Hei! Terveiset Naikkarilta! Rakas esikoistyttäremme Neiti Herné (entinen Herra Herne) näki päivänvalon Naistenklinikalla 31.8.2006 "melkein toimistoaikaan" klo 17.25 :-)
Pituutta oli 50 senttiä, painoa 3565 grammaa ja päänympärys reilut 36 senttiä.
29.8. klo 03.30 tuli vaaleanpunainen vessareissu ja lähtö NKl:lle. Perille päästyämme otettiin perinteiset käyrät ja olin edelleen surkeasti vain sormenpäälle auki :-( Siirryin osastolle odottelemaan ja
seuraavana aamuna lääkäri "uhkaili", että torstaina käynnistellään, jollei homma ala itsestään ennen sitä.
Torstaina huonosti nukutun (oksentelua ja outoja kipuja ;-)) yön jälkeen, kun "kätilöni" sitten tulikin töihin pääsin taas käyrille ja sisätutkimukseen: 3 senttiä auki ja säännölliset supistukset, JEEE!
Ei siis tarvinnut käynnistellä :-) Pikainen soitto miehelle: kerää kamasi, ja piikki petidiiniä: vielä hetki unta ennen voimanponnistusta.
Klo 13.30 mentiin sitten synnytyssaliin. Henkäilin
ilokaasua, luin supistuskäyrää ja nojailin saccosäkkiin. Odottelin niitä kunnollisia oikeita synnytyskipuja, joista synnyttäneet naiset puhuvat, "et tiedä mitään ennen kuin olet itse sen kokenut" Klo 14.30 olinkin sitten jo 8 senttiä auki. Loppu kävikin vauhdilla, kaikki puudutusaineet jäivät käyttämättä, musat kuuntelematta ja miehellä eväät syömättä.
Klo 17 menin ponnistamaan synnytysjakkaralle, johon voisi joku muuten lisätä kahvat ja kunnon jalkatuet ;-) Ja klo 17.25 10 pisteen tyttö oli sylissäni.
Synnytys oli ihan mahtava kokemus, kiitos Kätilöni J. Nykäsen ja Rakkaan Mieheni.
Seuraavat 4 päivää oltiin sitten perhehuoneessa ja
opeteltiin vauvanhoitoa. Kotiin tultiin maanantai-iltana ja nyt eletään maidontuoksuista vauva-arkea. Nyt voi jo hiukan hengähtääkin, kun paino on alun rajun notkahduksen jälkeen taas lähtenyt tukevaan nousuun.
Ihanaa odotusta ja tsemppiä kaikille synnytykseen!
Älkää turhaan pelätkö sitä, synnytys voi olla myös upea kokemus :-)
PS. Niin ja muistakaa ne Espoon neuvolan listat ;-)
Pituutta oli 50 senttiä, painoa 3565 grammaa ja päänympärys reilut 36 senttiä.
29.8. klo 03.30 tuli vaaleanpunainen vessareissu ja lähtö NKl:lle. Perille päästyämme otettiin perinteiset käyrät ja olin edelleen surkeasti vain sormenpäälle auki :-( Siirryin osastolle odottelemaan ja
seuraavana aamuna lääkäri "uhkaili", että torstaina käynnistellään, jollei homma ala itsestään ennen sitä.
Torstaina huonosti nukutun (oksentelua ja outoja kipuja ;-)) yön jälkeen, kun "kätilöni" sitten tulikin töihin pääsin taas käyrille ja sisätutkimukseen: 3 senttiä auki ja säännölliset supistukset, JEEE!
Ei siis tarvinnut käynnistellä :-) Pikainen soitto miehelle: kerää kamasi, ja piikki petidiiniä: vielä hetki unta ennen voimanponnistusta.
Klo 13.30 mentiin sitten synnytyssaliin. Henkäilin
ilokaasua, luin supistuskäyrää ja nojailin saccosäkkiin. Odottelin niitä kunnollisia oikeita synnytyskipuja, joista synnyttäneet naiset puhuvat, "et tiedä mitään ennen kuin olet itse sen kokenut" Klo 14.30 olinkin sitten jo 8 senttiä auki. Loppu kävikin vauhdilla, kaikki puudutusaineet jäivät käyttämättä, musat kuuntelematta ja miehellä eväät syömättä.
Klo 17 menin ponnistamaan synnytysjakkaralle, johon voisi joku muuten lisätä kahvat ja kunnon jalkatuet ;-) Ja klo 17.25 10 pisteen tyttö oli sylissäni.
Synnytys oli ihan mahtava kokemus, kiitos Kätilöni J. Nykäsen ja Rakkaan Mieheni.
Seuraavat 4 päivää oltiin sitten perhehuoneessa ja
opeteltiin vauvanhoitoa. Kotiin tultiin maanantai-iltana ja nyt eletään maidontuoksuista vauva-arkea. Nyt voi jo hiukan hengähtääkin, kun paino on alun rajun notkahduksen jälkeen taas lähtenyt tukevaan nousuun.
Ihanaa odotusta ja tsemppiä kaikille synnytykseen!
Älkää turhaan pelätkö sitä, synnytys voi olla myös upea kokemus :-)
PS. Niin ja muistakaa ne Espoon neuvolan listat ;-)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onnea teille kaikille kovasta ponnistuksesta!
Ja mukavaa odotusta sinne :-)
Ja tsemppiä sitten marraskuussa,
minnes olet menossa synnyttämään?
Porvoon sairaalaan kai olisi tarkoitus itsensä yrittää raahata.
ja suloista vauva-arkea =)
Lämpimät onnittelut tyttövauvasta koko perheelle.
Meillekin syntyi 10 pisteen tyttö :)
On ne sitten täydellisiä ;)
olin yllättynyt pisteistä, koska pian kutsuivat lastenlääkärin paikalle synnytyksen jälkeen.
Kätilöt eivät tunnistaneet rintakehässä törröttävää miekkalisäkettä (ulkoneva rusto rintalastassa keskellä), jonka tyttö oli perinyt isältään.
Olin myös yllättynyt pisteistä. Seuraavana päivänä osastolle tuli kierrolle gynekologi,joka sanoi,että kovin usein ei synny 10 pisteen vauvaa tai ainakin se tulee huutaen ulos :)
onnea hurjasti!!!!!!!!!!!!!!!
Onnea, onnea!!! Ihana kuulla että kaikki meni ja on hyvin :) itse synnytin kättärillä tytön torstaina 31.8. ja kotiin päästiin jo lauantaina 2.9.2006. Laitoin tälle palstalle jutun synnytyksestäni otsakkeella Meidän "Maisan" syntymä... jos haluat käydä kurkkaamassa. Onnittelut vielä koko porukalle!
Sylin täydeltä onneaa. (perässä tullaan rv:40 3)
Paljon onnea koko perheelle.. :)
Ihanaa, kun jollakin on synnytys ollu noin mukavaa. Ei taas vähään aikaan jännitä niin paljon :)
ONNEA hyvästä synnytyskokemuksesta ja tyttövauvasta! (Ihana lukea näitä kertomuksia, varsinkin näitä positiivisia, välillä kun kaikki mitä kuulee on että se on kauheaa ja siihen melkein kuolee.)
Kävin odotusaikana äitiysjoogassa ja siellä aina hoettiin sitä, että jokainen kunnollinen supistus
tuo vauvaa ulospäin ja edistää synnytystä.
Itse koin helpottavaksi supistusmonitorin seuraamisen, jolloin näin, että nyt supistus tulee
ja saavuttaa huippunsa ja sitten taas hellittää ja saan levätä hetken. Suosittelen :-)
Myös hoitohenkilökuntaa kannattaa kuunnella synnytyksen aikana, he näkevät jos kipu on liian kova tai asento ei edistä vauvan ulostuloa. Minutkin "käskettiin" välillä seisomaan, jolloin vauva siirtyi alaspäin.
Mutta kannattaa mennä avoimin ja luottavaisin mielin. Hoitohenkilökunta on siellä apuna ja tukena, ihan vain Synnyttävää Äitiä varten :-)
Mulla tässä sylissä tuhisee poika, joka syntyi sitten 28.8 naisten klinikalla, 51 cm ja 3170 g, ei jäänyt mullakaan mitään negatiivista mieleen, supistusten alussa kuulemma sanoin, että en synnytä enää ikinä, mutta kun homma oli ohi, niin siitä kyllä jäi enimmäkseen positiivinen fiilis. Oon myös samaa mieltä siitä, että kannattaa kuunnella ammattilaisten ohjeita, ja paras kivunlievitys oli oma mies (ja epiduraali!) :)