Raamattu opettaa että Jeesus on kaikkivaltias.
Onko?
Kuitenkin Jeesus sanoo, ettei hän tiedä milloin palaa maan päälle, että ei kukaan tiedä, että yksin Isä tietää.
Ristiriitaista.
Onko?
Kuitenkin Jeesus sanoo, ettei hän tiedä milloin palaa maan päälle, että ei kukaan tiedä, että yksin Isä tietää.
Ristiriitaista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta ilmeisesti Jeesuskin on kaikkivaltias, lukuunottamatta viimeisen päivän määritystä, näin ymmärtäisin.
Miten voi olla kaikkivaltias jos ei ole kaikkivaltias? Selityksesi ontuu?
Otamme maallisen esimerkin. Miten Kalle voi olla kaikkien Suomen kuntien johtaja, jos hän ei ole Kemin johtaja? Ei voida väittää, että Kalle on silloin kaikkien Suomen kuntien johtaja, koska Kemi puuttuu laskuista.
En ymmärrä, miten voi olla kaikkivaltias, jos ei voikaan vallita kaikkea.
kaikkivaltiasta niin kauan kuin maa seisoo.
Eli maailmanloppu tulee, ja sen ajan tietää yksin Jumala.
Tässä kohtaa Jeesus on ihmisenä maanpäällä, kun hän tämän sanoo (Ihmisen Poikana), koska Jeesus oli myös täydellisesti ihminen, hänen aivojensa kapasiteetti ja Jeesus tiesi vain sen, mitä Isä hänelle ilmoitti maanpäällä.
Jeesuksesta sanotaan "Hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon", tuli ihmisen kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennoltaan sellaiseksi kuin ihminen" (Fil.2:7) siis ymmärrän, että Jeesus luopui myös siitä valtavasta Jumalisesta tiedostaan ym. Ihmisenä Jeesus toimi vain Isän tahdon mukaan ja teki Isän tekoja.
Jeesus varmasti NYT tietää Jumalana ja kaikkitietävänä päivät ja hetket.
Mutta maanpäällä ollessaan hän "ei katsonut saalikseen olla Jumalan kaltainen" Fil.2:6 "Jeesus oli tarkoituksella ihmisenä "tietämätön" päivistä ja hetkistä. (Mark.13:32)
En kuulu vl:iin, mutta uskon heidän olevan kanssani samaa mieltä, koska he pitävät Raamattua ylimpänä ohjenuoranaan. (Olen vain lainassa täällä, yleisön pyynnöstä)
ilmoittaa sitten kun laina-aika loppuu?
(en malttanut)
ihan omaksi? Kun laina-aika loppuu?
Olen varmaan maailman paras puupappi, koska uskoni antaja on täydelliseksi tekijä on Itse Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika.
Suosittelen Jeesusta Kaikille! (mutta puupapin homma ei kaikille sovi, en kerro miksi)
Hei, kiitti selventävästä viestistä, mutta autatko vielä, että miksi sitten Jeesus ollessaan ihminen, pystyi kuitenkin parantamaan sairaita? Pystyi käveleen vetten päällä? Muuttamaan veden viiniksi?
Ei ihminen sellaisia pysty tekemään.
Eli olettaisin että jos voi tehdä ihmeitä, niin silloin ei ole pelkkä ihminen vaan on myös Jumala (=kaikkivaltias).
mutta...