pitääpä kokeilla tätä jatkonovellitouhua. Tuo "alku"/keskikohta on sitten tytön näkökulmasta. Eli kirjottakaa jatkoa tai aikaisempia tapahtumia vaan jos innostaa...
--------------------------------------------
Rauhallisena se vielä istuu paikallaan, vaikka ne ovat koko ajan tulossa kohti. Mikäkin zen-mestari. Tosin, mitä muuta voisikaan odottaa kundilta, jonka käsivarteen on jo aikaa sitten kirjoitettu "elämä on leikki, elämä tappaa". Mä en usko että se oikeesti välittää mistään. Ehkei edes musta. Silti toivon joka ainut päivä toista. Nyt se on joutunut vaikeuksiin, ja saattanut mutkin niitten keskelle. Vaan itepähän seurasin ja tartuin kerran siihen ojennettuun käteen.
Jostain syystä mä en pelkää niin paljoa kun pitäisi. Mä en enää tunne eläväni niin vahvasti. Oon kai ollut liian pitkään ton jätkän seurassa. Seurahan kuulemma tekee kaltaisekseen. "Ne tulee…" kuiskaan hiljaa sen korvaan.
--------------------------------------------
Rauhallisena se vielä istuu paikallaan, vaikka ne ovat koko ajan tulossa kohti. Mikäkin zen-mestari. Tosin, mitä muuta voisikaan odottaa kundilta, jonka käsivarteen on jo aikaa sitten kirjoitettu "elämä on leikki, elämä tappaa". Mä en usko että se oikeesti välittää mistään. Ehkei edes musta. Silti toivon joka ainut päivä toista. Nyt se on joutunut vaikeuksiin, ja saattanut mutkin niitten keskelle. Vaan itepähän seurasin ja tartuin kerran siihen ojennettuun käteen.
Jostain syystä mä en pelkää niin paljoa kun pitäisi. Mä en enää tunne eläväni niin vahvasti. Oon kai ollut liian pitkään ton jätkän seurassa. Seurahan kuulemma tekee kaltaisekseen. "Ne tulee…" kuiskaan hiljaa sen korvaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinulla on niin persoonallinen ja taitava ote kirjoittamiseen, että on täysin mahdotonta jatkaa sinun aloittamaasi juttua. Kenellekään ei voi tulla minkäänlaistä tarinaa edistävää draamakaarta mieleenkään, koska ajatuksesi ovat liian ainutlaatuisia ja ennalta-arvaamattomia.
Sinuna ottaisin tämän kohteliaisuutena.
Ei, ei ei... Ensinnäkään ajatukseni eivät ole kovin ennalta-arvaamattomia tahi ainutlaatuisia. Pelkkää mihinkään johtamatonta epäolennaisen pyörittelyä ja useimmiten vain järjen tyhjäkäyntiä vailla yritystä tuloksiin pyrkimisestä. Ja toiseksi, vaikka silloin tällöin saankin ajatuksistani koottua novellinpätkän tai jotain muuta nk. luovaa, harvoin sekään on mitenkään taitavan- tai persoonallisenoloista. Niin.. kolmanneksi, vaikken pyytänytkään ketään kirjoittamaan tarinanalkuani varsinaisesti edistävää draamakaarta tai jatkollaan imitoimaan omaa tyyliäni, en silti voi uskoa että se olisi muille mahdotonta, sillä tälläkin palstalla liikkuu sen verran nerokkaita kirjoittajia joista useammallakin olisi potentiaalia vaikka mihin.
_____________________
Noin. Vuoden ensimmäinen "mielipide" -kirjoitukseni ja varmaan vieläkin viime vuodesta alkoholia veressä.
ehkei mahdotonta, hieman hankalaa kenties. Mutta siinä olen samaa mieltä, että hyviä kirjoittajia täältä taatusti löytyy. Mutta hyville kirjoittajille on usein vielä hankalampaa jatkaa toisen alkuja. Tiedä johtuneeko se sitten siitä jokaisen omaamasta mielikuvituksesta, joka haluaa kietoa ympärilleen kokonaisen tarinan verkon, muista mitenkään riippumatta... Miten sen nyt ottaa, tämäkin oli vain mielipide, enkä ole ollenkaan varma siitä, mitä ajoin takaa koko huomiolla.
Saattavat ne alkoholit hiukan minunkin pientä ajatustoimintaani sumentaa.
... olisin ehkä toivonut hiukan pidempää selkeämpää aloitusta, jotta olisin päässyt ajatuksestasi paremmin jyvälle. Ei sillä, etteikö tuo olisi ollut hyvä aloitus. Mutta jättää niin paljon avoimeksi, että en oikein tohdi tuohon omia sepitelmiäni mennä sekoittamaan, kun en tiedä, mitä oikein ajoit takaa. (Kyllähän minä tiedän, että se tällaisissa jatkojutuissa on ideanakin. Mutta häiritsee silti. Oli vuodenvaihteen promilleista kuinka pitkä aika tahansa. )
Ja luulisin sinun jo tietävän, mitä mieltä minä olen kirjoitustaidoistasi, verrattuna vaikka itseeni, noin esimerkiksi. Mutta eihän mikään tietenkään ole mahdotonta.
... olisin ehkä toivonut hiukan pidempää selkeämpää aloitusta, jotta olisin päässyt ajatuksestasi paremmin jyvälle. Ei sillä, etteikö tuo olisi ollut hyvä aloitus. Mutta jättää niin paljon avoimeksi, että en oikein tohdi tuohon omia sepitelmiäni mennä sekoittamaan, kun en tiedä, mitä oikein ajoit takaa. (Kyllähän minä tiedän, että se tällaisissa jatkojutuissa on ideanakin. Mutta häiritsee silti. Oli vuodenvaihteen promilleista kuinka pitkä aika tahansa. )
Ja luulisin sinun jo tietävän, mitä mieltä minä olen kirjoitustaidoistasi, verrattuna vaikka itseeni, noin esimerkiksi. Mutta eihän mikään tietenkään ole mahdotonta.
Ei nyt sotketa vuodenvaihteen tapahtumia enempää tähän. Aloituksella -jota siis en kirjoittanut promillien sanelemana- en hakenut yhtään mitään. Minulla ei ollut, eikä ole vieläkään missään olemassa valmista jatkosuunnitelmaa siihen, kuten ei niihin moniin muihinkaan kaltaisiinsa tarinanpalasiin joita on päässyt koneelle kertymään. Ei siis paperilla, tietokoneella tai edes mielessä. Se oli vain tarkoituksellisesti lyhyt ja ..tietoa-antamaton (kamalaa kun ei löydä sitä hakemaansa sanaa), ollakseen avoin mahdollisimman monenlaiselle jatkolle ...ja nähtävästi silti samaan aikaan ei yhdellekään. Olisi ollut myös mielenkiintoista nähdä iskeekö tuollainen parin lauseen pätkä minkälaisia kipinöitä jonkun muun mielikuvitukseen. Ja olisi yhä. Asu on vapaa.
Vaikka niin, mikäpä minä oikeastaan olen kinumaan jatkoa kirjoitukselleni kun en itse koskaan jatka muiden (paitsi kerran sitä yhtä).
Siinä sinä olet kyllä oikeassa, että tuohon voi jatkaa mitä tahansa...ja ei mitään. Tai, ainakin siitä, mitä minä omalle koneelleni taiteilin, tuli jotakuinkin "ei mitään." Sanonpahan tämän vain siksi, että tuo aloitus oli hyvä, omalla tavallaan. Ja vetosi ainakin minun epämääräiseen mielikuvitukseeni.
Mutta en kyllä laita sitä 'jatkelmaa' tänne, ehen. Ainakaan vielä...
ensin ajatuksenani oli, että jatkaisin tuota alkua, mutta totesinpa minäkin,että jatkaminen oli yllättävän vaikeaa.
en oikein saanut mitään mielikuvaa, että missä mennään, enkä saanut sitten mitään kirjoitettuakaan.
tavallaan alku oli yhtä tyhjän kanssa: sama kuin olisin aloittanut ihan oman novellin.
ehkä olisin toivonut hieman pidempää tekstiä, jossa olisi ollut jo jokin juonen pätkä.
ja tyylisi kuitenkin ON omaperäinen.
Hankalaa. Hankalaa.
Jotenkin tuntuu, että kukaan ei taida saada tuohon alkuun mitään jatkoa, joten on kai sitten itse yritettävä, että päästäisiin joskus eteenpäin, sillä olisi kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan tämä tästä kehittyy.
Kirjoitin tämän sen enempää tai kauempaa miettimättä, joten ei siitä tainnut kovin kummoinen tulla, mutta jatko kumminkin! Jatkakaa hyvät ihmiset nyt tästä sitten eteenpäin...
----------------------
Se nousee ja mutisee jotain, minkä mä tulkitsen käskyks seurata. Me kävellään rauhallisesti joen vartta, se alkaa vihellellä Baddingin Laivoja ja näyttää siltä, että oltais jollain tavallisella päiväkävelyllä. Siitä ei koskaan tiedä mitä se ajattelee. Ne luulee meidän olevan ansassa, että peli muka olis pelattu, mutta mä luotan sokeasti tohon vierelläni kävelevään jätkään, joka ei paljoo sitä luottamusta arvosta.
Kadun varsilla on kaikenlaisii myyntikojuja ja ihmisiä tungeksii joka puolella. Täällä on joku kesätapahtuma, sellanen, et purjelaivoja tulee jostain kaukaa ja sitten ihmiset tulee pällistelemään niitä. Mä yritän vakuuttaa itselleni, että ne ei uskalla tehdä meillä mitään tässä väenpaljoudessa, mutta toisaalta tiedän sen olevan vain itseni pettämistä. Ei niitä mikään estä.
Pahinta kaikesta on tää epävarmuus, jatkuva pakeneminen tulee vasta toisena. Vaikka luotankin tohon jätkään, varsinkin sen jälkeen kun se haki mut pois sieltä yhdestä helvetistä, mä en silti oo varma onks sillä mitään suunnitelmaa nykytilanteeseen. Ja välittääks se edes mitään mitä meille käy. Ei siitä ota pirukaan selvää ja kysyminen ois varmasti turhaa. Se vastaa niin harvoin. Mun todellakin vain _täytyy_ luottaa siihen. Eihän mulle koskaan oo vaihtoehtoja liikaa jaeltu, miksipä siis nytkään..?
Kun koitan kattoo sitä kasvoihin, se lopettaa viheltämisen ja yrittää hymyillä. Se ei oo oikeen hyvä siinä. Viesti tulee silti perille, kun se vetää mua lähemmäs; (älä huoli, kaikki järjestyy). Hetken mä odotan että se taas alkais kertomaan jotain yksinkertasia totuuksia millä rauhottaa mua, tyyliin "Näetkö kuinka mastot kohoavat vähitellen horisontista? Siitä tietää että maapallo on pyöreä." Se kuitenkin pysyy hiljaa ja vakavoituu. Vasta nyt huomaan kuinka se jatkuvasti tähyää kasvoja ihmismassasta. Ja kun jossain takana nainen alkaa kirkua, mun on hyvin vaikeeta kätkeä vapinaani.
Se kiroaa hiljaa ja olen huomaavinani sen äänessä hivenen hermostuneisuutta. Pelottavaa, sehän on aina niin kylmän rauhallinen tilanteesta riippumatta.
Naisen kirkuna on saanut muutkin hätääntymään. Päitä kääntyy ja puheen sorina hiljenee hiukan. Se sama vanha turvattomuuden ja epätoivon tunne on noussut taas pinnalle, vaikka luulin sen olevan haudatun lopullisesti kun suljin oven entiseen elämääni. Pala nousee kurkkuuni ja soperran itkun sekaisella äänellä "Mä en halua kuolla", ja kadun heti sanomaani. Luulee mua vielä joksikin heikoksi ja pillittäväksi pikkutytöksi, minä kun olen yrittänyt todistella viime aikoina ihan toista. Haluaisin saada edes hiukan enemmän kunnioitusta siltä, haluaisin olla jotain tärkeää...
Se katsoo mua vakavana ja on sanomaisillaan jotain, mutta kuitenkin vain vilkaisee taakseen hätäisesti ja tarttuu mua kädestä "Nyt juostaan, ei tässä enää auta teeskennellä viatonta".
ja sitten annos teeveedramatiikkaa.
-------------------------------
Ja me juostaan. Nyt ihmiset todella tuijottavat, ja tiedän että taakse jäätyään ne jäävät osoittamaan meitä sormillaan. Vielä hetki sitten kasassa pysynyt asetelma onkin äkkiä riekaleina, ja kuvitelmaksi uskoteltu uni muuttunut todeksi.
Muhun sattuu. Mieli ja keho kapinoi yhdessä raivokasta juoksua vastaan, enkä tiiä jaksaisinko kovinkaan pitkään ellei toi jätkä kiskois mua jatkuvasti kädestä ja pakottais kestämään, niin kuin se aina tekee. Miks se toisaalta edes yrittää? Eihän tää kumminkaan enää voi päättyä kauniisti, koska se kääntymispiste on jo ylitetty. Ehkä ois vaan helpompaa luovuttaa ajoissa.
Silti se vaan väliinpitämättömästi toisia kohtaan raivaa meille tietä tänkin ihmisviidakon halki, eikä töniessään sääli edes vanhuksia. Ei se yleensä tollanen oo, pakeneva jänis, ja must tuntuu et sen koko aikasempi imago onkin ollu pelkkää esitystä. Hetken jo ehdin vihata sitä, kunnes se avaa suunsa.
"Sun täytyy keretä satamaan asti. Ne haluis kyllä meiät molemmat, mut niille riittää vain toinen."
Ekaks tulee mieleen, että se yksinkertasesti vaan ei halua mulle käyvän huonosti. En mä sitä vihaa, mutta en pahemmin jumaloikaan tällä hetkellä. Mutta jotenkin toi oli just sellasta, mitä sen pitäiski sanoo. Mä olen kyllä kattonut useamman toimintaleffan, ja aina niissä se mies sanoo sille naiselle jotain tohon tyyliin, kun ne pakenee jotain, tollai et se mies muka uhrautuis ja pelastais sen naisen. Mutta se veti mut tähän mukaan, sen velvollisuus on myöskin saada mut ulos tästä sotkusta. Mä en tunne kiitollisuutta, olen enää vain väsynyt ja välinpitämätön. Se kuva, mikä mulla on ollut siitä, on jotenkin murtunut, ja esiin on tullut aivan erilainen ihminen. En mä tiedä mitä ajatella, kaikki on vaan niin sekasin.
"Mene ostamaan meille laivaliput. Odota mua sit siel. Jos mä en ilmesty paikalle, sä menet yksin". Käskyn annettuaan se on jo kadonnut ihmismassaan ja jättänyt mut oman onneni nojaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, eikä mulla nytkään olisi aikaa hukattavana. Mä en vielä ole turvassa.
---------------------------
Ajattelin ekaks kirjoittaa tuon toisen tyypin näkökulmasta vaihteeksi, mutta päädyinpä sitten kumminkin tähän samaan kertojaan tällä kertaa...
Voisi olla ihan "kiva" tuon toisenkin sisäistä maailmaa vähän kartoittaa. :)
"Ajattelin ekaks kirjoittaa tuon toisen tyypin näkökulmasta vaihteeksi, mutta päädyinpä sitten kumminkin tähän samaan kertojaan tällä kertaa...
Voisi olla ihan "kiva" tuon toisenkin sisäistä maailmaa vähän kartoittaa. :) "
Heh. Suorastaan mainio idea. Käytin sitä itse kirjoittaessani alussa yleisön passiivisuuteen tuskastuneena lisäystä alkupätkälle, jota vielä kukaan ei ollut vaivautunut jatkamaan, ja siis ennen kuin sinä olit lähettänyt oman jatkosi. Sitten kuitenkin jätin omat suunnitelmani pariin kappaleeseen ja jatkoin tänne aivan toisella tavalla.
En ennen kuin satamassa, ja sinne on vielä matkaa. Mä juoksen taas, eikä vauhtia paranisi yhtään vähentää. Jokin mun kasvojen ilmeessä saa ihmiset väistymään ja tekemään viimein tietä, kuin pelästyneinä. (Jos mä en ilmesty paikalle, sä menet yksin.) Pojan sanat soi mun tyhjäksi tekeytyneessä päässä uudestaan ja uudestaan. (Jos mä en ilmesty paikalle...) Ei. Kyllähän mä tiedän ettei se ilmestyis paikalle. Ei enää tällä kertaa. (Niille riittää vain toinen...) Hengästyneenä käännyn kadulle, jolla ihmisiä on harvemmassa. Satamaan ei enää olisi kuin korttelinmitta matkaa, mutta pysähdyn ja jään paikoilleni haukkomaan ilmaa.
Mä alan ymmärtää. Tää oli sen suunnitelma; saattaa mut turvaan, ja lahjoittaa se viimeinen mahdollisuus paeta. Käski vielä ostaa laivaliput, vaikka varmasti ties ettei mulla ole edes rahaa. Se yksinkertasesti vaan halus että lähtisin ja pitäisin kiirettä. Mutta enhän mä siinä pakokauhussa ehtinyt ajatella mitään tollasta. (Sä menet yksin.) Ei.. Mikä saatanan marttyyri se luulee olevansa?
Surullista, kuinka haluun vain syyttää itteäni kaikesta. Mä muistan yhden vanhan huolettoman keskustelun, joka tuntuu nyt ensimmäistä kertaa kovin merkitsevältä. ("Pystyisitsä kuolemaan mun puolesta?" "Pystyisitkö ite pyytämään kuolemaan puolestasi?" "Pitäiskö pystyä pyytämään?" "No pitäisikö pystyä pyytämättä?"). Ja hetki sitten valitin sille korvan juuressa etten halua kuolla. Miten mä saatoin vaikka tiedän millanen se on?
Ajatukset murtaa mut. Silmät alkaa hiljalleen valua, pitkästä aikaa. Peitän korvani vapisevilla käsilläni. En halua kuulla laukauksia. En kestäisi niitä nyt. Haluan vain sulkea kaiken entisen pois. Nopeasti. Kuten aina. Haluan vain pois.
Vähitellen jatkan matkaa rannikon suuntaan, jossa ui purjelaivoja. Ehkä niistä joku vie minut uuteen elämään eikä koskaan tuo takaisin.
--------------------------------------------------
Tulipas aika korni, kelpaako lopetukseksi? Paremmat saa tietysti pistää alternative endingeinä.
Mun mielestä ainakin ihan kelpo lopetus. En taida puuttua tuohon juttuun enää mitenkään... Valmis. :)
Tää on kyl paras jatkonovelli mikä tääl on ollu!! Ehkä just siks et sen on kirjottanu vaan pari ihmistä, jotka molemmat osaa kirjottaa hyvin. =) Kiinnostavaa nähdä, mitä tulee kun Aleksi13 ja Che kirjottaa tollasen jutun "puoliks". Mut sitä vaan, et sit kun toi on valmis, niin se sit pitää laittaa ns. kokonaisena uutena novellina tonne! Kun tää on jääny näin kauas jo, niin ei tätä sit huomaa lukee kovin moni!