Harakat perkeleet..

..tuttaa

Onko kellään tietoa, millä päästä harakoista eroon.
Haulikolla osuis, mutta ei riitä aika eikä hermot, eli kaikki aseet saa heittää nurkkaan . Ovat aika ketkuja huomaamaan, koska niitä kytätään. Muutama on kuollut, kun ovat autotallissa ja ladossa lasiin lentäneet, tietenkin muutaman ruudun jo rikkoneetkin.
Kaikki pikkulinnut ovat kadonneet. Nyt oli ensimmäinen kesä kun ei ainuttakaan pääskysenpesää
päässyt päätökseen asti meidän mäellä. Kuistilla on Harmaasieppo pesinyt vuodesta toiseen. Kolmannen pesänrakentamisen jälkeen luovuttivat. Harakoita on kymmenien lauma. Osaavat olla hiljaa tarvitessa. Toisaalta saavat talonväen neljältä jo heräämään kätkätykseensä. Toki nyt syksyä myöten rauhoittuneet.
Alkaa olla hyvät neuvot tarpeellisia ja toden näköisesti ne hyvät neuvot ovat laittomia.
Ei se mitään sinänsä, syrjäkylissä on aina suhtauduttu asioihin realistisesti ja ymmärretty asioiden oikea järjestys. Kunhan löytäis "tasapainottavan tekijän" tähän luontoaiheiseen kysymykseen ensikevääseen mennessä.
Laittakaa hyviä neuvoja myös suoraan mailaten [email protected] tai sitten tälle palstalle. Kiitos.

11

4628

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tappaa talossa ja talon takana

      342 sta muikkuihin ja hyvääruokahalua. Pistä syötti semmoseen paikkaan ettei kissat/muut kotieläimet pääse niihin käsiksi toisaalta syötin tarjoomisajaksi riittää 10-30 minuuttia

    • POTKUA

      Harakoille eli laita lauantaimakkaran tai vastaavan palasiin nitroja, niin harakatkin saavat kyytiä.Ei meinaan näy niinkuin rotanmyrkky jos sattuu tulee vihreitä paikalle tutkimaan ja maistuu se huikopala niillekin.

      • cosmic_cowboy

        Tätä en ole kokeillut. Eikä tietenkään kukaan muukaan saa kokeilla.

        Opeta harakat käymään jyvillä/jauhoilla ja kun ovat tottuneet tarjoiluun, peittaa eväät tapettiliisterillä. Iskee kaikkien ummetusten äiti!


    • tervemenoa

      hukuta ne

    • ..tuttaa

      vastauksista. Noista löytyy varmaan pätevä konsti.
      Tuo viimeinen vastaaja, sille sanon nimimerkkinsä mukaan: Tervemenoa, ja hanki mennessäsi itsellesi elämä.(ja lopeta tuo ällöttävä nenän kaivaminen ja rään pulttuun pyyyhkiminen.)

      • Anonyymi

        - Oletko Pohjanmaalta , kun puhut pulttuun eli housunlahkeeseen pyhkimisestä?:)


    • rotille, miksei

      siis harakoille. Vanha konsti, hehkulampun lasi siruja jauhojen sekaan, teki selvää rotista.

      Rotan myrkky ei tehoa harakoihin, ovat päivän kipeitä, mutta seuraavana päivänä taas räkätetään.

      • lasi murskataan?

        mannaryynien näköiseksi, vaiko laitetaan vaan sattumia jauhojen sekaan?


    • Ole ympäristöystävällinen

      Napsauta ampua pari haulikolla ja ripusta muille näytiksi sellaiseen paikkaan, ettei sinua häiritse, niin johan harakat häipyvät.
      Ja uusinta aina sitämukaa, kun tulevat liian tuttavallisiksi.

    • .........

      tulipa joskus säästettyä harakanpesä poikasineen ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkoi, lähti pääskyjenpesät räystään alta ja nyt katto-orren raossa ainut pesä mitä vuosiin enää jäljellä. Taitaa siitäkin räkättäjät napsia pojat kun kurkkivat vähän isompina. siinä sivussa menneet muutkin linnunpesät sorsia myöten. Ovelia ovat kyllä koirankin ruokakuppi niin putipuhdas että.

      Ei ole mitenkään mukavaa edellä mainitun tapainen räkätys aamulla kertaa 30.

      Konsteja on ollut mitä moninaisimpia, pitänee ko

    • suojaan

      Eikö tehoa reilummat kanaverkkoviritelmät pääskynpesien ympärille, vai saavatko harakat revitty ne rikki?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      51
      981
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      96
      957
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      827
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      122
      773
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      745
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      569
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      516
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      487
    Aihe