hyvät geenit

Aikuistyypin diabeteksestä sanotaan, että se on periytyvää, se on geeneissä.

Lisäksi nykyään helposti lihovat syyttävät lihomistaan huonoilla geeneillä.

Lihottavat geenit ovat itseasiassa hyviä. Ennen, kauan sitten, oli hyvä ominaisuus, että pystyi ravinnosta lihomaan ja siten varastoimaan rasvoja huonompia aikoja varten, ja talvea varten täällä pohjoisessa.

Nyt vaan on niin, että ravinto on käynyt huonoksi noille hyvägeenisille. geenit ovat edelleen hyviä.
8776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aikaisemmin syytettiin bakteereja kaikista sairauksista ja sitten ryhdyttiin esim. pastöroinnilla tappamaan bakteereja ja siinä samalla tuhottiin hyvätkin bakteerit.

Sitten tuli muotiin syyttää viruksia ja ryhdyttiin taistelemaan viruksia vastaan ja nyt on uusin muotivillitys syyttää kaikesta geenejä. Voi siis syödä ihan mitä tahansa kun sillä ei ole mitään merkitystä. Geenit määrävät mihin sairastumme.

Mikähän on seuraava muotisyntipukki.

Äänestä
  • Mikähän on seuraava muotisyntipukki.

    Virallisterveellinen.

    Äänestä

  • kysymykseesi kirjoitti:

    Mikähän on seuraava muotisyntipukki.

    Virallisterveellinen.

    mutta pahaa pelkään, että aina löytyy joku muu. Eihän virallinen voi olla koskaan syyllinen.
    Onhan tässä jo esiintynyt vaihtoehtoja joita tarjotaan; ihmisten liikkumattomuus, elinolosuhteiden muutokset, ei enää tehdä raskaita töitä jne. KYllä se löytyy vielä.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    mutta mitäs tuosta.

    Äänestä

  • ymmärtänyt ironiaa kirjoitti:

    mutta mitäs tuosta.

    kaikki, eihän se muuksi muutu.

    Äänestä

ei oikeastaan ole aspektia hyvä / huono. On vain tarve selviytyä hengissä. Geenit pohjautuvat pitkällä aikajaksolla tähän. Eli olet aivan oikeassa. Ja geenit ovat oikeassa. Elämme liian helppoa elämää suhteessa lajimme evoluutioon. Lajimme luonnollinen elinikä olisi kuitenkin vain n. 40 vuotta.

Koska perimäämme emme voi muuttaa, on pakko muuttaa elintapoja. Joka tapauksessa saamme pidemmän ja paremman elämän kuin esi-isämme.

Luontodokumenteissä on aika hauskoja vertauskuvia tähän liittyen. Aina kun sanotaan, että joku eläin tekee sitä tai tätä, jotta omat geenit säilyisivät jälkipolville, näen esim. harmaakarhun tuijottamassa mikroskooppiin. Ja miettivän, että tuon geenin minä haluan säilyttää, tuota taas en..

Eli eihän se niin mene. Emme tiedä mikä ominaisuus on hyvä ja mikä huono jossain uudessa, vielä nyt tuntemattomassa olosuhteessa:D

Äänestä
  • "Emme tiedä mikä ominaisuus on hyvä ja mikä huono jossain uudessa, vielä nyt tuntemattomassa olosuhteessa:D"

    Niinpä. Ketjun aloittajana en kuitenkaan haluaisi myöntyä siihen, että "lihottajageenit" olisivat huonoja vaikka olosuhteet ovat rajusti muuttuneetkin. Ja jos tilanne menee huonoksi, niille geeneille voi vielä tulla käyttöä.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    "Emme tiedä mikä ominaisuus on hyvä ja mikä huono jossain uudessa, vielä nyt tuntemattomassa olosuhteessa:D"

    Niinpä. Ketjun aloittajana en kuitenkaan haluaisi myöntyä siihen, että "lihottajageenit" olisivat huonoja vaikka olosuhteet ovat rajusti muuttuneetkin. Ja jos tilanne menee huonoksi, niille geeneille voi vielä tulla käyttöä.

    Mutta tässä on varmaan eri geeneistä kysymys, kuin eräässä perheessä, jossa tuli sairaita lapsia,kun isän ja äidin geenit ei sopineet yhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sittenkin kirjoitti:

Aikuistyypin diabeteksestä sanotaan, että se on periytyvää, se on geeneissä.

Lisäksi nykyään helposti lihovat syyttävät lihomistaan huonoilla geeneillä.

Lihottavat geenit ovat itseasiassa hyviä. Ennen, kauan sitten, oli hyvä ominaisuus, että pystyi ravinnosta lihomaan ja siten varastoimaan rasvoja huonompia aikoja varten, ja talvea varten täällä pohjoisessa.

Nyt vaan on niin, että ravinto on käynyt huonoksi noille hyvägeenisille. geenit ovat edelleen hyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu