Tällainen olet "koiraihminen"!

Copy paste kiertomailista

" Stereotypiat valloilleen.

Fifityyppi, pienten koirien omistajat
* Koiraa ei komenneta lainkaan, koska se on omistajan
mielestä julmaa
* Koira on lapsen asemassa, ja sen kuulee myös omistajan tavasta
puhua lemmikilleen ("lässyti lussuti, meidän pikku lilli
lullukka,
tillin
tillin..")
* Ylipäätään elikko on se joka päättää mitä milloinkin tapahtuu
(minne mennään lenkillä, ketä moikataan, mitä syödään..)
* Itsestäänselvää on että koira nukkuu sängyssä, joskus
pitää oikein
miettiä että nukkuukohan se omistaja siellä lainkaan
* Omistajan mielestä kaikki mikä liittyy hänen koiraansa on
suloista
ja ihanaa, ja muun maailman oletetaan luonnollisesti olevan sama
mieltä
* ovat satavarmoja siitä että mikään isompi koira ei osaa
leikkiä
heidän fifinsä kanssa tappamatta sitä
* kävelevät nokka pystyssä
* käyttävät aina fleksiä mutta ei sen lukitusnappia
* sanovat aina "ei tämä hauku koskaan"
* luulevat että pienten koirien pieniä kakkoja ei tarvitse kerätä
* päästävät koiransa joka paikkaan koska se on niin pieni ja
huomaamaton


Molossikoirien omistajat
* Haisevat yhtä pahalle kuin koiransakin
* Vaatteiden oikeaa sävyä on mahdotonta päätellä, koska ne ovat
kuolalla kyllästetyt
* Ihminen, joka ulkoiluttaa itseään kolme kertaa isompaa koiraa,
ja
vielä jakaa asuntonsa sellaisen kanssa, ei voi olla ihan viisas
* Lue yltä vastaus siihen, miksi joku syytää kaiken ansiotulonsa
vasikan kokoisen hyödyttömän tyhjäpään ruokakippoon
* Jättikoirien omistajat ovat liian laiskoja harrastaakseen
mitään,
joten valitsevat siksi itselleen simppelin koiran, ja ainoa
yhteinen
puuha on sohvalla köllöttely
* heillä on itsetunto-ongelmia
* haluavat ainoastaan pelotella ihmisiä
* hakkaavat koiriaan ja pitävät niitä pimeässä kopissa, että
niistä
tulisi mahdollisimman agressiivisia kaikelle elävälle ja vähän
elottomallekin.
* ovat useimmiten ulkonäöltään Tony Halmeen/k**e Elomaan näköisiä.
* Tatuoinnit tietysti kruunaavat koko komeuden ja viimeistään
tästä
ihmiset tietävät varoa näitä linnavempuloita, joiden tuomiot
ovat
aina olleet murhia tai tappoja.


Tanskandogin omistajat
* Omistavat tai vähintään haaveilevat omistavansa Chevy Vanin.
* Eivät näe mitään ihmeellistä siinä, että laittavat kahden
koiran
ruokintaan parisataa kuussa.
* Ovat koiranruokakauppiaiden suosikkiasiakkaita ja saavat ihan
erityisen mukavaa palvelua. Kantavat tottunein ottein 20 kilon
ruokasäkkejä autoon ja huikkaavat vielä ovelta, että "me tullaan
taas parin viikon päästä uudestaan, moikka!"
* Eivät ymmärrä mitä muut ihmettelevät heidän sanoessaan, että
"se
kasvaa vielä".
* Tuntevat suurta ylpeyttä koirastaan, kun se istuu käskystä.
* Osaavat tehdä Matrix-henkisen taivutuksen kuolaroiskeiden
ohi, kun
koira ravistelee.
* Ovat joko naurettavan lyhyitä sinttejä, tai vaihtoehtoisesti
kivitalon kokoisia järkäleitä. Joka tapauksessa
epäsopusuhtaisia koiriinsa nähden.
* Ovat vähintään kerran joutuneet selittelemään ruhjeita
kehossaan.
"se vähän innostui ja juoksi päin".
* Ovat hiukan hitaita tajuamaan asioita, samoin kuin tyhjäpäiset
koiransa.
* Pitävät rottweileria pienenä koirana.
* Eivät ymmärrä sanaa kohtuus.
* eivät voi millään käsittää, kuinka joku voi sanoa heidän
pentuaan
suureksi.
* eivät voi millään käsittää, kuinka joku saa menemään koiran
ruokaan alle 100e kuussa
* haaveilevat aina vain isommasta ja isommasta autosta sekä
asunnosta.
* ovat tasaisen mukavia ihmisiä, paitsi näyttelykehän vierellä.


Palveluskoiraihmiset
* Tiukkapipoisia tosikkoja, joille koira on pelkästään
harrastusväline
* Vähättelevät ja säälivät jokaisen muunrotuisen koiran omistajia
* Kontrollifriikkejä, joille harrastaminen on pakkomielle
* ovat kovaäänisiä ja huutavat koirilleen
* pukeutuvat aina treeneihin sopiviin vaatteisiin
* haukkuvat näyttelylinjaisia AINA
* puhuvat omaa kieltään ja ylenkatsovat, jos joku
aloittelija ei ymmärrä.
* ovat omissa porukoissaan, joissa voivat heittää ronskiakin
läppää
koiristaan, mutta ovat käsittämättömän herkkänahkaisia muiden
arvosteluille
* eivät arvosta mitään muuta kuin omaa rotua/omaa treeniporukkaa
* vain oma laji on minkään arvoinen. Etenkin suojeluharrastajilla
yleistä.
* Kukaan ei voi tietää koirista mitään jos ei ole tosiharrastaja
ja
paahda treeneissä verenmaku suussa


Tokoihmiset
* Koira on joku bortsu tai belggari. Joillain tosi oudoilla
tyypeillä saattaa olla briardi tai collie.
* Ulkona on aina päällä joko lenkkarit tai vaelluskengät,
suorapunttiset tuulipuvun housut sekä treeniliivi. Päässä
on lippis,
ja naisilla tukka on ponnarilla ja tulee sieltä lippiksen
takana olevasta reiästä.
* Mukana on aina reppu, jossa on patukka, pallo, noutokapuloita
(sekä puisia että metallisia, eri kokoa kaikki) sekä tötsät
ruutua
ja merkkiä varten. Koiran kanssa ei voi lähteä ulos ilman
kyseistä varustusta.
* Kouluttaessaan koiraansa toko-ihmiset kävelevät aina
reippaasti
eteen päin vatsa sisällä ja rinta ulkona. Edistyneemmät katsovat
tiukasti eteen päin, jotteivät vahingossakaan katsoisi
koiraansa,
aloittelevat vilkuilevat hermostuneesti koiraansa mutta
kuvittelevat
katsovansa niin ikään kauas horisonttiin.
* Voivat puhua loputtomasti koirien kouluttamisesta, ja päätyä
mitä
syvällisempiin keskusteluihin aiheesta naksutin- vai
viettikoulutus
vai sekä että.
* Suhtautuvat ymmärtäväisen säälivästi ihmisiin, joiden
koirat eivät
osaa erikoisvoittajaluokan liikkeitä.


Metsästyskoirien ja suomenajokoirien omistajat
* Tosimies ei koiralleen lepertele, koiralle keskustellaan vain
käskyjen muodossa
* Ruokakupissa on aina raakaa lihaa, nappularuuat ovat tätien
hömpötystä
* Koiran paikka ei ole sängyssä, sohvalla, keittiössä,
olohuoneessa.
takanedessä se saa maata poikkeuksellisesti isännän
lämmittäessä takkaa.
* Ennemmin talosta lähtee muija kuin koira. Koira sentään
metsästää.
* Parrakas ja mahakas kuusikymppinen mies, joka kulkee
hiukan toista
kinttuaan klinkaten.
* Kauhtuneet maastokuvioiset metsästyskamppeet päällä kesät
talvet,
mutta ainoat metsästyskokemukset viime vuosikymmeniltä ovat
lähinnä
viinanhuuruisia hirvipeijaisia, joissa haulit osuivat omaan
jalkaan.
* Omistaa suomenajokoiran vain tottumuksesta. Niitähän on
aina ollut.
* Koira ei ole koskaan ajanut pellonmittaa pidemmälle, mutta jos
omistajalta kysytään, on koiralla mahtavat taipumukset. Enempää
ei
kannata tiedustella, tai tulee sanomista.
* Ajaa ikivanhalla, ruosteensyömällä ja savuttavalla
avolava- autolla.
Pelkääjän paikalla ei ole vaimo, vaan koira. Koiran nimi on aina
joko Anu tai Taru.
* Koira ei koskaan milloinkaan tule sisään, vaan asuu pihalla
pienessä tarhassa, jossa on noin 45 asteen kulmassa keikkuva
kopinrähjä. "se on kelvannut meidän koirille viimeiset
kolmekymmentä
vuotta ja saa kelvata edelleen!"
* Hoitaa eläinlääkinnälliset toimenpiteet itse saunan takana.
* Ei koskaan osoita koiraa kohtaan mitään kiintymystä
muiden nähden,
mutta salaa humalaspäiten kyllä silittelee Tarua, tarjoaa sille
leivänloppua ja turinoi menneistä ja tulevista koiran
niskaa isolla
kovalla kädellä hieroen.


Vinttikoirien omistajat
* taluttavat ulkona jatkuvasti saaliin perään sinkoilevaa
koiraansa
koska se on Juoksija eikä se omista korvia nähtyään saaliin
* huutavat hullaantuneena "Hyvä Murre!" kun se saa saaliin kiinni
* riekottavat paria likaisia sukkia koiransa kanssa ympäri
mantuja
ja huutavat "Tapa se, tapa se!!"
* käyvät kesäisin vähintään kerran viikossa radalla ja katselevat
ihastuneena, kun koira vetää ovaalia ympäri
* jahtaavat koiraansa pitkin sitä ovaalia samalla kun koira vaan
hyppii ympärillä...
* Ovat oikeasti kissaihmisiä.
* Eivät pidä sadesäästä sen enempää kuin koiransakaan, vaan
makaavat
mieluummin silkkipeiton alla ja nauravat sateessa rämpiville
noutajaihmisille.
* Ovat liikuntaa vieroksuvia, siksi valitsivat vinttikoiran,
joka
hoitaa liikuntansa itse juoksemalla.
* Eivät ymmärrä kouluttamista ja pitävät sitä koiran luonteen
tukahduttamisena.
* Uskottelevat itselleen ja muille, että heidän koirillaan on
oikeasti älyllistä toimintaa, ne eivät vaan näytä sitä.
* Ovat ainoa ihmisryhmä, joka pitää koiran juoksemista
radalla käyttönä.
* Loukkaantuvat verisesti, jos joku sanoo heidän koiriaan
laihoiksi.
* Ovat vahvasti esteetikkoja. Heidän kodissaan tuoksuu suitsuke,
heidän koiransakin tuoksuvat siltä. Harrastavat ehkä orkideoja.
* Pitävät kaikkia muita rotuja fyysisesti viallisina tai ainakin
vajavaisina.
* Hyvin tiukasti laumasidonnaisia muiden
vinttikoiraihmisten kanssa.
Muut pitävät heitä kalahtaneina ja he pitävät muita barbaareina.


Terrieri-ihmiset
* ottavat kannettavan jakkaran mukaan metsään, kun ei ne
terrierit
sieltä kuitenkaan käskystä tule, tulevat sitten kun kaikki
mahdolliset pienriista-alueet on tutkittu
* terrierit ovat kotioloissa missä haluavat, ei ne omistajat
niitä
kuitenkaan uskalla komentaa
* lenkille ei tarvitse remmiä mukaan, koira roikkuu kuitenkin
koko
lenkin omistajan lahkeessa - jollei sitten löydä
mielenkiintoisempaa
lahjetta...
* terrieri-ihmisillä on eteisessä valmis hylly korvatulppia
varten -
tästä voi jakaa jokaiselle kyläilijälle parin - koirat räkyttävät
kuitenkin taukoamatta, eikä niille kuitenkaan edes sanota mitään
* Vieraita koiria -rodusta riippumatta- ojennetaan samalla
spartalaisella tyylillä kuin omia kovakalloja
* Viikon kohokohta on se, kun oma ärrieri tuo kotiin saaliina
tapetun myyrän tai pari. Edes myyrän raatojen siivoaminen
aamuyöllä
olohuoneen matolta ei aiheuta kuvotusta vaan ylpeyden
tunteen, onhan
se vain merkki siitä, että koira toteuttaa alkuperäisiä
vaistojaan.
* Loukkaantuu verisesti kun joku väittää terrierejä räksyttäviksi
kotiterroristeiksi. Yrittää jatkuvasti todistaa kuinka
"meidän koira
ei ainakaan hauku yhtään sen enempää kuin naapurin
tavallinen sesse"
* Omistajansa mielestä terrieri ei ole tyhmä tai tottelematon.
Se
vain miettii tarkkaan kannattaako kaikkia omistajan (älyttömiä)
päähänpistoja noudattaa.
* Terrieri-ihmisen suunnitelmat viikonlopuksi: perjantai-
iltamyöhään
pimeässä metsässä tuntien rämpimistä ja verisen sienen
perässä vetoa.
Takaisin tullaan myös omat vaatteet veressä ja näky on kuin
murhan
jälkeen. Lauantaina yritetään saada koira löytämään ja
seuraamaan
sitä samaista veristä jälkeä. Lopuksi hihkutaan, kun koira
löytää
hirven koiven/pakastetun pupun ja hautaa sen. Jääkaapista löytyy
aina pullo tai pari verta ja sehän on vain ihan normaalia.
* Terrieri-ihmisten koirilla on aina joko murrosikä, uhmaikä,
juoksuaika tulossa, menossa, päällä tai ainakin naapurin
koiralla on
juoksu. Tällä perustellaan koiran riekkumista hihnassa ja
sitä ettei sillä ole korvia.
Oikeastihan terrieri ei ole yhtään sen vaikeampi kouluttaa kuin
mikään muukaan koira.
* Samalla terrieri-ihmiset ovat kuitenkin ylpeitä että heillä on
terrieri, joka pysyy jotenkuten aisoissa, koska se on niin vaikea
kouluttaa.
* Jos joku saa terrierillään hyväksytyn tokotuloksen
alokasluokasta,
sitä pidetään vähintään SM-tasoisena asiana.
* Karkeakarvaisten terriereiden omistajat jaksavat aina ylpeillä
koiran helpolla ja siistillä karvalla, mutta kiroavat
samalla sitä,
että heidän asuntonsa on aina täynnä hiekkaa.
* Heidän koirillaan on kaikki mahdolliset vaistot tallella, ne
osaavat jäljestää ja saalistaa ja etsiä ja mennä luoliin ja mitä
vielä. Johan sen todistaa se, miten sievästi koirat
seisovat näyttelykehässä!
* Terriereillä ei ole jalostuksen aiheuttamia luonne- tai
terveysongelmia. Kaikilla muilla koirilla on.
* Terrieri-ihmisten mielestä on ihan luonnollista, että pennun
korvat pitää liimata. He myös hermostuvat, jos joku kehtaa
kyseenalaistaa moisen asian.
* ei kannata ostaa kalliita ulkoiluvarusteita, kuitenki menee
rikki
* ei kannata ostaa vaaleita ulkoiluvarusteita, kuitenki likaantuu
* kamala tyranni joka karjuu pienelle söpölle koiralle
* aivoton täti joka tykkää että on vain söpöä kun koira rähisee
vastaantulijoille
* kamala tyranni joka ei anna söpön koiransa moikata
vastaantulijaa
vaikka koira sitä ihan selvästi tahtoo
* tykkäävät esitellä koiransa tempputaitoja


Noutajien omistajat
* ovat joko täysin koirista tietämättömiä perheihmisiä tai sitten
metsissä rämpiviä harrastajia
* rakastavat mutaa ja sadetta oli kyse kummasta tyypistä vain
* eivät osaa riidellä. Ovat todennäköisesti todella tyhmiä tai
ainakin yksinkertaisia
* syövät hyvin ja tarjoavat aina kotiruokaa myös koiralle.
Voisin
hyvin kuvitella koirille katettavan ruuan samaan pöytäänkin.
* Pitävät kuolleiden lintujen käsittelystä ja jaksavat
puhua niistä
ja koiristaan ikuisuuden
* eivät tajua miksi muut eivät näe heidän koiriensa
täydellisyyttä
ja pitävät noutajia vain kuolaavina ja hösäävinä
pahanhajuisina löllyköinä.
* heidän koiransa eivät koskaan ole lihavia, niillä on vain isot
luut ja paksu nahka
* Noutajaihmiset eivät koskaan laita koiralleen muuta vermettä
kuin
heijastinvaljaat. Valjaisiin on yhdeksän kertaa kymmenestä
kiinnitetty flexi ilman lukitusnappia ja yhden kerran kymmenestä
sataan solmuun vedetty vanha nahkahihna. Mutta valjaat on ja
pysyy.


Bullterrierin omistajat
* Heidän mielestään munapäinen tihrusilmä on se oikea miltä
koiran
tulee näyttää ja kaikki "tavalliset" rodut näytteävät jontekin
kummallisilta kuikeloilta ja mulkosilmiltä.
* Koiran normaali makuuasento on nk "hyljeasento"
* On normaalia, että koira vetää hepulit juosten korvat
luimussa,
selkä köyryssä, pää alhaalla, häntä koipien välissä, tuhatta ja
sataa päin kaikkea mikä sattuu eteen kuulematta komennuksia
ja tämä
on omistajien mielestä todella hauskaa
* On normaalia, että koira menee joulukuusen & roikkuvien
huonekasvien & kuivumassa olevien pyykkien yms alla "hitaalle"
eli
hiipii transsissa nauttien kutituksesta
* ******* on yleisin komennussana
* Koirahan pitää pyylätä sohvalle, kun se ei raukka jaksa
jalkojaan
nostaa sinne (vaikka juuri äsken leikintuoksinnassa siihen
vaivattomasti
hyppäsikin)
* kaikki mahdollinen krääsää, missä on bulli, on PAKKO ostaa,
vaikkei sillä mitään tekisikään
* Bulli on bulli, se ei ole KOIRA
* Bullismi on uskonto ja elämäntapa, kerran bulli - aina bulli
* Kyllähän jotain vikaa täytyy päässä olla jos tämännäköinen
koira
on ihmisen mielestä kaunis!
* vetävät herneen nenuun, jos joku kehtaa haukkua heidän
mussukoitaan tappajiksi tai jatkeeksi
* pitävät kuitenkin yllä koiransa katu-uskottavuutta
koristelemalla
sen niittipannoin tms.
* ovat itse tatuoituja ja lävistettyjä
* puhuvat yhtä karskia kieltä kuin koiransa
* pitävät muita koiria turhan räkyttäjinä. Muut eivät ole
oikeita koiria.


Setteriväki

Käyttöporukka
* Suurimmalla ylpeydellä lausutaan sana "seisonta".
* Pennulle pitää ihan ensimmäisenä heilutella linnunsiipeä, että
näkee onko sillä taipumuksia.
* "Nurkan takaa" löytyy koirat joilla ei taipumuksia ollut.
* Muistetaan aina mutista näyttelyponeista kun sieltä
näyttelystä on
pakko se H hakea.
* Ja pitäähän se superkarvainen näyttelyponi leikata saksilla
irti
pusikosta jos se sinne joutuu.
* Ei näin energinen rotu sovi lemmikiksi. sehän pomppii
seinille jos
se ei pääse metsästämään.

Näyttöporukka
* Muistaa aina mutista rotujärjestön epäoikeudenmukaisesta
kohtelusta.
* EH:n jälkeen: "Eihän Suomalaiset tuomarit mitään tiedä"
* Tottakai näyttelykoirillakin on samat metsästysvietit kun
käyttöpuolella. Ne ei vain pääse toteuttamaan itseään kun kokeet
on
liian vaativia, ja turkkikin kärsis.
* Kyllä tää inttivalio olis, mutkun tuo käyttökoe on käymättä.
* Energinen? - Tuollahan se sohvalla makaa miehen kanssa
katsomassa
Animal Planetia.

Arktiset pystykorvat ja rekikoirat
* Ovat koko kevään ja varsinkin kesän pahalla tuulella. Syksyn
tullen alkaa vähitellen pieni hymy hiipiä naamalle, ja se
levenee
sitä mukaa kun lähestytään joulukuuta
* Ovat ulkona käytännössä koko sen ajan minkä normaalit
kansalaiset
viettävät sohvalla peiton alla kaakaomuki kädessä
* Eivät luultavasti tunne kylmää
* Omistavat vähintään kolme samanrotuista koiraa
* Naureskelevat omassa salaisessa maailmassaan puudeliensa kanssa
pikapissatuksilla pakkasessa nyrpisteleville hienostelijoille
* Ulvovat
* Ei meikkaa. Koskaan. Ei myöskään värjää hiuksiaan.
* Pukeutuu norjalaisvillapaitaan ja toppahousuihin.
* Alati punaposkinen.
* Haaveilee ikuisesta talvesta. Pitää nollakeliä epäinhimillisenä
helteenä.
* Jos asuu etelässä, lähtee heti mahdollisuuden tultua lappiin
koiriensa kanssa treenaamaan.
* On totaalisen kuuro, mitä tulee koiran jatkuvaan ulvomiseen ja
haukkumiseen.
* Erakko.
* Rakastaa luontoa, kuuluu Suomen luonnonsuojeluliittoon ja osaa
erätaidot.
* On vain onnellinen, mikäli koira vetää hihnassa. Sehän kertoo
hyvistä veto-ominaisuuksista!
* Lenkkeilee noin kuusi tuntia vuorokaudessa.


Spanieli-ihmiset
* Kaikki tuntevat jonkun joka tuntee jonkun. Kaikki
spanielinomistajat ovat siis lähes sukua. Juttua riittää
aina samanhenkisten kesken.
* Oma spanieli on maailman erikoislaatuisin, erityisin, kaunein
ja
suloisin.
* Sillä on myöskin aivan varmasti erinomaiset käyttöominaisuudet,
kerrankin etsi palloa yli 5 minuuttia. Ainakin sillä on
taipumusta,
vaikkei taippareissa pärjättykään. Ainakin sen isä oli saanut
hyvän
tuloksen taippareissa. Tai ainakin isänisä. Tai ainakin joku
suvussa. Ja yhden tiedetään löytäneen Martta-mummu
sienimetsästä,
eikös se lueta melkein eläväksi riistaksi? Että kyllä tää nenää
käyttää ja matalana kulkee. Vaikka onkin näyttelylinjainen, ei
sillä, että nää olis jakaantunut mitenkään.
* Jos sitten oma Spanieli pärjää taippareissa, siitä pitää puhua
joka tapahtumassa ja joka spanieli-ihmiselle tai jollekin joka
tuntee spanieli-ihmisen tai on joskus nähnyt spanielin.
* Esillä täytyy pitää kaikenlaisia harrastamisesta kieliviä
tavaroita; dummyjä, valjaita, jälkiliinoja, variksensiipiä,
kelluvia
dummyjä. Niitä pitää olla ainakin kolme vaikkei koira olekaan
suostunut vielä
tänä(kään) kesänä veteen. Se saa vaan suotta Hot Spotin, että
parempi vaan kun ei uikaan. Meidän entisellä spanielilla
oli se, ja
se oli kamalaa.
* Harrastustavaroita täytyy pitää esillä ja hankkia vaikkei
harrastakaan.
Onhan tämä käyttökoira, ihan linjoista ja kaikki, että sitten
kun
alotetaan treenaus.
* MEJÄ-kokeissa mitataan koiran oikeat vaistot. Niitähän on.
Tänäänkin oli kyllä huono päivä. Kuuma auringonpaiste että veret
haihtuu, oli riistahavaintojakin (se orava mikä hätkähti
kun tehtiin
laukauksensietotesti).
* Spanielitavaroita pitää kerätä. Niitä on oltava.
* Ei riitä että kuuluu yhteen spanieliyhdistykseen. Pitää kuulua
ainakin kolmeen tai neljään. Plus rotua harrastava ja
paikallisjaos.


Kasvattajat ja näyttelykoirien / turkkirotujen omistajat
* Ei me nyt lähdetä puistoon kun just föönattiin
* Ei me nyt kun pestiin ja ulkona on pakkasta ja tää on vielä
märkä
* Ei me voida tulla sinne teidän perässä kun siellä on takiaisia
* Ei me voida kun tällä on just öljyhoito turkissa ja takkuuntuu
niin helposti
* Ei me oikeastaan voitais kun eilen pestiin
* Ei me oikeastaan voitais kun tänään pestiin
* Ei me oikeastaan voitais kun kohta pestään
* En mä voi jättää tätä hoitoon kun ei kukaan osaa hoitaa tätä
turkkia
* En mä voi ottaa tätä mukaan kun on niin huonot mahdollisuudet
hoitaa itse turkkia
* Ei me nyt kyllä vaan millään voida. Ja puku takuttaa, se ei
auta
yhtään mitään.
* nostavat kasvattamansa rodun täysin muiden yläpuolelle.
Eivät pidä
rotuaan edes koirana vaan jumalana
* muista samantyyppisistä roduista ei ole mihinkään
* tuomarit ovat p*skoja, mikäli eivät näe kasvattien kauneutta
* eläinlääkärit ovat p*skoja kun väittävät jotain kasvattia
sairaaksi
* vain kasvattaja tietää miten koiraa tulee hoitaa/ruokkia/
kouluttaa, muut ihmiset eivät tiedä mitään
* toisen kasvattajan koirissa on aina vikaa. Toiselta
kasvattajalta
pennun ottanut on vihollinen
* eivät kestä yhtään poikkipuolista sanaa
* Eivät vie koiraa sadepäivänä lenkille, ettei sen turkki
mene pilalle.
He ovat joko opettaneet koiran pissimään kylppärin
lattiakaivoon tai
sitten antavat sen pissiä sisälle. Jotkut harvat vievät
koiran ulos,
mutta reilusti vaatetettuna ja tossut sekä lakki päässä niin
ettei
koira pääse liikkumaan itse.
* Heillä on useita koiria, yleensä kaikki samaa rotua (omistaja
ei
välttämättä muista aina koiriensa nimiä oikein)
* Koirille ei opeteta muita asioita, koska silloin se ei seiso
yhtä
hyvin näyttelyssä. Esimerkiksi istumisen opettaminen romuttaa
näyttelyuran välittömästi.
* Koirien hoitoa varten on oma huone ja sen seinät on vuorattu
näyttelyruusukkeilla


Laumanvartijoiden omistajat
* Ovat jäyhiä ja lähes mykkiä. Osaavat kyllä karjua p*rkelettä
yllättävän kovaäänisesti
* kukaan ei ymmärrä heitä ja heidän koiriaan
* vain hullu haluaa kotiinsa koiran joka on valtaosan ajasta
täysin
apaattinen, iso, karvainen ja ärjyy vieraille
* eivät voi ymmärtää ihmisiä, jotka ottavat riehakkaan koiran
(=kaikki muut paitsi laumanvartijat)
* muista roduista ei ole mihinkään.
* väittävät että koira on oikein mukava perhekoira, vaikka muut
näkevät vain vaihtoehtoisesti täysin apaattisen tai vieraille
aggressiivisesti ärjyvän pedon
* eivät tajua miksi naapureiden hermot ovat tiukilla. Asuvat aina
alueilla missä heidän mielestään on kohtuuttoman nipottavia
ihmisiä,
joilla ei ole mitään ymmärrystä koirista ja niiden vaistoista.
* muistavat aina kerskailla koiriensa älykkyydellä ja
vaistoilla,
vaikka yhäkin muut näkevät vain apaattisia tai aggressiivisesti
huutavia laumanvartijoita
* puhuvat aidantekotarpeista siinä missä muut ilmoista
* suunnittelevat kuin itsekseen muuttamista keskelle korpea
* tulistuvat aina puhutaan koulutuskäskyjen 100-varmuudesta
* pitävät ihan tavallisena sitä että vieraat soittavat olevansa
NYT
postilaatikon kohdalla tulossa
* pääsevät aina samalle eläinlääkärille "sattumalta"
* tuhahtelevat katsellessaan tokoilevia koirakoita,joissa koira
toimii ajatuksella
* lukevat koiraa huomaamattaan,myös toisten koiria ja kertovat
sen
heille
* enempiä ajattelematta tervehtivät vieraita samalla litanialla.
Tervetulloo. Älä koske sen päähän.


Saksanpaimenkoiran omistajat
* Sakemanninomistajien vasen käsi alkaa tekemään vaistomaista
taaksepäin nykivää liikettä heti, jos siihen laittaa nahkahihnan.
Ketjun kilistely nopeuttaa nykimisliikettä jopa kymmeniin minuutissa.
* Saksanpaimenkoiraporukka koostuu joko möhömahaisista vanhoista
parroista (antavat itsestään kestona hiukan niljakkaan kuvan) tai
luonteeltaan noita roiseja möhömahoja muistuttavista nuorista
kauniista naisista. Keskellä metsääkin porukan voi löytää jo matkan
päästä, jos osaa seurata sätkien sankkaa savua ja tasaisena
murinana kuuluvaa *******en toistelua.
* Käyttösakuporukkaan saa aikaiseksi hyökkäävää piraijalaumaa
muistuttavan reaktion viskaamalla ringin keskelle yhden noviisin
kammottavan geelisakunsa kanssa. Puoli minuuttia, ja geeli
omistajineen on vain kasa järsittyä luuta. Tapahtuman päätteeksi
käyttöihminen nostaa housujaan, sylkäisee olkansa yli,
toteaa ykskantaan "******* tollasia"
ja nykäisee koiraansa hihnasta.


Tosiharrastajat:
* spk on ainoa oikea rotu, käyttöspk on ainoa oikea spk
* suojelu on ainoa oikea laji
* jos joku erehtyy puhumaan treenaavansa tosissaan agilityä tai
käyttävänsä naksutinta hän saa parhaassa tapauksessa vain silmien
pyörittelyä, pahimmillaan räkäistä naurua ja saarnan
* ovat tosikoita, fanaatikkoja ja pelottavia, mutta
pohjimmiltaan
hyviä ihmisiä, joilta voi saada paljon kullanarvoisia vinkkejä,
mikäli ei ole herkkänahkainen


Perheihmiset:
* ovat katsoneet poliisikoira Rexiä liikaa ja luulevat ottavansa
samanlaisen koiran
* eivät ymmärrä miksi pitäisi harrastaa mitään, koirahan on
perheenjäsen ja sitä rakastetaan, kyllä sen pitää riittää
* ovat täysin pihalla kun tulee puhetta rodun jalostuksesta,
käyttötarkoituksista ja sairauksista. Sehän on koira ja se
riittää!
* heidän koiransa ovat joko remmirähjiä tai harvinaisen helppoja
yksilöitä.
* Mikäli heillä on helppo yksilö, he suosittelevat sakemannia
kaikille muillekin
* vaikeat yksilöt vaihtavat kotia äkillisen allergian takia 1-2-
vuotiaina
* - perheet, jotka ottavat energisen ja hassunhauskan
vahtiviettisen
"susikoiran". Koiran kanssa leikitään niin, että se
roikkuu hihassa
tai kädessä, juoksee lapset kiinni ja kaataa heidät
maahan, haukkua
räksyttää jos kilometrin säteellä soi ovikello eikä
varmasti tottele
yhtään käskyä keneltään (voi että miten onkin hassunhauska
susikoira!).
Koiran nimi on jotain tyhjäpäistä, kuten esimerkiksi Burger


Sekarotuisten omistajat
* Pitävät sitä omaa rotusekoituskoiraa maailman parhaana ja
haluavat
sille pentuja (koska rotukoirat ovat niin sairaita)
* Eivät harrasta juuri mitään, koska heille "ei ole annettu
mahdollisuutta"
* Käyvät koirapuistoissa, koska se oma muffe rakastaa sitä niin
paljon
* Ovat ottaneet koiransa ennen kaikkea halvan hinnan takia
* Luopuvat halvasta rakistaan ensimmäisen vastoinkäymisen
tullessa,
saahan noita uusia jopa ilmaiseksi
* Ovat ottaneet sekarotuisen "kokeilukoiraksi". Jos miellyttää,
otetaan oikea rotukoira lisäksi/tilalle
* Teettävät jokaisesta juoksusta pennut ja myyvät ne auton
takakontista `a 500e/kpl.
* Eivät tutkituta koiriensa terveyttä mitenkään, mutta kertovat
niiden olevan täysin terveitä
* Ruokkivat koiransa halvimmalla markettilupalla
* Sekarotuisen omistajista ei ole mitään hyötyä kennelliitolle
tai
koiramaailmalle ylipäätään
* Sekarotuisen omistajat eivät ymmärrä virallisten näyttelyiden
tarkoitusta vaan vaativat koiriaan niihin
* Sekarotuisten koirien omistajien koiratietämys, ennen kaikkea
koiran käyttäytymisen tuntemus on rotukoiraihmisiä huomattavasti
heikompi
* Sekarotuisen omistaja ei voi olla kokenut koiraihminen" "

* * * * * * * * * * * * *



Joku on nähnyt asiat melko oikeassa valossa.
151328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hauska viesti, pidin siitä.Nämä stereotyypitykset osuivat hyvin jokaiseen ryhmään.Se on totta, että ihmiset ovat tällaisia.Koiran merkitys on tosiaan muuttunut. nykyihmisen pitää löytää oma heimonsa; on automerkki-uskolliset,vaatemerkki-uskolliset, yms. ja koirarotu-uskolliset.se on sitä heimoajattelua parhaimmillaan.Se, että tunnet olevasi ja eläväsi, niin tarvitset peilin, jolla peilata.toisinsanoen, hae oma heimosi ja olet "turvassa".No, ei kaikki onneksi ole stereotyyppejä.Kyllä löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vaan ja mennä porskuttavat ilman tiukkaa heimoajattelua; olen yksi heistä.Tämä on rento tapa elää ja helppo, sillä toisten huomioonottaminen on itsestäänselvyys,koska heimokuri ei kahlitse.Hyvää syksyä kaikille lukijoille ja nautitaan elämästä!

Äänestä

Oli hauska juttu , ja niin paikkaansa pitävä !
Löysin paljon tuttuja : ))))..myös itseni .
On se jännäjuttu miten "määrätyn tyyppisillä "
on samanlainen rotu ,siis hyvin on rotu osunut
kohdalleen : )

Äänestä

No minulla on kyllä myös näitä "fifi kokoisia" koiria, mutta.....itseäni en tuosta fifityypistä löytänyt sitte yhtään...
Ei felksiä, en salli haukkumista, "fifit" ei nuku sängyssä, vaan omassa huoneessaan (paitsi joskus päivällä), "fifit" syö samaa kuin isotkin ja meillä leikkii myös isot koirat,
"fifeillä" on samat komennot/rajat kuin isoillakin.
Eikä nuo "fifi-kokoiset" ole edes lapsen asemassa niinkuin ei ole isotkaan, kaikki tasa-arvoisia perheenjäseniä.

Äänestä

Hahaha! Tuossa tulikin päivän naurut!!

Minusta nuo eivät pidä paikkaansa, ehkä jokunen, mutta nekin ovat YKSILÖLLISIÄ.

Esim.
-Sekarotuisen omistaja VOI OLLA kokenut (kuten meillä)
-Spk:n omistaja VOI PITÄÄ muutakin rotua parempana
-Molossi-ihmiset ovat kiintyneet suuriin koiriin. Tuskin haluavat pelotella muita ihmisiä.
-Fifi-tyypin ihmiset eivät välttämättä ole valmiita ottamaan isompaa koiraa.

JNE... JNE... JNE...

Minä kyllä otan tuon pitkän romaanin lähinnä vitsinä! :D

Äänestä

En löytänyt itseäni sekarotuisista enkä molosseista, en ole sellainen kuten tuossa määriteltiin kyseisen koiratyypin omistaja.

Pitänee paikkansa jossain määrin ja yksilöllisenä. :)

Äänestä

Hahaa. huippu. Tunnistin kyllä itseni ja monta muutakin oli just semmoisia miten myönnän muista ajattelevani.
Tämmöisiä juttuja luetaan pilke silmäkulmassa, eikä tarvi heti ruveta puolusteleen, et "en mä ainakaan oo tommonen". LOL

Äänestä

Kyllä tuossa oli jotain perää, vaikka tietenkin myös paskaa, mutta vitsihän tuo. :)
Itse omistan sekoituksen ja luin laumanvartijoista, molosseista ja sekarotuisista koostuvat. :)
Naurua ei pidätelty. ;)

Äänestä

Kylläpä naurettiin, kun saimme tieää millaisia olemme laumanvartija-/molossirodun omistajina!! :) :)

Äänestä

Sekarotuisten omistajat -kohdassa ei kyllä mikään pidä paikkansa (ainakaan meidän kohdalla!)

-oli koira mikä tahansa, omaa koiraa pidetään maailman parhaana, eikä sille välttämättä haluta pentuja
-sekarotuisen kanssa pystyy harrastamaan samoja asioita kuin rotupuudeleidenkin kanssa, ja jos jotain ei voi, niin se ei voi olla tärkeää.
-kaikilla ei ole varaa sijoittaa koiran hankintaan 500 - 1500 euroa! On hyvä että pienituloisillakin on mahdollisuus koiraharrastukseen.
-Rakkaasta perheenjäsenestä ei luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen takia
-Meidän monirotuinen ei ole todellakaan "kokeilukoira", kun siitä lähivuosina joudumme luopumaan otetaan tilalle toinen monirotuinen, (ellei rotukoirien hinnat jostain syystä laske ja reilusti)
-Eläinlääkärissä olemme käyneet säännöllisesti rokotuksilla ja muissakin hoidoissa mm. tapaturmien vuoksi.
-Koiramme syö laadukasta koiranruokaa.
-Miksi pitäisi koirasta pitäisi olla hyötyä Kennelliitolle/koiramaailmalle?? Koira on otettu meidän perheeseen hyödylliseksi perheenjäseneksi.
-Virallisista näyttelyt eivät ole tarpeellisia kotikoirille.
-Kun koirat kiinnostavat, on koiratietämystä samalla tavalla kuin rotukoiran omistajallakin, ei tämä ole mitenkään kiinni siitä minkänäköinen koira on talutushihnan toisessa päässä.
-Kokenut koiraihminen voi olla minkä näköisen koiran omistaja tahansa.

Kun oikein tarkasti asiaa ajattelee, niin kaikki koirarodut ovat alunperin sekarotuisia, kun on kehitelty rotukoiria.

Äänestä
  • Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • Kyseessä oli VITSI! Naurettavaa ruveta selittelemään, että "ei pidä paikkaansa". Sulla ei taida olla huumorintajua?

    Kyllähän mäkin ihan tosissani loukkaannuin tosta terrieri-ihminen -kuvauksesta ;o) LOL

    Äänestä

Tuttuja tosimiehiä löytyy noista metsästyskoirien omistajista !

Äänestä

Aivan mainio litania. Nauroin silmät kyynelissä, etenkin niitä muita kun omien rotujen stereotypioita. Nooh...kaipa sitä ollaan sitten pahalle haiseva...Luoja, että hyvä. Toivottavasti kukaan tiukkis ei taas ota nokkiinsa.

Äänestä

toi oli hyvä!!!! *kerää itsensä lattialta*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Torvi - toinen puoli kirjoitti:

Copy paste kiertomailista

" Stereotypiat valloilleen.

Fifityyppi, pienten koirien omistajat
* Koiraa ei komenneta lainkaan, koska se on omistajan
mielestä julmaa
* Koira on lapsen asemassa, ja sen kuulee myös omistajan tavasta
puhua lemmikilleen ("lässyti lussuti, meidän pikku lilli
lullukka,
tillin
tillin..")
* Ylipäätään elikko on se joka päättää mitä milloinkin tapahtuu
(minne mennään lenkillä, ketä moikataan, mitä syödään..)
* Itsestäänselvää on että koira nukkuu sängyssä, joskus
pitää oikein
miettiä että nukkuukohan se omistaja siellä lainkaan
* Omistajan mielestä kaikki mikä liittyy hänen koiraansa on
suloista
ja ihanaa, ja muun maailman oletetaan luonnollisesti olevan sama
mieltä
* ovat satavarmoja siitä että mikään isompi koira ei osaa
leikkiä
heidän fifinsä kanssa tappamatta sitä
* kävelevät nokka pystyssä
* käyttävät aina fleksiä mutta ei sen lukitusnappia
* sanovat aina "ei tämä hauku koskaan"
* luulevat että pienten koirien pieniä kakkoja ei tarvitse kerätä
* päästävät koiransa joka paikkaan koska se on niin pieni ja
huomaamaton


Molossikoirien omistajat
* Haisevat yhtä pahalle kuin koiransakin
* Vaatteiden oikeaa sävyä on mahdotonta päätellä, koska ne ovat
kuolalla kyllästetyt
* Ihminen, joka ulkoiluttaa itseään kolme kertaa isompaa koiraa,
ja
vielä jakaa asuntonsa sellaisen kanssa, ei voi olla ihan viisas
* Lue yltä vastaus siihen, miksi joku syytää kaiken ansiotulonsa
vasikan kokoisen hyödyttömän tyhjäpään ruokakippoon
* Jättikoirien omistajat ovat liian laiskoja harrastaakseen
mitään,
joten valitsevat siksi itselleen simppelin koiran, ja ainoa
yhteinen
puuha on sohvalla köllöttely
* heillä on itsetunto-ongelmia
* haluavat ainoastaan pelotella ihmisiä
* hakkaavat koiriaan ja pitävät niitä pimeässä kopissa, että
niistä
tulisi mahdollisimman agressiivisia kaikelle elävälle ja vähän
elottomallekin.
* ovat useimmiten ulkonäöltään Tony Halmeen/k**e Elomaan näköisiä.
* Tatuoinnit tietysti kruunaavat koko komeuden ja viimeistään
tästä
ihmiset tietävät varoa näitä linnavempuloita, joiden tuomiot
ovat
aina olleet murhia tai tappoja.


Tanskandogin omistajat
* Omistavat tai vähintään haaveilevat omistavansa Chevy Vanin.
* Eivät näe mitään ihmeellistä siinä, että laittavat kahden
koiran
ruokintaan parisataa kuussa.
* Ovat koiranruokakauppiaiden suosikkiasiakkaita ja saavat ihan
erityisen mukavaa palvelua. Kantavat tottunein ottein 20 kilon
ruokasäkkejä autoon ja huikkaavat vielä ovelta, että "me tullaan
taas parin viikon päästä uudestaan, moikka!"
* Eivät ymmärrä mitä muut ihmettelevät heidän sanoessaan, että
"se
kasvaa vielä".
* Tuntevat suurta ylpeyttä koirastaan, kun se istuu käskystä.
* Osaavat tehdä Matrix-henkisen taivutuksen kuolaroiskeiden
ohi, kun
koira ravistelee.
* Ovat joko naurettavan lyhyitä sinttejä, tai vaihtoehtoisesti
kivitalon kokoisia järkäleitä. Joka tapauksessa
epäsopusuhtaisia koiriinsa nähden.
* Ovat vähintään kerran joutuneet selittelemään ruhjeita
kehossaan.
"se vähän innostui ja juoksi päin".
* Ovat hiukan hitaita tajuamaan asioita, samoin kuin tyhjäpäiset
koiransa.
* Pitävät rottweileria pienenä koirana.
* Eivät ymmärrä sanaa kohtuus.
* eivät voi millään käsittää, kuinka joku voi sanoa heidän
pentuaan
suureksi.
* eivät voi millään käsittää, kuinka joku saa menemään koiran
ruokaan alle 100e kuussa
* haaveilevat aina vain isommasta ja isommasta autosta sekä
asunnosta.
* ovat tasaisen mukavia ihmisiä, paitsi näyttelykehän vierellä.


Palveluskoiraihmiset
* Tiukkapipoisia tosikkoja, joille koira on pelkästään
harrastusväline
* Vähättelevät ja säälivät jokaisen muunrotuisen koiran omistajia
* Kontrollifriikkejä, joille harrastaminen on pakkomielle
* ovat kovaäänisiä ja huutavat koirilleen
* pukeutuvat aina treeneihin sopiviin vaatteisiin
* haukkuvat näyttelylinjaisia AINA
* puhuvat omaa kieltään ja ylenkatsovat, jos joku
aloittelija ei ymmärrä.
* ovat omissa porukoissaan, joissa voivat heittää ronskiakin
läppää
koiristaan, mutta ovat käsittämättömän herkkänahkaisia muiden
arvosteluille
* eivät arvosta mitään muuta kuin omaa rotua/omaa treeniporukkaa
* vain oma laji on minkään arvoinen. Etenkin suojeluharrastajilla
yleistä.
* Kukaan ei voi tietää koirista mitään jos ei ole tosiharrastaja
ja
paahda treeneissä verenmaku suussa


Tokoihmiset
* Koira on joku bortsu tai belggari. Joillain tosi oudoilla
tyypeillä saattaa olla briardi tai collie.
* Ulkona on aina päällä joko lenkkarit tai vaelluskengät,
suorapunttiset tuulipuvun housut sekä treeniliivi. Päässä
on lippis,
ja naisilla tukka on ponnarilla ja tulee sieltä lippiksen
takana olevasta reiästä.
* Mukana on aina reppu, jossa on patukka, pallo, noutokapuloita
(sekä puisia että metallisia, eri kokoa kaikki) sekä tötsät
ruutua
ja merkkiä varten. Koiran kanssa ei voi lähteä ulos ilman
kyseistä varustusta.
* Kouluttaessaan koiraansa toko-ihmiset kävelevät aina
reippaasti
eteen päin vatsa sisällä ja rinta ulkona. Edistyneemmät katsovat
tiukasti eteen päin, jotteivät vahingossakaan katsoisi
koiraansa,
aloittelevat vilkuilevat hermostuneesti koiraansa mutta
kuvittelevat
katsovansa niin ikään kauas horisonttiin.
* Voivat puhua loputtomasti koirien kouluttamisesta, ja päätyä
mitä
syvällisempiin keskusteluihin aiheesta naksutin- vai
viettikoulutus
vai sekä että.
* Suhtautuvat ymmärtäväisen säälivästi ihmisiin, joiden
koirat eivät
osaa erikoisvoittajaluokan liikkeitä.


Metsästyskoirien ja suomenajokoirien omistajat
* Tosimies ei koiralleen lepertele, koiralle keskustellaan vain
käskyjen muodossa
* Ruokakupissa on aina raakaa lihaa, nappularuuat ovat tätien
hömpötystä
* Koiran paikka ei ole sängyssä, sohvalla, keittiössä,
olohuoneessa.
takanedessä se saa maata poikkeuksellisesti isännän
lämmittäessä takkaa.
* Ennemmin talosta lähtee muija kuin koira. Koira sentään
metsästää.
* Parrakas ja mahakas kuusikymppinen mies, joka kulkee
hiukan toista
kinttuaan klinkaten.
* Kauhtuneet maastokuvioiset metsästyskamppeet päällä kesät
talvet,
mutta ainoat metsästyskokemukset viime vuosikymmeniltä ovat
lähinnä
viinanhuuruisia hirvipeijaisia, joissa haulit osuivat omaan
jalkaan.
* Omistaa suomenajokoiran vain tottumuksesta. Niitähän on
aina ollut.
* Koira ei ole koskaan ajanut pellonmittaa pidemmälle, mutta jos
omistajalta kysytään, on koiralla mahtavat taipumukset. Enempää
ei
kannata tiedustella, tai tulee sanomista.
* Ajaa ikivanhalla, ruosteensyömällä ja savuttavalla
avolava- autolla.
Pelkääjän paikalla ei ole vaimo, vaan koira. Koiran nimi on aina
joko Anu tai Taru.
* Koira ei koskaan milloinkaan tule sisään, vaan asuu pihalla
pienessä tarhassa, jossa on noin 45 asteen kulmassa keikkuva
kopinrähjä. "se on kelvannut meidän koirille viimeiset
kolmekymmentä
vuotta ja saa kelvata edelleen!"
* Hoitaa eläinlääkinnälliset toimenpiteet itse saunan takana.
* Ei koskaan osoita koiraa kohtaan mitään kiintymystä
muiden nähden,
mutta salaa humalaspäiten kyllä silittelee Tarua, tarjoaa sille
leivänloppua ja turinoi menneistä ja tulevista koiran
niskaa isolla
kovalla kädellä hieroen.


Vinttikoirien omistajat
* taluttavat ulkona jatkuvasti saaliin perään sinkoilevaa
koiraansa
koska se on Juoksija eikä se omista korvia nähtyään saaliin
* huutavat hullaantuneena "Hyvä Murre!" kun se saa saaliin kiinni
* riekottavat paria likaisia sukkia koiransa kanssa ympäri
mantuja
ja huutavat "Tapa se, tapa se!!"
* käyvät kesäisin vähintään kerran viikossa radalla ja katselevat
ihastuneena, kun koira vetää ovaalia ympäri
* jahtaavat koiraansa pitkin sitä ovaalia samalla kun koira vaan
hyppii ympärillä...
* Ovat oikeasti kissaihmisiä.
* Eivät pidä sadesäästä sen enempää kuin koiransakaan, vaan
makaavat
mieluummin silkkipeiton alla ja nauravat sateessa rämpiville
noutajaihmisille.
* Ovat liikuntaa vieroksuvia, siksi valitsivat vinttikoiran,
joka
hoitaa liikuntansa itse juoksemalla.
* Eivät ymmärrä kouluttamista ja pitävät sitä koiran luonteen
tukahduttamisena.
* Uskottelevat itselleen ja muille, että heidän koirillaan on
oikeasti älyllistä toimintaa, ne eivät vaan näytä sitä.
* Ovat ainoa ihmisryhmä, joka pitää koiran juoksemista
radalla käyttönä.
* Loukkaantuvat verisesti, jos joku sanoo heidän koiriaan
laihoiksi.
* Ovat vahvasti esteetikkoja. Heidän kodissaan tuoksuu suitsuke,
heidän koiransakin tuoksuvat siltä. Harrastavat ehkä orkideoja.
* Pitävät kaikkia muita rotuja fyysisesti viallisina tai ainakin
vajavaisina.
* Hyvin tiukasti laumasidonnaisia muiden
vinttikoiraihmisten kanssa.
Muut pitävät heitä kalahtaneina ja he pitävät muita barbaareina.


Terrieri-ihmiset
* ottavat kannettavan jakkaran mukaan metsään, kun ei ne
terrierit
sieltä kuitenkaan käskystä tule, tulevat sitten kun kaikki
mahdolliset pienriista-alueet on tutkittu
* terrierit ovat kotioloissa missä haluavat, ei ne omistajat
niitä
kuitenkaan uskalla komentaa
* lenkille ei tarvitse remmiä mukaan, koira roikkuu kuitenkin
koko
lenkin omistajan lahkeessa - jollei sitten löydä
mielenkiintoisempaa
lahjetta...
* terrieri-ihmisillä on eteisessä valmis hylly korvatulppia
varten -
tästä voi jakaa jokaiselle kyläilijälle parin - koirat räkyttävät
kuitenkin taukoamatta, eikä niille kuitenkaan edes sanota mitään
* Vieraita koiria -rodusta riippumatta- ojennetaan samalla
spartalaisella tyylillä kuin omia kovakalloja
* Viikon kohokohta on se, kun oma ärrieri tuo kotiin saaliina
tapetun myyrän tai pari. Edes myyrän raatojen siivoaminen
aamuyöllä
olohuoneen matolta ei aiheuta kuvotusta vaan ylpeyden
tunteen, onhan
se vain merkki siitä, että koira toteuttaa alkuperäisiä
vaistojaan.
* Loukkaantuu verisesti kun joku väittää terrierejä räksyttäviksi
kotiterroristeiksi. Yrittää jatkuvasti todistaa kuinka
"meidän koira
ei ainakaan hauku yhtään sen enempää kuin naapurin
tavallinen sesse"
* Omistajansa mielestä terrieri ei ole tyhmä tai tottelematon.
Se
vain miettii tarkkaan kannattaako kaikkia omistajan (älyttömiä)
päähänpistoja noudattaa.
* Terrieri-ihmisen suunnitelmat viikonlopuksi: perjantai-
iltamyöhään
pimeässä metsässä tuntien rämpimistä ja verisen sienen
perässä vetoa.
Takaisin tullaan myös omat vaatteet veressä ja näky on kuin
murhan
jälkeen. Lauantaina yritetään saada koira löytämään ja
seuraamaan
sitä samaista veristä jälkeä. Lopuksi hihkutaan, kun koira
löytää
hirven koiven/pakastetun pupun ja hautaa sen. Jääkaapista löytyy
aina pullo tai pari verta ja sehän on vain ihan normaalia.
* Terrieri-ihmisten koirilla on aina joko murrosikä, uhmaikä,
juoksuaika tulossa, menossa, päällä tai ainakin naapurin
koiralla on
juoksu. Tällä perustellaan koiran riekkumista hihnassa ja
sitä ettei sillä ole korvia.
Oikeastihan terrieri ei ole yhtään sen vaikeampi kouluttaa kuin
mikään muukaan koira.
* Samalla terrieri-ihmiset ovat kuitenkin ylpeitä että heillä on
terrieri, joka pysyy jotenkuten aisoissa, koska se on niin vaikea
kouluttaa.
* Jos joku saa terrierillään hyväksytyn tokotuloksen
alokasluokasta,
sitä pidetään vähintään SM-tasoisena asiana.
* Karkeakarvaisten terriereiden omistajat jaksavat aina ylpeillä
koiran helpolla ja siistillä karvalla, mutta kiroavat
samalla sitä,
että heidän asuntonsa on aina täynnä hiekkaa.
* Heidän koirillaan on kaikki mahdolliset vaistot tallella, ne
osaavat jäljestää ja saalistaa ja etsiä ja mennä luoliin ja mitä
vielä. Johan sen todistaa se, miten sievästi koirat
seisovat näyttelykehässä!
* Terriereillä ei ole jalostuksen aiheuttamia luonne- tai
terveysongelmia. Kaikilla muilla koirilla on.
* Terrieri-ihmisten mielestä on ihan luonnollista, että pennun
korvat pitää liimata. He myös hermostuvat, jos joku kehtaa
kyseenalaistaa moisen asian.
* ei kannata ostaa kalliita ulkoiluvarusteita, kuitenki menee
rikki
* ei kannata ostaa vaaleita ulkoiluvarusteita, kuitenki likaantuu
* kamala tyranni joka karjuu pienelle söpölle koiralle
* aivoton täti joka tykkää että on vain söpöä kun koira rähisee
vastaantulijoille
* kamala tyranni joka ei anna söpön koiransa moikata
vastaantulijaa
vaikka koira sitä ihan selvästi tahtoo
* tykkäävät esitellä koiransa tempputaitoja


Noutajien omistajat
* ovat joko täysin koirista tietämättömiä perheihmisiä tai sitten
metsissä rämpiviä harrastajia
* rakastavat mutaa ja sadetta oli kyse kummasta tyypistä vain
* eivät osaa riidellä. Ovat todennäköisesti todella tyhmiä tai
ainakin yksinkertaisia
* syövät hyvin ja tarjoavat aina kotiruokaa myös koiralle.
Voisin
hyvin kuvitella koirille katettavan ruuan samaan pöytäänkin.
* Pitävät kuolleiden lintujen käsittelystä ja jaksavat
puhua niistä
ja koiristaan ikuisuuden
* eivät tajua miksi muut eivät näe heidän koiriensa
täydellisyyttä
ja pitävät noutajia vain kuolaavina ja hösäävinä
pahanhajuisina löllyköinä.
* heidän koiransa eivät koskaan ole lihavia, niillä on vain isot
luut ja paksu nahka
* Noutajaihmiset eivät koskaan laita koiralleen muuta vermettä
kuin
heijastinvaljaat. Valjaisiin on yhdeksän kertaa kymmenestä
kiinnitetty flexi ilman lukitusnappia ja yhden kerran kymmenestä
sataan solmuun vedetty vanha nahkahihna. Mutta valjaat on ja
pysyy.


Bullterrierin omistajat
* Heidän mielestään munapäinen tihrusilmä on se oikea miltä
koiran
tulee näyttää ja kaikki "tavalliset" rodut näytteävät jontekin
kummallisilta kuikeloilta ja mulkosilmiltä.
* Koiran normaali makuuasento on nk "hyljeasento"
* On normaalia, että koira vetää hepulit juosten korvat
luimussa,
selkä köyryssä, pää alhaalla, häntä koipien välissä, tuhatta ja
sataa päin kaikkea mikä sattuu eteen kuulematta komennuksia
ja tämä
on omistajien mielestä todella hauskaa
* On normaalia, että koira menee joulukuusen & roikkuvien
huonekasvien & kuivumassa olevien pyykkien yms alla "hitaalle"
eli
hiipii transsissa nauttien kutituksesta
* ******* on yleisin komennussana
* Koirahan pitää pyylätä sohvalle, kun se ei raukka jaksa
jalkojaan
nostaa sinne (vaikka juuri äsken leikintuoksinnassa siihen
vaivattomasti
hyppäsikin)
* kaikki mahdollinen krääsää, missä on bulli, on PAKKO ostaa,
vaikkei sillä mitään tekisikään
* Bulli on bulli, se ei ole KOIRA
* Bullismi on uskonto ja elämäntapa, kerran bulli - aina bulli
* Kyllähän jotain vikaa täytyy päässä olla jos tämännäköinen
koira
on ihmisen mielestä kaunis!
* vetävät herneen nenuun, jos joku kehtaa haukkua heidän
mussukoitaan tappajiksi tai jatkeeksi
* pitävät kuitenkin yllä koiransa katu-uskottavuutta
koristelemalla
sen niittipannoin tms.
* ovat itse tatuoituja ja lävistettyjä
* puhuvat yhtä karskia kieltä kuin koiransa
* pitävät muita koiria turhan räkyttäjinä. Muut eivät ole
oikeita koiria.


Setteriväki

Käyttöporukka
* Suurimmalla ylpeydellä lausutaan sana "seisonta".
* Pennulle pitää ihan ensimmäisenä heilutella linnunsiipeä, että
näkee onko sillä taipumuksia.
* "Nurkan takaa" löytyy koirat joilla ei taipumuksia ollut.
* Muistetaan aina mutista näyttelyponeista kun sieltä
näyttelystä on
pakko se H hakea.
* Ja pitäähän se superkarvainen näyttelyponi leikata saksilla
irti
pusikosta jos se sinne joutuu.
* Ei näin energinen rotu sovi lemmikiksi. sehän pomppii
seinille jos
se ei pääse metsästämään.

Näyttöporukka
* Muistaa aina mutista rotujärjestön epäoikeudenmukaisesta
kohtelusta.
* EH:n jälkeen: "Eihän Suomalaiset tuomarit mitään tiedä"
* Tottakai näyttelykoirillakin on samat metsästysvietit kun
käyttöpuolella. Ne ei vain pääse toteuttamaan itseään kun kokeet
on
liian vaativia, ja turkkikin kärsis.
* Kyllä tää inttivalio olis, mutkun tuo käyttökoe on käymättä.
* Energinen? - Tuollahan se sohvalla makaa miehen kanssa
katsomassa
Animal Planetia.

Arktiset pystykorvat ja rekikoirat
* Ovat koko kevään ja varsinkin kesän pahalla tuulella. Syksyn
tullen alkaa vähitellen pieni hymy hiipiä naamalle, ja se
levenee
sitä mukaa kun lähestytään joulukuuta
* Ovat ulkona käytännössä koko sen ajan minkä normaalit
kansalaiset
viettävät sohvalla peiton alla kaakaomuki kädessä
* Eivät luultavasti tunne kylmää
* Omistavat vähintään kolme samanrotuista koiraa
* Naureskelevat omassa salaisessa maailmassaan puudeliensa kanssa
pikapissatuksilla pakkasessa nyrpisteleville hienostelijoille
* Ulvovat
* Ei meikkaa. Koskaan. Ei myöskään värjää hiuksiaan.
* Pukeutuu norjalaisvillapaitaan ja toppahousuihin.
* Alati punaposkinen.
* Haaveilee ikuisesta talvesta. Pitää nollakeliä epäinhimillisenä
helteenä.
* Jos asuu etelässä, lähtee heti mahdollisuuden tultua lappiin
koiriensa kanssa treenaamaan.
* On totaalisen kuuro, mitä tulee koiran jatkuvaan ulvomiseen ja
haukkumiseen.
* Erakko.
* Rakastaa luontoa, kuuluu Suomen luonnonsuojeluliittoon ja osaa
erätaidot.
* On vain onnellinen, mikäli koira vetää hihnassa. Sehän kertoo
hyvistä veto-ominaisuuksista!
* Lenkkeilee noin kuusi tuntia vuorokaudessa.


Spanieli-ihmiset
* Kaikki tuntevat jonkun joka tuntee jonkun. Kaikki
spanielinomistajat ovat siis lähes sukua. Juttua riittää
aina samanhenkisten kesken.
* Oma spanieli on maailman erikoislaatuisin, erityisin, kaunein
ja
suloisin.
* Sillä on myöskin aivan varmasti erinomaiset käyttöominaisuudet,
kerrankin etsi palloa yli 5 minuuttia. Ainakin sillä on
taipumusta,
vaikkei taippareissa pärjättykään. Ainakin sen isä oli saanut
hyvän
tuloksen taippareissa. Tai ainakin isänisä. Tai ainakin joku
suvussa. Ja yhden tiedetään löytäneen Martta-mummu
sienimetsästä,
eikös se lueta melkein eläväksi riistaksi? Että kyllä tää nenää
käyttää ja matalana kulkee. Vaikka onkin näyttelylinjainen, ei
sillä, että nää olis jakaantunut mitenkään.
* Jos sitten oma Spanieli pärjää taippareissa, siitä pitää puhua
joka tapahtumassa ja joka spanieli-ihmiselle tai jollekin joka
tuntee spanieli-ihmisen tai on joskus nähnyt spanielin.
* Esillä täytyy pitää kaikenlaisia harrastamisesta kieliviä
tavaroita; dummyjä, valjaita, jälkiliinoja, variksensiipiä,
kelluvia
dummyjä. Niitä pitää olla ainakin kolme vaikkei koira olekaan
suostunut vielä
tänä(kään) kesänä veteen. Se saa vaan suotta Hot Spotin, että
parempi vaan kun ei uikaan. Meidän entisellä spanielilla
oli se, ja
se oli kamalaa.
* Harrastustavaroita täytyy pitää esillä ja hankkia vaikkei
harrastakaan.
Onhan tämä käyttökoira, ihan linjoista ja kaikki, että sitten
kun
alotetaan treenaus.
* MEJÄ-kokeissa mitataan koiran oikeat vaistot. Niitähän on.
Tänäänkin oli kyllä huono päivä. Kuuma auringonpaiste että veret
haihtuu, oli riistahavaintojakin (se orava mikä hätkähti
kun tehtiin
laukauksensietotesti).
* Spanielitavaroita pitää kerätä. Niitä on oltava.
* Ei riitä että kuuluu yhteen spanieliyhdistykseen. Pitää kuulua
ainakin kolmeen tai neljään. Plus rotua harrastava ja
paikallisjaos.


Kasvattajat ja näyttelykoirien / turkkirotujen omistajat
* Ei me nyt lähdetä puistoon kun just föönattiin
* Ei me nyt kun pestiin ja ulkona on pakkasta ja tää on vielä
märkä
* Ei me voida tulla sinne teidän perässä kun siellä on takiaisia
* Ei me voida kun tällä on just öljyhoito turkissa ja takkuuntuu
niin helposti
* Ei me oikeastaan voitais kun eilen pestiin
* Ei me oikeastaan voitais kun tänään pestiin
* Ei me oikeastaan voitais kun kohta pestään
* En mä voi jättää tätä hoitoon kun ei kukaan osaa hoitaa tätä
turkkia
* En mä voi ottaa tätä mukaan kun on niin huonot mahdollisuudet
hoitaa itse turkkia
* Ei me nyt kyllä vaan millään voida. Ja puku takuttaa, se ei
auta
yhtään mitään.
* nostavat kasvattamansa rodun täysin muiden yläpuolelle.
Eivät pidä
rotuaan edes koirana vaan jumalana
* muista samantyyppisistä roduista ei ole mihinkään
* tuomarit ovat p*skoja, mikäli eivät näe kasvattien kauneutta
* eläinlääkärit ovat p*skoja kun väittävät jotain kasvattia
sairaaksi
* vain kasvattaja tietää miten koiraa tulee hoitaa/ruokkia/
kouluttaa, muut ihmiset eivät tiedä mitään
* toisen kasvattajan koirissa on aina vikaa. Toiselta
kasvattajalta
pennun ottanut on vihollinen
* eivät kestä yhtään poikkipuolista sanaa
* Eivät vie koiraa sadepäivänä lenkille, ettei sen turkki
mene pilalle.
He ovat joko opettaneet koiran pissimään kylppärin
lattiakaivoon tai
sitten antavat sen pissiä sisälle. Jotkut harvat vievät
koiran ulos,
mutta reilusti vaatetettuna ja tossut sekä lakki päässä niin
ettei
koira pääse liikkumaan itse.
* Heillä on useita koiria, yleensä kaikki samaa rotua (omistaja
ei
välttämättä muista aina koiriensa nimiä oikein)
* Koirille ei opeteta muita asioita, koska silloin se ei seiso
yhtä
hyvin näyttelyssä. Esimerkiksi istumisen opettaminen romuttaa
näyttelyuran välittömästi.
* Koirien hoitoa varten on oma huone ja sen seinät on vuorattu
näyttelyruusukkeilla


Laumanvartijoiden omistajat
* Ovat jäyhiä ja lähes mykkiä. Osaavat kyllä karjua p*rkelettä
yllättävän kovaäänisesti
* kukaan ei ymmärrä heitä ja heidän koiriaan
* vain hullu haluaa kotiinsa koiran joka on valtaosan ajasta
täysin
apaattinen, iso, karvainen ja ärjyy vieraille
* eivät voi ymmärtää ihmisiä, jotka ottavat riehakkaan koiran
(=kaikki muut paitsi laumanvartijat)
* muista roduista ei ole mihinkään.
* väittävät että koira on oikein mukava perhekoira, vaikka muut
näkevät vain vaihtoehtoisesti täysin apaattisen tai vieraille
aggressiivisesti ärjyvän pedon
* eivät tajua miksi naapureiden hermot ovat tiukilla. Asuvat aina
alueilla missä heidän mielestään on kohtuuttoman nipottavia
ihmisiä,
joilla ei ole mitään ymmärrystä koirista ja niiden vaistoista.
* muistavat aina kerskailla koiriensa älykkyydellä ja
vaistoilla,
vaikka yhäkin muut näkevät vain apaattisia tai aggressiivisesti
huutavia laumanvartijoita
* puhuvat aidantekotarpeista siinä missä muut ilmoista
* suunnittelevat kuin itsekseen muuttamista keskelle korpea
* tulistuvat aina puhutaan koulutuskäskyjen 100-varmuudesta
* pitävät ihan tavallisena sitä että vieraat soittavat olevansa
NYT
postilaatikon kohdalla tulossa
* pääsevät aina samalle eläinlääkärille "sattumalta"
* tuhahtelevat katsellessaan tokoilevia koirakoita,joissa koira
toimii ajatuksella
* lukevat koiraa huomaamattaan,myös toisten koiria ja kertovat
sen
heille
* enempiä ajattelematta tervehtivät vieraita samalla litanialla.
Tervetulloo. Älä koske sen päähän.


Saksanpaimenkoiran omistajat
* Sakemanninomistajien vasen käsi alkaa tekemään vaistomaista
taaksepäin nykivää liikettä heti, jos siihen laittaa nahkahihnan.
Ketjun kilistely nopeuttaa nykimisliikettä jopa kymmeniin minuutissa.
* Saksanpaimenkoiraporukka koostuu joko möhömahaisista vanhoista
parroista (antavat itsestään kestona hiukan niljakkaan kuvan) tai
luonteeltaan noita roiseja möhömahoja muistuttavista nuorista
kauniista naisista. Keskellä metsääkin porukan voi löytää jo matkan
päästä, jos osaa seurata sätkien sankkaa savua ja tasaisena
murinana kuuluvaa *******en toistelua.
* Käyttösakuporukkaan saa aikaiseksi hyökkäävää piraijalaumaa
muistuttavan reaktion viskaamalla ringin keskelle yhden noviisin
kammottavan geelisakunsa kanssa. Puoli minuuttia, ja geeli
omistajineen on vain kasa järsittyä luuta. Tapahtuman päätteeksi
käyttöihminen nostaa housujaan, sylkäisee olkansa yli,
toteaa ykskantaan "******* tollasia"
ja nykäisee koiraansa hihnasta.


Tosiharrastajat:
* spk on ainoa oikea rotu, käyttöspk on ainoa oikea spk
* suojelu on ainoa oikea laji
* jos joku erehtyy puhumaan treenaavansa tosissaan agilityä tai
käyttävänsä naksutinta hän saa parhaassa tapauksessa vain silmien
pyörittelyä, pahimmillaan räkäistä naurua ja saarnan
* ovat tosikoita, fanaatikkoja ja pelottavia, mutta
pohjimmiltaan
hyviä ihmisiä, joilta voi saada paljon kullanarvoisia vinkkejä,
mikäli ei ole herkkänahkainen


Perheihmiset:
* ovat katsoneet poliisikoira Rexiä liikaa ja luulevat ottavansa
samanlaisen koiran
* eivät ymmärrä miksi pitäisi harrastaa mitään, koirahan on
perheenjäsen ja sitä rakastetaan, kyllä sen pitää riittää
* ovat täysin pihalla kun tulee puhetta rodun jalostuksesta,
käyttötarkoituksista ja sairauksista. Sehän on koira ja se
riittää!
* heidän koiransa ovat joko remmirähjiä tai harvinaisen helppoja
yksilöitä.
* Mikäli heillä on helppo yksilö, he suosittelevat sakemannia
kaikille muillekin
* vaikeat yksilöt vaihtavat kotia äkillisen allergian takia 1-2-
vuotiaina
* - perheet, jotka ottavat energisen ja hassunhauskan
vahtiviettisen
"susikoiran". Koiran kanssa leikitään niin, että se
roikkuu hihassa
tai kädessä, juoksee lapset kiinni ja kaataa heidät
maahan, haukkua
räksyttää jos kilometrin säteellä soi ovikello eikä
varmasti tottele
yhtään käskyä keneltään (voi että miten onkin hassunhauska
susikoira!).
Koiran nimi on jotain tyhjäpäistä, kuten esimerkiksi Burger


Sekarotuisten omistajat
* Pitävät sitä omaa rotusekoituskoiraa maailman parhaana ja
haluavat
sille pentuja (koska rotukoirat ovat niin sairaita)
* Eivät harrasta juuri mitään, koska heille "ei ole annettu
mahdollisuutta"
* Käyvät koirapuistoissa, koska se oma muffe rakastaa sitä niin
paljon
* Ovat ottaneet koiransa ennen kaikkea halvan hinnan takia
* Luopuvat halvasta rakistaan ensimmäisen vastoinkäymisen
tullessa,
saahan noita uusia jopa ilmaiseksi
* Ovat ottaneet sekarotuisen "kokeilukoiraksi". Jos miellyttää,
otetaan oikea rotukoira lisäksi/tilalle
* Teettävät jokaisesta juoksusta pennut ja myyvät ne auton
takakontista `a 500e/kpl.
* Eivät tutkituta koiriensa terveyttä mitenkään, mutta kertovat
niiden olevan täysin terveitä
* Ruokkivat koiransa halvimmalla markettilupalla
* Sekarotuisen omistajista ei ole mitään hyötyä kennelliitolle
tai
koiramaailmalle ylipäätään
* Sekarotuisen omistajat eivät ymmärrä virallisten näyttelyiden
tarkoitusta vaan vaativat koiriaan niihin
* Sekarotuisten koirien omistajien koiratietämys, ennen kaikkea
koiran käyttäytymisen tuntemus on rotukoiraihmisiä huomattavasti
heikompi
* Sekarotuisen omistaja ei voi olla kokenut koiraihminen" "

* * * * * * * * * * * * *



Joku on nähnyt asiat melko oikeassa valossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu