Jos maharauhasten haponeritys estetään, niin eikö se estä B-12-vitamminin imeytymistekijän erittymisenkin? Mahan happamuus vähenee, sillä voi olla myös muita haittavaikutuksia...?
happosalpaajista
B-vitamiinin puutetta?
1493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nykyhetken käsitys mahahapon muodostuksesta on se, minkä mainitset. Parantaja Nestor Blomkvist päätyi jo kymmeniä vuosia sitten omien tutkimustensa ja kokemustensa kautta tulokseen, että suolahappo muodostuu maksassa käytöstä poistetusta verestä luonnon taloudellisuusperiaatteen mukaan, ei mahan rauhasissa. Omien kokemusteni kautta voin vahvistaa tämän käsityksen. Ja lisäksi; liikahappoisuus oli Blomkvistin kokemusten mukaan niin harvinaista, että sitä esiintyy tuskin koskaan. Tämänkin käsityksen takana olen. Kaikkinaiset elintarvikkeiden lisäaineet ja tehotuotetun ruoan kehno laatu vaativat enemmän happoja kuin ennen, mutta nykyään happoja ihmisillä on käytössään vähemmän kuin ennen ja kuitenkin kovemman sulatuksen jälkeen tuloksena saadaan ruoasta vähemmän hyötyä kuin ennen, jolloin kaiken ruoan saattoi sanoa olevan luomulaatuista. Nykyiset puheet liikahappoisuudesta eivät ole oikeita vaan vääriä johtopäätöksiä ja oikeasti kyse on lähes aina happojen/ sulatusaineitten tasapainottomuudesta tai puutteesta. Salpaamalla suolahapon tuotantoa kyetään torjumaan osa päällimmäisistä oireista, mutta sillä ei poisteta varsinaista vaivojen syytä, joka jatkuu. Suolahapon tuotantoa voi vähentää melkein kaikella, mikä haittaa maksan toimintaa. Silloin vaikeutetaan ruoansulatusta ja saadaan kovasti paljon aineksia muiden sairauksien syntyyn, joihin sairauksiin tietysti on olemassa laajan lääketeollisuuden arvokkaita täsmälääkkeitä tai mekaanisia toimenpiteitä. Tämän välittömät kustannukset ovat luokkaa 100 miljoonaa euroa vuosittain ja lisäksi seurannaissairaudet lääkkeineen. Nykyään synnytetään paljon aiheita tulevaisuuden oppikirjojen varoittaviin esimerkkeihin. Vaikka vatsan sisällön happamuutta mitataan ja pyritään sillä perusteltuun diagnoosiin, se ei riitä, jos eri happojen osuutta ei eritellä. Kaikki hapothan alentavat pH:ta. Se on kuin laskisi rahoja, ottamatta huomioon valuutan laatua. Tasapainotus on vähintään yhtä tärkeä kuin määrä. Happamuuden pH mittaa pelkästään happamuuden määrää.
Jos ruoka sulatetaan kunnolla, luomu- tai bd-laatuisesta ruoasta saa yleensä riittävästi tarvitsemaansa. Jos joku kohtuullisen iän saavuttanut ja pidempään happosalpaajia nauttinut voi todeta, että hänellä ei ole mitään esim. seuraavista: ilmavaivoja, ripulia, ummetusta, verenpainetta, päänsärkyä, sappivaivoja, suonikohjuja, astmaa, reumaa, ihottumaa, kolesteroliongelmia, sepelvaltimotautia, sokeritautia, munuaisongelmia, anemiaa jne., voi nyt ilmoittautua ja sanoa, että tässä esittämäni ei hänen kohdallaan pidä paikkaansa.
Ennen salpaajien suuhun pistämistä kannattaa selvittää itselleen betaiinihydrokloridin ja/tai pepsiinin tarve. Se selviää sulatusoireista ja/tai suun maistamisella.