Mitä tehdä nuoren kanssa, joka ei halua sopeutua muutokseen? Muuton vuoksi kaveri jäivät vuosi sitten ja uusia ei ole löytynyt. Nuori on arka ottamaan kontaktia muihin. Viime vuosi koulussa meni "sinnitellen" - luvattomia poissaoloja, läksyjä ei koskaan, koulukiusaamista yms. Yläaste alkoi yhtä nihkeissä tunnelmissa uudessa luokassa, jälleen uusien ihmisten seurassa.
Mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu samalta kuin ennen. Mieleisintä on tietokonepöydän ääressä oleminen. Nykyinen asuinpaikka on nuoren mielestä täysin surkea ja hän haluaisi vain palata entiseen.
Millaisia kokemuksia muilla paikkakunnalta toiselle murrosiän kynnyksellä olevien lasten kanssa muuttaneilla on? Miten lapset ovat sopeutuneet muutokseen? Mikä on auttanut heitä sopeutumaan uudelle paikkakunnalle? Entä nuoret. Jos olet muuttanut, mikä auttoi sopeutumisessa vai sopeuduitko lainkaan?
Mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu samalta kuin ennen. Mieleisintä on tietokonepöydän ääressä oleminen. Nykyinen asuinpaikka on nuoren mielestä täysin surkea ja hän haluaisi vain palata entiseen.
Millaisia kokemuksia muilla paikkakunnalta toiselle murrosiän kynnyksellä olevien lasten kanssa muuttaneilla on? Miten lapset ovat sopeutuneet muutokseen? Mikä on auttanut heitä sopeutumaan uudelle paikkakunnalle? Entä nuoret. Jos olet muuttanut, mikä auttoi sopeutumisessa vai sopeuduitko lainkaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mä ymmärrän täysin sun tytärtäsi mulla nimittäin oli samoja ongelmia. äiti oli keikkalääkäri ja me muutettiin suunnilleen kerran vuodessa toiselle paikkakunnalle, vihasin aina äitiäni, no pari vuotta sitten äiti päätti elämäsä ja jouduin/ pääsin perhetuttujeni hoiviin. ja taas muutto ja todella pienelle paikkakunnalle. aluksi mullakin oli just tuota koulukiusaamista ja olin luvattomasti pois koulusta, nämä ottovanhemmat eivät sitä sietäneet vaan ottivat kovemmat aseet käyttöön. Löysin itseni yksityiseltä nuorisopsykiatriaan erikoistuneen lääkärin vastaanotolta ja mun asiat alkoivat selvetä,... tuon psykologin ansiosta innostuin kokeilemaan ratsastusta ja jäin siihen harrastukseen koukkuun.. ja todellakin aloin saada kavereita, mutta ymmärrän kyllä jos vanhat kamut jää toiselle paikkakunnalle, ite opin jo nuorena että ei kannata tutustua kehenkään, kun me muutamme äidin kans taas pian kuitenkin. Nyt mun muutot jatkuvat sellaset on loppu ja olen amiksessa ja käyn samaan aikaan lukiota, elämä hymyilee, mä olen päättänyt että en enää ikinä toivon mukaan joudu muuttamaan, vihdoinkin monen vuoden jälkeen musta tuntuu että mä olen tullut kotiin.
mekin muutettiin todella kauas vanhoista ympyröistä työn perässä
3 murrosiässä olevaa lasta aloittivat kukin koulun uudella paikkakunnalla, tytär aloitti yläasteen ja kaikki oppilaat olivat uudessa koulussa joten se meni häneltä aika hyvin, kavereita tuli heti paljon ja harrastuksenkin pariin löydettiin jonkin ajan kuluttua, nuorin lapsi ei oikein saanut kavereita niin että niitä olisi ollut vapaa-ajallakin, hän vain pelaili ja katseli tv:tä kotona, samon vanhin, luvattomia poissaoloja, läksyjä ei koskaan, hänellä ei edelleenkään ole yhtään kaveria, on vain kotona ja pelaa koneella ja lukee kirjoja,ja nyt muutosta on jo vuosi kulunut
ei ole helppoa ollut kenellekään tämä muutos, eikä oikein pysty lapsia pakottamaankaan harrastuksiin jos ne ei kerta kaikkiaan kiinnosta, itse toivon että ajankanssa tämä tästä sitten lähtee
Minkätakia pitäisi jotain tehdä?
Me muutettiin kun olin 14 ja 18.
Ei se helppoa ollut. Yllätyin että paikalliset rupesivat vasta puolentoista vuoden ajan jälkeen lämpiämään. Sellaisia ne ylä-astelaiset vain ovat.
Ei lapsessasi ole mitään vikaa ja en lainkaan ihmettele että ei viihdy. Viihtyminen vaatii luonteenlujuutta. Kyllä se ajan mukaan tulee.
...yli vuosi sitten maalle, keskelle korpea ja vanhimmalla tytölläni on ollut vaikeuksia sopeutua. Säälittää katsella sitä hänen alakuloista ilmettään. Koulussa on kyllä kavereita, eikä kiusata, mutta se paras kaveri edelleen puuttuu. Nuorin lapseni 11v on sopeutunut paremmin. Tosin on muutenkin reippaampi luonteeltaan. Toivottavasti tämä tilanne joskus helpottaa ja elämä taas alkaisi hymyilemään, itse voin olla vain tukena ja kuunnella heitä, mutta kun se äiti ei kavereita korvaa.
Pahin ikä muuttamiselle ja koulun vaihdolle on 14 v, varsinkin jos joutuu kesken kaiken vaihtamaan ylä-astetta. Kannattaisi ajoittaa muutto koulun kanssa, esim. ylä-asteelle 7:lle luokalle tai lukioon menoon. T: Kokenut ja nähnyt, enkä toivo kenellekään.
pikkukylään muuton jälkeen (yläasteikäisenä) tiiviisti yhteyttä vanhalle paikkakunnalle jääneiden kamujen kanssa. Kävin esim. viikonloppu- ja kesälomareissuilla yksinäni siellä. Yritin kyllä aloittaa uusia harrastuksia ja kaikkea, mutta ei vaan natsannut kenenkään kanssa.
Yläasteella en paljon kamuja saanut. Sitte menin naapuripaikkakunnalle isompaan lukioon, ja sieltä sain jotain kavereita. Mutta oikein läheisiä ystäviä vasta yliopistossa, sinne tuli ihmisiä ympäri maata.
Pikkupaikkakunnissa tuntuu olevan aika sisällelämpiävää menoa, ja uusia kyräillään. Jos vanhemmat menevät esim. seurakunnan tai kunnan juttuihin mukaan, myös lapset hyväksyvät helpommin niiden lapset mukaan leikkeihinsä. Vanhempien esimerkki on aika vahva vaikuttaja puolin ja toisin.
Olemme siinä tilanteessa, että noin vuoden kuluttua olisi muutto edessä isompaan kaupunkiin noin 100 km päähän työn perässä. Pelottaa aivan kauheasti noiden meidän tyttöjen takia. Vanhempi aloitaisi yläasteen ja nuorenpi jatkaisi ala-astetta. Nyt jo on ollut kovaa vastustusta itse muuttoa kohtaan ja kun nyt luin näitä juttuja tuli itsellekkin paniikki. Olen jotenkin lapsellisesti kuvitellut, että kavereita tulee aivan varmasti, mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin eihän se niin helppoa ole nytkään se kavereiden hankinta ollut. Mitenköhän sitä voisi itse auttaa jo edeltäkäsin tätä asiaa. Ei varmaan mitenkään. Voi veljet mikä tilanne.
...keskustelemalla asiasta, tutustumalla uuteen ympäristöön ja muuton jälkeen yhteyden pitäminen vanhoihin kavereihin... Sitä olen itse yrittänyt, mutta sopeutuminen voi näköjään olla hyvin hidasta ja asioita on mietitty ja pohdittu monen monta kertaa. Kysymykseen, miksi muutimme on saanut antaa perustelut useita kertoja.
Aikoinaan ollessani itse yläasteella muutimme toisella paikkakunnalle vanhempien töiden vuoksi ja jatkoin siellä yläasteen lopppuun. Olin itsekin hyvin arka tutustumaan uusiin ihmisiin. Minulle riitti kun löytyi yksi kaveri, jonka kanssa oli yhteinen harrastus. Oma lapseni taas on reagoinut muuttoon aivan toisella tavalla. Sen vuoksi halusinkin kuulla kokemuksia, jokainen meistä kun on erilainen.
Mitenköhän sellainen auttaisi, jos hakisi muitakin samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jotka on muuttamassa samalle suunnalle ja ottaisi yhteyksiä heihin jo ennen muuttoa. Mahtaisikohan sellainen saada tuulta purjeisiin?? Missäköhän sellainen edes onnistuisi? Varmaan täällä s24:ssa!!!
Itse vaihdoin kesken kaiken yläastetta koulua pienemmälle paikkakunnalle. Vanhassa koulussa meni tosin hyvin. Todella paljon kavereita ja koulu luisti mainiosti.
Uudessa koulussa en kavereita saanut ja toisaalta en edes halunnut yrittääkkään sillä haikailin vain vanhaan kouluun. Alusta alken tuntui myös siltä kuin opettajillakin olisi ollut jotain minua vastaan.
Poissaoloja tuli todella paljon (jälkeenäin ajattelen kuinka eivät moiseen puuttuneet millään lailla), joskaan ne eivät arvosanoihin vaikuttaneet hirveän paljoa sillä osaan opiskella itsenäisesti.
Itsetunto oli pohjissa noihin aikoihin, onneks pääsin muuttamaan jatko-opiskeluiden perässä vanhalle paikkakunnalle.
Vanhat arvet tuntuvat kuitenkin vieläkin, sillä joskus olin vielä ulospäin suuntautunut, nyttemin melko arka ja enemmän sisäänpäin suuntautunut.