Proteiini +

sain terkkarilta neuvolakäynnillä muutamia pissaliuska testejä, että saan tsekattua valkuaisen silloin tällöin. Kerran ollut neuvolakäynnillä yhdellä plussalla ja siksi tämä sauranta.

Nyt rv28 1 ja illalla tein liuskatestin näytti vahvaa . Ajattelin, josko valkovuoto vaikuttaa asiaan ja tein myöhemmin uuden testin, tehden alapesut kunnolla sekä otin näytteen keskivirtsasta. Silti haalea .

Onko vakavaa? Turvotusta ei ole, paino ei ole noussut huomattavasti, verenpainetta en tiedä, kun kotosalla ei mittaria ole. Päänsärkyä ei ole (ainakaan ennen tätä, kun nyt oikein asiaa rupesin pohtimaan). Voiko mikään muu vaikuttaa tuohon plussaan?

Huomenna soitan neuvolaan ja pyydän päästä mittauttamaan verenpaineen.
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Enpä tiedä, mikä on sitä vakavaa ja mikä ei. Tänään olin itse neuvolassa ja oli ihan lääkärikin. Vasta kotiin tultuani huomasin, että äitiyskorttiin oli merkattu u-prot -kohtaan . Siis yksi plussa. Eikä kukaan sanonut yhtään mitään. Enemmän on riehuttu verenpaineesta ja pienestä turvotuksesta ja minä kun olen kuvitellut, että valkuaisen ilmaantuminen olisi se huolestuttavin asia.

Että otapa näistä nyt sitten tolkku.

Äänestä
  • juurikaan merkitystä jos protskut yhdellä plussalla. Lisääppä veden juontia niin seukki kerralla on jo normaali.

    Äänestä

  • pinkki kirjoitti:

    juurikaan merkitystä jos protskut yhdellä plussalla. Lisääppä veden juontia niin seukki kerralla on jo normaali.

    kirjotin mulla on mutta ei puututtu äippäpolilla asiaan..punasolut virtsassa ilmeisesti vaarallisempaa tjn..=( nyt mittailen kotona verenpainetta, ja ystävälläni jolla oli raskausmyrkytys ei esim.noussut verenpaine,pientä turvotusta oli ja päänsärkyä..onneksi hänet otettiin syyniin, ja liuskoilla selvisi sitten mikä homman nimi, ja polille..ite´lleni en oo saanu koko liuskoja enkä muutenkaan oo seuranassa,ja kummiski ovat ja vkoja nyt 19 1..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elikkä kirjoitti:

sain terkkarilta neuvolakäynnillä muutamia pissaliuska testejä, että saan tsekattua valkuaisen silloin tällöin. Kerran ollut neuvolakäynnillä yhdellä plussalla ja siksi tämä sauranta.

Nyt rv28 1 ja illalla tein liuskatestin näytti vahvaa . Ajattelin, josko valkovuoto vaikuttaa asiaan ja tein myöhemmin uuden testin, tehden alapesut kunnolla sekä otin näytteen keskivirtsasta. Silti haalea .

Onko vakavaa? Turvotusta ei ole, paino ei ole noussut huomattavasti, verenpainetta en tiedä, kun kotosalla ei mittaria ole. Päänsärkyä ei ole (ainakaan ennen tätä, kun nyt oikein asiaa rupesin pohtimaan). Voiko mikään muu vaikuttaa tuohon plussaan?

Huomenna soitan neuvolaan ja pyydän päästä mittauttamaan verenpaineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu