Milloin olette lähteneet ulos tuulettumaan ensimmäisen kerran lapsen syntymän jälkeen esim. isän jäädessä lapsen kanssa kotiin? Toivoisin asiallisia vastauksia ihan "tavis- mutseilta" (ei mitään moraalisaarnoja)
Milloin tuulettumaan?
tavisteri
413832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
muistaakseni se oli suunnilleen lapsen ollessa 6viikkoinen... lypsin maitoa valmiiksi pulloihin ja lisäks ostin korviketta niin että imettämisen voi jättää väliin eikä pari siideriä haitannu. Lapsi on ihan normaali ;-)
isommista lapsistani,mutta viimeisimmän kohdalla nyt kohta 4v olin jo niin "vanha" äiti ettei edes haluttanut hetimmiten mihinkään.
Meni varmaan melkein vuosi ennenkuin tuonne baaripuolelle kallistui menohalut.Shoppailemassa ja jumpassa ja lenkillä ja sensellaisessa tuuletuksessa kyllä kävin aiemmin,mutta tuollaiset missä oli vaarana lisäväsy ja paha olo jätin myöhemmäksi iham mieluusti.:)
Menin yökerhoon ystäväni kanssa, kun lapsi oli 4kk. Tulin takaisin neljän aikaan aamulla, ja kuudelta piti nousta ylös syöttämään vauvaa. Isä ei viittinyt nousta! No, onneksi en ollut juonut paljoa...
Eihän sitä toinen voi sanoa! Mä en tarvinnut kyllä koskaan mitään tuulettumispäiviä, mä tykkäsin olla perheeni kanssa kotona.
Kun tuuletuttiin, mentiin koko perhe aina yhdessä. Ei mulla ollut tarvetta sen erityisemmin yksinäni tuulettua.
alkuperäinen kysellytkään milloin HÄNEN muiden mielestä pitäisi/saisi lähteä baanalle. Vaan galluppasi käsittääkseni muiden valintoja? Voi toki olla, että haki tukea epävarmuudelleenkin..
No, anyway. Olen samaa mieltä kanssasi, että sitten kun itsestä tuntuu! Edellyttäen, että lapsi ei siitä joudu kärsimään (huono hoitaja tai muuta epätavallista).
Itse olen niin paljon bilettänyt ennen lapsia (esikoinen syntyi kun olin 25v), ettei menojalka oli vipattanut lainkaan. En ole siis kokenut intohimoa tai tarvetta baareihin. Tuulettumassa kyllä käyn, mutta lenkkipolulla tai ystävän kanssa syömässä/kahvilla koen saavani paremmat kiksit ja energian lataukset kuin savuisessa baarissa! ;)
kun vauva (2kk) vietti kotona iskän kanssa poikien iltaa ;)
katsastamaan pitkästä aikaa yöelämää 10 kk päästä synnytyksestä.
milloin voisi mennä. Jokainen tehköön sen silloin kun se siltä tuntuu. Jos isä kerran hoitaa oman lapsensa niin eihän siinä sitten muuta kuin menoksi.
Tosiaan älä kuuntele niitä jotka alkavat moralisoida se on vain epävarmojen äitien panettelua jotta tuntisivat olonsa joskus hyväksi.
Minä menin 3 viikon päästä synnytyksestä bilettää.
Ja minä TIEDÄN olevani maailman PARAS äiti lapselleni.
PS. Ja lapseni on kehittynyt normaalisti jopa ikäisiään hiukan edellä. Lapseni on aivan ihastuttava persoona!
A) Kysyikö joku jostain SÄÄNNÖISTÄ? Tämä oli kysely..
B) Miksi käsket olla kuuntelematta kaikkia mielipiteitä vaikka mitään moralisointia ei edes ole tässä keskustelussa ollut ennen omaa kirjoitustasi? Mielestäni enemmän epävarmaa on se, että pitää voimakkaasti puolustella omaa valintaansa nimittelemällä ja diagnosoimalla toisin tekeviä ("epävarmat äidit"..Hmm..) JA ylikehuen omaa omaa lastaan.
osoittaa ketään "huonommaksi". Kuten sanoin jo jokainen itse tietää parhaiten kuinka pian voi lähteä tuulettumaan. Kaikki on ihan kiinni siitä minkälainen persoona tuo vauva on syntymästään lähtien,(helppo, itkuinen, paljon valvova, säännöllisen vuorokausirytmin omaaminen, aina tyytyväinen jne, jne)
Ja se miksi juuri tuohon moralisointiin otin niinkin jyrkästi kantaa on juuri se että tällä palstalla on paljon äitejä jotka juuri kirjoittavat moralisoimalla ja syyllistämällä toisia äitejä jotka ovat epävarmoja siitä mitä uskaltavat tehdä.
Anteeksi nyt jos loukkasin tunteitasi.....
Miksi kuvittelit minun loukkaantuneen?
"Kaikki on ihan kiinni siitä minkälainen persoona tuo vauva on syntymästään lähtien,(helppo, itkuinen, paljon valvova, säännöllisen vuorokausirytmin omaaminen, aina tyytyväinen jne, jne)"
Mielestäni KAIKKI ei ole kiinni tästä asiasta. Mielestäni iso osuus on myös sillä mitä äiti kokee tarvitsevansa ja miten äiti rentoutuu ja tuulettuu. Kaikki eivät tarvitse tai halua baarirundia tuulettuakseen ja toiset rentoutuvat paremmin lenkkipolulla, kahvilassa tai vaikka puutarhassa. Ja ihan yhtä arvokkaita olemme silti ihmsinä.
Edelleen olen sitä mieltä, että epävarmempaa käytöstä osoittaa ennemmin se, että nimittelee ja diagnosoi toisia ennen kuin kukaan on mitään "moralisointia" edes esittänyt. Pitää puolustella omaa tapaansa ennen kuin kukaan on mitään eriävää sanonutkaan.. Miksi?
Ja mikä sitten on moralisointia? Moni kokee moralisointina jo sen, että toinen vain ilmaisee mielipiteensä.
siitä milloin, ei minne tai miten. Lisäksi pyysi myös ettei moralisointia.
Mielestäni vastasin erittäin asiallisesti ja sen mitä olen mieltä moraslisointiin lähtevistä äideistä.
Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla sanomassa miten äiti voi tuulettua tai miten niin kauan kuin lapsen tarpeet on tyydytetty ja mikä parasta lapsen oma isä kykenee hoitamaan lastaan ja äiti voi luottaa isän hoitoon.
Se että äiti käy baarissa joskus tai lenkillä ei tee toista paremmaksi kuin se miten hoitaa äitiytensä muuten. Sitä alkuperäiselle yritin selittää.
Moralisointia on se heti kun vastaa kysymykseen milloin siten ettei tapa tuulettua ole hyvä.
Oli miten oli minulla ei ole tarvetta spekuloida asiaa enempää.......
Miksi keskustelun pitäisi pitäytyä tiukasti siinä mihin joku sen rajaa? Eihän oikeassakaan elämässä pitäydytä pilkulleen siinä aiheessa mistä keskustelu on alkanut vaan se saa uusia ulottuvuuksia. Hyvä niin!
Hyvä jos olet mielestäsi erittäin asiallinen. :)
Mielestäni sinä moralisoit kun nimittelit toisia epävarmoiksi. Ja kun aiheessa haluat pitäytyä niin outoa, että sen verran kuitenkin poikkesit tuosta "milloin" -aiheesta, että näin tarpeelliseksi diagnosoida tietyn äiti-ryhmän.
Mutta ei kun tuulettavaa syksyn jatkoa sinnekin! :o)
baariin ekan saatuani, kun olin 20v yh ja vauva 5kk. Sen jälkeen meni varmaan vuosi kotona... Muutaman kerran (n.10-15) olen näiden 7 vuoden aikana käynyt. Tokan jälkeen menin, kun vauva olin 27v ja vauva 10kk. Ja pari kertaa olen käynyt. Nyt 1v 4kk. Edessä varmasti parin vuoden kotona olo, koska käyn vain yhden määrätyn artistin keikoilla, enkä muuten jaksa baarielämää. Olen kuitenkin ihan rento tavisäiti :)
kun vauva olin 27v ;)
"tuulettumisella" baariin menoa?
Jos tarkoitit, niin ei ole vielä tarvinnut lähteä. Esikoinen on 18v.
lähdin ensimmäisen ollessa 2 kuukauden ikäinen ensimmäisenkerran kavereidenkaa baariin ja isukki jäi lapsenkanssa kotiin,toisenlapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen lähdin ekankerran baariin ja silloin ukko kanssa poikienkanssa.. no tän kolmanne kohdalla oli kanssa tuon 2 vkuukauden ikäinen ja sitten olin kavereidenkaa tuulettumassa.. kyllä se kummasti piristää kun lähtee ilman lapsia ulos ja saa ihan vaan aikuista seuraa ei se tee kenestäkään huonoa äitiä kunhan ei vaan jokaviikonloppu baareissa juoksentele!
Lapsesi käy varmaan sitten sinunkin edestäsi kun kerta ikääkin jo on ;D
Voi juopotella kotonakin, vaikka kuistilla ja partsilla, hyvä ihminen! Jotkut vaan haluu mennä, eikä sitä tarvi kehua ettei "tarvi" mennä!!!
Yrität saada kuulostamaan sen kauheelta, pahalta huonolta asialta...!
Ei se mitään, istuskele sinä hiekkalaatikolla ja leivo 18 vuotiaan lapsesi kanssa hiekkalinnoja!
En sanonut, etten olisi käynyt missään ilman lapsia. Olenhan toki, viiden lapsen kanssa joskus kaipaakin omaa rauhaa. ;o)
Kaljakippoloita sen sijaan en ole kaivannut.
Ei ole vielä ainakaan innostunut, häntä kiinnostaa enempikin moottoriurheilu.
Eikös tuo ap kysellyt meidän muiden tapoja? Siihen vain vastasin kun kysyttiin.
Enhän ole "kieltänyt" muita menemästä, miten se käytännössä edes olisi mahdollista??
Enpä usko, että aikuinen lapseni enää hiekkalinnoja rakentelisi. Ehkä sitten myöhemmin jos saa omia lapsia. Alta kouluikäinen nuorimmaiseni kyllä tekee vielä hiekkalinnoja.
äidistä huonoa jos hakee piristeensä muualta kuin baarista!
lieni nyt (huono-omatuntoisen) kuulijan korvissa? ;)
Mielestäni se ei kuulostanut YHTÄÄN kauhealta! Jos näin tulkitsit, niin mieti miksi.
Miksi olet noin täynnä vihaa? Mene teki sinäkin ulos, että saat vähän happeaangstiisi! ;)
P.s. Minunkaan ei TARVI ryypätä yhtään missään, eikä edes haluta. Enkä aio sitä anteeksi pyydellä vaikka joku ei valinnastani pidäkään.
Mulla oli niin järkky raskausaika, täynnä hermopainetta (ei suinkaan lapsesta) vaan biologinen isä onnistui psyykkaamaan kunnolla, ja myös paljon muuta.
Eka kerran kävin ihan yksin yhdellä bissellä lähipubissa lapsen ollessa todella hyvissä käsissä n. 1kk ikäisenä. Mulla on onneks niin hyvä tukiverkko et pääsen kyllä tuulettuu usein, aina kun on sille todella tarvetta. Ja hei, ollaanhan me naisiakin, ei pelkästään äitejä!!!! Ja jos nyt joku ymmärsi väärin niin kerronpa vielä et rakastan omaa lastani ja aikuisten hauskanpito ei häiriinnytä lasta eikä normi arkea. Eli eikun bilevaatteet kasaan ja baanalle!!!
En ymmärrä tätä tarvetta tuulettaa-ilmaisua!
Usein lukee kirjoituksia, että 4-6 viikkoisen vauvan äidillä on TARVE lähteä baariin!
En käsitä sitä miten jonkun juuri äidiksi tulleen päässä voi edes liikkua ajatus baariin lähdöstä, kun vauva on noin pieni. Jotkut ovat olleet baarissa aikaisemminkin!
Miksi aina pitää lähteä juomaan? Eikö vapaata vauvasta voisi ottaa vaikka päivittäin pikkujaksoissa?
Kaupassa käynti, kävelylenkki, pihatyöt, joku muu harrastus vaikka silloin, kun vauva nukkuu ja on toisen (isän) hoidossa.
Tuulettumaan, esim. pikku kävelylenkille voi mielestäni lähteä heti kun siltä tuntuu, mutta pitemmille (tuntien ajaksi) tuulettumisille ei mielestäni TARVITSE lähteä!
Miksi nykyaikana äitien pitää saada olla ja mennä, harrastaa ja tuulettua niinkuin itse haluaa? Miksi äiti ei voisi pysyä kotona? Kyllä sille tuulettumisellekin aikansa tulee, kun lapsi on kasvanut isommaksi!
Ymmärrän toki sen jos äiti ei ole saanut viikkoihin nukutuksi ja voi huonosti ja laihtuu liikaa ja on väsynyt ym., että silloin tarvitsee päästä "tuulettumaan", mutta en usko, että baarireissu auttaa väsymykseen!
En kirjoittanut näin loukatakseni ketään tai arvostellakseni ketään. Kirjoitin näin siksi koska en ymmärrä sitä miksi äitien tuulettumisen tarve on niin voimakas!
ajattelen minäkin. En tuomitse kenenkään valintoja, ihmettelen vain. Tuntuu kummalliselta miten vasta synnyttänyt äiti jaksaa edes ajatella baariin lähtöä. Eihän se lapsi siitä pilalle mene ja hyväksi on jos äiti baari-illan jälkeen on jotenkin jaksavaisempi, mutta käsittääkseni luonnon lakien mukaan äidin pitäisi hormoni huuruissaan olla erityisen herkkä vauvan tarpeille (lähinnä siis huomata vain vauva ja vain vauva). Ehkä tähänkin on vaikuttanut nykyiset hyvät elinolot. Joskus aiemmin vauva olisi kuollut ilman äitiään. Evoluutio on siis vastaus tähänkin kysymykseen.
kaikkea..
Nyt kyllä sohaisit pahasti kusiaispesään ja kimppuusi kohta hyökkäävät kusiaiset ovat sieltä kiukkuisemmasta päästä! ;)
Tulet olemaan ainakin epävarma, superäiti ja moralisoija.
Mutta samaa mieltä olen kanssasi, prikulleen. Minun pääkoppani tuulettuu edelleen parhaiten päivittäisellä kävelylenkillä yksiksein (ilman rattaita, koiraa tai edes sauvoja) ja raittiissa ilmassa. En rentoudu kovassa metelissä, tupakan savussa tai viinahöyryssä.
Mutta jos joku rentoutuu niin HYVÄ NIIN! Eipä se lapsikaan siitä luultavasti kärsi. Itse en vain olisi voinut kuvitellakaan tarvitsevani monen tunnin eroa vauvastani. Nyt kun lapset ovat isompia, unelmieni päivään kuuluisi esim. illallinen miehen kanssa, saunomista yksin tai kahden, kahvit ystävän kanssa, lenkkeily, lukemista..
moneen junaan!Yksinhuoltajilta ymmärrän hyvin sen että on "tarve" päästä tuulettumaan ja juuri sinne baariin.Saa luvan kanssa liehitellä vastakkaista sukupuolta ja puhua aikuisten juttuja.Kirjastossa ja lenkkipolulla tapaa varmasti fiksumpia ihmisiä, mutta silloin ei ole niin sallittua käyttäytyä flirtisti.Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja yksinäinen äiti/isä tuntee itsensä väistämättä suojattomammaksi kuin muut.Toki voi olla yksinäinen parisuhteessakin...Tai vain menohaluinen tai kavereitten suostuteltavissa tai....Meitä kun on oikeasti niiiiiiiin moneen junaan!
mielestäni pahempia lapsen hylkääjiä ovat äidit, jotka haluavat mennä töihin jo lapsen ollessa alle vuoden tai vaikka vähän ylikin. Siis jotkut äidit haluavat sitä vaikkei ole pakko, kun eivät kestä/jaksa olla kotona. Ja ei kun lapsi yhteiskunnan kasvatettavaksi... Ehkä työtä enemmän arvostavien kannattaisi olla tekemättä lapsia. Ja sama ruljanssi jatkuu kun lapset ovat isompia, murrosikään asti. Ei ole aikaa lapselle kun aika menee työhön! Hävetkää!
Niin että pieni juttu on yks baarireissu, kaikki kunnia kuitenkin lapsiaan hoitaa haluaville.
Tuulettaa.. Aivan sama se on millä nimellä sitä sanoo, mut nyt on jo pakko kysyä, et MIKSI ÄITIEN uloslähteminen lue baariinmeno, on niin kamalan vaikeaa hyväksyä, mutta jos ISÄ MENEEE,joka on aivan yhtälailla lapsen vanhempi, se onkin sitten aivan hyväksyttävää?
Me äidit ollaan edelleen niitä samoja ihmisiä joita olimme ennen lapsen saamista, ja mun mielestä on hienoa että olemme ihmisiä myös sen jälkeen.
Äiti neljällä lapsella.
mutta käyttäytymistään voisi muuttaa kun on vauva/lapsi! Samana ihmisenä sitä kyllä varmaankin pysyy, mutta ajatusmaailma pitäisi muuttua MINÄ-ajattelusta VAUVA -ajatteluun.
On toki sallittua ajatella välillä MINÄ, mutta ei vauvan kustannuksella!
En ymmärrä sitä, miksi jo vasta 4-6 viikkoisen
(ja jopa pienemmänkin) vauvan äiti voi olla niin tympääntynyt/ väsynyt kotona oloon/ väsynyt vauvaan tms., että tarvitsee tuulettumista baarissa!
En ole sitä mieltä, että äidin tarvitsisi olla vauvassa KOKO AIKAA kiinni. Pikku breikkejä vauvan hoitoon voi ottaa niin monella eri tavalla!
Harva vauva nukkuu koko sen ajan kun äiti on tuulettumassa. Eikö nykyajan äidit ymmärrä sitä, että äidin olisi hyvä olla saatavilla silloin kun lapsi tarvitsee? Jos sitä on rilluttelemassa/ ostoksilla/ punttisalilla usein ja pitkiä aikoja, pois vauvan luota, niin onko se hyväksi vauvalle?
Kokoajan kuulee/lukee, että äidin tarvii saada sitä ja tätä ja silloin kun äiti haluaa ja niin usein kun haluaa, mutta harvoin tulee vastaan sellaista äitiä joka miettii sitä mitä vauva kaipaa ja tarvitsee!
Isä on harvemmin vauvan ensisijainen hoitaja ja silloin se, että isä menee baariin ei ole vauvan näkökulmasta katsottuna sama asia kuin jos äiti lähtee baariin!
oon 21v äiti,ja lapsi oli 3kk kun olin ekan kerran baarissa.
sen jälkeen kerran parissa kuussa ollaan käyty baarissa...
nyt tosin ei kiinnosta käydä edes sitä,
kun nään samaa ikäluokkaa olevia tuttuja äitejä ryyppäävän joka viikonloppu, ja miehestä erottu ja irtosuhteet käynnissä...
Pistää vaan miettimään,
miksi se lapsi on tehty, ja tulee paha olo ajatella mihin ollaan menossa...
joten koitan vähentää vielä.
ensi kerran kun esikoinen oli 1v4kk ja se oli samalla ensimmäinen kerta lapselle yökylässä, koska halusimme mieheni kanssa lähteä yhdessä tuulettumaan. Sen jälkeen ei olla baarissa oltukaan, kun toinen lapsi ilmoitti tulostaan.
Lapseni ei ollut kovin vanha, kun ensimmäisen kerran lähdin kävelylle, leffaan tai kaverin kanssa kahville. Lapsi oli isänsä kanssa ja hyvin pärjäsivät (mikseivät olisi, kun alussa tuntui että poika nukkui kellon ympäri välillä heräten syömään tai vaippoja vaihtelemaan).
Baariin vasta menin ensimmäisen kerran nyt tuossa kesällä.
Ja tottakai pitää järjestää omaa aikaa, niin äidille kuin isälle(vaikka isä onkin yleensä töissä) sekä yhteistä aikaa heille. Meillä on nyt suunnitelmissa yhteinen reissu hotelliin illaksi tuossa jossain vaiheessa :)
Kai sitä nyt jokainen osaa itse päättää koska on sopiva aika tuulettumiselle. Toiset "tuulettuu" baarissa toiset kahvilla jotkut kävelyllä jonkun ei tarvitse poistua kotoa lainkaan vaan nauttii esim.hyvästä kirjasta tai päivänokosista.
Eikös se ole jokaisen oma asia, ja päätös mitä haluaa tehdä? Pääasiahan on että äiti osaa jollain lailla rentoutua.
Ei ne lapset rikki mene vaikka äiti ei olisikaan koko lapsuusaikaa 24/7 vieressä. Isät, mummot, mammat, vaarit, kummit ym. voivat vallan hyvin hoitaa vauvaa/lasta jos vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa.
Enkä nyt tarkoita sitä että siellä ravintolassa tai muuallakaan täytyy joka viikko juosta, kyllä se on aika harva pienen lapsen äiti joka sitä haluaa. Mutta mielestäni on kuitenkin parempi että äiti "juoksee" sitten itsekseen kun lapsi on hoidossa jossakin kun että sitten vaihtoehtoisesti istutaan tunkkaisessa kahvilassa lapsen kera päivittäin. Niitäkin näkee nimittäin.
Aloittajaa varmasti huvittaa tämä kinastelu siitä pitääkö äidin saada mennä, ja mihin, täällä sitä osataan ottaa yksinkertaisesta kysymyksestäkin herneet nenään. Luulenpa että kysyjä on jo "tuulettumisensa" tuulettunut, vai miten on? ;-)
Joko on pullahtanut nenästä pois? ;)
Aika kiihkoista tekstiä.
itse lähdin tuulettumaan eli siis baariin hyvän ystäväni kanssa jo kun vauvamme oli vasta 2 vk (ja nyt hän on 3 vk)! Vauva oli kotona isänsä hyvässä hoidossa. Meillä muutenkin vauvaa hoidetaan ihan tasapuolisesti molemmat yhtälailla ja osan ruokailuista isä hoitaa pullosta, vaikka pääasiassa imetänkin eli sikäli ei ollut poissaollessani mitään uutta isälle, eikä vauvalle. Hyvin meni kaikin puolin ja seuraavana päivänä oli taas mukavaa olla vauvan kanssa. Eipä siellä baarissa nyt niin kummaista ollut, mutta ehkä se oli tärkeää itselle osoittaa, että voin halutessani olla poissakin ja olemme vauvanhoidossa tasa-arvoisia kuten tarkoituskin oli. Olihan tuore isukkikin edellisenä viikonloppuna varpajaisia juhlistamassa baarissa.
Pumppasin siis vain maidot pois tuon illan ja yön aikana ja vauva sai sen aikaa korviketta. Tietty pelkäsin, että nukahdan heti tai tulee kova ikävä vaavia. Tietty univajetta on tässä alussa, mutta itselle oli ehkä kuitenkin nukkumistakin piristävämpää henkisesti tuo, että tosiaan pääsi kodin ulkopuolelle (noin varhainkin jo). Kyllä varmasti kaikilla vauva ja isä pärjäävät. Itsestä vain on kiinni pystyykö irrottautumaan vaavista noin pian. Itselle oli hyvä juttu, kun oli kuitenkin vauva- ja synnytysajatuksissa ollut kiinni noin 24h sen pari viikkoa.
Hyvin toimi meillä ja hyvä mieli jäi kaikille.
Me äidit varmasti jaksetaan paremmin, kun "huvitellaan" välillä ja ollaan ihan vain itseämme varten. Vaikka kaikki eivät noin aikaisin raaskisikaan lähteä oman kullannupun luota, niin toivottavasti en saa kovasti niitä "moralisointeja" tästä valinnastani.
Mukavaa ja rentoakin päivää kaikille äideille
- toivottavasti kaikilla on isät mukana vauvanhodossa- kahden se on helpompaa
on yritetty sanoa että ei mitään väliä miten ja milloin lähtee tuulettuu kun pääasia on että kaikki voivat perheessä HYVIN!!!!!!!
huvitti tuo "..osan ruokailuista isä hoitaa pullosta, vaikka pääasiassa imetänkin eli sikäli ei ollut poissaollessani mitään uutta isälle, eikä vauvalle." Jos esikoisenne siis oli 2 viikkoinen, niin eikös kaikki ole vielä siinä vaiheessa uutta ja ihmeellistä? :o