Tuleville teiniäideille voin sanoa jo varoitukseksi sen, että menitte minne tahansa (sairaalaan, soskuun tai mihin vain), saatte melkein sataprosenttisen varmasti huonoa kohtelua joltakulta. Siitä lähtien kun tyttäreni syntyi (vuosi sitten heinäkuussa), oon saanut niin huonoa kohtelua joiltakin tahoilta, ettei mitään rajaa.
Pahinta on se, ettei kukaan auo päätään suoraan, vaan piilottaa ne piikit rivien väliin, ettei niistä voi suoraan käydä syyttämään ketään. Ajan myötä oon oppinut olemaan välittämättä siitä, mutta tietysti se jää mieleen kytemään.
Koska naapurit oli tehneet musta perättömiä lastensuojeluilmotuksia (syynä ilmeisesti kateus, koska ko. naapuri matkii mua joka asiassa vaatetyylistä kodin sisustukseen), niin romahdin niin täysin, että sosku oli yksi aamu oven takana ja veivät tyttäreni lastenkotiin.
Sukulaisilta sain kuulla, että "mitäs menit tekemään lapsen niin nuorena, noin siinä sitten käy".
Okei. Pari viikkoa sitten oli iltasanomien lööpeissä, että vanhemmat oli jättäneet 3-kuisen vauvan yksin kotiin nukkumaan. "Ei tullut mieleenkään etsiä hoitajaa" jne. En tiedä kyseisten vanhempien ikää, mutta saavatko nämä vanhemmat yhtä huonoa kohtelua kuin esimerkiksi 18-vuotias äiti sais vastaavassa tilanteessa, koska ikä kuitenkin painaa sen verran (ja ne kuuluisat bemarin avaimet?).
Kuten tälläkin palstalla, teiniäidit leimataan lähes poikkeuksetta huonoiksi äideiksi, jotka haluaa vain bilettää ja etsiä miehiä. Itse menin viikko sitten kihloihin, enkä kuvittele, että suhde pysyy siten onnellisena tai me pysytään yhdessä vain sormusten avulla. Kuten joku vois kuvitella mun ajattelevan?
Lapseni lähti lastenkotiin kuukausi sitten, ja oon vasta nyt oppinut huomaamaan, miten sitä väsyy jos lasta yrittää hoitaa yksin. Tässä tulee mieleen se, miten paljon yhärit yrittää jaksaa yksin, koska pelätään, että kunnia menetetään. Veikkaanpa, että lähes jokainen yksinhuoltaja pelkää tätä edes jollakin tasolla.
Ainakin minä. Silloin kun tyttäreni syntyi, siitä synty niin helvetinmoinen haloo joka taholla, että päätin, ettei multa tule ainakaan avunpyyntöjä. Yksin olin raskausajan (perheen tuella), yksin synnytin (ilman lapsen isää siis), lapsen isä ei tullut kertaakaan katsomaan lastaan vaikka tiesi tulleensa taas isäksi, mutta mä päätin, että hoidetaan muksu yksin.
Ja se oli se pahin virhe.
Ja mitä mä tässä yritän tällä kirjotuksella saavuttaa?
Ei voi tietää. Ehkä mä haluan tuoda omia ajatuksiani julki, ehkä tää on lohduksi jollekin, ehkä joku haukkuu mut pystyyn ja käskee kotiin kasvamaan.
So not? Tota on kuultu siitä asti kun tulin äidiksi 17-vuotiaana, ja ei osu enää.
SItä mä koitan sanoa tuleville nuorille äideille, etteivät hämmästy pilkasta.
Siitä ei kyllä oikeastaan voi hämmentyä. Teiniäitiys tuntuu olevan tabu, josta ei saa puhua mutta josta puhutaan - ilkeään sävyyn.
Kuka vois lopultakin nähdä nuorissa äideissä jotain hyvääkin?
Pahinta on se, ettei kukaan auo päätään suoraan, vaan piilottaa ne piikit rivien väliin, ettei niistä voi suoraan käydä syyttämään ketään. Ajan myötä oon oppinut olemaan välittämättä siitä, mutta tietysti se jää mieleen kytemään.
Koska naapurit oli tehneet musta perättömiä lastensuojeluilmotuksia (syynä ilmeisesti kateus, koska ko. naapuri matkii mua joka asiassa vaatetyylistä kodin sisustukseen), niin romahdin niin täysin, että sosku oli yksi aamu oven takana ja veivät tyttäreni lastenkotiin.
Sukulaisilta sain kuulla, että "mitäs menit tekemään lapsen niin nuorena, noin siinä sitten käy".
Okei. Pari viikkoa sitten oli iltasanomien lööpeissä, että vanhemmat oli jättäneet 3-kuisen vauvan yksin kotiin nukkumaan. "Ei tullut mieleenkään etsiä hoitajaa" jne. En tiedä kyseisten vanhempien ikää, mutta saavatko nämä vanhemmat yhtä huonoa kohtelua kuin esimerkiksi 18-vuotias äiti sais vastaavassa tilanteessa, koska ikä kuitenkin painaa sen verran (ja ne kuuluisat bemarin avaimet?).
Kuten tälläkin palstalla, teiniäidit leimataan lähes poikkeuksetta huonoiksi äideiksi, jotka haluaa vain bilettää ja etsiä miehiä. Itse menin viikko sitten kihloihin, enkä kuvittele, että suhde pysyy siten onnellisena tai me pysytään yhdessä vain sormusten avulla. Kuten joku vois kuvitella mun ajattelevan?
Lapseni lähti lastenkotiin kuukausi sitten, ja oon vasta nyt oppinut huomaamaan, miten sitä väsyy jos lasta yrittää hoitaa yksin. Tässä tulee mieleen se, miten paljon yhärit yrittää jaksaa yksin, koska pelätään, että kunnia menetetään. Veikkaanpa, että lähes jokainen yksinhuoltaja pelkää tätä edes jollakin tasolla.
Ainakin minä. Silloin kun tyttäreni syntyi, siitä synty niin helvetinmoinen haloo joka taholla, että päätin, ettei multa tule ainakaan avunpyyntöjä. Yksin olin raskausajan (perheen tuella), yksin synnytin (ilman lapsen isää siis), lapsen isä ei tullut kertaakaan katsomaan lastaan vaikka tiesi tulleensa taas isäksi, mutta mä päätin, että hoidetaan muksu yksin.
Ja se oli se pahin virhe.
Ja mitä mä tässä yritän tällä kirjotuksella saavuttaa?
Ei voi tietää. Ehkä mä haluan tuoda omia ajatuksiani julki, ehkä tää on lohduksi jollekin, ehkä joku haukkuu mut pystyyn ja käskee kotiin kasvamaan.
So not? Tota on kuultu siitä asti kun tulin äidiksi 17-vuotiaana, ja ei osu enää.
SItä mä koitan sanoa tuleville nuorille äideille, etteivät hämmästy pilkasta.
Siitä ei kyllä oikeastaan voi hämmentyä. Teiniäitiys tuntuu olevan tabu, josta ei saa puhua mutta josta puhutaan - ilkeään sävyyn.
Kuka vois lopultakin nähdä nuorissa äideissä jotain hyvääkin?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen ollut teiniäiti jo kaksi ja puoli vuotta. Enkä kertaakaan ole törmännyt huonoon kohteluun tai ikäni ihmettelyyn. Jospa se on vain omasta asenteesta kiinni sekin?
Itsekin olen saanut vain positiivista kohtelua. Kyllähän ihmiset saattoivat sanoa, että kylläpäs nuorena teit, mutta ei se mielestäni mitään haukkumista ole.
kuin avauksen kirjoittajalla. Kun poikani lähes 11v. sitten syntyi ollessani 16v. sain sairaalasta lähtien vain ja ainoastaan nuoresta iästäni johtuen osakseni epäilyä ja asiatontakin käytöstä. Hyvä, että olimme vauvan ja iskän kanssa osastolle asettuneet, kun tultiin tarjoamaan sosiaalityöntekijää. Kerroin kohteliaasti, että toimeentulomme on kunnossa ja haluaisin nyt mielummin tutustua vauvaamme. Ei mennyt perille. Pian tuli toinen hoitsu ehdottelemaan tapaamista sos.työntekijän kanssa, kerroin hänelle aivan saman asian, hän yritti hetken vielä puhua minua ympäri, mutta pidin kiinni kannastani -en tarvinnut sosiaalityöntekijää, vaan rauhaa tutustua mieheni kanssa vauvaamme! Ja kuinka ollakkaan, muutaman tunnin kuluttua sosiaalityöntekijä astui ovesta! Selvitin hänelle tilanteemme ja hän poistui, mutta paha maku suuhun jäi. Se oli äitiyteni ensimmäinen päivä, myöhemmin näitä "hienoja" kokemuksia on tullut paljon lisää, saan törmätä asiaan välillä vieläkin koulun vanhempain-illoissa ym. ovathan jotkut esikoiseni luokkatovereiden vanhemmista minua jopa 20v. vanhempia... Olin vielä hieman liian nuori toistakin synnyttäessäni, "vain" 22v., mutta se onkin jo toinen juttu :)
omiin asenteisiin vetoamaan. sun onnes ettei sua oo haukuttu. mun harmi et oon myös kuullu piikittelyä. eikä ole ollut mun asenteesta. ainut mihin oon voinu vaikuuttaa on ollu se et annan piikittelyn jäädä omaan arvoonsa.
Mites tuo nyt oikein meni ? Lapsesi lähti lastenkotiin ja sinä menit heti kihloihin, ettekö ole tarpeeksi kypsiä ottamaan vastuuta lapsestasi? Älä helvetissä tee enempää lapsia maailmaan tuolla asenteella. Lisäksi olen samaa mieltä valtaväestön kanssa, että olet ollut auttamattomasti liian nuori, kypsymätön ja huolimaton etkä selvästikään ole vielä vuosiin tarpeeksi kehittynyt henkisesti ja asenteesi on väärä "lapsi lastenkotiin etc"
Kasva rauhassa !
Juttu meni niin, että kahden itsemurhayrityksen ja kahden viikon unettomuuden ja syömättömyyden jälkeen löysin nykyisen mieheni, ja en missään vaiheessa ajatellut, että hommataanpa mies tähän oloa helpottamaan.
Moi!
Haluan kertoa, että et varmasti ole yksin.
Meitä on muitakin, joilla on ollut jonkinmoisia kokemuksia äitiyden johdosta...
Itse tulin äidiksi 18-v:na, mutta en kokenut että olisin saanut mitenkään hirveästi huonoa kohtelua osakseni; monet vain ovat luulleet minua PALJON (=eritt. paljon) nuoremmaksi kun mitä olen. Vaikutan siis oikeasti joltain 16-18-vuotiaalta, VAIKKA nyt olenkin jo 23-v. ja oma poikani on nyt 4,5 v vanha.
Miksi lapsesi oikein joutui lastenkotiin; joko hän on palannut kotiin luoksesi, vai miksi hänet sinulta vietiin??
Jos kaikki jutut olivat perättömiä mitä oltiin kerrottu, MITEN on mahdollista ettei sos.viranomaiset saaneet mistään suunnalta(esim. omilta vanhemmiltasi tai ystäviltäsi) OIKEITA tietoja lapsesi elinoloista jne.
Voimia sinulle, ja koitetaan kestää!
suunnattomasti se että miksi lapsesi on otettu lastenkotiin!!Tiedän että suomessa ei todellakaan ilman syytä näin tapahdu...Mikä teidän tilanne on?Tekstisi kuulosti fiksulta, mutta tällaisia pieniä ristiriitaisuuksia sillä on.Itse sain alentavaa kohtelua vaikka olin "jo" 20-vuotias, mutta kun suhtautuu siihen oikein niin ymmärtää että toiset ovat vain huolissaan ja yrittävät auttaa.Ei kukaan halua ilkeyttään lasta pois viedä!
Olen kuitenkin sitä mieltä että jostain syystä teinivanhemmat ovat aika kovasti puolustuskannalla ja ottavat itseensä näin ollen hieman herkemmin kuin varttuneemmat vanhemmat. Tämä ei ole taaskaan tarkoitettu loukkaukseksi vaan on minun huomioni. Työskentelen paljon teinivanhempien kanssa ja olen pannut tälläista merkille. Kuulunee kuitenkin ihan yleisestikin nuoruuteen että ollaan vähän puolustuskannalla joten...
luulen, en tiedä, vaan luulen että heitä myös kritisoidaan enemmän joka saa heidät myös varpailleen, valmiina puolustamaan omia päätöksiään jne. Niinhän kaikki äidit tekevät. Eihän kukaan halua kuulla neuvoja lastenkasvatukseen, edes omilta vanhemmiltaa. Mutta kuten nuoret yleensäkin heidän saattaa olla vaikeampi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se ei kuitenkaan tee nuoresta äidistä huonompaa, kaikki ovat olleet nuoria joskus kliseisesti ilmaistuna näin.
päätöksiään, jos ne itsestä tuntuvat oikeilta?
Olen 1v 10kk pikku riiviön 19v sinkku äiti.
Eikä minulle ole kukaan koskaan tullut sanomaan, ettenkö olisi pätevä ja paras äiti tyttärelleni.
Toki "oletpas nuorena aloittanut" toteamuksia on tullut, mutta vastaukseni on aina vain, "Nii-in."
ja aina seuraava kommentti on myönteinen. Mielestäni minun ei tarvitse tuntemattomille tai hieman tutummillekkaan selitellä tai puolustella valitsemaani tietä.
Johtuneeko myönteinen vastaanottoni äitien maailmaan sitten siitäkin, etten koskaan ole kulkenut pää kumarassa katseessa "anteeksi"
Olen toki ollut väsynyt ja stressaantunut silloin alussa kun kaikki oli uutta, mutta ajan myötä sitä oppii ottamaan asiat kevyemmin. Elämä ei ole niin vakavaa ja jos asennoidut juoksemaan sen kunnialla loppuun asti, niin se myös onnistuu.
Älä siis stressaa.
Single
Income
No
Kids
Tämä on sinkku, sinä olet yh...
ja siitä on turha väitellä.
Aika jännä...
Sain esikoiseni 18-vuotiaana ja jäin vielä yksinhuoltajaksi, mutta minua ja lastani on joka taholla kohdeltu asiallisesti. Paljon riippuu ihmisestä itsestään, miten itse käyttäytyy ja ottaa asiat.
Minulla ei ainakaan ole huonoja kokemuksia, päin vastoin, olen ollut äiti ja ihminen muiden joukossa. :)
Hei!
Mulla ei oo sama tilanne ku sulla.
Mutta mä oon kolmatta kertaa raskaana,
kaksi keskenmenoa kokeneena.
Nytten kasassa viikkoja 5 4
Mutta tässä pikkukylässä
kaikki tietää kaikkien asiat.
Tästä raskaudesta ei kukaan oikeen tiedä
vielä.
Mutta edellistä odottaessa sain kuulla
aika paljon omasta raskaudestani ja itsestäni.
Ihmiset yritti heitellä piiloteltuja piikkejä
sun muita.
Mutta kaikki mun tilanteessa johtuu siitä
et mulla on värikäs nuoruus...
Huumeita,viinaa,väkivaltaa,petosta, rikoksia.
Eli teininarkomaanirikollinenkusipää.
Mutta mä oon muuttunu,
huumeita en oo käyttäny noin. 2,5 vuoteen,
viinaa harvoin, väkivaltaa en käytä.
Mulla on maineeni, taustani,
puolet ihmisten puhumaa paskaa.
Mutta mua siunattii onneksi verbaalisella lahjakuudelle syntyessä.
Mun kanssa ei monikaan kauaa jaksa vittuilla,
koska jos alottaa mä en lopeta.
Eräskin mulkku tästä tuppukylästä
muisti mun keskenmenon aikaa mennä baarissa
(juuri itse synnyttänyt n.4 viikkoa aikaisemmin)
mun isälle sepustamaan siitä kuinka mun raskaus
oli hyvä mennä kesken.
Koska musta ei oo äidiksi ja blaa blaa blaa.
Tää kyseinen muija itse ryyppää
aina ja otti raskaus aikanakin,
nyt se tapaa viedä viikonlopuiksi muksunsa
anopilleen hoitoon.
>Eli siis omantunnon paikkaamista toisen
kustannuksella...
Mä kylläkin maksoin puheet tavallani takaisin.
Mutta mua ärsyttää tuollaiset.
Mulla onneksi tukea löytyy takaa aika paljon,
vaikka itse mä asiani hoidan,
enkä koskaan jätä maksamatta takaisin samalla
mitalla ja sen mä tiedän et ykskin
turha ilmoitus musta sossuun,
nii sillon mä kyl varmasti selvitän
kuka siel puhelee.
Mä aion olla muksulleni maailman paras äiti,
enkä satuta sitä koskaan.
Eikä mun maine ja menneisyys liity siihen mitenkään.
lapsi on lähtenyt sossun mukaan. Suomessa kun sijaisperheistä yms on erittäin kova pula, lapsia pikemminkin huostaanotetaan liian myöhään ja liian huonossa tilanteessa kuin virheellisesti väärän ilmiannon perusteella.. Ensin tehtään kaikki tarvittavat tukitoimet, ennen kuin tuohon päädytään.
En siis niele ollenkaan sitä että lapsesi olisi otettu sinulta ilman pätevää syytä - joko olet laiminlyönyt lapsesi tai et ole kykenevä pitämään hänestä huolta.
Ja mikäli sinusta on kerrottu valheita - niistä voi aina tehdä ilmotuksen poliisille kunnianloukkauksesta ja häirinnästä.
Itse en teiniäiti ole, mutta eräs ystäväni on 18 ensisynnyttäjä yh. Pari kertaa on tullut rumaa kommenttia esim. kaupassa ja teiniäidiksi nimitellään selän takana, mutta viranomaistaholta on lähinnä asiallista ollut kohtelu... Kyllä se omastakin asenteesta paljon riippuu miten tulee kohdelluksi.
täysin samaan, että kyllä ne toisten asenteet peilautuu suureksi osaksi omasta asenteesta. Itse en ole IKINÄ saanut huonoa kohtelua missään sen takia että olen niin nuorena lapseni saanut. En vaikka sain kaksi lasta alle vuoden ikäerolla, koulu jäi hetkeksi kesken jne.
Enkä minäkään usko siihen, että lapsi ilman mitään syytä otetaan pois.
Kannatttaisiko hieman pysähtyä ja vilkaista peiliin. Sieltä löytyy useasti syy useaan "vääryyteen"!
ikääsi? tais tarkoittaa. ei kai 17-vuotiaana vauvan saanut ole enää TEINI? sinähän olit liki täysi-ikäinen. nyt ainakin olet, mutta kirjotuksesi on jäänyt jonnekin 13-vee tasolle. kaikki oli jonkun muun kuin sinun syytäsi. en yhtään ihmettele saamaasi kohtelua, jos tuolla lailla olet asennoitunut.
onneksi on olemassa myös fiksuja, nuoria äitejä. sinä sellainen et ole.
Teini-sanalla on kaksi alkuperää; tämä nykyisin vallallaoleva johdanne englanninkielisistä lukusanoista eli 13-19 ikävuosia tarkoittava. Lukusanassa siis se -teen-pääte.
Vanhoillisempi peruja 1700-luvulta, jolloin pappisopiskelijat olivat "teinejä", silloin ikähaarukka oli suppeampi n. 15-17v.
1800-luvulla opiskelijat rahoittivat opintonsa kerjäämällä. He esittivät ns. teinilauluja, joista saivat "palkakseen" ns. teinirahaa. Heidän ikähaarukkansa kyllä oli 16-22 v.
tarkennus oli erittäin aiheellinen ja asiaan liittyvä..
mutta minäkin haluaisi tietää miksi lapsi on otettu huostaan..jos lapsi lähtisikin, niin jos syyt ovat perusteettomia, niin nopeasti pallero kyllä pääsee takaisin oman äidin luokse...voisikohan alkup kirjoittaja kertoa tämän syyn siihen huostaanottoon?
Lapseni hoidin täydellisesti, mutta koska mä olin soskun mielestä niin henkisesti romahtanut, niin ne päättivät ottaa lapsen huostaan. Asiaa ei auttanut naapuri, joka valehteli että mulla on keittiön kaapit täynnä huumeita.
Sosku tuli ja annoin tarkistaa, eivät löytäneet mitään.
Mutta koska naapuri halusi tehdä lisää lastensuojeluilmoituksia eikä kestänyt ilmeisesti sitä että mulla oli tytär, jota sillä ei ollut (se kertoi että sai mun iässä tytön joka kuoli samana päivänä), se päätti yrittää tuhota mun elämän.
En tiedä onko näissä sitten perää, kun ei sosku kerro mitään, vaikka pyydän.
Sairaalassa tytön ollessa painonheittelyn takia sain kuulla vittumaiselta lääkäriltä, että pahoinpitelen lastani, kun en suostunut olemaan ystävällinen tälle lääkärille, joka piilovittuili joka asiasta.
Juttu on menossa oikeuteen.