Teen ensimmäistä kertaa elämässäni kantelua Eduskunnan oikeusasiamiehelle.En kerro yksityiskohtia.Nyt pitää vaan panna faktat kehiin ja unohtaa tunteenpurkaukset.Homma on naurettavan helppo.Lomake löytyy netistä.
Kantelu
Jäät toiseksi
3967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei johda toimenpiteisiin
Kenestä voi kannella oikeusasiamiehelle?
Kantelun voi tehdä viranomaisista ja virkamiehistä sekä muistakin, jotka hoitavat julkista tehtävää.
Viranomaisia ovat esimerkiksi tuomioistuimet, valtion virastot ja laitokset sekä kuntien toimielimet, kuten kunnanhallitukset ja lautakunnat.
Virkamiehiä puolestaan ovat esimerkiksi tuomarit, poliisit, ulosottomiehet, kunnanjohtajat, kunnanvaltuutetut, rakennustarkastajat, sosiaalityöntekijät, peruskoulunopettajat ja terveyskeskuslääkärit.
Muita julkista tehtävää hoitavia ovat esimerkiksi työttömyyskassat ja vakuutuslaitokset silloin, kun ne hoitavat lakisääteisiä korvauksia, tukia ja eläkkeitä.
Kantelun pitää perustua selkeään epäkohtaan. Jos valitat asiasta, josta on määrätty laki, joka määrää asianlaidan, et voi valittaa noin. Silloin sinun pitää lähestyä lainsäätäjiä. Jos taas lakia on rikottu, niin silloin voi onnistua..