Sain just tietää eilen että oon raskaana,tein kotosalla testin poikakamuni tuella ja tulos oli positiivinen..
Päätettiin että tehään abortti,ja nyt ollaan menossa uudenvuoden jälkeen lääkärille.
Silti koko ajan tuntuu jossain että mitä jos alan katumaan.. Ja samaan aikaan tiiän kuitenkin etten oo valmis äidiksi..
Olo on tosi sekava ja oon ihan paniikissa..
Ollaan oltu yhessä hiukan yli puoli vuotta..
olkaa kilttejä ja vastailkaa..
Päätettiin että tehään abortti,ja nyt ollaan menossa uudenvuoden jälkeen lääkärille.
Silti koko ajan tuntuu jossain että mitä jos alan katumaan.. Ja samaan aikaan tiiän kuitenkin etten oo valmis äidiksi..
Olo on tosi sekava ja oon ihan paniikissa..
Ollaan oltu yhessä hiukan yli puoli vuotta..
olkaa kilttejä ja vastailkaa..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuinka vanhoja olette?
Mikä ihmeen pointti on laittaa tommosta kysymystä kun ei edes ikää kerro.
Mä oon pian 19 ja mun jätkä on 23..
nyt ollaan puhuttu ja saattaa olla että pidetään muksu.. Mua vaan pelottaa kauheesti ku entiiä oonko valmis..
toisaalta haluun hirveesti pitää mun lapsen,mut mua vaan pelottaa.
Oo kiltti ja vastaa mulle pian!!
Taidan olla iso paska ku ees harkitsen aborttia..
Vai?
En usko että teen sen,siis abortin. jotenki tuntuu että pidän sen.
Itse olen 24-vuotias yh-äiti ja mieletäni jokaisen kuka seksiä harrastaa pitäisi myös osata kantaa vastuu siitä mihin sen harrastaminen saattaa johtaa !!! Mutta ei abortin tekeminen kuitenkaan mikään rangaistava teko ole, olen joutunut itse sen kokemaan. Mutta niin kauan kuin epäröit päätöstäsi niin en suosittelisi aborttia tehtävän, sillä sitä kun ei pysty perumaan ja jos sittenkin olisi lapsen halunnut katumus voi kestää pitkään ja mielessä se varmasti pysyy loppuelämän, mikään mukava kokemus kun se ei tosiaankaan ole.
Mutta tässä minun aatoksia ongelmastasi, mieti vielä tarkkaan, aikaa sinulla kaiketi vielä on jokunen viikko.
Kerroit että olet itse joutunut kokemaan abortin,kertoisitko mulle millanen toimenpide se on?
Kuinka kauan kestää,mitä tapahtuu,kuinka pian kotiin..Yms.
Tiedän kyllä vastuuni,mut en todellakaan tiiä että mitä teen. Olen tosi ahdistunu ja paniikissa,enkä tiiä ees mitä poikaystäväni päässä todella liikkuu..Hänkin on varmaan yhtä peloissaan kun minäkin,ei halua stressata mua kuulemma.
tee niinkuin sinusta itsestäsi parhaalta tuntuu.
Sinun huolestumisesi tilanteestasi kertoo sinusta kyllä jotain. Joku ehti jo sinua haukkumaan vastuuntunnottomaksi, joka minusta on väärin. Aina tuollaisia kusipäitä on jotka haluavat vain potkia toisia päähän jos vain sellainen tilaisuus osuu kohdalle.
Minä uskon, että pärjäätte. Reaktiosi uutiseen on hyvin normaali ja kertoo sen, että ainakin välität ja olet vastuuntuntoinen. Iästäsi myöskin päättelen, että jotkut opiskelut on varmaan jo saatu molemmilla päätökseen, joten myöskään sekään ei tuota ongelmaa. Ja rahaahan ei ole koskaan tarpeeksi, joten sinänsä go ahead ;)
Teit miten tahansa niin minä uskon että sinä selviät kyllä. Pistä vaikka ajatuksiasi paperille ylös ja pyörittele vaihtoehtoja päässä. Jos abortin teet on silloin aikataulu tiukempi, mutta jos päätätte pitää lapsen, niin teillä on oikein mukava aika valmistautua vanhemmuuteen.
Lykkyä tykö, ja hyvät uudet vuodet :)
Olit laittannu tosi ihanan viestin,ja se rohkaisi mua todella paljon. Kiitos sulle siitä:)
Me ollaan nyt niin päätetty,että mennään ylihuomenna lääkärille,katsotaan mitä meillä on aikaa miettiä,ja se aika me käytetään.
Ja mitä ikinä me päätetään kultani kanssa,uskon että se päätös on just meille se oikea.
Jos joku haluaa mua asiasta haukkua,vastuuntunnottomaksi tai/ja muuta,se kertoo vaan heidän kypsymättömyydestään.
Kiitos sulle hienosta ja rohkaisevasta vastauksesta ja hienoa uutta vuotta sulle ja läheisilles!
Ja anteex nyt vaan mutta vittuuko sulle mun ikäni kuuluu????
Ei tartte vastata jos on iästäni kiinni!
...miten päätit tehdä?
Päätin tehdä abortin.
Pitäkää kaikki vaan mua kamalana ihmisenä,en just nyt jaksa välittää. Omapa on asiani. Jos kaikki haluaa mut mun päätökseni perusteella tuomita,niin minkäs mä sille voin.
Kaikki menee muutenkin päin vittua. Olen tässä kahden vaiheilla että lähdenkö kävelemään tästä suhteesta,kun ei meidän juttu näytä kestävän arkea. Mä en tunne enää mitään mistään asiasta. En vauvastani,en miehestäni.. En mistään. Voisin yhtä hyvin olla kuollut. Niin mä varmaan olenkin,ainakin sisältä.