Sukusiitoksesta ja muusta

Aurelius

Koska täällä jo asianajajilla vaahdotaan niin aloitetaanpas uusi keskustelunaihe sivistyneeseen sävyyn eli oma mielipiteeni "rutsauksesta":

Minun mielipide on että jos kasvattajalla on tarkka tieto sukulaisista,niiden sairauksista,kuolinsyistä ym.,tarkka jatkojalostussuunnitelma, mielellään pitkä kokemus ja tietämys rodusta ja sen vaatimuksista, niin en pane pahakseni jos tekee lähisukurutsinkia joskus harvoin. Eri asia on sitten että ostaisinko itse tällaisen pennun. Riskinottoahan se myös on sillä "sonta" voi kertautua ikävin seurauksin mutta toisaalta voi käydä hyvin ja saa loistavaa jatkojalostusmateriaalia.
Yleensä sanotaan että lähisukulaisia risteyttämällä saadaan tasalaatuisia ja mahdollisesti näyttelypotentiaalisia koiria. Se on toki hieno asia mutta minua kalvaa kaikenmaailman mutaatiot mitä nyt valitettavasti on pompsahtanut doggirodussakin esiin yks kaks yllättäen.Ehkäpä niitä yllätyssairauksia on aina ollut-nyt niistä vaan puhutaan niiden oikeilla nimillä ;))

Doggi rotuna on mielestäni mennyt rotumääritelmän suhteen hakoteille joissain tapauksissa. Ennenkin on puhuttu sukupuolileiman katoamisesta, rakenteen liiallisesta keveydestä ja rodunomaisen liikkeen katoamisesta. Itse näen että näin on osin tapahtunutkin mutta "uusi sukupolvi" näkee asiat toisin eli heidän mielestään tämä nykyinen taso on juuri sitä oikeaa. Ehkäpä tässä sitten tarvitaan niitä radikaaleja toimia eli otetaan käyttöön rankatkin sukusiitokset, mutta kuitenkin niin että tiedetään tarkkaan mitä tehdään ja otetaan vastuu siitä mitä tuleman pitää. Kaveri sanoikin hyvän vertauksen: Koira on lain mukaan esine kuten esim.auto ja esineellä tulisi olla takuu ja myyjällä vastuu myydyn esineen "toimivuudesta" eli koirien kyseessä ollessa toimivuus olisi terveys.
Ikävä kyllä joillakin kasvattajilla on se kuuluisa perävalotakuu ja joillakin pää menee pensaaseen jos ongelmia ilmenee.Joillakin ostajilla taas alkaa heti syyttely kasvattajaa kohtaan jos ongelmia esim. terveyspuolella ilmenee. Yhteys katkeaa.
Kuitenkin perimmäinen tarkoitushan olisi saada terveempiä ja rotutyypillisiä doggeja aikaiseksi ja ostajan ja kasvattajan tulisi olla samalla aaltopituudella jotta kasvattaja voisi sitten miettiä jalostusvalintojaan vaikka uusiksi mikäli jotain ongelmaa ilmenee.
Samojen koirien pyörittely jalostuksessa luo omat ongelmansa jatkoa ajatellen, ellei sitten ala tehdä enemmänkin niitä sukusiitettyjä yhdistelmiä.
Huoh! Tässäpä novellia kerrakseen!

1

608

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1572
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe