Sain pikkuaivoinfarktin n. 9kk sitten. Kävelykyky palautui parissa viikossa jo varsin hyvin.
Ongelmaksi jäi se, että rasituksessa jo noin puolen tunnin aikana tulee huimaus, sekava ja paha olo. Korkeintaan tunnin pystyy tekemään fyysisesti tai henkisesti rasittavaa liikuntaa tai työtä, kun on ihan pakko mennä pitkälleen. Olo on niin karmea. Tämä toistuu aina. Onko kenelläkään muulla vastaavan tyyppisiä kokemuksia? Olisi tosi kiva kuulla.
Pikkuaivoinfarkti / huimaus
1
2248
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Hei,
Sain pikkuaivoinfarktin 1.4.2024. Minua oksetti, pyörrytti enkä pysynyt pystyssä. Näin kaksoiskuvia. Ambulanssi vei ensin paikalliselle terveysasemalle ja sieltä HUSiin. Olin siellä 9 pv ja kuukauden kaupungin sairaalassa. HUSissa tehtiin kaikki tarvittavat toimenpiteet. Pääsin sairaalasta kotiin toukokuussa 2024. Huimaus on pikkuhiljaa vähentynyt, mutta vielä huimaa. Kotona en käytä enää rollaattoria, ulkona käytän. Niska on vielä jäykkä, samoin selkä. Kaksoiskuvat loppuivat sairaaloissa. Yhtenä pahana ongelmana on ollut unettomuus. Se alkoi silloin, kun sain pikkuaivoinfarktin. Olen joutunut ottamaan nukahtamislääkettä tai unilääkettä. Nyt pystyn satunnaisesti nukkumaan ilman lääkkeitä 6 tuntia yössä. Alussa oli myös kehon kömpelyyttä, mutta sekin on melkein hävinnyt. Taksilla käyn asioilla, labrassa ja kampaajalla,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4391918- 1501247
- 701144
- 901141
- 1141137
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664