Mitä tehdä, kun 8-vuotias poikamme (minun poikapuoli) käyttäytyy koulussa aivan päinvastaisesti kuin kotona.
Koulussa hän esim. kiroilee, mitä ei koskaan ole tehnyt kotona, koska emme itse kiroile lasten kuullen.
Hän tönii ja potkii luokkakavereitaan ja käyttäytyy muutenkin levottomasti.
Kotona ei mielestämme ole kurjat oltavat. Rajoja ja rakkautta sekä tukea poika saa.
Ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä pelaillen, ulkoillen, mökillä ja tietenkin poika kavereiden kanssa ulkona.
Kotiintuloajat. Emme tappele mieheni kanssa, emmekä käytä alkoholia tai juokse ravintoloissa.
Pojan isä sai huoltajuuden pojan ollessa 4-vanha, koska äiti ei silloin pystynyt huolehtimaan pojasta.
Jollei isä olisi ottanut poikaa, niin hän olisi kait jossain huostassa.
Olen kuullut, että poika saattoi olla alle 4-vuotiaana äidin ryyppyreissuilla (ryyppykavereiden kanssa) autossa mukana myöhään yöhön.
Ei mielestäni oikea paikka.
Pojan äiti ei muutenkaan pidä poikaansa yhteyttä kuin kerran kahdessa kuukaudessa.
Lupaa ottaa luokseen, mutta välillä (aika usein) peruu lupauksensa. Niin kävi viimeksi eilen.
Olemme asiasta hänelle sanoneet ja toivoneet, että hän pitäisi enemmän yhteyttä lapseensa.
Meillä ei ole mitään sitä vastaan.
Surettaa kun näkee, että poika pahoittaa mielensä
kun äidistä ei kuulu mitään moneen viikkoon.
olen yrittänyt olla pojalla turvallinen aikuinen, joka myös antaa rakkautta ja laittaa myös rajat.
Yritämme parhaamme mukaan tukea poikaa.
Onko kellään vastaavia kokemuksia ? Miten olette saaneet ongelmat ratkaistuksi ?
Pelkään mitä tapahtuu murrosiässä, jollei käytökseen nyt saada muutosta.
Koulussa hän esim. kiroilee, mitä ei koskaan ole tehnyt kotona, koska emme itse kiroile lasten kuullen.
Hän tönii ja potkii luokkakavereitaan ja käyttäytyy muutenkin levottomasti.
Kotona ei mielestämme ole kurjat oltavat. Rajoja ja rakkautta sekä tukea poika saa.
Ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä pelaillen, ulkoillen, mökillä ja tietenkin poika kavereiden kanssa ulkona.
Kotiintuloajat. Emme tappele mieheni kanssa, emmekä käytä alkoholia tai juokse ravintoloissa.
Pojan isä sai huoltajuuden pojan ollessa 4-vanha, koska äiti ei silloin pystynyt huolehtimaan pojasta.
Jollei isä olisi ottanut poikaa, niin hän olisi kait jossain huostassa.
Olen kuullut, että poika saattoi olla alle 4-vuotiaana äidin ryyppyreissuilla (ryyppykavereiden kanssa) autossa mukana myöhään yöhön.
Ei mielestäni oikea paikka.
Pojan äiti ei muutenkaan pidä poikaansa yhteyttä kuin kerran kahdessa kuukaudessa.
Lupaa ottaa luokseen, mutta välillä (aika usein) peruu lupauksensa. Niin kävi viimeksi eilen.
Olemme asiasta hänelle sanoneet ja toivoneet, että hän pitäisi enemmän yhteyttä lapseensa.
Meillä ei ole mitään sitä vastaan.
Surettaa kun näkee, että poika pahoittaa mielensä
kun äidistä ei kuulu mitään moneen viikkoon.
olen yrittänyt olla pojalla turvallinen aikuinen, joka myös antaa rakkautta ja laittaa myös rajat.
Yritämme parhaamme mukaan tukea poikaa.
Onko kellään vastaavia kokemuksia ? Miten olette saaneet ongelmat ratkaistuksi ?
Pelkään mitä tapahtuu murrosiässä, jollei käytökseen nyt saada muutosta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapset ovat hyvinkin pitkälle lojaaleja omia vanhempiaan kohtaan ,selvästikin äidin käytös aiheuttaa todellista mielipahaa pojalle.Saattaa olla että se purkautuu sitten koulussa,missä muutenkin on levottomampaa ja pitäisi pystyä keskittymään .
Ensimmäisten elinvuosien turvattomuus heijastuu vielä pitkälle,vaikkei lapsi tietoisesti sitä muistaisikaan.Jos tuntuu epävarmalta,kannattaa jutella koulupsykologin tai vastaavan kanssa..apua saat varmasti.
Jos yhtään lohduttaa niin poikani on samanlainen,
vaikka meillä on ehjä, "hyvä" perhe eli ei pitäisi olla edes mitään varhaislapsuuden traumoja. Todella pelottaa mitä pojasta tulee isona.
Koulupsykologi sanoi,että vanhemmissa vika jos lapsi käyttäytyy näin. En ole kyllä valmis ottamaan syytä itselleni ainakaan kokonaan koska
vanhempi veli on aivan erilainen ja kasvanut kuitenkin samassa paikassa. Toivon vain että rauhoittuu ja viisastuu iän myötä.
Jaksamista teille!!!!
pojastasi tulee isona jonkin firman kovapalkkainen johtaja, jonka pienipalkkaisina alaisina työskentelevät kaikki ne teräväpäiset kiltit tytöt jotka tällä hetkellä vetelevät kymppejä joka kokeesta. Koulussa ei tarvitse osata mitään ja voi häiriköidä mielensä mukaan. Pääasia että on sattunut syntymään pojaksi. Älystä viis.
No paha olohan lapsella on ilmiselvästi ja syytkin osaat viestissäsi ihan selvästi kertoa. Ehkä poika testaa kouluyhteisöä ja opea. Kotona te tiedätte taustan ja millainen poika on, ei tarvii esittää eikä testata kiintymystä. Luokkayhteisö voi olla kova paikka pienelle pojalle, täytyy testata, tykkääkö ne musta vaikka mitä tekisin? Pojan (ja open!!!) kanssa vois keskustella, ettei kuitenkaan pilaisi mainettaan ja tekisi liikaa pahojaan, kun kerran osaa käyttäytyä.Kehukaa pojan kotiminää !!
Kärsivällisyyttä!
Kannustavista viesteistänne.
Olemme pojan ja opettajan kanssa keskustelleet.
Toivottavasti käytös alkaisi edes pikkuhilja menemään parempaan suuntaan.
Pojan äidille olen aivan suoraan sanonut mikä on tilanne ja mistä pojan paha olo johtuu.
siltikään hän ei soittele vaikka pojalle niin on luvannut. Ei ota luokseen, vaikka lupaa.
Viimeksi pojalla oli jo kassi pakattuna ja odotteli kovasti äidille pääsyä. Eipä koskaan tullut soittoa, että olen
kohta siellä hakemassa poikaa. Ei edes ilmoitusta, ettei nyt voi ottaa.
Jotenkin olen aina joutunut pojalle selittelemään, miksi äiti näin tekee. Kauheaahan se on.
Pojan isä on sitä mieltä, että äitinsä ei edes välitä pojastaan juuri yhtään.
Mutta en sitä ikinä pojalle voisi sanoa, niin totta kuin se olisikin.
Muistamme kyllä aina kehua pojan kotona tekemiä hyviä asioita ja hyvää käytöstä.
Pohjimmillaan poika on ihana. hänessä asuua vain vieläkin epävarmuus siitä rakastetaanko häntä.
Täytyy olla kärsivällinen. Aika parantaa haavat, toivottavasti.
Hänellä varmasti ikävä äitiänsä mitä yrittää piilottaa ja varmasti raskaampaa se kun ei uskalla kuitenkaan aidosti kertoa että hänelläkin voi olla kova ikävä oli millainen tahansa äitinä.
Mitä rajoihin se hyvä että niitä on kunhan ei liian rajuja..kuitenkin poika erilaisesta asemasta.
Hän on nuori ja näkee monien äitien hakevan lapsia, se varmasti myös kova pala lapselle.
Minusta teidän kaikkien, mukaan luettuna oma bilogonen äiti saisi käydä yhdessä juttelemassa asioista kanssanne , että kaikilla olisi hyvä olla..muuta keinoa en keksi.
Kuitenkin hyvää tekee koulupsykologi mutta onko se aina ratkaisu kaikkiin ongelmiin..kotonakin tehtävä paljon töitä sen eteen..ja kuuneltava ja opittava hyväksymään tietyt asiat mitä lapsi sanoo vaikka tuntuisi pahalta....kuitenkaan hän ei kaikkea tarkoita todellisuudessa.
Ja ne voi olla tiettyjä aikoja kun se ikävä omaan äitiin kohdistuu tiukemmin, itsestään lapsena tahatomasti..suotakoon se hänelle ymmärryksenä ja halina ja kuuntelemalla mitä vain..kunhan lapsen olo paranee.
Onnea matkaanne mitä teettekin..muta se isoin tie teidän..tuntea lapsi pelkällä katsomisella..kuitenkin hyvinkin nuori vielä..
Meidän poika käyttäytyi TISMALLEEN samoin.Kotona ei ongelmia juuri ollut - poika oli mukava ja fiksu meidän kanssamme - mutta koulussa..huh...
Vaadin tutkimuksia ja "hirveän metakan" pidettyäni poika pääsi tutkimuksiin keskussairaalan neurologiselle osastolle (opettaja kirjoitti lausunnot koulukäytöksestä mukaan ), ja löytyi lievä neurologinen vamma, joka näkyi mm. aivojen sähköisessä toiminnassa. Tämän vamman vuoksi poika on yliherkkä monille ärsykkeille ( äänet, kosketukset, kiire, siirtymätilanteet, ryhmässä toimiminen ),eikä voi työskennellä esim. isossa ryhmässä hermostumatta. Hän pääsi pienluokalle, jossa annetaan ohjeet selkeästi yksi kerrallaan, jossa ei pelata monimutkaisia yhteispelejä, jossa ei puhuta yhtaikaa, ja jossa vältetään turhaa meteliä jne. Nyt menee LOISTAVASTI !