Nyt kun semi-finaalit jo häämöttää, kannattaa tehdä pieni yhteenveto keskustelussa esiintyneistä hurjista huhuista:
1.Oltermanni. Eilen tai toissapäivänä joku kirjoitti tänne keskusteluun, että Tradeka ja Euromarket ovat kiinnostuneita myymälästä. Mitään sen tarkempaa ei kuitenkaan tullut esille.
2.S-Market ja Pietari. Todettiin, että puoluekanta ratkaisee ostokäyttäytymisen. Eikö kuitenkin suurin osa lieksalaisista ole demareita?
3.Tokmanni. Ei ole juurikaan mainittu keskustelussa, viitannee siihen että lieksalaiset ovat tyytyväisiä tämän kaupan valikoimiin.
4.Lidl. Joku esitti huhun siitä, että uuden myymälän työntekijöitä ei ole vielä valittu. Tässä olisi nyt monelle nohevalle lieksalaiselle mahdollisuus työnhakuun.
Oma arvio tilanteesta on se, että ainakin Oltermannin asema on erittäin vahva, koska Alko sijaitsee samassa rakennuksessa. Kaikilla paikkakunnilla tällaiset myymälät ovat saaneet etulyöntiaseman. Mikäpä onkaan sen kätevämpää kuin käydä samalta parkkipaikalta käsin sekä viinakaupassa että ruokaostoksilla ;-)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos suunnitelmat tornitalon kokoisesta vanhusten palvelutalosta kaarisillan kupeeseen toteutuvat, voi käydä niin että torikin siirretään Rantalan puolelle. Tässä tapauksessa kauppapelin ylivoimainen voittaja olisi Rantalan K-Market. Eläkeläisten ostovoima on paikkakunnan suurin.
Tori on ja pysyy keskustassa!
Siina on kaksi niin julumannäköstä rakennusta että pois ne pitäs siirttee.Polliisilaitos ja vesitorni muan tasalle. Virastoille uudet kiinteistöt löytyvät kyllä keskustan muista rakennuksista.Putkatkin on helppo rakentaa johonkin toiseen rakennukseen.
Vesitorni onkin vähän kinkkisempi juttu,mutta eiköhän siihen löyvy paikkakunnalta innovaatiota.
>Mikäpä onkaan sen kätevämpää kuin käydä samalta parkkipaikalta käsin sekä viinakaupassa että ruokaostoksilla
Tuskin monetkaan lieksalaiset tekee ostopäätöksiä viinakaupan takia. koko väestöstä enintään joka kymmenes on alkoholisti.
1. Seuraavassa Lieksan Lehdestä 2.9 julkaistusta jutusta "Oltermannista Euromarket tai Valintatalo?"
Kauppiaalla on sopimus spar-ketjun kanssa vuoden 2008 loppuun jonka jälkeen tilannetta katsotaan. Kauppakiinteistö on kokoluokaltaan Euromarket tai iso Valintatalo. Kauppias korostaa että mitään päätöksiä ei ole tehty.
4. Lidliin haetaan työntekijöitä mol.fi-osoitteessa ja haku päättyy 10.9.2006
Todettiin, että puoluekanta ratkaisee ostokäyttäytymisen. Eikö kuitenkin suurin osa lieksalaisista ole demareita?
Tämän lisäksi ratkaisee se missä urheiluseurassa olet/lapsesi ovat...
Hurtat Sokkarille, Hiihtoseuran väki Pietarille... jne
>Hurtat Sokkarille, Hiihtoseuran väki Pietarille
Juurikin näin, tässä kaupungissa on vielä wanha luokkajako voimissaan ja jokainen paikkansa ties ;-)