mitkä

Tällä palstalla jatkuvasti haukutaan yhtä puoluetta,kysyisinkin mitä ovat aikaan saaneet mm. kristillisdemokraatit, jotka muistaakseni hallitsivat viime kaudella. Taisi talous mennä kuralle sinä aikana, jota nyt sit korjataan.Täytyy hivenen katsoa menneisyyteen niin ehkä ne silmät siitä aukeaa
6921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ettei käynyt vaan niin, että KVP (KirvesVaahtosammtinPuolue) vienyt KD:tä kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa.

Edellisten vaalien jälkeenhän nämä kahdet demokraatit jakoivat lautakuntien, hallituksen java valtuuston puheenjohtajuudet keskenään, jolloin muilla ei ollut sanan sijaa.

Muuten silloinkin tämä SDP oli suurin yksittäinen puolue niinkuin on ollut ties kuinka pitkään. Lisäksi kaikki kaupunginjohtajat ja iso osa johtavista virkamiehistä on ollut samaa puoluekantaa, joten eiköhän nämä kehut kaupungin taloudellisesta tilanteesta ole menneet ihan oikeaan osoitteeseen.

Jos olette huomanneet, niin kritiikki on kohdistunut suurelta osin kahteen valtuutettuun/hallituksen jäseneen, sillä hyvin suuressa osassa päätöksiä nämä herrat ovat päätösten taustalla, kun kaupungin (toinen tosin virallisesti Kuopion kaupungin) palkkalistoilla on hyvä tehdä täyspäiväisesti täydellä palkalla politiikkaa.

Äänestä
  • taitaa näillä herroilla olla vain yksi ääni/nuppi
    ei sen enempää,eikä sdp.llä enemmistöä, joten tutustuppa tarkemmin.
    ps.oletko perustanut oman puolueen,nimestä päätellen ainakin. No sittenhän kaupungin asiat selvenee...hurraaa

    Äänestä

  • virkistys kirjoitti:

    taitaa näillä herroilla olla vain yksi ääni/nuppi
    ei sen enempää,eikä sdp.llä enemmistöä, joten tutustuppa tarkemmin.
    ps.oletko perustanut oman puolueen,nimestä päätellen ainakin. No sittenhän kaupungin asiat selvenee...hurraaa

    Totta on, että kyseisillä herroilla on vain yksi ääni silloin, kun valtuustossa, hallituksessa tai lautakunnissa äänestetään. Kysehän on siitä mitä äänestetään ja miten päätösesitykset on valmisteltu ja miten niihin on vaikutettu.

    SDP:llä ei ole enemmistöä valtuustossa, enkä ole sitä väittänyktään, mutta suurinpana ryhmänä heidän pitäisi osata kantaa vastuu tekmistään tai junttaamistaan virheellisistä päätöksistä. Lisäksi on huomattava, että SDP:llä ja Vasemmistollitolla on yhdessä enemmistö valtuustossa, joten vasemmistoenemmistöinen tämä kaupunki on.

    Tuo mainintani KVP:sta oli sarkasmia; pahoitteluni, jos Sinä et sitä ymmärtänyt - sille minä en mahda mitään...

    Itse en muuten toimi missään poliittisessa ryhmässä enkä omista minkään väristä jäsenkorttia, mutta seuraan melko aktiivisesti niitä asioita tässä kaupungissa, jotka koen järkeviksi ja tärkeiksi.

    Äänestä

Nyt tais herätä Demari!!! Ei varkaudessa ole kristilliset sotkeneet. Demarit ja Vasemmisto on täällä aina vallan kahvassa olleet ja ovat sotkeneet talouden ihan kuralle.
Kiinan matkailu ja Aasiinsttituutti ja kaikenlaiset yrityshautomot. Niihen veronmaksajien rahat menee. Sitten nämä isokenkäset on kovia juomaan ja syömään. Eli rahaa palaa DEMARI LEIRISSÄ.

Äänestä
  • Eikös edellisen KH:n puheenjohtaja ollut Kristillisten vahinkolintu? Hänellähän oli muutama omakin virkistävä idea, mm. laittomista määrärahojen siirroista. Muuten vietiin KVP:n toimesta, kuten sitä kuuluisaa pässiä

    Äänestä

Eikös tuo KVP:n ja Kristillisten epäpyhä allianssi hallinnut edellisessä valtuustossa? Silloin jo laskettiin pohja tälle taloudelliselle hurjastelulle, mutta kyllä tämä viimeisin vasemmisto siipi on saanut paljon enemmän vahinkoa aikaan. En tosin ole huomannut nykyisessä valtuustossa sen toiseksi suurimman ryhmän juurikaan nousseen suurinta vastaan. Silloinhan joku pienemmistä olisi voinut tulla mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulokset kirjoitti:

Tällä palstalla jatkuvasti haukutaan yhtä puoluetta,kysyisinkin mitä ovat aikaan saaneet mm. kristillisdemokraatit, jotka muistaakseni hallitsivat viime kaudella. Taisi talous mennä kuralle sinä aikana, jota nyt sit korjataan.Täytyy hivenen katsoa menneisyyteen niin ehkä ne silmät siitä aukeaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu