Tourette?

Hei,
Meillä on diagnosoitu Tourette pojallamme kun hän aloitti ykkös luokan. Tosin oireita oli jo 2-vuotiaasta alkaen vaihdellen voimakkuuksiltaan jatkuvasti. Ihan pienenäkin jo tutkittiin, mutta noin pieni harvoin sitä diagnoosia vielä saa, sillä monet tic-oireet kun ovat katoavaisia.
Ykkösellä meillä oireita olikin sitten jo sen verran paljon, että diagnoosi tuli. Lähinnä noita lihasperäisiä nykinöitä; pään heittelyä sekä pakkoajatuksia ja yninöitä.
Nyt painan puuta, mutta meillä TS on onneksi lievänä eikä käännettä pahempaan ole ollut vaikka lapsemme on kolmannella luokalla.
Yleensä koulun aloitukseen liittyy joku isompi tic-oire, joka kuitenkin hiipuu pois. Esim. nyt hänellä ei ole mitään näkyvää tic-oiretta, joka paljastaisi TS-dg:a.
Meillä tuntuukin nuo oireet olevan tällä hetkellä sellaisia päällepäin näkymättömiä esim, pakko saada kirjaimet koulukirjoihin erittäin siististi, eli paljon kummaamista jne...eli tällaisia pakkorituaaleja. Myös nämä ts-lapsile tyypilliset raivarit kuuluvat meillä arkeen. Nämä eivät haittaa kuin korkeintaan naapureita, mutta heille olemme syyn kertoneet, jotta eivät luule, että "sikaa tapetaan" naapurissa. Olen lapselleni sanonut, että raivarit pitääkin tulla kotona, ei koulussa ja kavereiden aikana ja tämä tuntuu häntäkin rauhoittavan, raivonpuuskiin annetaan mahdollisuus. Kyse ei ole pikkuhermostumisesta.
Itse olemme löytäneet suuren avun luontaistuotteesta nimeltä Mor Eba Junior. Auttaa koulussa jaksamiseen ja keskittymiseen. Sen lisäksi tuntuu meillä selvästi lieventävän tic-oireita, silloin kun niitä on.
Kerran kokeilimme jotain mielialalääkettä tic-oireisiin, mutta sivuoireet olivat niin rankat, että jätimme kokoeilun lyhyeen.
Jokainen Tourette lapsi on kuitenkin oma tarinanasa. Käy tutustumassa www.tourette.fi -sivuilla. Hyvää jatkoa sinulle.

Hei!

Olen 42-vuotias Tourette-diagnosoitu mies.
On huojentavaa havaita, että oireilu tunnistetaan nykyään varhain. Näin asiaan suhtautuminen saa oikeat mittasuhteet.
Itselläni oireet alkoivat 12-vuotiaana, mutta diagnoosin sain "revittyä" vasta n. viisi vuotta sitten.
Lääkekokeilu on ollut vaikeaa ja raskasta, nyt elämä on kohtuullisella tasolla.
Oireiluhan on jokaisella yksilöllistä. Se voi haitata, varsinkin aikuisena, sosiaalista elämää, mutta voi vaikeana ilmetessään myös rajoittaa vakavasti jokapäiväistä selviytymistä.
Mutta, kuten mainitsin, mitä aikaisemmin asia tunnistetaan, sitä parempi on ennustettavuus.
Vertaistuki olisi meille erittäin tärkeää. Itse tätä tukea joskus Tourette-sivujen ylläpitäjille tarjosinkin, mutta se ei johtanut mihinkään.

Tsemppiä ja uskoa hyvään tulevaisuuteen!!

et kerro miten pakkoliikkeet ilmenevät pojallasi etkä minkälaisia ne ovat.itselläni ne ovat lähinnä vasemman silmän nikkailua..ei siitä kipua aiheudu eikä edes henkisiä vaurioita jos osaa asiaan oikein suhtaututua..loppujen lopuks touretten syndrooma ei ole edes kauhean harvinainen vaan joidenkin tutkimusten mukaan 1/12 eurooppalaisest sairastaa sitä.mun kohdallani se ei todellakaa ole häirinny normaalii elämää eikä se ole vaikuttanu työ-/kaverisuhteisii oikeestaa ollenkaa..avoimuus auttaa paljo tähänkin asiaan ko ei me touretest "kärsivät" olla mitenkää "vammasii" tai jälkeenjääneit. ps:jos joku sanoo et kui mä nikkaile ni mä vastaa et mä flirttaile henkien kans :o) eli ei siit edes tarvi välittää.

Itelläni on näitä TIC-oireita ja aika usein sanon, että mulla tavallaan on lievä tourette.
Mulla ei siis todellakaan ole kovin paha, joten ei siitä oo mitään sen kummempaa haittaa, kun että muut ihmiset ei tuppaa hyväksymään asiaa ja mua kiusattiin kolmannelta luokalta asti peruskoulussa, että aika arka aihe itelleni.

Elämää vaikeuttaa: Oon keskimäärästä huonompi keskittymään asioihin, kuten kuuntelemaan jotain äärimmäisen epämielenkiintosta proosaa, joka ope vääntää, sekä jännitän aina koulussa tosi paljon, että hartiat on kipeet (tosin kyllä se johtuu myös siitä dataamisesta).

Ite päätin mennä neurologille ja ite päätin pyytää lääkkeitä. Koitin kaksia lääkkeitä ja molemmat oli täyttä paskaa ja sitte tajusin, että mitä hittoo mä oikeen teen. Kun en mä ite niitä lääkkeitä tarvii, vaan ne muut ihmiset! Itelläni tuli sivuvaikutuksena väsymys ja uupumus ja jos otti liikaa (tarkoitan, että reseptin sallimissa rajoissa kuitenkin) tuli aivan hirveä olo: Kamala väsymys ja koko kroppa tärisi ja mua ahdisti aivan sairaasti.

Hieronta? Ikinä kuullukkaan, en oikeen tiedä uskoakko tommosiin.
Mutta ite voisin suositella jotain kivaa liikuntamuotoa ja rentoutumisharjoituksia, koska hyväkuntoisena niitä on helpompi hallita ja niitä siis tulee vähemmän.

Kannattaa vaan kertoa lapselle, että se on vaan ominaisuus, joka sillä just sattuu vaan olemaan ja kehottaa kertomaan siitä kavereille ihan suoraan, koska lapset (ja muutkin ihmiset) kyllä ihmettelee ihan kaikkea.