Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Madeiralle vuodenvaihteessa

Hanna

Onko tietoa, minkälainen Madeira on talvella, tammikuussa? Ilmat ei taida kauhean lämpöisiä olla, mutta kuinka sateista siihen aikaan yleensä on? Kannattaako silloin lähteä?

6

3021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mop

      Olemme vaimoni kanssa viettäneet Madeiralla jo kahdeksan joulun-uudenvuoden aikaa ja menemme sinne taas tulevana talvena. Säätila joulu-tammikuussa vastaa Suomen kesää (ei kuitenkaan juuri elettyä) ja lämpötila liikkuu päivisin n. 20 asteen vaiheilla. Öisin on viileämpää. Auringosta nauttiminen onnistuu hyvin ja lyhyet housut ovat hyvinkin tarpeen. Kyllä sadettakin voi tulla (onhan tuolloin sadeaika), mutta yleensä sateet ovat lyhytaikaisia ja tihkunomaisia.
      Kyllä Madeira on vuoden vaihteessa aivan kelpo paikka.

      • tammikuussa

        Itse olen ollut Madeiralla marraskuun lopussa, aivan ihana matka oli. Halusin juuri tuohon aikaan, jolloin Suomessa ilma on yleensä surkein. Tällainenkin lähtökohta vertailuun on mukava, eli pois loskaisesta, pimeästä Suomen säästä.
        Madeirallahan lämpötila päivisin on kautta vuoden 15 - 23 asteen välillä. Tammi-helmikuu on paikallisten mielestä talvea, mutta suomalaisille tulee mieleen lähinnä elokuun loppu - syyskuu Suomessa.


    • säätä

      Samaa mieltä ensimmäisen vastaajan kanssa.
      Madeiralla sadekuurot ovat tyypillisiä vuoden ympäri ja paikalliset eivät paljon sääennustuksia lue (ennustavat siitä näkyykö Funchalista aamulla Ilhas Desertas saaret, jos näkyy=>niin sataa, jos ei=>niin poutaa) ja itsekkin huomaa niiden lupaavan yleensä aina pilvipoutaa ja jonkinasteista sateen riskiä.
      Mutta saaren lämpötila yksi tasaisempia tällä pallolla ja se johtuu tuosta merestä. Samasta syystä toisen vastaajan marraskuu on vielä lämmin eli meri lämmittää ja toisaalta kesä alkaa kunnolla vasta kesäkuussa koska meri tasaa toiseen suuntaan, mutta aina kuitenkin suomalaiselle sopivaa, jos ei satu sadeviikkona sinne.
      Nämä sadekuurot ovat lisäksi hyvin paikallisia. Samalla rantaviivalla eri laaksoissa toisessa sataa seuraavassa aurinko paistaa ja seuraavassa voi sataa... Oma lukunsa ovat saaren eri ilmansuuntaiset puolet, joissain sataa todella usein ja toisissa harvemmin, Fuchalissa ilma lienee aurinkoisinta saarella ja pohjoispuoli taas sateisin.
      Säälinkit:
      http://weather.yahoo.com/forecast/Funchal_PO_c.html
      http://www.meteo.pt/pt/previsao/previsaoRegional.jsp

      • muutkin

        vastanneet, niin talvella sää nopesti vaihtelevaa. Yksi erityispiirre, ylhäällä vuoristossa saaren keskiosissa useimmiten pilvistä ja sateista, aivan kirkkaat päivät poikkeuksia talvella. Usein ollaan sananmukaisesti pilvessä ja näkyväisyys huono. Samaan aikan Funchalissa shortsikeli.


    • hugger

      Sääasioita en kommentoi, koska ne on tässä tullut jo hyvin selviteltyä, mutta Madeiralle kannattaa lähteä vuodenvaihteessa jo mahtavien jouluvalojen ja upean ilotulituksen vuoksi! Funchalin kadut on koristeltu mitä hienoimmilla jouluvaloilla, jotka näyttävät upeilta pimeässä illassa. Ja jos on paikalla uudenvuodenaattona, on luvassa hieno ilotulitus, joka on rankattu kai kymmenen parhaimman ilotulituksen joukkoon maailmassa.
      Tänä vuonna menemme kolmatta kertaa Funchaliin vuodenvaihteessa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe