Hyvä ostos

Ostin Helistä metritavarana myytävää mikrobiverhoa tuuletusikkunoihin.Kiinnitin sen kaksipuoleisella teipillä tiiviisti.Verho on sen verran paksu,ettei tarvinnut mitään tukea taakseen,sillä meidän tuuletusikkunoissa kun ei ole ritilöitä.Nyt voi tuuletella ilolla ja vetää keuhkoihin kunnolla ilmaa omassa kodissaan.Itiöt ym. pölyt pysyvät hyvin ulkopuolella.Tähän olisi kannattanut sijoittaa jo keväällä.Mutta onpas valmiina ensi kevään koitoksiin.Suosittelen!
6533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen miettinyt, että vaihdatan uudet ikkunat asuntooni.

En ole tiennyt että mikrobiverhon voi kiinnittää ikkunaan kun ei ole ritilää, johon sen voi laittaa.

Olen oireillut myös ulkohomeista noin vuodesta 1999.

Kesä meni melko kivasti ja oireilin vain pari kertaa SATEEN JÄLKEEN. Kun ei satanutkaan kuin pari kertaa. Keväällä oireilin rajusti siihen asti kunnes nurmikko sitoi maahomeet. Viime syksy (2005) oli hankalaa ja oireilin koko syksyn rajusti, vaikka en tarvinnutkaan tabletti kortisonikuureja.

Eilen alkoi ulko-oireilu. Kävelin bussipysäkille ja nenä vuoti ihan koko ajan kirkasta "vettä". Tuo vesinuha loppui kun tulin takaisin kotiin ja olin sisällä koko loppupäivän ja ikkunat olivat kiinni.

Kiitos vinkistä!

Äänestä
  • Jos sul ei oo siinä saderitilää, saat märän vanun ikkunaasi roikuskelemaan.

    Esim allegia apu tekee tilauksesta mittojen mukaan metallisen ritilän johon voi sit laittaa nää mikrobi verhot.

    Meille asennettiin viime keväällä. Olen ollut tosi tyytyväinen! Kiva kun voi nukkua ikkuna auki.

    Ne asentaa myös tarvittaessa.

    Pääkaupunkiseudulla ilmainen toimitus.

    Ostin myös BAP suodattimen, suodattaa ilmasta mekaanisesti hiukkasia. (siinä myös ionisaattori, jota en käytä)
    Saa huonepölyn kuriin,. Ei tietenkään korvaa normaalia siivousta. Mutta hyvä lisä.

    Ei auta homevaurioihin.

    Koti-ilman peruspuhdistukseen, kun vaatteissa ym tulee aina itiöö ja pölyä ulkoa.

    :)

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Jos sul ei oo siinä saderitilää, saat märän vanun ikkunaasi roikuskelemaan.

    Esim allegia apu tekee tilauksesta mittojen mukaan metallisen ritilän johon voi sit laittaa nää mikrobi verhot.

    Meille asennettiin viime keväällä. Olen ollut tosi tyytyväinen! Kiva kun voi nukkua ikkuna auki.

    Ne asentaa myös tarvittaessa.

    Pääkaupunkiseudulla ilmainen toimitus.

    Ostin myös BAP suodattimen, suodattaa ilmasta mekaanisesti hiukkasia. (siinä myös ionisaattori, jota en käytä)
    Saa huonepölyn kuriin,. Ei tietenkään korvaa normaalia siivousta. Mutta hyvä lisä.

    Ei auta homevaurioihin.

    Koti-ilman peruspuhdistukseen, kun vaatteissa ym tulee aina itiöö ja pölyä ulkoa.

    :)

    Ajattelin itsekin, että tuo mikrobisuojus vain kastuu kun ei ole sitä ritilää. En usko, että ikkunoihini voi laittaa mitään ritilöitä.

    Kunhan saan rahaa, niin laitan uudet ikkunat. Onneksi en kuitenkaan oireile niin herkästi, että vaatteissani ulkoa tuomat itiöt siheuttavat kohtauksen. Jos eksyn vahingossa hometaloon, on vaatteet aina heti laitettava parekkeelle ja pestävä heti kun mahdollista. Onneksi tunnen hometalon hajun niin herkästi, etten joudu kauaa olemaan hometaloissa. Sairaalahoito oli poikkeus, mutta onneksi pääsin sielläkin pois huoneesta 10, kuten olen aikaisemmin kertonut - huomasit varmaan sen?

    Eilen vesinuha ja yskiminen loppui, kun pääsin "turvaan" kotiin sisälle. Aikaisemmin en vielä ole oireillut tänä syksynä. Eilen oireilu ulkona alkoi. Nyt odotan vain pakkasia. Ulkona sataa kovasti tällä hetkellä.

    Hyvää syksyä sinulle ja perheellesi Homekorva!

    Terveisin hilkkaliisa

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    cnbncnbcnbc

    Äänestä

Niin minäkin suosittelen.
Meillä mikrobiverhot ovat olleet käytössä vuoden 2001 keväästä lähtien.
Luin vuoden 2001 keväällä allergioita käsittelevän, 1980-luvulla painetun kirjan, josssa herkkiä siitepölyallergikkoja kehoitettiin suojaamaan itsensä verhoamalla tuuletusluukut mikrobiverhoilla.

Kuulin radiosta tänä keväänä Astma- ja allergialiiton neuvojan suosittelevan hengityssuojainten käyttöä herkille siitepölyallergikoille.
Elän toivossa, että Astma- ja allergialiitto alkaisi jossain vaiheessa neuvoa samalla lailla myös meitä herkkiä homeallergikkoja.
Eli herkkien siitepöly- ja homeallergikkojen on suositeltavaa käyttää mikrobiverhoja tuuletuslukuissaan ja herkkien siitepöly- ja homeallergikkojen on syytä käyttää hengityssuojaimia altistuksen estämiseksi.

Äänestä

Tietenkin jos tulee hirmumyrskyssä sade suoraan seinää päin tai naapuri heittää pallon 4kerroksen ikkunaan,silloin mikrobiverhoa viedään.
Jos tuossa olisi vielä ritilä takana,niin ilmanvaihto olisi aika heikkoa.Mikrobiverho on huokoinen,mutta aika paksu.Jos se nyt kastuu,niin ilmanvaihto kuivaa noin huokoisen materiaalin.Samalla tavalla oli Helissäkin kiinnitettynä ja toiminut jo vuosia katutasossa.
Kaiken maksimaalinen varmistaminen syö rahaa,joka jo muutenkin finaalissa näiden homeilujen vuoksi.Ja vaikka kaiken olisitkin varmistanut,niin aina voi iskeä uusi mikrobihyökkäys - vaihteeksi sisätiloista.
Leppoisaa päivänjatkoa ja hymyä huuleen!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotiin kirjoitti:

Ostin Helistä metritavarana myytävää mikrobiverhoa tuuletusikkunoihin.Kiinnitin sen kaksipuoleisella teipillä tiiviisti.Verho on sen verran paksu,ettei tarvinnut mitään tukea taakseen,sillä meidän tuuletusikkunoissa kun ei ole ritilöitä.Nyt voi tuuletella ilolla ja vetää keuhkoihin kunnolla ilmaa omassa kodissaan.Itiöt ym. pölyt pysyvät hyvin ulkopuolella.Tähän olisi kannattanut sijoittaa jo keväällä.Mutta onpas valmiina ensi kevään koitoksiin.Suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu