Saakohan

ajaa autoa? Itselläni tuli eilen ratissa tosi paha olo, piti pysähtyä parikin kertaa, että pääsin kotiin. Ihme, että osasin ajaa ollenkaan, kun tunne oli aivan poissaoleva!
5554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...paniikkihäiriöinen voi saada, mutta jos ne voivat aiheuttaa liikenteessä vaaratilanteita, olisi vastuullista lopettaa autolla ajaminen vapaaehtoisesti.

Äänestä

Moi!
Itselläni on ollut paniikkihäiriö jo reilun vuoden
ja muistan silloin alkuaikoina, että kohtauksia tuli myös autoillessa, yleensä pahimpaan ruuhkaaikaan rupes ahdistaan kaikki ympärillä. Siitä se kierre sitten lähti, että joka kerta kun autoon istui, niin olo oli aivan hirveä. Kun kerran jossain kohtauksen saa niin sitä paikkaa alkaa tietysti pelkäämään. Ite ajelin kaikkia mahdollisia pikkuteitä, missä oli mahdollisimman vähän liikennettä ja sai pysähtyä jos tuli paha olla. Autoilua en kuitenkaan missään tapauksessa suosittele lopettamaan, koska kyse on suurimmaksi osaksi vain kohtauksen pelosta. Asioita on vaan pakko yrittää kohdata, sillä muuten pian huomaa pelkäävänsä kaikkea mahdollista eikä pysty neljän seinän sisältä lähtemään mihinkään. Älähän anna paniikkimörölle periksi!!!!

Äänestä
  • sellaisella, joka käyttää paniikkihäiriöönsä lääkitystä,,,onko lääkkeelä sivuvaikutuksia jotka kerrotaan tuoteselosteessa,,,voiko ajaa autolla?

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    sellaisella, joka käyttää paniikkihäiriöönsä lääkitystä,,,onko lääkkeelä sivuvaikutuksia jotka kerrotaan tuoteselosteessa,,,voiko ajaa autolla?

    Heipäs hei!!
    Minun tietämykseni asiaan on seuraava, korjatkaa ja kertokaa jos olette erimieltä tai tiedätte toisin..
    Paniikkihäiriöön käytetään lääkkeinä "kohtausten estoon"/päivittäin otettavaa masennuslääkkeitä, joilla ei ole vaikutusta ajamiseen. Tietysti jos sivuvaikutukset tulevat joillekkin harvoille hyvin voimakkaina (pahaolo, pyrryttävä olo yms.) Niin kannattaa harkita tilanteen mukaan rattiin nousemista.
    Paniikkihäiriöön voidaan myös (vaikeimmissa tilanteissa) käyttää tarvittaessa otettavaa kohtauslääkitystä joka yleensä on jokin rauhoittava --> kolmiolääke. Itse tietysti ajattelin, että silloin ei sovi kuskiksi mennä. Ja keskustelin asiasta lääkärin kanssa sillä en halunnut lääkkeen (opamax) vaikuttavan elämääni. Lääkäri sanoi yllätyksekseni, että rauhoittavienkin aikana voi autolla ajaa, jos olotila on hyvä. Mutta jos rauhoittavat aiheuttavat voimakasta väsymistä, niin tällöin ei ole soveliasta ajaa autolla!
    Eli autolla ajamisen tulee näin ollen harkita olotilan mukaan, joka vaihtelee!!

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    sellaisella, joka käyttää paniikkihäiriöönsä lääkitystä,,,onko lääkkeelä sivuvaikutuksia jotka kerrotaan tuoteselosteessa,,,voiko ajaa autolla?

    Ite syön seronil 20mg ja tuoteselosteessa sanotaan että voi aiheuttaa havaintokyvyn heikkenemistä jolloin koneiden käyttö/ajaminen ei suositeltavaa. Mulle lääke aiheuttaa nimenomaan sekavaa oloa, huimausta ja havaintokyvyn heikkenemistä. Sain ajokortin viikko sitten maanantaina (vihdoin, se oli kovan ponnistelun takana!!) ja menin inssiin kamala pöhnä päällä, silti pääsin läpi. Pystyn siis jotenkin hallitsemaan asiat kuitenkin ratin takana, huolimatta pöhnästä. Eli luulisin että nämä asiat on jokaisen itsensä punnittavissa, ei niistä kai mitään sääntöjä ole..jos on ihan hullu olo niin ei kannata tietenkään lähtee muita ja itteensä vaarantamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paniikkihäiriöinen kirjoitti:

ajaa autoa? Itselläni tuli eilen ratissa tosi paha olo, piti pysähtyä parikin kertaa, että pääsin kotiin. Ihme, että osasin ajaa ollenkaan, kun tunne oli aivan poissaoleva!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu