seuroissa

kävin yksi ilta tässä vanhoillislestadiolaisten seuroissa. Ensinnäkin haluan sanoa, että asia mitä olen paljon sen jälkeen miettinyt on se, että on kyllä todella hienoa se yhteisöllisyys, joka mielestäni siellä ilmeni. Tarkoitan tällä sitä, että olisi itsestäkin hienoa, jos olisi paikka, jonne koko perheen kanssa mennä ja tavata ystäviä säännöllisesti.

Ulkopuolisena en kuitenkaan tuntenut itseäni mitenkään tervetulleeksi seuroihin, itseasiassa koin paikan todella painostavaksi itselleni. Haluaisin mennä uudelleenkin kuuntelemaan saarnoja ja tutustumaan muutenkin paremmin yhteisöön, mutta en todellakaan tuntenut oloani tervetulleeksi. En mielestäni erottunut ulkoisestikaan muista, en värjää hiuksia, en käytä korviksia jne...

Toinen asia, mikä nousi mieleeni kuunnellassa saarnaa. Saarnassa sanottiin jotenkin, että jotkin synnit tulee edelleen nimellisesti poispanna? Mitkä ovat näitä nimellistä poispanemista vaativat synnit nyt 2000-luvulla?
302654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Eihän Roomaakaan rakennettu yhtenä päivänä.
Se siis ottaa vähän aikaa, ennen kuin näihin asioihin tutustuu.
Mutta kaikista tärkeintähän se olis, että sieltä löytyis se taivaaseen vievä usko. Kyllä ne muut asiat järjestyy ajan kanssa.

Etsikää ensin Jumalan valtakunta, nin kaikki muu sen ohessa annetaan R:tun mukaan.

Äänestä

"Saarnassa sanottiin jotenkin, että jotkin synnit tulee edelleen nimellisesti poispanna? Mitkä ovat näitä nimellistä poispanemista vaativat synnit nyt 2000-luvulla? "

Minusta sinä alat väärästä päästä. Koska jos ihmisellä ei ole uskoa. Nämä on aika vaikeita asioita järjellä ymmärtää. Ja vielä vähemmän ihminen jaksaa omilla voimilla näiden asioiden eteen tehdä mitään. Tarvitaan siis uskoa ja uskon kuuliaisuutta, ja sitä että Jumala antaa voimaa tehdä synnistä parannusta. Ja myös oikeaa viisautta, jota voi vaan Jumala antaa.

Nimellisinä synteinä voidaan sanoa, esim. että on sanonut pahoja sanoja kotona aviopuolisolle. Riidellyt lasten kanssa. Sanonut rumia sanoja, ollut kärsimätön. Lyönyt jotakin ja tapellut. Varastanut. Ollut irrallisissa suhteissa esim. harjoittanut seksiä avioliiton ulkopuolella. Tai ei tarvi harjoittaa sitä, riittää jos on ollut yheden kerran, se on silloinkin pois pantava synti.
Tässä on vähän alkua.

Saitko käsityksen nimellisistä synneistä?

Äänestä
  • Jolle ei aina voi mitään.
    "Kuka voi estää lintua lentämästä pään yli, sanoo Raamattu."

    Mutta jos joku synti alkaa ajatuksena vaivaamaan, silloin se on paras upottaa armonmereen ja pyytää ja uskoa anteeksi.

    Äänestä

  • olen ymmärtänyt, että nimelliset synnit ovat niitä syntejä, jotka tulisi myös sanallisesti kertoa. Eli esim. jos on joutunut syntyvyydensäännöstelyn syntiin, niin sitä ei voi puolisot keskenään toisille anteeksiantaa, vaan tulee synninpäästö tulee saada ulkopuoliselta ja vielä siten, että tämä synti kerrotaan. Joissakin yhteydessä nimelliset synnit tuntuu yhdistyvän erityisesti hoitokokouskäytäntöön? Ilmeisestihän näitä kokouksia ei enää ole? Joka tapauksessa esitän lisäkysymyksen; miksi synnit tulee nimellisesti ylipäätään anteeksipyytää?

    Äänestä

  • lyysi kirjoitti:

    olen ymmärtänyt, että nimelliset synnit ovat niitä syntejä, jotka tulisi myös sanallisesti kertoa. Eli esim. jos on joutunut syntyvyydensäännöstelyn syntiin, niin sitä ei voi puolisot keskenään toisille anteeksiantaa, vaan tulee synninpäästö tulee saada ulkopuoliselta ja vielä siten, että tämä synti kerrotaan. Joissakin yhteydessä nimelliset synnit tuntuu yhdistyvän erityisesti hoitokokouskäytäntöön? Ilmeisestihän näitä kokouksia ei enää ole? Joka tapauksessa esitän lisäkysymyksen; miksi synnit tulee nimellisesti ylipäätään anteeksipyytää?

    Etkös itse ole kokenut ripin armoa ja lohtua ? Jotta jaksaisit synnin uskoa anteeksi ja saat voimia sotia vastaan houkutusta/kiusausta.

    Kyllä vihollisella on paljon paljon helpompi langettaa samaan ja saada tunkion päältä uskomaan ellei käytä tätä armoetua. Tosin anteeksi synnin saa uskoa ilman rippiäkin, mutta sen hedelmänä tahtoo myös panna pois synnin nimellisenä - että varjeltuu uskomassa ja ei kiinny syntiin.

    Vihollinen (=inhimmillisyys) on ovela ja erittäin taitava. Helposti käy niin että evankeliumista tuleekin synnin peite (näin on kaikkialla ulkona elävän seurakunnan) ja todellista tahtoa luopua synnistä ei olekaan.

    ja ne pitää julkiripin kautta (yrittää) saada anteeksi. Kososlainen henki oli aikoinaan yleisin julkisynti. Myös hempeä henki oli suosittu parannuksesteon aihe..

    Ne ovat nimellisiä syntejä. Saarnataanko niiden julkista ripittäytymistä ihan oikesti edelleen? Ihan hiljattain?

    Äänestä

  • Kumma kysymys kirjoitti:

    Kysymys oli ihan asiallinen. Toivottavasti avaaja uskaltaa avoimella sydämmellä kysyä lisää jos on epäselviä asioita.

    Äänestä

  • Kumma kysymys kirjoitti:

    Etkös itse ole kokenut ripin armoa ja lohtua ? Jotta jaksaisit synnin uskoa anteeksi ja saat voimia sotia vastaan houkutusta/kiusausta.

    Kyllä vihollisella on paljon paljon helpompi langettaa samaan ja saada tunkion päältä uskomaan ellei käytä tätä armoetua. Tosin anteeksi synnin saa uskoa ilman rippiäkin, mutta sen hedelmänä tahtoo myös panna pois synnin nimellisenä - että varjeltuu uskomassa ja ei kiinny syntiin.

    Vihollinen (=inhimmillisyys) on ovela ja erittäin taitava. Helposti käy niin että evankeliumista tuleekin synnin peite (näin on kaikkialla ulkona elävän seurakunnan) ja todellista tahtoa luopua synnistä ei olekaan.

    Julkisesti anteeksi pyydettäviä (julkirippi) ovat nimelliset synnit, eli yleisesti pahennusta aiheuttaneet = väärä henki. Mitä muita vielä on?

    Äänestä

  • Kumma kysymys kirjoitti:

    Etkös itse ole kokenut ripin armoa ja lohtua ? Jotta jaksaisit synnin uskoa anteeksi ja saat voimia sotia vastaan houkutusta/kiusausta.

    Kyllä vihollisella on paljon paljon helpompi langettaa samaan ja saada tunkion päältä uskomaan ellei käytä tätä armoetua. Tosin anteeksi synnin saa uskoa ilman rippiäkin, mutta sen hedelmänä tahtoo myös panna pois synnin nimellisenä - että varjeltuu uskomassa ja ei kiinny syntiin.

    Vihollinen (=inhimmillisyys) on ovela ja erittäin taitava. Helposti käy niin että evankeliumista tuleekin synnin peite (näin on kaikkialla ulkona elävän seurakunnan) ja todellista tahtoa luopua synnistä ei olekaan.

    Mielestäni sanoit tuossa kohdassa ihan väärin. Jos vielä toimit tuon mukaan, sinulla on melkoinen kivisydän. Vai tajuatko edes, mitä tavallisessa kielenkäytössä tarkoitetaan inhimillisyydellä? Tietysti jollakin kaanaan kielellä se voi olla jotain muutakin.

    Miten voi uskoa tunkion päältä, jos on uskonut kaikki synnit anteeksi? Siis KAIKKI synnit. Jättikö Jumala jotain anteeksi antamatta? Joka nousee armonmerestä ns. kanteeksi tai peräti tunkioksi?

    Tietänetkö, mitä on rippi-oppi? Se on eräs väärä oppi, johon on aika helppo joutua. Siinä ripistä on tullut synnin peite. Omavanhurskauden synnin.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    1 - kysymys oli ihan asiallinen. Ehkä oletin että tällä palstalla liikkuva tietää mitä lut. opettaa ripistä. Ei VL poikkea kirkomme opista sen suhteen.

    2 - Luulin että kysyjä tarkoitti salarippiä.

    3 - Ehkä 'inhimmilisyys' on huono sana, mutta pahin vihollisemme on oma liha ja veri. Sillä on himot ja halut ja loputon määrä tosi hyviä ja selityksiä miksi synti on sallittua.

    - olen itse kokenut mitä tunkion päältä uskominen on, vaikka kuinka yritin uskoa että KAIKKI on anteeksi niin piru ei sallinut panna syntiä pois ripissä. Miksi ? Koska se oli lihalle niin rakas ja se ei siitä tahdo luopua.

    Lihan ja hengen välillä on tämä alinomainen taistelu. Ei liha koskaan tahdo luopua mistään synnistä. Valkeuteen asiat pitää tuoda. Siihen Juamaln sana kehottaa ja kuuliainen lapsi löytää siunauksen.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    En toki mitätöi ripin käyttöä. Turvaudun siihen itsekin, kun tulee töppejä ihmisten välillä ja pitää selvittää välejä. Pyytää anteeksi Jumalalta ja ihmisiltä.

    Tarkoitatko, että tuollaiset ihmisten väleissä sattuvat tapaukset eivät lähde muuten kuin ripissä? Että ne ovat niitä "nimellisiä".

    Miksi ei niinkin, mutta ei saisi unohtaa sitä lähimmäistä, jota vastaan on rikkonut, vaikka miten erityistä rippiä asiasta olisi tehnyt. Rippi ei saa olla peite sille, että asiat jäävät hoitamatta! Silloinkin se on synnin peite ja väärin.

    Äänestä

  • nimellisiä syntejä, kirjoitti:

    ja ne pitää julkiripin kautta (yrittää) saada anteeksi. Kososlainen henki oli aikoinaan yleisin julkisynti. Myös hempeä henki oli suosittu parannuksesteon aihe..

    Ne ovat nimellisiä syntejä. Saarnataanko niiden julkista ripittäytymistä ihan oikesti edelleen? Ihan hiljattain?

    siis saarnassa, jota kuuntelin, oli kohta, jossa saarnaaja saarnasi, että jotkin synnit tulee nimellisesti poispanna.

    Äänestä

  • lyysi kirjoitti:

    siis saarnassa, jota kuuntelin, oli kohta, jossa saarnaaja saarnasi, että jotkin synnit tulee nimellisesti poispanna.

    tulee myös. Kysele vaikka oman alueesi seurankuuntelumahdollisuukia viikonlopun lähestyessä omalla avauksella. sheriffi antaa sellaisten avausten olla, ei siis poista.

    Äänestä

"Mitkä ovat näitä nimellistä poispanemista vaativat synnit nyt 2000-luvulla? "

Synnin muodot on samoja olleet aina. Kyllä R:tusta käy selville, että näitä syntejä mitä tehdään tänään, on tehty jo ihan VT:aikoina.
Synninmuodot vaan on tulleet hienommaksi.
Mutta on hyvä muistaa, että isot synnit vie kadotukseen. Mutta pienetkään ei jätä välille. Sen vuoksi näistä puhutaan ihmisille.
Eikä vaan synnistä, vaan Jumalan voimasta, jonka avulla ihminen jaksaa taistella syntiä vastaan. Ja siitä palkasta joka odottaa kun uskovaisena saa ummistaa silmänsä tälle maailmalle. Siis kuolee. Seuroista saa siis uskonvoimaa arkiseen uskon kilvoitukseen.

Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, sanoo R:ttu.

Äänestä

niitä syntejä, joita ihminen ei ole jaksanutkaan parannusta tehdessään uskoa anteeksi, vaikka hän sai kaikki syntinsä erittelemättä anteeksi, Mutta sielunvihollinen edelleen kuiskuttaa korvaan, ovako ne nyt varmasti anteeksi. Ne voivat esim. olla itsestä niin raskaita syntejä, että on pakko etsiä joku uskovainen ja kertoa, mikä on jäänyt painamaan. Ja hän saarnaa nimenomaan sen synnin sinulle anteeksi.
Näin olen ymmärtänyt.

Äänestä
  • vaativat julkisen anteeksipyynnön (julkiripin). Seurakunnan eteen, mikki kouraan ja tunnustamaan syntejään, tämähän on normaali käytäntö.

    Äänestä

  • väärät henget ja juominen j... kirjoitti:

    vaativat julkisen anteeksipyynnön (julkiripin). Seurakunnan eteen, mikki kouraan ja tunnustamaan syntejään, tämähän on normaali käytäntö.

    nähnyt ja kuullut muuta kuin täällä???

    Äänestä

myös "epäuskoisia", sillä jos hän olisi sen tienyt olisi saarna käsitellyt yhtä ainoaa aihepiiriä: "Tee parannus, epäuskoinen ystäväni" sekä "Kyllä uskomassa on sitten mukava olla"...

Piirien sisäisistä ongelmista, kuten julkiripin pakollisuudesta ja nimellisten syntien erillisestä tunnustamisesta tuskin olisi silloin puhuttu sanaakaan. "Kunhan olet sisällä piireissä, niin ongelmiakin ilmaantuu roppakaupalla..."

Äänestä
  • sielunvihollisen saarnaa.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    sielunvihollisen saarnaa.

    kun kerroit rehellisesti, kenen asialla olet.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    sielunvihollisen saarnaa.

    heti kärkeen vl-piirien pimeää puolta, eli julkiripin ja sen vastustajien väittelyä. Hoitokokouksissa julkirippi-käsitys laajennettiin ns "salaisiinkin synteihin", kuten aviovuoteen tekoihin jne..

    Nykyään, opin hieman lievennyttyä, ilmeisesti ei enää tarvitse tehdä selkoa seurakunnan edessä esim. seksiasioistaan, mutta muista vähemmän intiimeistä kylläkin...

    Äänestä

  • kuunnella kirjoitti:

    ole sellaista nähnyt koskaan?
    oletkohan käynyt esikoislestadiolaisten seuroissa?

    Äänestä

  • kuunnella kirjoitti:

    heti kärkeen vl-piirien pimeää puolta, eli julkiripin ja sen vastustajien väittelyä. Hoitokokouksissa julkirippi-käsitys laajennettiin ns "salaisiinkin synteihin", kuten aviovuoteen tekoihin jne..

    Nykyään, opin hieman lievennyttyä, ilmeisesti ei enää tarvitse tehdä selkoa seurakunnan edessä esim. seksiasioistaan, mutta muista vähemmän intiimeistä kylläkin...

    kun käyt seuroissa ja keskustelet siellä uskovaisten kanssa.
    Täällä on niin pajon provoja, että ei tästä asiasta tehdo tulle täällä mitään

    Tai se on kuitenkin sitä, että joutuu etsimään ne oikeat vastauskset väärien seasta.

    Äänestä

  • ja oikean kuvan kirjoitti:

    kun käyt seuroissa ja keskustelet siellä uskovaisten kanssa.
    Täällä on niin pajon provoja, että ei tästä asiasta tehdo tulle täällä mitään

    Tai se on kuitenkin sitä, että joutuu etsimään ne oikeat vastauskset väärien seasta.

    Oikeiden vastausten etsiminen voi olla täällä todella vaikeaa. Samoin se on seurapaikalla. Ihmiset ovat niin erilaisia. Sielläkin taitaa olla ateisteista lähtien aina hengellisiin puoskareihin ja valheveljiin, niihin mätiin kaloihin...

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    sielunvihollisen saarnaa.

    en usko en, olen sen verran nyt aihetta käsitellyt, että edes jotenkin tiedän missä mennään

    Äänestä

Ei pidä heti uskoa sielunvihollisen valetta, joka haluais panna tällaiset asiat mahdottomuuden eteen.

"Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan."
Jumala antaa uskovaisellekin sen määräosan, mitä se kulloinkin tarvitsee.
Sellainen jolla on paljon sillä ei ole liikaa. Mutta jolla on vähemmän siltäkään ei mitään puuutu.

Äänestä

Periaatteessa parannuksen tekevä ihminen saa synnit anteeksi, KAIKKI SYNNIT, siinä hetkessä kun joku hänelle synnit anteeksi saarnaa parannuksen teon hetkellä.

Nimellisiä syntejä voivat olla sellaiset, mitkä jäävät mieltä painamaan pitkiksikin ajoiksi. Näistä voi tehdä parannuksen, jos se helpottaa, mutta kaikkia syntejä ei vanhoillislestadiolaisuudessa tarvitse luokitella ikään kuin olisi lain alla. Sielunvihollinen joskus kiusaa ja iskee ajatuksia, että onkohan se ja se synti anteeksi..
Kun joku synnit anteeksi saarnaa, siis uskovainen, niin silloin ne ovat anteeksi, eikä Jumalakaan niitä muista.

Kannattaa muistaa, että pakonomainen esim.saman synnin anteeksipyytely usein on jo lain alla olemista. Koska siinä tulee tunne, että en ole kertonut syntiä tarpeeksi tarkkaan/ muistinkohan sen ihan oikein/ parasta pyytää vielä muutama kerta synti anteeksi, tms.

Uskovaisen ei tarvitse miettiä uudelleen ja uudelleen, että kerroinko sen ja sen synnin tarpeeksi hyvin, koska YKSIN ARMOSTA saamme synnit anteeksi uskoa. Emme ole lain alla, vaan armon alla. Yleisessä saarnassakin saa uskoa synnit anteeksi, ihan kaikki. Jos mieltä painaa jokin erityinen asia, niin se on hyvä jutella jonkun kanssa kahdestaan.

Sinun tapauksessasi, kun et vielä tunne vanhoillislestadiolaisia joku puhujaveli voisi olla sellainen, jolle kertoa jos joku vaivaa erityisesti.

Mutta kuten sanoin, niin KAIKKI synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä parannuksen tekevälle sillä hetkellä kun hän parannuksen tekee ja sitten saa olla vapaasti, turvallisin mielin, uskoen, että synnit ovat anteeksi annetut ja niitä ei Jumalakaan enää muista:)

Äänestä

En tiedä mistä päin Suomea olet, mutta periaatteessa ihan puhelinsoitolla SRK:lle saa tietää oman alueensa uskovaisia pappeja ja vaikka jutella sellaisen kanssa. Sydämestäni toivon, että löydät uskovaisia ystäviä, joiden kanssa käydä seuroissa:)

Äänestä
  • äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
    todellisuuden naisellisella tavalla (sielunlaki),
    minulla on miehinen tajunta!

    Äänestä

  • puolet kirjoitti:

    äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
    todellisuuden naisellisella tavalla (sielunlaki),
    minulla on miehinen tajunta!

    joopajoo, ota nyt tuostakin selvää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lyysi kirjoitti:

kävin yksi ilta tässä vanhoillislestadiolaisten seuroissa. Ensinnäkin haluan sanoa, että asia mitä olen paljon sen jälkeen miettinyt on se, että on kyllä todella hienoa se yhteisöllisyys, joka mielestäni siellä ilmeni. Tarkoitan tällä sitä, että olisi itsestäkin hienoa, jos olisi paikka, jonne koko perheen kanssa mennä ja tavata ystäviä säännöllisesti.

Ulkopuolisena en kuitenkaan tuntenut itseäni mitenkään tervetulleeksi seuroihin, itseasiassa koin paikan todella painostavaksi itselleni. Haluaisin mennä uudelleenkin kuuntelemaan saarnoja ja tutustumaan muutenkin paremmin yhteisöön, mutta en todellakaan tuntenut oloani tervetulleeksi. En mielestäni erottunut ulkoisestikaan muista, en värjää hiuksia, en käytä korviksia jne...

Toinen asia, mikä nousi mieleeni kuunnellassa saarnaa. Saarnassa sanottiin jotenkin, että jotkin synnit tulee edelleen nimellisesti poispanna? Mitkä ovat näitä nimellistä poispanemista vaativat synnit nyt 2000-luvulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu