Luulen, että tämä ei ole mennyt odotusten mukaan. Olemme vuorotellen tämän
pääarkkitehtinä, ja korttitalo romahtaa pienimmästäkin tuulenvireestä.
On se ihme, kun tätä on kyhätty jo sen verran pitkään ja joskus hartaastikin.
Olet ihan varmasti tutustumisen arvoinen. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan juuri
nyt, mutta sinulla on kai muita ajatuksia?
Olemme nähdeet viimeisen vuoden aikana arvatakseni yhden käden sormin
laskettavan määrän verran. Täytyy myöntää, että viimeisellä kerralla en heti
edes tuntenut.
Olisihan se helppoa, jos osaisimme toisinaan lukea ajatuksia :/
pääarkkitehtinä, ja korttitalo romahtaa pienimmästäkin tuulenvireestä.
On se ihme, kun tätä on kyhätty jo sen verran pitkään ja joskus hartaastikin.
Olet ihan varmasti tutustumisen arvoinen. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan juuri
nyt, mutta sinulla on kai muita ajatuksia?
Olemme nähdeet viimeisen vuoden aikana arvatakseni yhden käden sormin
laskettavan määrän verran. Täytyy myöntää, että viimeisellä kerralla en heti
edes tuntenut.
Olisihan se helppoa, jos osaisimme toisinaan lukea ajatuksia :/
Vastaukset 65
Vanhimmat
pitää olla. Mun ajatukset on tosiaan vähän vakavoituneet tässä viime aikoina, että saattaisin olla mukana siinä, ihan syvällisestikin. Mitään sen kummemmin varomatta.
Kyllä se sopii, jos päätät panostaa enemmän. Ei kyllä tarvitse yrittää olla
mitenkään erityisen syvällinen. Kyllä se homma rupee toimimaan tai sit ei..
Jos lähdetään siitä ystävyydestä ilman sen ihmeempiä paineita...
sen kummemmin ajattelematta vastaan niin.
Tässä nyt virallisesti netin välityksellä! :P
Tässähän päästiin nopeesti ratkaisuun :D
Todellisuushan on tatä...
No, pidetään tämä kanta, vaikka ei olisikaan sama tapaus! :)
että tupsahti.
selvällä suomen kielellä kun et muuten sitä taho perille ottaa: Ymmärrät minut väärin, tai et halua ymmärtää. Olen koittanut jankuttaa miten asiat oikeasti ovat, mutta käännät ja väännät niistä itelles merkityksiä joita vain ei ole. Olen sanonut sulle kirjaimellisesti mikä on asioiden oikea laita. Usko se.
Okei! Ymmärsin väärin väärin ymmärryksesi ymmärtämisen... No oho!
Tulipa tämäkin puoli tässä esiin.. Niinkin voi siis olla.
Tässä tapauksessa on nyt vain pihtailtu puheita. Jankutuksista puhumattakaan ;)
Noo, tsemppiä!
Sitäkö sunkin taholtasi? Vahvistamista? En usko. Sä tiedät, etten kirjoittele ilkeästi kenestäkään. Kun tarpeeksi provosoidaan, olen heikko ja puolustaudun. Tähän yhteyteen en oo kirjoittanut vielä mitään. Joskus tuntuu, että käsikirjoittajat itse vaihtaa kiireesti vaatteet ja roolin tarpeen mukaan näissä näytelmissä. Silti en pidä itseäni tyhmänä uskoessani näitä "riivaajien viisauksia". Ilmiö on epäterve ja tulevien kirjailijoiden jatkuvuus maassa turvattu. Arvaamatonta intelligenssiä, naamion toisella puolella hylkäämisiä, petoksia, julmaa kohtelua, hyväksikäyttöä? Tottakai sait mut suuttumaan, saithan mut myös rakastamaan. Ja monesti nauramaankin, mutta etupäässä itselleni.
oikkeesti, jos olet nainen. Siis tarkoitan, että ihan oikeasti nainen. Jos olet epävarma, koita vaikka käsilläsi haarojen välistä. Mutta oikeasti, jos olet nainen, niin hemmetissä ota minuun yhteyttä. Siis, katso nyt tarkkaan: tässä minä. Hieno yksilö, mitä nyt muutama paha vaiva, mutta nekin ennen pitkää poissa. Komiaki ku hitto. Katto ny, ei tämmöstä olekka muita. Nii jotta, ei mulla oikeestaa muuuta ku tulisikko mule eukoks?
miks sää niinku sitte meet pois??
mulle kerran sanottiin, että olen siltä väliltä. Ihan niinkuin olisit tuonkin arvannut. Siks ne siistiytymisvitsit?. Pelkäsin, että lenkillä en kohtaakaan sua, vaan lauman karskeja pilkkaajia. Ajattelin, ettei mua ainakaan sellaisesta asiasta tällä kertaa pilkattais. Rakastan sinua. Nyt meen nukkumaan, mene sinäkin.
kaulakoru
niin tässä lyhyt vastaus: Ainoastaan livenä asiat selviävät ja edistyvät, eivät netissä, eli ei minullakaan olisi mitään tutustumista vastaan.
Miten itse eksyit tänne ihastumispalstalle? Kertomaan suuria totuuksiasi?
Tuli vain mieleen tällainen perus perinteinen..
täällä kun eivät saa oikeessa elämässä mitään
aikaseksi...säälittävää.
koko maailma täynnä...... kyllä sen muutenkin huomaa.. pultsarit, valittajat, lihavat, epävarmat jne jne.... eri asia on pidänkö tätä säälittävänä vai jonain muuna.
"Miten itse eksyit tänne ihastumispalstalle?"
-Olen ihastunut, mutta ymmärrän kuitenkin sen, että hommat ei etene pelkästään nettipalstoille kirjoittamalla.
Itse olin muuten tunnistavinani itseni tuosta ap:n kirjoituksesta ja siksi vastasin. Korttitalojen rakentelija siis minäkin...
mikäs vastarannan syyhyinen kiiski se täällä rutisee?
Luin ketjun läpi hymy huulilla, mutta se oikeni sinun vastaukseesi.
Tuskimpa tässä muut kirjoittajat kyynelehtivät kirjoittaessaan...
Veikkaisin, että päin vastoin :)
Huojuu huojuu mut ei vielä ole romahtanut. Kun
ei tarpeeksi tuulenvire ole käynyt!!!
Joko olet harjoitellut lentoonlähtöä? Ilmakuopat
pudottaa alaspäin..:)
Taitaa olla, että varsinaista romahdusta ei ole tosiaan tapahtunut. Tämä
kyhäelmä on tosin niin pieni vielä, vain muutama kortti on vasta asetettu
(jos pysytään samassa kielikuvassa) ;)
Harjoitellut lentoonlähtöä? Jos tuo oli vain kielikuva, niin en ymmärtänyt
täysin...
Toivottavasti lähiaikoina ei tuule, kunnes saisimme perustuksen valmiiksi.
Sen jälkeen saisi vaikka vähän puhaltaakin..
Tarkoitan vähän että oletko jo räpytellyt
siipiäsi, kirjottamisen lomassa ettei niskat
puudu.!
Korttitalo on hyvin hienovarainen kyhäelmä.
Siellä muuten on tuulinen ilma.Muuten sen
perustuksen teko, on huolellista ja rakentavaa
työtä..Tuulen vireet sekottaa pakkaa...:)
ootko hyvällä vai huonolla tuulella,kun taas täällä tuulee.ulkona nääs.
kerro pointtisi...
oikasee tuohon lattialle ja kuorsaa.Mietin syntyjä(..syntejä..)syviä....Ei vaiskaan...Niin huolellista työtä,ihan totta.
Hyvällä mielellä minä täällä olen!! Vähän
tosiaan hymyilyttää!!!Ehkä vähän myös pistävällä tuulella.Minä olen jo räpytellyt siipiäni! vaan ne kun ei vielä kanna...!
selkää ja nukahdin.Pistävällä tuulella??Et enää...
Ei ole meikäläiselle siipiä suotu. Sen sijaan kohta pukkaa harmaita hapsia
tätä kaikkea ihmetellessäni. Parempi etten yritä yksin ymmärtää..
Täälläkö tuulee? Nyt siis? No niin varmasti sitten sielläkin, nimittäin olen
tässä aika lähellä... maantieteellisesti ;)
Totta! Perustusten teko on rakentavaa työtä :D Minua huolettaa tämä
kokonaisuus. (En mielellään rakentaisi kovin pysyvää perustusta naapurin
tontille..) Näyttää lisäksi siltä, että on tulossa rankka "talvi" jo alkusyksystä,
joka varmaan jatkuu pitkälle kevääseen, joten järkevintä varmaan olisi,
että haudataan koko suunnitelma.. Sinulla on ymmärrettävästi muutakin
tekemistä.
Mutta on myös totta, että jos ei näinä aikoina, niin ei koskaan...
Lähden nyt nukkumaan, sinulla tuntuu olevan monta rautaa tulessa ,Kun näitä juttuja lueskelee.
Niin olen varmaan väärä henkilö..!!!
HYVÄÄ YÖTÄ SINULLE ! Toivottavasti löydät mitä etsit....!
ois ihana jos tuntisinkin sut oikeesti,mutta kun en tunne sua,tuntematon rakas....
maantieteellisesti?? Mulla taitas olla sulle oikeesti asiaa...Eihän sitä nyt naapurintontille ei...kyllähän MINÄ sen nyt tiedän.....
Niin sä varmaan olet minulle, aivan outo henkilö
luulin varmaan sinua erääksi toiseksi ihmiseksi.
Me hänen kanssaan kyllä tunnetaankin, ja ollaan
kirjoteltukkin .Kun nuo asiat tuntuu vaan sopivan
hyvin, näihin minunkin kuvioihin.. Mut tälläistä
tää elämä on...!!!!
jo tunnetkin,epäreilua!!!!!Eikös olis helpompaa,jos tuntis??????????????
Kuule sanoin että ollaan varmaan erehdytty !kyllä olen sinunkin kanssa keskusteltu useammassa ketjussa.Mutta en ole todellakaan vakuuttunut siitä että oletko hän? vai joku muu jonka kanssa
olen tuntenut jo ihan elämässäkin..!!!
ihan oikeesti kirjotella täällä.Mun koneella kyllä kirjottelee välillä mun kamutkin....
Mutta lähinnä nyt se pelottaa,kun en tunne sua oikeesti.Ja miten sä voit tietää mitä minä olen täällä kirjottanu,mulla on välillä samanlaista hölmöilyy,kun näillä(päiväkahvi:)tyypeillä mun luona...nää on täällä välillä ihan sekoja,mutta rakkaita mulle.
ole MINULLE kertonut,että olisi ihastunut tai ikävöisi,ei oikeessa elämässä eikä täällä.
Mä olen vaan sellanen hölmö,että ikävöin kaikkia,jotka koen jotenkin ihanaks.Ihastunkin usein,mutta moraali on moraali,tärkeä taas mulle.
Asia on kuitenkin näin että ,joku henkilö on
saanut minut tänne kirjottaan, Koska tunnen
että ollaan samalla aaltopituudella, hänen
kanssaan. Se on kyllä oikein tuo moraali !!!
Halit sinulle ja kauniita unia !!! olet hyvä
tyyppi
Millaista asiaa? Jäi vielä vähän epäselväksi..Hän saattaa hyvin ajatella,
että minulla on jo joku toinen. Minullakin on käynyt hänen osaltaan
sellainen mielessä. Ei ihan mahdotonta sekään..
Varmasti minullakin olisi hänelle monenlaista kerrottavaa, mutta ennen
kaikkea olisi kiva saada sinut (hänet siis) kainalon tuntumaan :|
Nähdään!
tottakai on toinen......ihan väärä henkilö ollut kyseessä.Mutta hauskaa oli kirjoitella siltikin.Opin olevinani tuntemaan hänet,jään näihin mielikuviin hautaan asti.
Voi sua...! :)
siis ei voi olla totta,että pitää olla.Kuuntele mä nauran täällä sikana,oikeesti!
vaan nauran.....
No mitä siellä naureskelet ? Kerro mullekkin!
niin voin nauraa täälläkin! Sitäkö vain kun oot
niin ovela?
mutta en ota kaikkia syitä niskoilleni,en.
Sitten sä kohta kysyt,hei.Mitä syitä sun nyt pitäs niskoilles ottaa,sä oot tajunnu ihan väärin ja sitä rataa.
Sinäpäs ajattelet niin pitkälle, ettei tässä osaa mitään sanoa. Tumput suorana istun ja ihmettelen tätä ihmiseloa...!
näyttää...okei koleaa syksysäätä.Tuu lämmittämään.
Olis se kyllä aika s------n ajatus! Tai itse sen
mielessään tekee..Kyllä täällä vähän kylmä on!
TÄYTYY POISTUA VÄHÄKSI AIKAA...
liian hyvä olo....
Kävin vähän ulkonakin siellähn oli niin ihana syyspäivä! Täällä sisällä, se vain tuntuu tuo !!
Hurjaa huumoria heität!!!
Okei,ole se kuka oletkin ja mieti minusta niin,että olin juuri se,ketä haet...
Kiittäisinkö.Voisin kiittääkin ystävällisyydestä ja
asioista,joista et ole tosissaan suuttunut,kuin vähäksi aikaa.
Ajatella juuri silloin,kun leikki alkaa parhaiten sujua,pitää kaikki jättää taakseen.Jossain täällä mainitsin,että häippäsen ja se on totta,Varmasti ikävöin sinua ja ajattelen,mutta itsensä riuhtaiseminen on pakko tehdä.
En tiedä,mutta älä säikähdä,olen pikkuhiljaa kulkenut,vähän vaivalloisesti omaa tietä,siksi huumori....Viime syksynä vannotin eräälle ihmiselle,että jaksan ja vielä täällä huokailen.
Heikko huokaa...Ehkä me JOSSAIN nähdään....
Vastaan tänne hierarkia tuli vastaan.. Sinä olet
miettinyt paljon samallaisia asioita kuin minäkin .Olen miettinyt että mun täyty päästä tästä irti . Eihän sitä todellakaan tiedä, miten paljon kaikkea yhteistä meilläkin olisi täällä ollut.Mutta huumori on se joka tekee elämästä
keveämpää, monesti hymy ja iloinen mieli
parantaa moniakin haavoja. Kun sen vain oikein oivaltaa... Oletpa hienosieluinen..!!! ps
oli kiva kirjoitella
älä ole huolissasi!Mulla on järki päässä.
Vastaan sinulle vielä tään alle .Että mä koskaan sinua unohda en! Sinä hassu höpönassu!
jotenkin muuttunut, vai kuinka et minua tunnistanut? Minä kyllä tunnistin sinut silloin harvinaisen kerran, kun näin sinut viimeksi. Tutustumisen arvoinen olen, kas kummaa kun huomaat sen vasta nyt ;)
Kuule sinä siellä !Olet sinä uskomaton tyyppi.
No kun tuli vaan kumma tunne että jotakin on .
Ja ne asiat pitäisi selvittää ,koska tunnut niin
tutulta ja yhtäkkiä tuli ikäväkin..!!!
lanka katoaa siitä kerältä.Se on semmonen juttu vielä,että sitä lankaa saa välillä vaihtaa,
tekee katos sellaisia raidoja suggaan.
Joskus on kuule langat solmussa pahasti ja
hampaat irvessä on vedettävä niin että tulee
umppari,siis umpimasolmu.Seuraava vaihe on
se,että heität kaiken sukan kutomisen ja piilotat sen vaikeimpaan paikkaan,vaikka komeron perälle ja paljon muuta keskeneräistä kasaat sitten siihen päälle.Pagetti on semmonen.
Kuule olen huono kutoon sukkiakin! Kun ne vanuttuu käsissäni ennen kuin ne on valmiit. Niin että ei voi kehua kutomataidollakaan.Pitäs opetella virkkaamaan ajankuluksi ,kun
tulee nuo syksy viimatkin ja ne puhaltaa kylmästi. Pitäs varmaan tarkistaa se pagetti ,siellähän sitä työtä olisikin!!!
Kylmää puhaltaa ja aina viima kohti kasvoja.
Toivottavasti tuulee vielä lempeämminkin, ja tulis intiaanikesäkin. Viima puree ja tekee vaurioita.
Ja saattaa jättää ikuisia arpiakin ihmiseen!
Ei sitä hot kesää kukaan jaksa.Minihameet mimmeillä ja korkokengät.Huimaa päätä...
Ukkosmyrsky on vaarallinen ,kerran olin lentokoneesakin, Kun salama iski mut siitäkin selvittiin!!! Paitsi että pelotti todella..!!!
Ois mielenkiintosta niinku.Olen lukenut liikaa
tieteeseen liittyviä lehtiä ja joskus muitakin.
Pitäiskö mun keskittyä vaan nyt tähän omaan työhön täällä,eikä rämpätä ihmisten koneita,kun oon täällä baby sitterinä.Tässä vaan oli pöydällä tuollanen lippu,mihin kantsii kirjoitella.Ajattelin kyllä ensin,että jopas on mielenkiintoinen palsta,huh hah hei ja rommia pulloon.Mutta nyt meen lämmittää tuttelia.
HYVÄÄ YÖTÄ SINNE!!
Laskutaito hallussa - edelleen. ;)
Huomasin.
Vieläkö edes ystäviä?
paljon on tässäkin ketjussa....
ihmiset on niin uteliaita,että suututtaa.Mun kone on ollu käytössä koko hela natten,vaikka en ollu edes paikalla.
ihan miten vaan,otappa taas selvää....