Olen sairastunut psykoottisuuteen ja oireeton olen nyt. Mutta voisiko joku ystävälisesti kertoa mistä psykoottisuus johtuu? Onko vika ympäristössä,lapsuudessa? Mielestäni minulla on hyvä lapsuus ja en itse huomannut että olisin jotenkin psykoottinen. En edes huomaa oireitani ja tunnen olevani täysin terve. Lisäksi tunnen että olen ollut aivan turhaan sairaalassa.
Psykoosista?
Mistähän?
125691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kerrottu sairaalassa mistä on kysymys? Tuntuu omituiselta ettei sinulle ole kerrottu mistä on ollut kyse? Voisitko ajatella, että soittaisit sairaalaan jossa olet ollut ja kysyt heiltä. Kai sinulle on järjestetty terapiaa tai jotain vastaavaa, jossa voisit kysyä tilanteestasi. Jos todellakin olet ollut sairaalassa ja sinut on päästetty sieltä pois kertomatta sinulle mikä on sairautesi niin kyllä on aika omituista.
Hei, psykologian opiskelijana osaan antaa jonkin verran informaatiota yleisesti psykoosista ja sen mahdollisista aiheuttajista. Aina on muistettava, että aivan kuten muutkin psyykkiset häiriöt, myös psykoosi eivät ole seurausta jostakin tietystä tekijästä. Niinpä vasta tarpeeksi monet häiriötekijät yhdessä saavat aikaan jonkin häiriön puhkeamisen.
Ensinnäkin, äkillisesti ilmaantuva psykoosi voi sattua meistä kenen kohdalle tahansa. Sen edessä olemme siis kaikki periaatteessa samalla viivalla. Et maininnut, onko psykoottisuutesi kroonistunut, vai oliko kyse äkillisesti puhkeavasta psykoosista.
Äkillinen psykoosi, joka siis voi yllättää kenet meistä tahansa, on usein seurausta yllättävistä ja rasittavista tilanteista, jotka saavat psyykeen ”ylikierroksille”. Kansankielellä psykoosissa on kyse hermoromahduksesta, joka on psyykeen keino katkaista rasittavien elämäntapahtumien aiheuttama noidankehä. Vaikka psykoosi voi sattua kenelle tahansa, vahva psyyke kykenee joustavuutensa ansiosta toipumaan rasittavista tilanteista. Ne jotka sen sijaan omaavat hieman heikommat psyykeen rakenteet, ovat alttiimpia psykoosille.
Toisaalta, olipa kyseessä akuutti psykoosi tai kroonistunut psykoottisuus, on sen taustalla usein yhtäläisiä tekijöitä. Mainitsit omaavasi onnellisen lapsuuden. Voi olla, että todella elit onnellisen lapsuuden, joka on psykoosia ajatellen suojaava tekijä. Toisaalta, tiedän ihmisiä, jotka sanovat omanneensa onnellisen lapsuuden, mutta todellisuudessa he haluavat muistaa sen onnellisena, koska tosiasiassa heidän lapsuutensa on sisältänyt joitakin traagisia kokemuksia, jotka he ovat torjuneet kokemuspiiristään, toisin sanoen ovat aktiivisesti unohtaneet. Toisaalta, usein traaginen lapsuus on vain yksi tekijä, joka voi olla syynä psykoottisuuteen. Joka tapauksella olipa kyse mistä psyykkisestä sairaudesta tahansa, lapsuus on niiden kannalta merkittävää aikaa, koska silloin psyykeen rakenteet kehittyvät. Jos lapsuudessa psyykeen kehitys tapahtuu epäsuotuisasti, on myöhemmin tehtävä paljon korjaavaa työtä, jotta psyykeen rakenteet saavuttavat joustavuuden ominaisuuden.
Psykoottisuuden taustalla on havaittu olevan myös perintötekijät, jolloin kyse on aivojen välittäjäaineiden epäsuhdista. Myös negatiiviset kokemukset itselle tärkeissä asioissa ovat usein psykoottisuuden taustalla.
Huomaa, että psykoottisuuden eräs merkittävä oire on sairauden tunnottomuus. Toisin sanoen, psykoottisilta ihmisiltä puuttuu tunne omasta sairaudestaan. Tämä on seurausta siitä, että psykoosin huomattavin tunnusmerkki on todellisuudentajun menettäminen. Miten voisi tuntea olevansa sairastunut, jos todellisuudentaju ei pelaa?
En tiedä, mutta omalla kohdallani voi olla että psykoottisuuden josta olen kovalla vauhdilla paranemassa on laukaissut ainakin paikkakunnan vaihto, yksinäisyys, avoero, työttömyys ja yritin käydä parhaimmillaan kahta koulua yhtäaikaa. Hankin asunnon, jossa en viihtynyt koska sinne piti tehdä remonttia ja oli kuin joku narkkarin asunto eli jäin asunnottomaksi ja jouduin asumaan vanhempien luona. En saanut elämääni pariin vuoteen oikein tasapainoon. Ihme kyllä olen saanut nukuttua ja syötyä ihan hyvin. Kaveritkin jäi paikkakunnan vaihdoksen myötä ja avoero oli todella kova paikka minulle. Muita syitä en keksi, koska pidän elämästäni en ole harkinnut itsemurhaakaan. Paitsi sillon kun tapahtui ero ja kävin ensimmäisen kerran juttelemassa jossain. Sairaalan meno kyllä tapahtui ihan yllättäen ja virka apupyynnöllä. Mutta nämä kaikki kuullostaa jotenkin normaaleille elämään liittyviltä asioilta, joten en ymmärrä miten voin ehkäistä ja oppia huomaamaan sairauteni piirteet. Ainakin olen alkanut ajattelemaan asiaa ja nyt minulla on oma asunto. Olen kovaa vauhtia paranemassa tästä, mutta luulen että kohdallani on tullut jonkin näköinen ylirasitus tai muu vastaava.
Itselläni oli tänä keväänä ja alkukesästä myöskin "psykoottinen" jakso. Koin epätavallisen paljon rankkoja vastoinkäymisiä ja psyyke petti vähäksi aikaa. Hoitoon en hakeutunut mutta koko alkukesä oli hirveää ahdistusta ja pelkoa sekoamisesta. Jonkin verran oli myös lievähköjä aistiharhoja. Myös dissosiatiivisia oireita oli jonkin verrran.
Nyt olo on taas hyvä. Olen kärsinyt masennuksesta varsinkin keväisin ja kesäisin ja lääkärini on sanonutkin että se voi liittyä valonmäärän lisääntymiseen. En pidä lainkaan kesän yöttömistä öistä ja pimeät yöt tuovat jonkinlaista rauhaa ja harmoniaa. Jonkinlainen stressireaktio kai tuo on...
No miten sä et sitten joutunut sairaalaan? Kai ainakin psykoottisuus pitäisi hoitaa jollain tavalla. En tiiä mutta kun tuo hoito tapahtuu viralliseslta taholta tuntuu että siitä on enemmän haittaa kun hyötyä. Ainakaan töitä on turha odottaa ja niitä nyt on muutenkin vaikea saada.. Kaikesta eniten ainakin minua vituttaa tässä tilanteessa, että olen joutunut lapsen tasolle ja normaali elämä jää elämättä. Niinkun esim: Työt ja perheen perustamiset. Vaikka oon kuulu että psykoottiset ovat myös voineet palata työelämään. Ihmeelliselle kuulostaa vaan että kukä ottaa ja pitääkö kouluille kertoa kun hakee jonnekkin että on kuntoutuja.
joutunut lapsen tasolle? Kiinnostais tietää, että johtuuko se psykoosista. Itsellä vähän samanlaisia tuntemuksia, vaikka olenkin perheen äiti.
varmaan hän tarkoittaa sitä, että kokee olevansa täysin hyödytön ja arvoton tällä lapsen tasolla olemisella. kuten minä.
jos on asiat päin puuta , on vaikea nousta. noustakseen tarvitaan muiden läheisten, ei psykiatrien tai vast. apua.
hän ei yksin jaksa, lue rivien välistä.
Niin se on täällä kanssa, että kevät ja kesä niitä pahimpia. Kevät menee miettiessä kuinka taas ravaan tämän kesän ja valoisan kauden läpi :/. Talvella olo helpottuu.
Joo silläkin tavalla, mutta muutenkin... En tiedä oliko sattumaa, mutta saatoin lässyttää äidilleni kaupassa lapsellisella äänellä että osta äiti mulle karkkia. Puoliks vitsinä, mutta näin jälkeenpäin saatto olla että ei ollu normaalia. Ympärillä oli ihmisiä, jotka katsoivat minuun kummaksuvasti.Myös muutenkin sairaalassa ja hoitojen aikana koen tulleen kohdelluksi kuin pientä lasta. Voiko olla että koen sitten ,että olen tottunut liian kovaan kohteluun muuten.
Niin herkkyys sairastua on kai se kaikkein tärkein. Sitten tietysti ympäristötekijät vaikuttavat myös.
Minulle psykologi sanoi että toivottavasti en ala luulemaan että herkkyys on jotenkin paha asia, että se on eri asia kun sairaus. Olen kyllä todella herkkä ja olin yliherkässä tilassa kun jouduin sairaalaan.
Sanottin saitraalassa että parikymppinen ja viisikymppinen likimäin on kaikista eniten ikähaarukassa riskialttiimpia sairastumaan. Onkohan totta että on olemassa psykoottisuutta missä psykoottisuus tarttuu ihmisestä toiseen ja kun ihmiset eroavat psykoottisuus katoaa.