Ihan kaikkia viherpiipertäjien ja muiden aktivistien (lue: fanaatikkojen) juttuja ei kannata uskoa. Kannatan suojelua, mutta järkevissä rajoissa. Kyllä ihminen on tärkeämpi kuin jokin nilviäinen.
"Todellisuudessa ainoatakaan Suomen luonnossa elävää lajia ei uhkaa sukupuutto, eli poistuminen lopullisesti maailman lajien joukosta. Suomessa laji on vaarassa kadota korkeintaan Suomen valtiollisten rajojen sisältä, ja niitä rajoja ei luonto tunnusta. Sukupuuttosanan väärinkäyttöä on arvostellut mm. Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Juha Lappi.
Lappi: "Uhanalaisuutta pitäisi tarkastella niin kuin ekologisten kriteerien pohjalta, lajien levinneisyysalueiden pohjalta ja tällaisten valtiollisten tai hallinnollisten rajojen mukaisesti määritelty uhanalaisuus ei ole luonteva lähtökohta lajien ja luonnon suojeluun".
Olisiko teillä joku esimerkki tästä?
Lappi: "No esimerkiksi valkoselkätikka on hyvin hyvä esimerkki, että valkoselkätikka on levinnyt kaikkialle Japaniin ja Tyyneltä valtamereltä Adrianmerelle ja Atlantin valtamerelle, ja sellanen pieni leviämisalueen laita sattuu Suomen kohdalle ja nyt kun se on koettu mahdottoman tärkeäksi lajiksi Suomen luonnonsuojelun kannalta, vaikka se ei ole lajin kannalta millään tavalla merkityksellinen tämä Suomi".
Mitä edellä sanottiin valkopersetikasta koskee myös liito-oravaa. Niitä kyllä maailmassa riittää.
Ja on niitä täällä Suomessakin enemmän kuin kukaan on laskenut (on yleensä yöeläjä). Esim. täällä Keski-Suomessa maanomistajat suojelevat niitä kumpiakin ihan omaehtoisesti, mutta varovat puhelemasta niistä ääneen peläten viherpiipertäjien heti ryhtyvän sosialisoimaan maa- ja metsäomaisuuttaan. Toisaalta: eräät taas hävittävät mailtaan samasta syystä kaikki tikat ja oravat - onneksi harvemmat.
---
Kaikesta sukupuuttokohusta huolimatta maailmassa on tällä hetkellä enemmän lajeja kuin koskaan aikaisemmin. Sama koskee Suomea. Suomen lajirunsaus on nyt todennäköisesti suurempi kuin kertaakaan jääkauden jälkeen ja joka vuosi Suomen lajimäärä lisääntyy. Pohjoinen luonto on jatkuvassa muutoksen tilassa, mutta virta Suomeen on kuitenkin suurempi kuin täältä pois. Valtiollisen uhanalaisuuskäsitteen käyttö vain vääristää kuvan."
Tämä teksti MOT-ohjelman nettisivuilta. Käykatsomassa sieltä tarkemmin.
Ei siis kannata uskoa ihan mitä tahansa.
Kannatan suojelua, mutta joku roti näissäkin asioissa pitää olla. Kaupukilaispiipertäjät eivät oikeasti ymmärrä luonnosta ja ympäristöstä mitään.
"Todellisuudessa ainoatakaan Suomen luonnossa elävää lajia ei uhkaa sukupuutto, eli poistuminen lopullisesti maailman lajien joukosta. Suomessa laji on vaarassa kadota korkeintaan Suomen valtiollisten rajojen sisältä, ja niitä rajoja ei luonto tunnusta. Sukupuuttosanan väärinkäyttöä on arvostellut mm. Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Juha Lappi.
Lappi: "Uhanalaisuutta pitäisi tarkastella niin kuin ekologisten kriteerien pohjalta, lajien levinneisyysalueiden pohjalta ja tällaisten valtiollisten tai hallinnollisten rajojen mukaisesti määritelty uhanalaisuus ei ole luonteva lähtökohta lajien ja luonnon suojeluun".
Olisiko teillä joku esimerkki tästä?
Lappi: "No esimerkiksi valkoselkätikka on hyvin hyvä esimerkki, että valkoselkätikka on levinnyt kaikkialle Japaniin ja Tyyneltä valtamereltä Adrianmerelle ja Atlantin valtamerelle, ja sellanen pieni leviämisalueen laita sattuu Suomen kohdalle ja nyt kun se on koettu mahdottoman tärkeäksi lajiksi Suomen luonnonsuojelun kannalta, vaikka se ei ole lajin kannalta millään tavalla merkityksellinen tämä Suomi".
Mitä edellä sanottiin valkopersetikasta koskee myös liito-oravaa. Niitä kyllä maailmassa riittää.
Ja on niitä täällä Suomessakin enemmän kuin kukaan on laskenut (on yleensä yöeläjä). Esim. täällä Keski-Suomessa maanomistajat suojelevat niitä kumpiakin ihan omaehtoisesti, mutta varovat puhelemasta niistä ääneen peläten viherpiipertäjien heti ryhtyvän sosialisoimaan maa- ja metsäomaisuuttaan. Toisaalta: eräät taas hävittävät mailtaan samasta syystä kaikki tikat ja oravat - onneksi harvemmat.
---
Kaikesta sukupuuttokohusta huolimatta maailmassa on tällä hetkellä enemmän lajeja kuin koskaan aikaisemmin. Sama koskee Suomea. Suomen lajirunsaus on nyt todennäköisesti suurempi kuin kertaakaan jääkauden jälkeen ja joka vuosi Suomen lajimäärä lisääntyy. Pohjoinen luonto on jatkuvassa muutoksen tilassa, mutta virta Suomeen on kuitenkin suurempi kuin täältä pois. Valtiollisen uhanalaisuuskäsitteen käyttö vain vääristää kuvan."
Tämä teksti MOT-ohjelman nettisivuilta. Käykatsomassa sieltä tarkemmin.
Ei siis kannata uskoa ihan mitä tahansa.
Kannatan suojelua, mutta joku roti näissäkin asioissa pitää olla. Kaupukilaispiipertäjät eivät oikeasti ymmärrä luonnosta ja ympäristöstä mitään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"ihminen on tärkeämpi kuin jokin nilviäinen"
Tärkeämpi kenelle? Luonnolle, maailmalle - vai ihmiselle?
Olen kanssasi samaa mieltä, sukupuutto-sanaa käytetään hiukan liian herkästi. Se ei ole ainoa asia, jossa viherpiipertäjät lyövät yli. Mutta en kuitenkaan allekirjoittaisi, ettei kaupunkilainen luonnosta ymmärrä.
Suosittelisin niin sinulle kuin viherpiipertäjille Gaia-hypoteesiin tutustumista. Hypoteesin isä on James Lovelock, siihen kirjoitti aikanaan mainion johdatuksen Michael Allaby... valitettavasti Allabyn Guide to Gaia on tosi hankala löytää, mutta jos silmiin osuu, kannattaa ehdottomasti tutustua. Google tuottaa ihan mukavasti tuloksia hakuehdolla gaia hypothesis.
Hyvää uutta vuotta sinullekin.
Tuolla nilviäismaininnalla halusin ehkä hieman kärjistää. Mutta kyllähän se niin on, että aika usein todellisuutta ymmärtämättömät ympäristöfanaatikot puolustelevat mm. metsänhakkuiden vastustelemistaan juuri näillä "nilviäisten" ja muiden ötököitten suojelulla.
En tarkoitakaan, että kaikki kaupunkilaiset toimisivat väittämälläni tavalla enkä myöskään halua lietsoa lisää vihanpitoa maaseutuväestön ja kaupunkilaisten välille. Omat kokemukseni vain osoittavat, että useimmat ympäristöämme koskevat päätökset tehdään kaupunkien kabineteissa ja niitä tekevät maaseudusta ja luonnosta vieraantuneet virkamiehet. Näin esimerkiksi maamme ympäristökeskuksissa. Siellä vähät välitetään siitä, millä tavalla heidän ratkaisunsa vaikuttavat maaseudulla edelleen asuvien ja yrittävien ihmisten elämään ja toimeentuloon. Päätöksiä tehtäessä ei edes haluta kuunnella maanomistajia; näin kävi esim. Naturan yhteydessä. Ja näin kävi myös mm. Päijänteen Onkisaloasiassa, missä ympäristökeskuksen arvovalta ja mielivalta olivat paikallisia ihmisiä tärkeämpiä.
Usein saattaa vaikuttaa siltä, että lajia on olemassa useita yksilöitä, eikä suojeluun näytä olevan tarvetta. On kuitenkin paljon edullisempaa ja yksinkertaisempaa pitää laji elossa silloin, kun se on vielä voimissaan, eikä vasta sitten kun se on liian harvojen yksilöiden varassa. Jos yksilöiden määrä putoaa alle tietyn (jopa runsaalta vaikuttavan) tason, laji kuolee sukupuuttoon, vaikka sen suojelemiseksi tehtäisiin paljonkin.
Tämän osoitaa mm. kuuluisa yhdysvaltalaisen preeriakanan (heath hen) esimerkki. Vielä 1800-luvulla preeriakana oli yleinen USA:n itärannikolla. Kun niiden määrä sitten 1900-luvun alkupuolella putosi, niitä alettiin suojella. Vuonna 1915 yksilöitä oli 2000 kappaletta. Yksilöiden määrä oli kuitenkin niin alhainen, että paljon varoja ja työvoimaa vaatineista suojeluyrityksistä huolimatta preeriakanat kuolivat sukupuuttoon 1932. Tämän vuoksi lajeja kannattaa suojella jo silloin kun ne ovat vielä voimissaan ja suojelu onnistuu pienin panoksin.
Mainitsit valkoselkätikan esimerkkinä lajista, joka on Suomen alueella uhanalainen, mutta muualla ei. Suojelulle on kuitenkin useampikin peruste. Eri alueilla asuvat populaatiot eroavat geneettisesti toisistaan, joten on perusteltua suojella Suomen omanlaiseksi kehittynyttä valkoselkätikkapopulaatiota. Lisäksi on hankala tehdä mitään kansainvälisiä sopimuksia suojelusta - voisimmeko esimerkiksi luottaa siihen, että Venäjä jatkossakin pitää yllä valkoselkätikkapopulaatiota, sitten kun se on jo Suomen alueelta hävinnyt? Tuskinpa...tällä perusteella kukaan valtio ei vaarmaan suojelisi mitään omalla alueellaan, vaan odottaisi että joku muu suojelisi.
Vaikka suojelu tuottaisi esim. maanviljelijöille tappiota, seuraamukset suojelun lopettamisesta voisivat olla paljon vakavammat:
"Maailmassa on vain muutamia satoja olennaisen tärkeitä ruokakasvilajeja, mutta viljelijät ovat kehittäneet niistä satoja tuhansia perimältään ja ominaisuuksiltaan erilaisia kantoja. Viljelykasvien ominaisuuksia yritetään parantaa luonnontilaisena kasvavien lajikkeiden perimällä tai uusia viljelykasveja kehitetään kestävämmistä lajikkeista. Esimerkiksi perunarutosta, perunan sienitaudista on kehittynyt sienimyrkyille vastuskykyisiä kantoja. Perunarutto tuhoaa paikoin jopa 15 % sadosta. Andien alkuperäisistä perunalajikkeista on löydetty perimää, joka selviytyy perunaruton uusistakin muodoista."
(http://www.edu.fi/teemat/keke/monimuotoisuus/luonto.html)