Matti Piispa on tuolla A-klinikkasäätiön sivuilla mainiosti arvioinut käytävää keskustelua:
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/602/nettikesk.htm
Kannattaa lukaista.
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/602/nettikesk.htm
Kannattaa lukaista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Todennäköisesti Narc ei sitten ollut malttanut lukea tätä(kään) tekstiä tai ainakaan ei ymmärtänyt sitä. Tuo Piispan kirjoitus oli aika tylyä tekstiä ns. liberaalien kyvystä keskustella.
Huumepoliittisen keskustelun estehän on Narc & comp. Keskustelun edellytyksien puuttuessa mutta kiivaan leiriytymisen tarpeessa rakentaen kaveripiiriä joka on puhdasoppista nämä sulkevat vimmalla silmänsä ja korvansa kaikelta epämiellyttävältä ja rakentavat innolla, tosielämästä ja realiteeteista vähääkään välittämättä omaa satumaailmatodellisuuttaan. Siihen todellisuuteen ei aidot keskustelijat sovi. Jos jotain koettaa, niin vastassa on joko tinttaileva sulkeutuminen tai sitten suurisilmäinen närkästys.
"Liberaalien kanssa eri mieltä olevien on vaikea tulla mukaan keskusteluun, jonka "logiikka" ja kulku merkitsevät leirin rakentamista. Toisinajattelevien vetäytyminen muodostuu sitten lopulta myös liberaalien tappioksi, sillä yhteiskunnallisten toimijoiden kehittymisen edellytys on mahdollisuus ja kyky asettua vastapuolen asemaan ja ottaa omaan ohjelmaansa aineksia itselleen vieraista tai jopa vastakkaisistakin näkemyksistä. "
Jasu jaksaa jonkin aikaa yksinään käydä läpi realistista monologia, mutta dialogiin pääsemiseksi pitää joko hakea keskustelukumppani jostain ulkopuolelta tai sitten täytyy koettaa nuijalla vähän saada ojennukseen innokkaimpia pönttöjä (ei sillä, kivaa se on sekin :-).)
Narc, jos tahdot joskus kasvaa keskustelijaksi, niin lopeta ensin valehtelu. Ei sellaista hemmoa viitsi ottaa tosissaan joka keksii aina välillä jotain "sopivaa" omaan persoonaansa ja välillä postailee itselleen kivoja viestejä vaihtonikeillä.
Liberalismi - käsite muuten on aika kompromentti ihan niissäkin muodoissa joissa se varsinaisesti tunnetaan. Huumeintoilijoiden itsemäärittely itsensä jonkinlaisina liberaaleina ei ole oikein soveliasta muutenkaan, mutta kielipelissähän tämä "dialogi" on itsensä halvaannuttanut ihan alkuunsa.
Kuten olen jo ilmaissut, on hyvä että sinä olet täällä laittamassa esimerkiksi minun elämänfilosofiaani oikeisiin mittasuhteisiin.
Keskustelijaksi, joka sinun tavallasi "tuo laatua keskusteluun" minusta ei koskaan tule olemaan. Onneksi.
Oliko sinulla muuta?
Tätä ja paria muuta keskustelufoorumia seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että itseään liberaaleiksi kutsuvien kannabiksen vapautuksen puolesta puhujat ovat niitä pahimman luokan antiliberalisteja, jotka sulkevat keskustelun ulkopuolelle päinvastaisia ajatuksia esille tuovat. He eivät malta kuunnella saatikka pohtia vastapuolen esittämiä argumentteja vaan hyökkäävät voimakkaasti niitä vastaan tyhjänpäiväisillä ulkoaopituilla mantroilla ja kopioiduilla teksteillä tai linkeillä, joita eivät ole edes itse viitsineet lukea tai jos ovatkin lukeneet eivät ole lukemaansa ymmärtäneet.
Kuten Piispa tekstissään osuvasti luonnehtii "kummankin osapuolen keskustelukäytännöt pyrkivät ensisijaisesti oman "leirin" vahvistamiseen ja siksi sulkevat toisen osapuolen edustajia dialogin ulkopuolelle." Mitään asiallista, vuorovaikutteista keskustelua ei tällä tavalla saada aikaan, vaan tälläisillä palstoilla vähemmistöön jäävät (vaikka eivät yleisesti ottaen olekaan vähemmistö) saavat lokaa silmilleen esittäessään mielipiteitään. Se, että tällä foorumilla on vain yksi "leiri" ja vain muutama uskalikko, jolla on kyllin hyvä itsetunto esittää ajatuksiaan, vaikka ne järjestään lytätään ja samalla pyritään lyttäämään myös henkilön persoonaa, on tehnyt keskustelun täällä vieläkin hedelmättömämmäksi. Jasu tuntuu kestävän ja antavan samalla mitalla takaisin, mutta kyllä jotkut varsinkin narkomaanien omaisiin kohdistuneet hyökkäykset ovat olleet karmivaa luettavaa. Vain hurmoshenkinen lahko voi olla niin julma toisinajattelijoita kohtaan ja olen tullutkin siihen tulokseen, että tämän ja monen muunkin foorumin "liberaalit" kannabiksen vapauttamisen puolesta kirjoittavat ovat niitä pahimman luokan lahkolaisia, jotka palavasilmäisesti julistavat sanaansa pakanoille eivätkä näe muuta kuin yhden ja ainoan totuuden.
Piispan sanoin "mielenkiintoisen esimerkin yhden asian liikkeille tyypillisistä "lastentaudeista": mustavalkoisista vastakkainasetteluista ja oman "aatteen" puhtauden varjelusta."
Piispa on myös onnistuneesti tuonnut esille, miksi huumepolitiikasta keskustelu on niin äärettömän vaikeaa kannabiksen vapauttajille:
"Poliittisen toiminnan käsittelyyn ei tunneta vetoa, koska se merkitsisi väistämättä oman "ohjelman" puhtaudesta tinkimistä ja mustavalkoisista vastakkainasetteluista luopumista, "likaantumista" reaalitodellisuuteen sopivien käytännön taktiikkojen ja vastustajien kanssa tehtävien kompromissien pohdinnan parissa. Puhdasoppisuus ja mustavalkoisuus voidaan säilyttää vain politiikanteon ulkopuolella."
Juuri tuota yllämainittua se politiikka on ja kannabista ei tulla Suomessa koskaan vapauttamaan, jos sen puolestapuhujat eivät opi tätä perusasiaa.
Kiva nähdä että olet edelleen paikalla.
En edelleenkään ole samaa mieltä siitä, kuka täällä suurimpaan ääneen kanssakeskustelijoiden ajatuksia ja persoonaa lyttää. Vilkaise esimerkiksi Jasun kommentit ketjuissa Muskottipähkinä, Huumepolitiikan tulevaisuus tai Vähän asiallista informaatiota. Taikka tässä.
Siitä olen, ettei sillä tavalla keskustelua synny, minkä vuoksi tämän linkin postasin.
Samoin siitä, että useinkaan ei malteta kuunnella. Odotin (ilmeisen turhaan) myös Jasun kykenevän näkemään, että Piispan kritiikki ei ulotu ainoastaan "liberaalileiriin" - ja myös syyt, miksi Piispa analysoi nimenomaan liberaalia argumentointia.
Toisaalta, Jasu on ilmoittanut suoraan tukevansa kaikkien päihteiden täyskieltoa (http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=97&conference=598&posting=3000000000372120) mikäli tämä olisi "kulttuurillisesti mahdollista". Minä en (valitettavasti?) kykene näkemään tätä realistisena lähtökohtana. Kulttuurillisilla perusteilla voidaan kieltää vaikkapa Koraanin julkaisu.
Mielestäni realistinen lähtökohta edelleenkin on se, että yhteiskunnassamme on päihteitä ja niitä käytetään laista riippumatta. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, ettei päihteiden ongelmakäyttö seurauksineen ole koskaan ongelma vaan oire. Toimintamalli olisi oltava kuten hyvällä lääkärillä: Poistetaan akuutit oireet jotta saadaan tilaa ja rauha käydä ongelmaa ratkaisemaan.
Mutta päihdekeskustelun yhteydessä on myös kyettävä myöntämään, että on ero käyttäjän ja ongelmakäyttäjän välillä ja että se ero on jokin aivan muu kuin käytetyn päihteen laillisuus.
Ihan asiasta yhdeksänteen, seuraatko newsgrouppeja? Lähinnä sfnet.keskustelu.huumeet?
"tämän ja monen muunkin foorumin "liberaalit" kannabiksen vapauttamisen puolesta kirjoittavat ovat niitä pahimman luokan lahkolaisia, jotka palavasilmäisesti julistavat sanaansa pakanoille eivätkä näe muuta kuin yhden ja ainoan totuuden."
Kuten lainauksesta ilmenee, tämän "saunan taakse" -leirin kannattajat syyllistyvät demonisointiin, mustamaalaukseen ja toisen osapuolen halventamiseen. Hyi hyi sonja!!
ja kuka oli & comp.???
Jos vähänkin pidempään (itse viime kesästä lähtien) on seurannut tällä palstalla käytävää keskustelua, ymmärtää hyvin, miksi Jasu käyttäytyy tällä hetkellä niin kuin käyttäytyy.
Itse väsyin tuohon jankkaavaan keskusteluun, jossa myönnytyksiä ei anneta puolin eikä toisin. Aluksi vaadittiin kaikista sanomisista viitteitä ja linkkejä, ei voitu uskoa sitä tosiasiaa, että jollain voi olla ihan elämänkokemukseensa ja omiin pohdintoihinsa liittyviä ajatuksia ja mielipiteitä. Vaan kun ei; linkkejä, viitteitä, tutkimustuloksia huudettiin suureen ääneen. Kun sitten alistui siihen ja alkoi näitä linkkejä tänne laitella, alettiin huutamaan, ettei pidä paikkaansa, paska tutkija, typerä kirjoittaja, mitkään muut kuin sky:n sivuilta löytyvät tutkimukset eivät päde ja on suuressa narkofobiassa tehtyjä.
Tutkimustuloksia luetaan kuin piru raamattua ja niistä nähdään vain ne, jotka tukevat omaa näkemystä. Itse sai laitella ilman mitään sensuuria tänne vaikka minkälaisia tuloksia kannabiksen vaarattomuudesta, kun SE EI OLLUT ITSELLE AIHEUTTANUT HAITTAA?!! Kun tämä tuki omaa näkemystä, se oli riittävän perusteltua ja uskottavaa, lähteitä ja linkkejä ei tarvita. Ei piiruakaan voitu myöntää, että kannabiksesta voisi mitään haittaa ylipäätään olla kenellekään.
Miten tällaiseen keskustelukumppaniin tulisi sitten suhtautua???? Itse valitsin vaikenemisen, Jasu valitsi saman tyylin kuin vastapuolikin. Sillä totta totisesti "liberaalit" kannabiksen vapauttamisen puolustajat ne kaikkein alatyylisimmät viestit tänne ovat laittaneet. Kuinkahan monta kertaa joku esiintyi minun nimimerkilläni ja lateli törkeyksiä?? Samoin kävi Jasulle. Koita siinä sitten pysyä asiallisella linjalla"
"Saunan taakse"-leirinähän te haluatte vastapuolenne nähdä. Kun ei kyetä keskusteluun, demonisoidaan vastapuoli. Hyväksytään vain samaa ajattelevien kannanotot ja muiden mielipiteet joutavatkin sitten tunkiolle, vaikka ehkä heilläkin voi olla jotain järkevääkin sanottavaa. Mutta uskonlahkolaiset pitävät ihmisinä vain omiaan, muut ovat paholaisen lähettämiä demoneja.
Täällä esiintyy valitettavasti toisten nimimerkeillä kirjoittelua, esimerkiksi sinun. Siitä johtuen eräänkin kerran eräissäkin ryhmissä on väläytelty ajatusta nimimerkkien rekisteröinnistä. Mutta toisaalta, joka esim sinun kijoituksiasi on lukenut tuskin menee halpaan.
Ja kyllä, ylilyöntejä tapahtuu ehdottomasti myös "liberaalien" puolelta, muistan eräänkin kerran kun sinua on nimitelty pirihuoraksi. Aivan yhtä tarpeetonta sellainen on kaikilta osapuolilta. Samoin kuin kaikki muukin vastaavanlainen meuhkaaminen.
Olen ilmeisesti saapunut palstalle hiukan sinun jälkeesi. Siitä huolimatta minä ihmettelen ihan tosissaan millainen on Jasun mielestä asiallinen kysymys ja kommentti. Asiallista ei ole minun varoittaa kokematonta muskottipähkinästä, asiallista ei ole myöskään MJK:n kysyä lisätietoja artikkelista johon hän viittaa.
IMHO kokemukseen perustuva tieto ja mielipide on huomattavasti arvokkaampi kuin puhdas luettu.
Olet ihan oikeassa siinä, että moni ei kykene myöntämään kannabiksen olevan terveydelle haitallinen aine siinä missä muutkin päihteet. Se on väitteenä sekä pätemätön että ... voidaan sanoa vaarallinen.
Vastaheittona siihen; moni nollalinjaaja väittää, ettei kannabiksen kohtuukäyttö ole mahdollista. Tämä on väitteenä aivan yhtä pätemätön ja nähdäkseni aivan yhtä vaarallinen kuin edellinen. Sinä kuulut nollalinjaajiin, mutta et minun nähdäkseni tähän joukkoon.
Minä näen henkkoht asian niin, että todellinen keskustelu on mahdollista ainoastaan, kun myönnytyksiä tehdään puolin ja toisin.
Pitempäänkin jatkaisin, mutta emäntä odottelee kotio. Toivottavasti olet paikalla vielä ensi vuoden puolellakin... jos et ole, täytyy vissiin alkaa etsiä mustia kynttilöitä ja treenata viiskannan piirtämistä :-)
Hyvää uutta vuotta.
Ihan hyviä mielipiteitä, mutta mielestäni han oli unohtanut joitakin oleellisia syitä tähän leiriytymiseen. A. Suomessa on vasta viimeisen viiden vuoden aikana keskustella huumeista julkisesti, pelkäämättä sanktioita. ( Esim. Tero X joka A-studion haastattelun jälkeen sai rikossyytteen ja menetti myöskin työpaikkansa) B. Lehdet eivät edelleenkään julkaise mielipide osastoillaan puoltavia kirjoituksia. C.Internetissä on mahdollista sitten kirjoittaa niin paljon kuin jaksaa. D. Puoltajat ovat lukeneet suunnattomat määrät suoranaisesti valheellista informaatiota virallisten tahojen puolelta. E. Vastustavista kommenteista julkaistaan ihan kaikki miteenkään kontrolloimatta. F. Koska keskusteluissa sallitaan vastustajille typeryys on se vaara että myöskin puoltajat vaipuvat samalle tasolle ( Dont argue with a idiot. First he takes you DOWN to his level and then beats You with his experience :)) G. Suurin osa keskustelijoista on nuoria joiden pitää tukea omaa maailmankuvaa samalla unohtaen realiteetit ja muodostaen mustavalkoisen kuvan asioista. H. Aikuiset ihmiset jotka eivät ole syrjäytyneet ja ovat normaalissa elämässä täysinrinnoin mukana eivät osallistu keskusteluun. Koska heillä on liikaa menetettävää ja Suomessa on aivan mahdollista käyttää jäämättä kiinni. Kaikenkaikkiaan, itsekkin toivon asiallisempaa ja värikkäämpää keskustelua. Mutta Jasu ei todellakaan ole esimerkki keskustelusta, hän on niitä urpoja joiden takia keskusteleminen on mahdotonta. Olisi mielenkiintoista jos tämä Piispala(?) tekisi vastaavan analyysin Jasun kaltaisista ihmisistä.
Ihan hyviä mielipiteitä, mutta mielestäni han oli unohtanut joitakin oleellisia syitä tähän leiriytymiseen. A. Suomessa on vasta viimeisen viiden vuoden aikana keskustella huumeista julkisesti, pelkäämättä sanktioita. ( Esim. Tero X joka A-studion haastattelun jälkeen sai rikossyytteen ja menetti myöskin työpaikkansa) B. Lehdet eivät edelleenkään julkaise mielipide osastoillaan puoltavia kirjoituksia. C.Internetissä on mahdollista sitten kirjoittaa niin paljon kuin jaksaa. D. Puoltajat ovat lukeneet suunnattomat määrät suoranaisesti valheellista informaatiota virallisten tahojen puolelta. E. Vastustavista kommenteista julkaistaan ihan kaikki miteenkään kontrolloimatta. F. Koska keskusteluissa sallitaan vastustajille typeryys on se vaara että myöskin puoltajat vaipuvat samalle tasolle ( Dont argue with a idiot. First he takes you DOWN to his level and then beats You with his experience :)) G. Suurin osa keskustelijoista on nuoria joiden pitää tukea omaa maailmankuvaa samalla unohtaen realiteetit ja muodostaen mustavalkoisen kuvan asioista. H. Aikuiset ihmiset jotka eivät ole syrjäytyneet ja ovat normaalissa elämässä täysinrinnoin mukana eivät osallistu keskusteluun. Koska heillä on liikaa menetettävää ja Suomessa on aivan mahdollista käyttää jäämättä kiinni. Kaikenkaikkiaan, itsekkin toivon asiallisempaa ja värikkäämpää keskustelua. Mutta Jasu ei todellakaan ole esimerkki keskustelusta, hän on niitä urpoja joiden takia keskusteleminen on mahdotonta. Olisi mielenkiintoista jos tämä Piispala(?) tekisi vastaavan analyysin Jasun kaltaisista ihmisistä.
Itse en tunnusta kuuluvani mihinkään leiriin. En halua samaistua niihin kesken kasvuisiin jotka asiasta vaahtoavat. Usko Sonja ei ole "meitä", enkä usko että "teitäkään". Mutta oletko koskaan ajatellut asiaa siltä kannalta että teille olisi koko elämänne ajan valehdeltu ja luotu uhkakuvia? Ehkä on niin että me kumpikaan emme ole täysin oikeassa, vaan totuus on jossain siinä välissä? Itseäni ei loukkaa se mitä mieltä joku on kannabiksesta aineena vaan se minkälaiseksi ihmiseksi minut ollaan valmiina niputtamaan tämän yhden käyttämäni päihteen vuoksi? Uskon olevani viisaampi, tasapainoisempi ja elämääni tyytyväisempi kuin moni joka ei käytä, mutta johtuuko tämä käytöstäni? Ei. Pystytkö myöntämään että kiihkoa löytyy kumpaakin suuntaan? Uskotko että voin olla täysin onnellinen valitsemallani tiellä?
Älä viitsi jeeusutella. Keskustele niin Jasu keskustelee kanssasi. Lauo typeryyksiä niin Jasu niistää nenäsi. Kummassakin tapauksessa Jasu luo keskusteluedellytyksiä.
Väittämistäsi:
Suomessa on ihan vapaasti saanut keskustella huumeista julkisesti ja ihan ilman mitään sanktioita ainakin 70-luvulta saakka. En tiedä esimerkkejä aikaisemmastakaan ajasta että asia olisi ollut toisin.
Tero X sai potkut ja syytteen koska Tero X oli tavattoman typerä. Ääliön kohottaminen joksikin marttyyriksi kertonee jotain koko leirin tasosta.
Lehdet julkaisevat nykyäänkin kuten on julkaissut ennenkin puoltavia ja vastustavia kirjoituksia mielipideosastolla. Ei tietenkään sentapaisia puoltavia lausuntoja joita täällä viljellään koska ehdoton enemmistä puoltavista kirjoituksista ovat hirveän hölmöjä ja suurin osa perustuu valheellisiin ja vääriin pohjatietoihin. Lehdellä on sentään jotain vaatimuksia todenmukaisuudesta ja tasosta. Kirjoittakaa kunnolla ja ilman ääliömäisyyksiä' niin läpi menee.
Valheellisen informaation ehdoton pääpälkinto menee kyllä kirkkaasti ns. puoltajien taskuun. Sellaista määrää väärää "tietoa" ja suoranaista valhetta saa hakea kuin mitä täällä levitellään
Typeryyden määrässä palkinto kuuluu edelleen teille. Jasu on niin vihattu siksi, että Jasu on ampunut alas käsittämättömän määrän aivan ihmeelliä ja falskeja väittämiä joita täälläkin levitellään silmät ymmyrkäisinä (kuten sinä tuossa viestissäsi)
Yksi kohta sinulta meni ihan oikein; "puolustajista" ehdoton valtaenemmistö on hyvin nuorta ja hyvin kokematonta ja hyvin sinisilmäistä. Oikea sana taitaisi olla pikemmin lapsi.
Jasu on likimain ainoa esimerkki keskustelijoita tällä palstalla. Sietämätön esimerkki siksi että "puoltajien" mielestä kivaa keskustelua olisi keskinäiseen onanointiin verrattavissa oleva hymistely ja taputtelu. Tämä joukkio on vain täysin kyvytöntä ottamaan vastaan kriittistä tarkastelua, oikeaan tietoon perutuvaa argumentointia ja epäkivojen asioiden esiintuontia. Sinäkään et kestä keskustelua vaan pyrit kvasikeskusteluun toistelemalla muualta lukemiasi "kivoja" asiallisenoloisia lauseita ymmärtämätta asettaa niitä tarkastelun alle ja niin toistelet papukaijana samoja typeryyksiä kuin niin moni muukin.
Kerro ihan rehellisesti kuinka vanha olet. 5-18, 19-24, 25-30 jne. Olisi kiva tietää. Ei sen puoleen että ketään luokittelisin iän mukaan, ihan vain koska kiinnostaa. Itse olen 28v miespuolinen valkoinen hetero.
IMHO analyysi on IMHO edelleen ihan hyvä ja pitää sisällään paljonkin asiaa. Piispala oli myös sivuuttanut pari muutakin juttua, joten meilasin hänelle ja kysyin.
Ihmettelin mm. sitä, että Piispala oli sivuuttanut kokonaan kaikkien nettikeskustelupalstojen isoisän sfnet.keskustelu.huumeet, jonne oli puolitotuuden 1600 viestiä vastaan lähetetty samana aikana yli 5500. Piispala kertoi, että ko. analyysi on itseasiassa "pieni osa meneillään olevan huumekampanjan (kokototuus/puolitotuus) arviointia."
Eli tässä kohdassa menee kritiikkisi hiukan maalin ohi - niin hyvä kuin onkin.
"Rehellisyys" - sana tällä palstalla on saanut aika kummallisen sävyn. "Rehti-Narc" muunmuassa on tehnut koko sanasta aika epäluotettavan.
Mitä jos "rehellisesti" ottaisit kantaa keskusteluun keskustelusta sen sijaan että koetat vetää sitä taas hetteikköön. Mielummin omin sanoin ja vähän vähemmän levottomin mielikuvin kuin tuossa omassa ensiyrityksessäsi. Siitä näetseen ei se varsinainen rehellisyys päässyt paistamaan. Jos vaikka ensin unohtaisit marttyyriasenteen ja hehkuttelun "keskustelukielloista" ja sananvapaudenriistosta niin voidaan päästä vähän eteenpäin keskusteluimaston luomisessa.
Mikä se ikä oli? Ja, Tero X = Tero Nieminen joka A-studion haastattelussa muutamia vuosia sitten kertoi toisinaan käyttävänsä itse kasvattamaansa kannabista. Seurauksena oli kotietsintä, syyte huumausainerikoksesta ja työpaikan menetys. Ehkei varsinaista sensuuria, mutta. Miten ne narkomaani ihmisrauniot jotka kouluissa ja muualla valistavat ja kertovat vedoistaan, miksi heitä ei syytetä? Yhteiskunta on tähän menessä sallinut vain yhdenlaisen viestinnän, demonisoivan sellaisen. Se miksi peräänkuulutan "asiallista" keskustelua johtuu siitä että demonisoinnilla tehdään enemmän hallaa kuin hyvää. Olkoon sitten sensuuria tai mitä onkaan.
Mitä se ikä mihinkään kuuluu ????? Jonkinasteista aivotoimintaa ja loogista päättelykyä omaava osaisi tämänkin ketjun viesteistä tehdä jonkinasteisen arvion mutta et sinä.
Tero X:n tapaus on kyllä hyvin tunnettu. Jos ääliö kertoo televisiossa tehneensä ja tekevänsä rikoksen niin viranomaisille ei jätetä mitään harkintavaltaa. Työpaikkansa Tero X menetti koska Tero X:n työnantaja ei tahtonut huumeita harrastavaa ja rikoksillaan typerästi kehuskelevaa hölmöläistä sotkemaan työnantajan nimeä.
Kyseessä ei ole mikään ihmisoikeusrikos tai sensuuri, sellaisesta puhuminen on totaalisen hölmöä, ja kun sinä jatkat sen puhumista on minun luokiteltava sinut(kin) ääliökastiin. No täällä on paljon kavereita sinulle.
Sensuuria ei ole eikä ole ollut. Mutta myyttinen sensurointitarina tarvitaan teikäläisten itsetunnon pönkittäjäksi että teidän touhuissanne edes näyttäisi olevan jokin tolkku.
Demonisointi myös kuuluu teidän ylläpitämiinne ja toistamiinne myytteihin. Jos tosimaailma ei osoittaudu riittävän tyhmäksi teille että tuntisitte itsenne viisaiksi niin teidän täytyy sepittää tosielämä joksikin itsellenne sopivaksi.
Narkomaanit ihmisrauniot eivät pääse kouluihin, exnarkomaanit kylläkin. Jos sinun käsityksesi "asiallisesta informaatiosta" tarkoittaa täällä esiintyvänkaltaista "kannabis on terveellistä koska minulle ei ole tapahtunut mitään" hörhöämistä tai kehoitusta lääkitä mielialaongelmia itsenäisellä huumekäytöllä tai väittämää kannabiksen tajuntaa laajentavasta vaikutuksesta vaikka kannabis nimenomaan supistaa ja rajoittaa ymmärrystä ja aistimaailmaa niin silloin sinä vaadit paikalle valehtelevaa huumeiden markkinoijaa.
Kannabiksen ja muiden huumeiden selittäminen vaarallisiksi ja haitallisiksi ei ole demonisointia vaan todenpuhumista. Kannabisken ja muiden huumeiden selittäminen viattomiksi ja harmittomiksi ja ihan suositeltaviksi ei ihan mahdu muuhun kuin Narcmaiseen todellisuuskäsitteeseen.
Äläkä nyt viitsi jaksaa selittää että joku jossain väittäisi kannabiksen tappavan ihan väistämättä .. sellaista en ole kuullut kuin teikäläisten kertovan kauhean tohkeissaan kun te vimmalla ja innolla ja todellisuutta kaihtaen demonisoitte kaikkia muita kuin iteänne. Niin, demonisoijat ovat ihan kokonaan teidän puolellanne. Kun tajuat tämän olet vähän lähempänä totuutta joka on täällä jossain.
Jos haluat peräänkuuluttaa asiallisuutta keskusteluun, niin polta ensin omat perähaivenesi, sillä sinä olet eturintamassa vetämässä tätä "keskustelua" jonnekin hyvin kauas asiallisuudesta.
Asiatonta, herkkähipiäistä, vastuutonta, demonisoivaa ja valheellista .. nämä ovat ne sanat jotka kuvaavat TEITÄ. (ja kyllä sinä kuulut siihen samaan ryhmään ja jengiin, käytät ihan samoja lainalauseitakin)