Olen hankkinut vauvalle kaiken tarvittavan valmiiksi, myös tyynyn. Eräs ihminen kuitenkin sanoi minulle ettei vauva tarvitse tyynyä, eikä sitä edes vauvalle suositella.
Ostamani tyyny on Familonin vauvatyyny ja sen korkeus on vain muutamia millimetrejä.
Mites teillä muilla? Oletteko käyttäneet ja aiotteko käyttää vauvallanne tyynyä?
Ostamani tyyny on Familonin vauvatyyny ja sen korkeus on vain muutamia millimetrejä.
Mites teillä muilla? Oletteko käyttäneet ja aiotteko käyttää vauvallanne tyynyä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
meillä ei olla vielä vähä reilu vuoden ikäsellä esikoisella tyynyä käytetty, tuntuu pyörivän sängyssään niin paljon ettei varmaan pää siinä tyynyllä pysy, mut kohta kokeillaan kohan saan ommeltuu kivat tyynyliinat ja pussilakanat niin siirtyy noihin isompiin peittoihin ja pieneen tyynyyn. ihan vauvalle tyynyy ei tosiaan tarttee.
tyynyliinoja on kuitenkin hyvä pitää, helpompi vaihdella jos tulee pieniä pulautuksia
suositella tyynyä ollenkaan. Eivät tarvitse ja voi aiheuttaa vaan tukehtumisriskin. vasta joskun lähempänä vuoden ikää voi laittaa ohuen vauvan tyynyn.
kaikilla 3lla tytöllä ollut vauvasta asti tyyny. ensityyny joka on ohut lituska ei minun mielestäni aiheuta mitään vaaraa. ei niitä muuten saisi myydä. mut tästä näköjään ollaan monta mieltä. käytä omaa maalaisjärkeäsi siis.
mutta minun tietääkseni pienelle vauvalle, ei saa laittaa tyynyt kätkytkuolema (tukehtumis) riskin vuoksi.
ja tukehtuminen ole kaksi tyystin eri asiaa?!Että jos ei nyt sellaisella aleta toista pelottelemaan kuitenkaan...
On tutkittu, että tyynyt voisivat aiheuttaa painetta niskarankaan, ja sitä kaytta heikentää pienen vauvan hengitystä. Tyynyä ei suositella käytettävän alle vuoden ikäisille ja sen jälkeen sopivan matala tyyny voi olla paikallaan. Raskaudenaikainen tupakanpoltto on todellinen riski kätkytkuolemiin.
ihan turha riekale siellä sängyssä minkä se avuton nyytti voi vahingossa kiskaista naamansa päälle yöllä, mut ei saakaan enää pois naamalta...
esikoinenkin sai tyynyn sitten kun itse alkoi äidin tyynyä kantaa sänkyynsä ja ilmoitti sellaisen haluavansa. se oli tuossa vajaa kolmen vanhana, eikä sitä ennen tarvinnut kyllä ollenkaan. vieläkin aika pian nukahtamisen jälkeen tyyny lentää lattialle ja nukkuu ilman koko yön.