Uuden vuoden kertomus
TÄHDEN LENTO
Tämä on novelli Mersujen maailmasta ja vähän sen sivustakin. Esitetyillä henkilöillä ei ole mitään yhtäläisyttä todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin. Uusi lukuja tulee käytettävissä olevan ajan puitteissa vähän kuin Jukka Virtasen puhe – tulee jos on tullakseen. Koska kyseessä on siis vuoden novelli, jatko-osia voimme saada odottaa pitkäänkin.
1. luku
TEUVO LAMPOLA
”Ei perkele, nyt se lähtee hanskasta ja huolella”, Teuvo kirkaisi mörkömustan siipimallisen 190 Dieselin syöksyessä parin näreen lomitse Tuusulan montun pohjamutiin. Kaksi kertaa kattokerhon kautta, mutta lopuksi kuitenkin pyörilleen. Se ei kylläkään lohduttanut sitten pätkän vertaa.
Sillä nyt oli paha merrassa. Auto oli ollut Teuvon isoisän Aaretin silmäterä jo 40 vuoden ajan, eikä edes kolmeasataatuhatta vielä ajettuna.
”Tästä ei ole kuin yksi ja kivinen tie”, Teuvo ajatteli, ”vaari naulaa meikäpojan keleksit seinälle metsästysmuistojen rivistön jatkoksi, siihen takan ylle heti saksanhirvien ja pahkasikojen päiden alapuolelle”. Ja niin Teuvosta tulisi Teija.
Vihasta puuskuttava Aaretti-vaari alkoi kaivella salvupenkkiä navetan nurkalta ja Teuvo heräsi omaan hirmuiseen huutoonsa.
”Voihan perse, mikä painajainen”, Teuvo tutisi. Mutta lopussa kiitoskin seisoi. Teuvon ns. jäsen jökötti kaameassa kusilastissa kuin antikristuksen kärrynaisa. Jos tuo yöllinen uskalias ajoseikkailu olisi kestänyt vähääkään kauemmin, Teuvo olisi varmasti tunnettu paremmin Johannes Yökastajana.
Vielä varmuuden vuoksi Teuvo kurkisti porstuan ovelta pihaan ja varmisti, että vaarin W110 todella seisoi turvallisesti tallin takana. Jos näin ei olisi ollut, se olisi ollut Teuvo, joka sinne tallin taakse olisi köyrätty. Helpottuneena, mutta vieläkin hikimärkänä Teuvo ähelsi rakkonsa tyhjilleen ja painatti takaisin pehkuihin. Aamuun oli vielä aikaa, onneksi.
2. luku
RIPITYS OVELLA KOLKUTTAA
Huomenna alkaisi riparileiri Kankaanpään seurakunnan omistamassa saaressa ja sekös Teuvoa jännitti. Kauko Juhantalolta ja muilta vieläkin isommilta pojilta hän oli kuullut, että nepä ovatkin sellaisia leirejä, jossa poikuus lähtee kuin nappi housuista. Ajatus ei viehättänyt hetikohta, vasiten kun muistelukseen palasi pieni käytännön pila, jossa Teuvon ensihumalan yhteydessä hänelle oli syötetty isosiskonsa viikon vanhat pikkupöksyt – eikä se soundi ollut sieltä parhaasta päästä. Ei mikään mukava vitsi vastuullisemmilta henkilöiltä.
Vaan tavallaan pukki oli kaalimaan vartijana tuollakin leirillä, rippipappi Vilho Mielonen. Tosin hänen puolustuksekseen voitiin sanoa, että oli Mielonen sentään Mersun, joskin myös Jumalan, nimeen vannova hengenmies. Hauturin ajoittaisena apulaisena hän tosin joutui tyytymään pieneen Hanomagin sukuiseen 206-pakettiautoon, sillä kuljetustilaa hiippakuntaa vaihtaneille tarvittiin usein. Mutta oli avarasta takarontista ilonsakin. Vaikka Mielonen päällisin puolin antoi hartaan ja hurskaan vaikutelman, hän oli sisimmässään tulinen ja kiivas vitun mies, jonka niin monet seurakuntasisaret olivat saaneet pyrstövilloissaan tuta.
Tummanharmaa sivulasiton umpipakettiauto oli jo parhaan loistonsa päivät nähnyt, mutta kone kävi ja kukkui nuorella vimmalla. Mittarissakin oli vasta 89.000 km. Vastahan sille oli tehtynä sisäänajo – jota sanaa Mielonen mieluusti maistelikin. Ja mikäs sitä moottoria edes särkenyt olisi – suurimmat haureudet ja synnit kun tapahtuivat tavaratilan puolella. Eikä pelti valita ja voihki, toisin kuin seurakuntasisaret pahan papin paimensauvan puskutraktorimaisessa paineessa.
------------------
Jatkuu kun on jatkuakseen. Tarina on tosin monilta osin puhtaasti OT, joten sheriffiä pelätään :D
TÄHDEN LENTO
Tämä on novelli Mersujen maailmasta ja vähän sen sivustakin. Esitetyillä henkilöillä ei ole mitään yhtäläisyttä todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin. Uusi lukuja tulee käytettävissä olevan ajan puitteissa vähän kuin Jukka Virtasen puhe – tulee jos on tullakseen. Koska kyseessä on siis vuoden novelli, jatko-osia voimme saada odottaa pitkäänkin.
1. luku
TEUVO LAMPOLA
”Ei perkele, nyt se lähtee hanskasta ja huolella”, Teuvo kirkaisi mörkömustan siipimallisen 190 Dieselin syöksyessä parin näreen lomitse Tuusulan montun pohjamutiin. Kaksi kertaa kattokerhon kautta, mutta lopuksi kuitenkin pyörilleen. Se ei kylläkään lohduttanut sitten pätkän vertaa.
Sillä nyt oli paha merrassa. Auto oli ollut Teuvon isoisän Aaretin silmäterä jo 40 vuoden ajan, eikä edes kolmeasataatuhatta vielä ajettuna.
”Tästä ei ole kuin yksi ja kivinen tie”, Teuvo ajatteli, ”vaari naulaa meikäpojan keleksit seinälle metsästysmuistojen rivistön jatkoksi, siihen takan ylle heti saksanhirvien ja pahkasikojen päiden alapuolelle”. Ja niin Teuvosta tulisi Teija.
Vihasta puuskuttava Aaretti-vaari alkoi kaivella salvupenkkiä navetan nurkalta ja Teuvo heräsi omaan hirmuiseen huutoonsa.
”Voihan perse, mikä painajainen”, Teuvo tutisi. Mutta lopussa kiitoskin seisoi. Teuvon ns. jäsen jökötti kaameassa kusilastissa kuin antikristuksen kärrynaisa. Jos tuo yöllinen uskalias ajoseikkailu olisi kestänyt vähääkään kauemmin, Teuvo olisi varmasti tunnettu paremmin Johannes Yökastajana.
Vielä varmuuden vuoksi Teuvo kurkisti porstuan ovelta pihaan ja varmisti, että vaarin W110 todella seisoi turvallisesti tallin takana. Jos näin ei olisi ollut, se olisi ollut Teuvo, joka sinne tallin taakse olisi köyrätty. Helpottuneena, mutta vieläkin hikimärkänä Teuvo ähelsi rakkonsa tyhjilleen ja painatti takaisin pehkuihin. Aamuun oli vielä aikaa, onneksi.
2. luku
RIPITYS OVELLA KOLKUTTAA
Huomenna alkaisi riparileiri Kankaanpään seurakunnan omistamassa saaressa ja sekös Teuvoa jännitti. Kauko Juhantalolta ja muilta vieläkin isommilta pojilta hän oli kuullut, että nepä ovatkin sellaisia leirejä, jossa poikuus lähtee kuin nappi housuista. Ajatus ei viehättänyt hetikohta, vasiten kun muistelukseen palasi pieni käytännön pila, jossa Teuvon ensihumalan yhteydessä hänelle oli syötetty isosiskonsa viikon vanhat pikkupöksyt – eikä se soundi ollut sieltä parhaasta päästä. Ei mikään mukava vitsi vastuullisemmilta henkilöiltä.
Vaan tavallaan pukki oli kaalimaan vartijana tuollakin leirillä, rippipappi Vilho Mielonen. Tosin hänen puolustuksekseen voitiin sanoa, että oli Mielonen sentään Mersun, joskin myös Jumalan, nimeen vannova hengenmies. Hauturin ajoittaisena apulaisena hän tosin joutui tyytymään pieneen Hanomagin sukuiseen 206-pakettiautoon, sillä kuljetustilaa hiippakuntaa vaihtaneille tarvittiin usein. Mutta oli avarasta takarontista ilonsakin. Vaikka Mielonen päällisin puolin antoi hartaan ja hurskaan vaikutelman, hän oli sisimmässään tulinen ja kiivas vitun mies, jonka niin monet seurakuntasisaret olivat saaneet pyrstövilloissaan tuta.
Tummanharmaa sivulasiton umpipakettiauto oli jo parhaan loistonsa päivät nähnyt, mutta kone kävi ja kukkui nuorella vimmalla. Mittarissakin oli vasta 89.000 km. Vastahan sille oli tehtynä sisäänajo – jota sanaa Mielonen mieluusti maistelikin. Ja mikäs sitä moottoria edes särkenyt olisi – suurimmat haureudet ja synnit kun tapahtuivat tavaratilan puolella. Eikä pelti valita ja voihki, toisin kuin seurakuntasisaret pahan papin paimensauvan puskutraktorimaisessa paineessa.
------------------
Jatkuu kun on jatkuakseen. Tarina on tosin monilta osin puhtaasti OT, joten sheriffiä pelätään :D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tästä on pyöreästi 14- vuotta aikaa kun jutun olet kirjoittanut, ja nyt vasta osui silmään, kun hain Googlesta hakusanalla "Antikristuksen kärrynaisa". Hain sitä siitä syystä, että jo edesmennyt keuhkosyöpään kuollut n. 60- vuotias huumoriukko sitä aina välillä viljeli, niin piti ihan varmistaa oliko oma keksintö, vai jo olemassa oleva sanonta. Jatka nyt ihmeessä - sen verran hyvää juttua, että luulen että jos tällaista löytyy kirjoista (joita en lue), niin menen kirjastoon :D