Syntiin sidonta

Halutaan, että ihmiset tulisivat seuroihin ja tekisivät parannuksen. Sitten tulevat hoitomiehet
jotka potkivat pois pienistäkin rikkeistä. Miten on hoitimiesten rikkeet? Seuroissa ollut.
5586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei ole mitään valtaa antaa kenellekään syntejä anteeksi eikä myöskään valtaa sitoa ketään synteihinsä. Jeesus antoi vallan sitoa ja päästää apostoleille ja heidän seuraajilleen piispoille ja papeille. Herätkää harhoistanne ja palatkaa oikeaan uskoon!

Äänestä
  • Olen ollut läsnä

    Äänestä

On jollakin nähty mm värjättyjä hiuksia, tai huuliinkin on laitettu tai kynsiin sellaista mikä ei sovi oikein uskovaiselle. Ei sitä mihinkään potkita. Joku voi tietysti ja pitääkin mainita. suurella arkuudella vihjaista, ettei uskovaiselle sovi tuollainen ja tuollainen.Mutta ei mitään poispotkimisia ja sellaisia tapahdu.

Äänestä
  • ja jos ei vieläkään luovu synnistään (esim värjätyistä hiuksistaan), sidotaan henkilö syntiinsä ja heitetään saatanalle (vl-sääntö). Olen nähnyt henkilökohtaisesti.

    Äänestä

Kannattaa kaivaa se oma Raamattu esiin ja katsoa, puhutaanko siellä syntien sitomisesta vai synteihin sitomisesta. Aika monta olen lukenut ja tähän mennessä on tullut vastaan vain edellinen vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitoammattilainen kirjoitti:

Halutaan, että ihmiset tulisivat seuroihin ja tekisivät parannuksen. Sitten tulevat hoitomiehet
jotka potkivat pois pienistäkin rikkeistä. Miten on hoitimiesten rikkeet? Seuroissa ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu