Haluamme mieheni kanssa adoptoida lapsen. Meillä on yksi biolapsi. Muutama asia kuitenkin askarruttaa, ja toivon, että adoptiovanhemmat vastaisivat:
Onko adoptiolapsilla lähes aina jotain vikaa kehityksessä tai jossain muussa?
Olen saanut sen kuvan, että jos lapsi vauvana jo joutuu lastenkotiin, aiheuttavat puuttuvat virikkeet ja hoito vaurioita lapselle. Lapsi ei opi "puhumaan" eli ei ymmärrä kaikkea puheen sisältöä ja siksi ei esim. pärjää koulussa hyvin.
Hoidon ja kiintymyssuhteen puute aiheuttanee pahimmat vauriot lastenkodissa tai huonossa kodissa kasvaneelle lapselle. Miten tämä näkyy adoptoiduissa lapsissa?
Toivon, että tämä vieti osuisi sellaisen adoptiovanhemman silmiin, jolla on jo teini-ikäisiä adoptiolapsia. Sen ikäisestä lapsesta näkee jo hyvin, mitä vahinkoa huonosti alkanut elämä on ehtinyt aiheuttaa.
Uskon, että adoptoidut lapset ovat yhtä ihania ja rakastettavia lapsia kuin biolapsetkin, mutta totuus on, että etenkin vauvaikäisenä laiminlyödyt lapset kärsivät monenlaisista kehitysviivästymistä ja tunnevammoista. Haluaisin tietää mihin meidän tulee varautua adoptoidessamme lapsen.
Onko adoptiolapsilla lähes aina jotain vikaa kehityksessä tai jossain muussa?
Olen saanut sen kuvan, että jos lapsi vauvana jo joutuu lastenkotiin, aiheuttavat puuttuvat virikkeet ja hoito vaurioita lapselle. Lapsi ei opi "puhumaan" eli ei ymmärrä kaikkea puheen sisältöä ja siksi ei esim. pärjää koulussa hyvin.
Hoidon ja kiintymyssuhteen puute aiheuttanee pahimmat vauriot lastenkodissa tai huonossa kodissa kasvaneelle lapselle. Miten tämä näkyy adoptoiduissa lapsissa?
Toivon, että tämä vieti osuisi sellaisen adoptiovanhemman silmiin, jolla on jo teini-ikäisiä adoptiolapsia. Sen ikäisestä lapsesta näkee jo hyvin, mitä vahinkoa huonosti alkanut elämä on ehtinyt aiheuttaa.
Uskon, että adoptoidut lapset ovat yhtä ihania ja rakastettavia lapsia kuin biolapsetkin, mutta totuus on, että etenkin vauvaikäisenä laiminlyödyt lapset kärsivät monenlaisista kehitysviivästymistä ja tunnevammoista. Haluaisin tietää mihin meidän tulee varautua adoptoidessamme lapsen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa ei lapsi edes muista ensimmäisiä vuosiaan...
Itselläni on nyt 20v adoptio lapsi ja hän opiskelee lääketieteellisessä ja kirugiksi aikoo.
Harvan ihmisen bio-lapsikaan on noin korkealle koulutettu ja älykäs. Joskus miettii että onkohan einstein pojan bio-isä...
pahoittelen että kysymykseni loukkaavat joitain adoptiovanhempia.
"ylpeä äippä" voisi kuitenkin edes hiukan tutustua vaikkapa kehityspsykologiaan. vaikka lapsi ei muista ensimmäisiä vuosiaan, ne vaikuttavat hyvin paljon hänen elämäänsä. esim. turvalliseen hoitajaan kiintyminen on erittäin tärkeää ihmisen normaalille kehitykselle. pohja koko elämälle muotoutuu ensimmäisinä elinvuosina. myöhemmin voi korjata asioita mutta ei kaikkea kuitenkaan.
en ajattele, että ihmisarvo ja rakastettavuus olisivat kiinni älykkyydestä, koulussa pärjäämisestä tms. lapsi on yhtä rakas tuli hänestä sitten kirurgi tai siivooja.
olen vain huolissani siitä, mitä haittaa lastenkotiajalla on lapsille. ulkomailla lastenkodit eivät ole hyviä, ikävä kyllä. hoitajat vaihtuvat liian usein eikä heitä ole tarpeeksi. monissa paikoissa edes ruokaa ei ole tarpeeksi... :(
olen seuraillut muutamia adoptiovanhempien keskustelupalstoja ja huomannut, että adoptiolasten kanssa on hirveästi ongelmia (esim. kielellinen kehitys, käytöshäiriöt, sosiaaliset suhteet).
haluaisin kuulla onko kenenkään adoptiolapsi täysin "ongelmaton".
Jaa, miten tuon nyt ottaa, ongelmattomia lapsia..... Voihan biologisillakin lapsilla olla ongelmia: keskittymishäiriöitä, kehitysviivästymiä, lukihäiriöitä ja vaikka mitä.
Meillä on kaksi adoptiolasta, toinen ollut kotona 8 vuotta, toinen kolme vuotta.
Vanhempi on koulussa, kielellisesti taitava, samoin liikunnallisesti. Paljon ystäviä, ei mitään sairauksia.
Nuorempi myös terve, ystäviä päiväkodissa, ei havaittuja viivästymiä, kielen kehitys ihan normaalilla tasolla. Kaikki hyvin molemmilla.
Molemmat lapset ovat olleet ensimmäiset vuotensa lastenkodissa.
Jos luet adoptiovanhepien palstoja, ymmärrät kai että siellä halutaan nimenomaan tukea kun lapsella on jotain ongelmia. Ei sinne mennä useinkaan kirjoittelemaan tyylin 'kunhan kirjoittelen, meillä on kaikki hyvin'.
Ja tottakai adoptiolapsilla voi olla, ja usein onkin, esimerkiksi lastenkotitaustasta johtuvia kehitysviivästymiä, mutta usein nuo viivästymät (puheenkehitys jne.) kuroutuvat umpeen kun lapsi on saapunut perheeseen.
Lapsilla voi myös olla, niin kuin kenellä tahansa lapsella, alkoholistiäidin, huumeäidin, aliravitun äidin, keskoisuudesta yms. syistä johtuvia ongelmia joiden kanssa sitten vain eletään. Samoin rittämätön syli, rakkaus, ja pysyvän aikuisen kontakti aiheuttaa oman traumansa.
Lapsilla on usein, ainakin jossain vaiheessa elämää, tuskaa siitä että hänet on biovanhemmat joiutuneet hylkäämään/antamaan adoptoitavaksi: miksi juuri minä, eikä minua rakastettu, kuka minä olen, missä ovat biologiset juureni. Nämä kysymykset varmastikin aiheuttavat omat kuvionsa.
Samoin Suomessa esiintyvä rasismi ja kaikki vastaava.
Ei siis ole olemassa adoptiolasta jonka kanssa ei joutuisi ajattelemaan asiosta eri tavalla kuin biologisen lapsen kanssa. Siinä suhteessa 'ongelmatonta' adoptiolasta ei ole.
On vain rakkaita lapsia joilla on omat erityispiirteensä, niinkuin kaikilla maailman lapsilla.
Ehkä aihetta käsittelevän kirjallisuuteen tutustuminen olisi sinulle paras tapa aloittaa ennakkoluulojen karsiminen.
Itse en juurikaan henkilökohtaisesti tunne adoptoituja, mutta olen kiinnostunut aiheesta (suunnittelen itse adoptiota).
Esimerkiksi bangladeshista adoptoitu Anu Rohima Mylläri (synt -78) on kouluttautunut kahteen ammattiin, kirjoittanut kiitetyn kirjan Adoptoitu, suorittanut ensimmäisenä tummaihoisena suomalaisnaisena armeijan ja lisäksi toiminut vuosia luennoitsijana Interpedian valmennuskursseilla.
Kaiken lisäksi myös hänen adoptioäitinsä kuoli tytön ollessa 8-v, ja adoptioisä tytön teini-iässä.
Eli poikkeuksellisen vaikea alku elämälle, mutta silti jo nuorena poikkeuksellisen paljon merkittäviä tekoja saanut aikaan.
Myös muissa maissa lahjakkaat adoptiolapset ovat mm. kirjoittaneet kirjoja.
Adoptiolapsilla on kohonnut riski kehitysviivästymiin. Kohonnut riski ei kuitenkaan tarkoita, että kehitysviivästymät olisivat yleisiä.
Tuttavapiiriimme kuulu kymmeniä adoptiolapsia, ja itsemmälle on yksi. Kenelläkään näistä ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu kehityksen ongelmia. Lasten iät vaihtelevat yhdestä vuodesta teini-ikään.
Huonoissa oloissa kasvaneilla lapsilla voi olla kiintymyssuhdeongelmia. He eivät osaa kiintyä, ja saattavat suorastaan vältellä sitä. Tällaiset ongelmat voivat vaatia pitkällistä terapiaa. Terapia yleensä auttaa, mutta ei aina. Tällaisista ongelmista on lieviä näyttöjä tuttavapiirissämme.
Adoptiosta tarjolla oleva materiaali on erittäin ongelmakeskeistä, etenkin suhteessa siihen miten asiat näyttävät todellisuudessa olevan. Tämä johtunee siitä, että materiaaleissa unohdetaan järjestelmällisesti kertoa erilaisten riskien suhteellinen suuruus.
Sanoisin siis niin päin, että adoptiolapsilla on harvoin vikaa kehityksessä tai jossain muussa. Ongelmat ovat yleisempiä kuin biologisilla lapsilla, mutta silti harvinaisia.
kiitos viestistäsi. oli kiva kuulla positiivisempi näkemys adoptiolasten kehityksestä. :)
on varmasti niin, että keskustelupalstoilla useammin pohditaan lasten ongelmia kuin ongelmattomuutta, ja niistä saa siksi pelottavan kuvan tyyliin "kaikki adoptiolapset ovat moniongelmaisia".