Suomessakin jo aika naisten hankkia itsensä suojaksi musliminaisten tapaan koko vartalon peittävä kaapu, josta vain silmät näkyisivät? Saisiko sitten olla rauhassa arvostelevilta katseilta?
Mitä enemmän näitä juttuja lukee, sitä varmemmaksi tulee, että itsensä pitäisi suojata noilta yököttäviltä ja arvostelevilta katseilta. Onko Suomen mies niin komea, että lähes kaikki naiset ovat "epämuodostuneita" heidän silmissään.
Miksi tässä maassa sitten on emännättömiä maatiloja, kun joka mies luulee olevansa Antonio Banderas tms.? Todella silmää hivelevä näky on mies, jolla edessä tursuaa maha housujen päälle ja paidan napit on niin kireät, että koko ajan pelkää nappien lentävän joka ilmansuuntaan ja paljastavan sen, mitä paidan alla on. Ja se ei tosiaankaan ole sixpack.
Housut jäävät niin alas, että takaa näkyy ruosteenraiskaamat ja rispaantuneet kalsarit, ja osa "hyvin kehittynyttä" ahteria. Vaihtaisitte edes ne kalsarit!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näyttää pahasti siltä, että mitä suuremmin harppauksin naiset kirivät miehiä tasa-arvon nimissä, sitä suuremmat paineet naisen ulkonäölle kohdistuu. Tämä on ilmeisesti viimeinen keino panna ämmät ruotuun. Tosin tämä nasahtaa loppupeleissä miesten omaan nilkkaan, sillä eipä miehetkään nykyään pääse karkuun ulkonäkövaatimuksista.
Näköjään suomipoika kuvittelee olevansa verraton alfauros. Se on aivan sama, vaikka sixpack onkin airpack ja Armani on halpahallin tuulipuku, sehän on vain miehekästä isolla ämmällä. Rouvan kyllä edellytetään olevan megababe.
Suomalainen mies ja nainen totisesti ansaitsevat toisensa.
Huomasin juuri, että kirjoitus, johon viittasin onkin poistettu tai siirretty jonnekin. No, vaikka niin, mutta mielipiteeni on ja pysyy samana siitä huolimatta.
Anteeksi nyt kovasti jos loukkaan, mutta tätä palstaa välillä lukiessa huomaa, että miehet ja naiset vuoroin haukkuvat toisiaan lihavuudesta. Sitä on hieman vaikea ymmärtää. Jos palstan nimi on Lihavuus, ja lihavuus puolestaan on tunnustettu ja huolestuttava ongelma nyky-yhteiskunnassa, miksi siitäkin pitää tehdä sukupuolikysymys, kun se ei todellisuudessa ole sellainen?! Voitaisiinko vain keskittyä itse asiaan?? Ja nyt jos joku hyökkää tähän selittämään, ettei lihavuus ole ongelma, niin kyllä se vaan on. Sen myöntäminen ei ole loukkaus ketään kohtaan, vaan aika oleellinen lähtökohta esimerkiksi erilaisten tuotteiden markkinoinnissa ja myynnissä nykyään.
Nyt jos vain avattaisiin silmät ja sovittaisiin, että ok, on sekä lihavia miehiä että lihavia naisia - ja sitten pitäydyttäisiin oleellisessa.
Eikös se nyt olekaan se "sisäinen kauneus" tärkeintä?
Tossa alempana on juttu siitä, lähes 200 kommenttia ja "luettu" lähes 30000 kertaa. Että ei se ainakaan tunnu kovin vähäpätöinen asia olevan. (Parikymmentä pykälää alaspäin.)
Lauseeseen "ulkokuori ei ratkaise yhtään mitään" loppuu "sisäinen kauneus"-keskustelun avaus.
Eikös teidän naisten pitäisi suinpäin mennä tutustumaan siihen 160-kiloiseen reppumahaiseen, kaljuun, hampaattomaan äijään, jos vaikka hän olisi "sisäisesti kaunis"? Tai ainakin olla hänelle muuten aulis.
Ja miesten pitäisi rynnätä samankokoisen, viiksekkään naisen luo.
Kuulkaa tässä menee tällainen urheilullinen kaveri aivan hämmingille, kun ei ole kokemusta siitä miten lihavat tämän asian kokee.
Niin että kertokaas nyt miten on tämän "sisäisen kauneuden" kanssa. Onko siis ulkonäöllä paskankaan väliä, vai onko juttu ihan silkkaa epätoivoisten lihavien propagandaa?