MattiEsko H

Nyt on sitten sekin nähty ja luettu, että valtakunnan pelätyin kolumnisti on antanut yhteishaastattelun D-kuppien kanssa ja vielä seiska-lehden karvalakki versiossa. Viittaan Oho-lehden 32/2006 julkaisemaan yhden aukeaman juttuun 62-vuotiaan kolumnistin suhteesta 36-vuotiaisiin D-kupin rintoihin. Ikäero ei vaivaa, ettekä riitele koskaan, ihailtavaa. Kuvia katsoessa tulee kuitenkin väkisin mieleen, että jos tämä 62-vuotias kolumnisti ei olisi niin tunnettu, olisiko D-kuppien ’kiinnostus’ koskaan syttynytkään? Yleinen totuushan on, että ei rumia miehiä ole olemassakaan, joillakin on vain liian vähän rahaa, mainetta tai valtaa.
Toimittaja ylistää 62-vuotiaan kolumnistin ahkeraa kuntosalilla käyntiä, mutta lihakset näyttävät vanhuuden kuivattamilta raajoilta, joista verisuonet pullottaa. Olisiko 62-vuotiaalla kolumnistilla korkea verenpaine?, D-kupeissa kiinni olevat käsivarret näyttävät sen sijaan erittäin elinvoimaisilta ja isommiltakin, kuin 62-vuotiaan kolumnistin käsivarret. Jutussa korostuu myös D-kuppien blondimainen henkinen ulottuvuus, jota 62-vuotias ylistää yli kaiken.
Kuusikymmentäkaksivuotiaasta kolumnistista on kasvanut myös aikamoinen herkuttelija, koska nämä D-kupit osaavat myös kokata, esimerkiksi neljän ruokalajin illallisia, kaksi niistä on kynttilöitä ja samppanjaa. Mitähän ne kaksi muuta ruokalajia ovat?
Lapsia nämä D-kupin rinnat eivät ole imettäneet ja eivätkä aiokaan, mutta jos mieli muuttuu, on 62-vuotias kolumnisti lupautunut isä-ehdokkaaksi. Sepä olisi vallan veikeää viettää esikoisen rippijuhla ja isän 80-vuotissynttärit samaan syssyyn.
Piikikkäiden kolumniensa ansiosta, 62-vuotias kolumnisti ei ole suosittu ihan kaikkien julkkisten piireissä. Ansaitseehan hän leipänsä irvailemalla heistä ja heidän tekemisistään. 62-vuotias kolumnisti nimeää kaksi henkilöä, joita hän ei piinaa, eli Adolf Ehrnrooth ja Seppo Räty, viisaita valintoja. Sillä jos hän uskaltautuisi parjaamaan Ehrnroothia, turpaan tulisi joka kulmilla ja Seppo Räty etsisi 62 vuotiaan kolumnisti kukkakepin ja vetelisi turpaan, seurauksia ajattelematta.
Piinattujen julkkisten vihanpurkauksia on myös 36-vuotiaat D-kupit joutuneet kokemaan, jutun lopussa 62-vuotias kolumnisti suoraan sanoo, ettei kirjoita ilkeästi, jos julkkis on hänen kaverinsa. Kehotan kaikkia julkkiksia hieromaan tuttavuutta tämän 62-vuotiaan kolumnistin kanssa, voitpa jopa säästyä teräväkieliseltä ja piinavalta kolumnilta. Oho-lehden jutun myötä herää kysymys kolumnien tulevaisuudesta, koska tästä 62-vuotiaasta kolumnistista D-kuppien kera on hyvää vauhtia tulossa pintaliito julkkis, niin kuka kirjoittaa uskottavat kolumnit.?
3409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tämä sama juttu ollut jo kerran täällä? Eihän Hytönenkään kirjoita samoja juttuja sentään joka viikko.

Äänestä
  • niin osuva...

    Äänestä

Ja joku vihdoin jaksaa kirjoittaa M-E Hytöselle vittuiluviestiä! LISÄÄ LISÄÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


L Ukia kirjoitti:

Nyt on sitten sekin nähty ja luettu, että valtakunnan pelätyin kolumnisti on antanut yhteishaastattelun D-kuppien kanssa ja vielä seiska-lehden karvalakki versiossa. Viittaan Oho-lehden 32/2006 julkaisemaan yhden aukeaman juttuun 62-vuotiaan kolumnistin suhteesta 36-vuotiaisiin D-kupin rintoihin. Ikäero ei vaivaa, ettekä riitele koskaan, ihailtavaa. Kuvia katsoessa tulee kuitenkin väkisin mieleen, että jos tämä 62-vuotias kolumnisti ei olisi niin tunnettu, olisiko D-kuppien ’kiinnostus’ koskaan syttynytkään? Yleinen totuushan on, että ei rumia miehiä ole olemassakaan, joillakin on vain liian vähän rahaa, mainetta tai valtaa.
Toimittaja ylistää 62-vuotiaan kolumnistin ahkeraa kuntosalilla käyntiä, mutta lihakset näyttävät vanhuuden kuivattamilta raajoilta, joista verisuonet pullottaa. Olisiko 62-vuotiaalla kolumnistilla korkea verenpaine?, D-kupeissa kiinni olevat käsivarret näyttävät sen sijaan erittäin elinvoimaisilta ja isommiltakin, kuin 62-vuotiaan kolumnistin käsivarret. Jutussa korostuu myös D-kuppien blondimainen henkinen ulottuvuus, jota 62-vuotias ylistää yli kaiken.
Kuusikymmentäkaksivuotiaasta kolumnistista on kasvanut myös aikamoinen herkuttelija, koska nämä D-kupit osaavat myös kokata, esimerkiksi neljän ruokalajin illallisia, kaksi niistä on kynttilöitä ja samppanjaa. Mitähän ne kaksi muuta ruokalajia ovat?
Lapsia nämä D-kupin rinnat eivät ole imettäneet ja eivätkä aiokaan, mutta jos mieli muuttuu, on 62-vuotias kolumnisti lupautunut isä-ehdokkaaksi. Sepä olisi vallan veikeää viettää esikoisen rippijuhla ja isän 80-vuotissynttärit samaan syssyyn.
Piikikkäiden kolumniensa ansiosta, 62-vuotias kolumnisti ei ole suosittu ihan kaikkien julkkisten piireissä. Ansaitseehan hän leipänsä irvailemalla heistä ja heidän tekemisistään. 62-vuotias kolumnisti nimeää kaksi henkilöä, joita hän ei piinaa, eli Adolf Ehrnrooth ja Seppo Räty, viisaita valintoja. Sillä jos hän uskaltautuisi parjaamaan Ehrnroothia, turpaan tulisi joka kulmilla ja Seppo Räty etsisi 62 vuotiaan kolumnisti kukkakepin ja vetelisi turpaan, seurauksia ajattelematta.
Piinattujen julkkisten vihanpurkauksia on myös 36-vuotiaat D-kupit joutuneet kokemaan, jutun lopussa 62-vuotias kolumnisti suoraan sanoo, ettei kirjoita ilkeästi, jos julkkis on hänen kaverinsa. Kehotan kaikkia julkkiksia hieromaan tuttavuutta tämän 62-vuotiaan kolumnistin kanssa, voitpa jopa säästyä teräväkieliseltä ja piinavalta kolumnilta. Oho-lehden jutun myötä herää kysymys kolumnien tulevaisuudesta, koska tästä 62-vuotiaasta kolumnistista D-kuppien kera on hyvää vauhtia tulossa pintaliito julkkis, niin kuka kirjoittaa uskottavat kolumnit.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu